Jänisjahtia Jääsjärvellä 6-7.10.2018

Venettä odottelemassa Kurenlahdessa. 

Jo viime vuonna olin aikeissa osallistua Pöyryn metsästyskerhon jänisjahtiin, kun sellaista on perinteisesti järjestetty synnyinpaikkakunnallani Hartolassa Jääsjärven saarissa. Ajankohta olisi ollut kuukautta myöhemmin, mutta reissu peruuntui, kun järvi oli selkää myöten jo tuuman paksuisessa jäässä eikä liikkuminen veneellä tai oikein muullakaan keinolla olisi onnistunut.

Varmuuden vuoksi tämän vuoden retki vaihdettiin jo lokakuun alkuun ennen etelän hirvestyksen alkamista, jolloin jahtimiehetkin paremmin joutavat jänön pyyntiin eikä jääpeite häiritse liikkumista. Olin innostunut. En ollut noissa saarissa käynyt, vaikka olenkin Hartolan alkuasukas. Toisaalta jahtipäiviäkään ei tälle vuodelle ollut liiemmin tullut, kun Ylä-Lapin hirvijahtikin jäi välistä, joten mukava niitäkin vähän kerryttää. Yhtään jänistäkään en ollut vielä koskaan päässyt kaatamaan, joten jänispaistin makuun pääseminenkin houkutti.

Osa porukasta, mukaan lukien kerhon ulkopuolelta tulleet kaksi Suomen parhaimpiin lukeutuvaa suomenajokoiraa, meni saareen mökille jo perjantaina illalla. Itse saavuin Hartolaan vasta pimeässä, joten jäin vanhemmille yöksi ja siirryin kohteeseen pääjoukon mukana lauantaina auringonnousun aikaan. 

Toisessa saappaassa tuntui jotain aavistuksen epäergonomista, kun sitä sipaisin rannalla auton perästä jalkaan nappaskengän tilalle. Otin jalkineen vielä pois ja käänsin ympäri. Maahan putosi tällä kertaa lasten leikkivasara, jota en kokenut tarvitsevani retkelle mukaan. Jätin siis vasaran autoon. Sen jälkeen olin täydellisen valmis saarille siirtymiseen, kunhan kyyti tulisi. 

Saaresta tulikin jo rannalla venekyytiä odotellessa viesti, että "ajo on päällä, missä miehet?" Kuulin koirien haukunnan muutaman kilometrin päästä tyynen selän yli.

Vaan laukausta en kuullut. Siellä oli aamupuuron keittelyn lomassa jo yksi mies ulkosalla terassilla "passissa" ja eikös ajo ajautunutkin sillä tavalla, että siitä mökin nurkalta kaatui ensimmäinen ristihuuli. Totesimme itsepuolustukseksi, kun oli nimittäin tulossa päälle. Otus oli näkyvästi nostettu esille, että varmasti tulijat näki mitä on tultu jahtaamaan. 

Toinen koirista oli pääjoukon tullessa jo ajamassa toista jänistä, joten aamupala tuli syötyä nopeasti, jotta pääsisi pian katselemaan passipaikkaa itselleen. 

Hajaannuimme siten, että osa porukasta meni viereiseen saareen. Sinne meni myös toinen koira. Välissä oli kuitenkin vain muutamien kymmenien metrien levyinen vesialue, joten eipä aikaakaan, kun jo koira ui uimamaisterina takaisin lähtösaareen ja kipitti ajamaan samaa jänistä veljensä kanssa. Siinä sai pupujussi kyytiä! 

Oli musiikkia korville kuunnella koirien työskentelyä koko viikonlopun ajan. Olin saaren kapeikossa passissa, mutta jostain se jänö luikahti ohitseni enkä päässyt sitä näkemään saati tähtäilemään. Kohta pamahti viereisessä passissa ja päivän toinen jänis oli kaadettu. 

Torrakko.

akpoika jänismetsällä. 

Sieniä oli paljon. 

Vielä ennen puolta päivää ja makkarataukoa saatiin yksi nurin. Oli kuulemma sienten poiminta vaiheessa, kun ajossa ollut jänis pomppi näkyville. Koira oli muutaman minuutin jäänyt jälkeen eikä jahtimies odottanut vielä riistaa hollille. Sillä hetkellä olin itse viereisessä saaressa, joka jäikin ainoaksi saareksi, josta ei riistaa saatu. Kuulemma tyypillisesti oli aiemmin saatu keskimäärin jänis päivässä, joten aika tehokas oli nyt alku ja jäniskanta ilmeisen vahva.

Kapeikko, josta koira ui yli. 

Tauon jälkeen siirryimme kaikki kauemmas isompaan saareen molempien koirien kanssa. Toinen koira pistettiin matkaan pohjoispäästä ja toinen etelästä. Kiertelin koko Kotisalon eteläpään ja katselin paikkoja. Hyviä kulkumaastoja ja vähän elättelin toiveita, että yllätän kauriin heinikosta. Suojelualuetta lukuun ottamatta metsä oli täysin suoriin riveihin istutettua puupeltoa. 

Jahtimiehet hakeutumassa passipaikoille.

Suojelualueen ja puupellon reuna. 

Ajo alkoi vasta ehkä pari tuntia saapumisestamme ja päättyi yhteen paikkaan. Louskutus kuului kivenkolon ympäriltä. Totesimme lymyilijän supikoiraksi, jonka eräs kävi pistoolilla ampumassa koloonsa. Järkyttävän pullea karvaturri. Riistanhoitohommat hoituivat siinä samalla kertaa. Hieno homma.

Rumilus.

Sen jälkeen löytyi jäniskin ja pupu juoksi passiin vain muutaman minuutin ajon jälkeen. Päivän saldona oli sitten neljä jänistä ja yksi supikoira. 

Iltaan mökillä kuului rupattelua, saunomista, rapujuhlat ja sen semmoista. Kello oli varmaan lähempänä kahta yöllä, kun lopulta pystytin tarpin järven rantaan ja menin nukkumaan. Olin unessa välittömästi, kun pääsin makuualustalle. 

Jousella sihtaamassa.

Aamulla olin luvannut pistää kahvit ja kananmunat tulille seitsemältä. Varttia vaille seitsemän heräsin sorsan räpätykseen. Kävin hakemassa torrakon mökistä ja hiivin rantakaislikkoon. Edelleen yksinäinen sinikko piti omaa ääntänsä, johon vastasin muutamalla pillin töräytyksellä. Saman tien lintu lähti uimaan kohti ja ammuin sen veteen parilla laukauksella. Pysyin silti melkein aikataulussa sen kahvinkeiton kanssa. Saipahan muut jahtireissulle sopivan aamuherätyksen haulikon laukauksien muodossa ja minä ensimmäisen riistan tältä retkeltä. 

Heinäsorsa aamuhämärässä.

Jahtiin lähdimme komeana tyynenä aamuna kahdella veneellä Urrionsaareen. Lähdin koiramiehen kanssa samasta paikasta aivan saaren pohjoispäästä, kun muut aloittivat omien passipaikkojensa etsimisen saaren keskivaiheilta. 

Pohjoispäästä aloittamiseen oli syynsä. Halusin tietenkin nähdä saarista mahdollisimman paljon, mutta sen lisäksi olin kuullut, että siellä olevan korkean mäen tuntumassa on nähty iso hirvisonnikin aikaisempina syksyinä. Minähän nousin sitten ensimmäisenä tuolle mäelle ja olihan siellä sonnin jäljet nähtävissä monista paikoista. Kiima on kohta tältä syksyltä ohi, mutta sarvensa se oli hangannut alueen nuoriin mäntyihin. Olipa jokunen pienehkö kiimakuoppakin sinne pääosin kallioiselle kukkulalle poljettu. 

Aamu oli tyyni ja hiljainen, täydellinen hirvien houkuttelua varten. Etenin mahdollisimman äänettömästi hyvään houkuttelupaikkaan. Kokeilin jokusen tovin jospa saisin hirven houkuteltua näkyville. Epäilin kerran kuulleeni hirven vastauksen, mutta pian houkuttelu keskeytyi, kun koira alkoi haukkua lähistöllä ja koiramieskin tuli paikalle. 

Koiran kanssa matkalla Urrion pohjoisiin osiin. 

Urrion pohjoispään komeaa männikköä mäellä. 

Hirven hankaama puu.

Haukku siirtyi mäen alla eteenpäin eikä vaikuttanut nousevan mäelle avoimeen männikköön. Pyrin oikaisemaan nopeasti ajon eteen. Kulkuani viivytti kuitenkin eteen tullut jyrkänne, josta jouduin hakemaan turvallista reittiä laskeutua alas. Jyrkänteen alta juoksi jänis koira kintereillään, mutta etäisyyttä oli liikaa ja eläin oli silmänräpäyksessä vilahtanut jo kuusikon kätköön. Sähläsin itseni jotenkin alas, osittain liukuen märillä sammalilla. Varma alastulo! 

Harmittelin, että haukku siirtyi nopeasti kauas, mutta olin silti toiveikas, että se palaisi vielä takaisin lähtöpaikkansa liepeille. En siksi kiirehtinyt etelämmäksi vaan seisoin kannon nokassa pitkän aikaa mahtavaa ajoa kuunnellen. Kierros jäi kuitenkin pysyvästi etäämmälle ja siirryin 100-200 metriä eteenpäin, koska jänis kävi lähimmillään vain seuraavan kumpareen tasalla. 

Viimein haukku alkoi jälleen lähestyä järven rannan tuntumassa ja pienen nyppylän rinteeltä kuulin rapinoita ja näin jäniksen laskeutuvan minua kohti rauhallista vauhtia. Jänis hävisi hetkeksi kuusen taakse pyrkien taas seuraavaan suojaan, mutta minullapa oli pyssy jo poskella ja tarjosin eläimen suuntaan 3,5 millisiä lyijymurkuloita heti, kun se tuli puun takaa esiin. 

Hyvin se lyijyä uskoi. 

Siihen paikkaan kaatui elämäni ensimmäinen jänö ja koira tuli perässä paikalle parin minuutin päästä. Pian myös koiramies tuli silminnähden iloisena onnittelemaan kaadosta. Monta jänistä oli jo saatu hänen huippukoirilleen. Annoin koiralle jäniksen sydämen ja muita sisäelimiä palkaksi ja koira lähti hakemaan uutta jahdattavaa. Virtaa tuntui riittävän vielä toisenakin ajopäivänä.  

Hieman ennen kaatoa sain viestinä oivallisen vinkin, että jänisjahdissa jänis on yleensä se, joka juoksee edellä. Sillä muistisäännöllä oli helppo lähteä tunnistamaan ensimmäisenä esiin tullut eläin.

Kaatokuva. akpojan ensimmäinen jänis! 

Lähdin kuljettamaan jänistä veneelle ja vedin verijälkeä pitkin metsiä. Reppu olisi ollut kiva olla mukana, että olisi saanut kädet vapaiksi. Pitkulaisesta eläimestä oli aina joku jalka osumassa maahan, kun sitä kuljetti.

Laukauksia kuului tiuhaan. Vissiin muuallakin oli jahti käynnissä, kun ei suurin osa ilmeisesti ollutkaan meidän porukan aiheuttamia. Toinenkin jänis kuitenkin saatiin saaren toisesta päästä samoihin aikoihin, kun minä sain omani. Kolmanteen oli saumaa, mutta se oli kuulemma niin pieni rääpäle, että sitä ei kukaan raaskinut ampua. Jätettiin kasvamaan. 

Oli aika keitellä lounaskahvit ja paistaa makkarat tulilla. Tauolla seurasimme koirien menoa gepsistä. Molemmat ajoivat yhdessä hurjaa vauhtia jotain eläintä, joka ei todennäköisesti ollut jänis. Painelivat suoraa päätä saaren pohjoispäähän ja toisen gepsijälki näytti siltä, että se on jo järven puolella. Lopulta jälki pysähtyi noin puolen kilometrin vesialueen keskelle. 

Olihan se lähdettävä katsomaan mikä siellä on homman nimi. 

Toinen, vähemmän uinnista innostunut koira löytyi saaren pohjoispäästä katselemassa aavalle järvelle. Uinnista innostuneempi taas näkyi luodolla vesialueen keskellä. Uintimatkaa kalliolle oli 200 metriä! Mistään emme tulleet tietämään minkä perässä koira sinne meni, mutta olihan se hassun näköistä. Toinen katseli rannalta, kun velikoira oli vähän uimareissulla. Saivat kumpainenkin sitten venekyydin takaisin taukopaikalle. 

Uimataidoton kaveri rannalla.

Koira luodolla. 

Neljä saarta oli jo tutkittu, mutta vielä intoa riitti käydä katsomassa yksi kaukaisempi, Nautsalo. Samasta saaresta ei edes viitsinyt ampua yli kahta-kolmea jänistä, joten sekin oli hyvä syy vaihtaa. Hurja oli jänistiheys sielläkin, kun ajo lähti käytännössä heti rannasta ja kaksi kertaa kävi niin, että uusi ajo lähti vain parin minuutin kuluttua kaadosta. Saaren kolmannen ajon kohde oli taas pieni jänis, joka jätettiin ampumatta ja koira otettiin kiinni. Jotenkin sekin onnistui ampumatta jänistä koiran edestä. 

Huippuhienoja Nautsalon koivikoita. 

Gepsin tallentama koiran jälki  

Komea Jääsjärvi ruskassa! 

Jahtiaika alkoi viikonlopun osalta olla päätöksessään. Siirryimme mökille laskeskelemaan saalista. Mukavasti tuli riistaa viikonlopun aikana ja ennen kaikkea runsaasti ulkoilua hyvässä seurassa. 

Iltapäiväkahvien jälkeen oli tavaroiden pakkaamisen aika ja parilla eri venekuljetuksella saimme kyydin pois saaresta. Mukava oli päästä porukan mukaan kokeilemaan jänisjahtia kunnon koirilla ja viettämään yksi yö maastossakin pitkästä aikaa. Pääsenpä myös keittelemään jänismuhennosta tässä joku päivä! 

Leiri.