Tästä linkistä vaelluskertomuksen ensimmäiseen osaan.
Kyllä se kesä kuivaa minkä kastelee.
Kielajoen ranta oli pääosin helppokulkuista seurattavaa.
Lumi oli useimmista kohdista sulanut rantaviivassa ja paikoin pystyi
kävelemään joen päällä talvella olleen jääkannen rippeillä, joita oli
vielä rannan puolella. Veden päällä olleille jäille ei ollut mitään
asiaa. Liikkeellelähtö tapahtui 10.20, kuten jokaisena aikaisempanakin
aamuna. Täsmällistä touhua! Ihan yrittämättäkin...
Koko päivä kului Kielajokea edeten vavat kädessä. Välillä
tuli nostettua reppu selästä ja pysähdyttyä heittelemään. Katselin
lähinnä kohtia, joissa olisi hitaampi virtaus, mutta Kielajoki oli hyvin
pitkälti pelkkää koskea ensimmäiset kilometrit Ceavrajohkalta
ylävirtaan. Toki väliin mahtui jokunen pienehkö paratiisimainen lompolo,
jotka nähdessään ei voinut olla äimistelemättä ääneen, että onko
tällaisia paikkoja oikeasti olemassa!?
Vähän piti nipistää itseään.
Ensimmäinen varsinainen pitempi suvantokohta alkoi vasta
Sudenulvomajuppuran itäpuolen kohdalta. Isä sai niillä main päivän
ainoaksi jääneen tärpin, kun kala oli hetken siiman päässä ja kiiltävä
kylki vilahti vedessä. Punnitsemaan ei kuulemma ehtinyt, mutta varmaan
harjus oli kyseessä. Ei mitään parasta ottiaikaa taida olla tämä
tulva-aika.
|
Rauhallisemmin virtaava joen kohta. |
|
Urretoaivi suon takana. |
Lähellä joen ysikymppiä mutkaa Tirron polun kohdalla alkoi
ylityspaikan etsintä. Joki oli ollut tuohon asti kymmenisen metriä
leveää ja minusta alavirran puolella olisi jossain varmaan yli
päässytkin jotakuinkin polvensyvyisestä kohdasta, mutta nyt joki kapeni
noin viisimetriseksi ja veden pauhu oli melkein korvia huumaava, kun
sulamisvedet syöksyivät kapeaa ränniä alas Urretoaivin länsipuolelta.
Pohjasta ei ollut mitään havaintoa kepillä kokeillessa. Virta meinasi
viedä kepinkin kädestä.
Kahlaaminen ei tullut näillä vedenkorkeuksilla
kysymykseenkään
siinä kohdassa, missä Tirron polku ylittää joen (
karttalinkki) ja
oletettavasti porukka siitä yli normaalitilanteessa menee.
Katsottiin karttaa ja tehtiin yhdessä päätös, että
lähdetään edelleen jokea ylöspäin. Samalla oli selvää, että
Piekanaäytsin läpi ei tällä reissulla mennä, vaan mennään
vähintään Urretoaivi kiertäen. Piekanaäytsin ohittaminen osoittautui
myös myöhemmin hyväksi. Se oli nimittäin kohtalaisen täynnä
tuiskuttanutta lunta, kuten tulette myöhemmässä postauksessa
näkemään. Kielajoen latvoilla on vedenjakaja ja naureskelimme, että
kaiken järjen mukaan sieltä viimeistään löytyisi sen verran matalampaa
kohtaa, että yli pääsisi. Ihmeempi olisi, jos ei löytyisi.
Vähän polulta eteenpäin yritimme vielä tehdä siltaa
kaatuneen puun viereen, jotta pääsisimme puita pitkin yli, mutta
kokeillessani tuota kyhäelmää, puu taipui virtaan ja muun muassa näppituntuma oli sen
suuntainen, että siitä ei turvallisesti olla menossa yli. Veden paine
oli aivan uskomaton ja meinasi viedä koko puun mennessään, kun päälle
vähän painoaan laski ja kuohut löivät paksun koivun rungon ylitse.
|
Kova virtaus Kielajoessa. |
|
Tee se itse - silta. Ei ihan lähtenyt tällä kertaa onnistumaan. |
Läheltä seuraavaa ysikymppiä (
karttalinkki) joki haarautui
kahtia ja lännen/luoteen suunnasta Kielajokeen laski soilta toinen vuolas
virta. Siitä oli mentävä yli ja ylityspaikka löytyikin pian. Housut ja
saappaat piti kyllä ottaa pois, sillä syvyys oli ulkokurvin puolella
nivusten tasolla. Rinkka selässä sai hetken ihmetellä kuinka kiskaisee
itsensä taas kuiville, mutta sellainenkin kohta löytyi pian. Pohja oli
hiekkainen ja tasainen. Ihanteellinen siis.
Mieliala oli porukan keskuudessa päässyt optimistisuudessa siihen pisteeseen, että ajattelimme samoilla
valmisteluilla pyyhkäistä yli Kielajoesta, kun nyt kahlaamisen makuun
olimme päässeet ja virtauksen saattoi olettaa olevan nyt noin puolta pienempi
pääuomassakin. Oli se kyllä vähän yli puolet... Itse talsin villasukat jalassa muutaman kymmenen
metriä Kielajoen rantapusikkoon katselemaan uutta ylityspaikkaa. Voin
nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, että vaikka villasukat ovat
usein lämpimän tuntuiset jalassa, ne eivät sitä ole enää kastuttuaan
joenylityksessä. Itseasiassa paremmin tarkeni kokonaan ilman sukkia
paljaalla lumellakin.
Kielajoki ei sitten ollut vieläkään niin helppo tapaus.
Laskeuduin suoraa päätä jokeen, mutta sinnehän sitä meni vaikka napaa
myöten ja vastassa oli terävän tuntuisia kiviä. Lähdimme hakemaan
ylempää parempaa ylityspaikkaa.
Näky olisi varmasti ollut vähintään mielenkiintoinen ja
joku olisi ehkä hieraissut jopa silmäänsä nähdessään, kun joukko
housuttomia miehiä käveli boksereissaan rinkat selässä pitkien
koivuseipäiden kanssa kahlaten lumessa joen rantaa. Laitoin kyllä itse jo saappaat
jalkaan jossain vaiheessa, kun ylityspaikkaa ei näkynyt eikä kuulunut ja
varpaat sitä pyysivät. Ilmeisesti ketään ei ollut kuitenkaan - onneksi -
näkemässä ja koko episodi sai jäädä pelkästään meidän tietoomme. Aivan kuten tyypillisesti se, mitä erämaassa tapahtuu, myös jää erämaahan.
Peräti kilometri mentiin lämpimässä kesäillassa pitkin
lumista suoaukeaa ennen kuin veli ensimmäisenä nappasi tukisauvan käteen
ja kahlasi yli edelleen kivikkoisesta kohdasta (
karttalinkki), jossa vettä oli vähän
polven yläpuolelle asti. Itse ylitin joen viimeisenä. Jännitti aika
paljon, mutta mitään ongelmaa ei lopulta ollut ja homma kävi
turvallisesti. Kivien päällä oli kasvillisuutta, jossa oli hyvä pito.
Tärkeintä oli muistaa katsoa vastarannalle eikä veteen, kun pohja ei
ollut näkyvissä. Maailma alkoi pyöriä silmissä ja tasapaino heitellä,
jos tummaan virtaavaan veteen erehtyi liian pitkään katsomaan.
Kyllä siinä ylävitoset piti heittää vastarannalla, kun
kaikki olimme päässeet turvallisesti yli.
|
Kahluuhommissa. |
|
Keppi jäi pystyyn merkiksi ylityspaikallemme. |
Aurinkoinen ilta oli kruunattu
sillä, että mahtava leiripaikka löytyi heti joen toiselta puolelta. Ei
muuta kuin leiri pystyyn ja ruoanlaittoon. Päivälliseksi oli muusia
jauhelihalla sekä pekonilla höystettynä ja jälkkäriksi paistelin kaasulla lettuja. Mahtavasti
onnistui TaskuRaketilla letunpaisto! Ei tarvinnut edes puolille tehoja
kääntää ja jo paistui tyynessä kelissä lätyt. Hillon tein mustikan
makuisesta lämpimästä kupista, johon laitoin ohjetta vähemmän vettä.
Toimi.
Kokonaiskuvaa katselimme kahden Muotkan erämaa-alueen
kartan avulla ja pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassa pyrkiä
huiputtamaan Kuarvikozza-tunturi seuraavana päivänä. Pikkuisen
alkuperäinen reittisuunnitelma piteni, kun lähdimme olosuhteiden pakosta
Urretoaivia kiertämään, mutta eihän ne etukäteissuunnitelmat kai
ennenkään ole sellaisenaan toteutuneet...
Lintuhavaintoja päivän aikana olivat noin 10 riekkoa (eniten siinä heti Ceavrajohkan tuntumassa), rantasipilät, keltavästäräkit, västäräkit, järripeippo, sinirinnat, kuovi, taivaanvuohi, kivitasku, korppi, tunturikihut, kapustarinta, telkät, sinisorsat ja räkättirastas. Sen lisäksi ihan viimeisenä kuulin unen läpi yötä vasten käen kukkumassa!
|
Yleiskatsaus kahdella Muotkan ulkoilukartalla. |
|
Paistelua. |
|
Lettu. |
|
Pikku nuotio piti tavan vuoksi tehdä, että tulee vähän savua leiriin. |
|
Aurinko korkealla puolen yön aikaan. Malttaisko nukkua vai ei? |
|
Reittikartta. |
Seuraavassa postauksessa mennään sitten käymään siellä Muotkan korkeimmalla huipulla...
Jännittävää, ja tosi hienoja havaintoja myös! :)
VastaaPoistaOli kyllä lintuja ilahduttavasti liikenteessä :-) Kevät on semmosta.
PoistaMahtavaa lueskella näin talven pimeydessä näitä kertomuksia! Kovin on erilaista kulku tuohon aikaan vuodesta. Jäin vain miettimään, että mitenkäs se tuo kalastus tuolla Kielajoella... Itse tulkitsin edellisellä reissulla, että Kaamanen-Karigasniemi -tiestä ylävirtaan päin koko Kielajoen vesistö olisi rauhoitettu kalastukselta: http://www.eraluvat.fi/kalastus/kalastusmaksut-ja-luvat/vapalupa/alueet/kaamasjoki-kielajoki.html.
VastaaPoistaKiitos! täytyypä itsekin lueskella ja muistella tämä reissu. Luminen kesäkuun alku. :-)
PoistaStuorraäytsijoen risteyksestä ylävirtaan siellä saa kalastella. Tuli etukäteen tarkistettua, kun se on vuosikaudet ollut jotenkin hankalasti rajattu ja samalta se raja kartalla nytkin näytti, kun katsoin.
No niinpä näyttää Retkikartta näyttävän, että siitä se sallittu alue alkaa. Hämmentäviä nämä tiedot, kun eri lähteistä lukee. Inarin Kalastusalueen säännöissä (http://www.inarinkalastusalue.fi/ksaanto.html) sanotaan, että "kaikenlainen kalastus on kielletty Kiellajoessa ja siihen laskevissa sivujoissa Karigasniemen maantiesillasta ylöspäin ja Stuorraäytsijoessa". Täytynee luottaa vain siihen karttaan, ettei tule turhaan pidettyä vapaa repussa. :)
VastaaPoistaSamaa näyttää tuo erälupien kohdekartta. Sekavasti on tosiaan sanottu..
PoistaNoh, eipä tuolla ole saaliilla koskaan päästy juuri juhlimaan, kuten ei tällä kyseisellä reissullakaan.. :-)