Muotkan vaellus 3-8.6.2017, 4. päivä: Kielajokea ylävirtaan

Tästä linkistä vaelluskertomuksen ensimmäiseen osaan.


Kyllä se kesä kuivaa minkä kastelee.

Aamu valkeni aurinkoisena, jos nyt yöttömässä päivässä valkenemisesta voidaan puhua. Eihän pimeää ollut ollutkaan muualla kuin piponi alla, jonka olin vetänyt silmille sen jälkeen, kun aurinko häikäisi puolen yön jälkeen tullessaan pilven reunan takaa esiin ja paistaessaan tarpin oviaukosta sisään. Kohdallani se valkeni siis siinä vaiheessa, kun otin aamulla pipon siitä silmiltä pois. Aurinko oli kuivatellut lopullisesti illalla vielä aavistuksen kosteana olleet päällysvaatteet. Toiveena oli myös lumien äkillinen sulaminen tuloillaan olevana lämpimämpänä päivänä, mutta mitään radikaalia muutosta ei lumitilanteessa tapahtunut.

Aamuista kalastelua.

Sinirinta on hurjan värikäs altapäin.

Leiriä pakkailemassa.

Kielajoen ranta oli pääosin helppokulkuista seurattavaa. Lumi oli useimmista kohdista sulanut rantaviivassa ja paikoin pystyi kävelemään joen päällä talvella olleen jääkannen rippeillä, joita oli vielä rannan puolella. Veden päällä olleille jäille ei ollut mitään asiaa. Liikkeellelähtö tapahtui 10.20, kuten jokaisena aikaisempanakin aamuna. Täsmällistä touhua! Ihan yrittämättäkin...

Koko päivä kului Kielajokea edeten vavat kädessä. Välillä tuli nostettua reppu selästä ja pysähdyttyä heittelemään. Katselin lähinnä kohtia, joissa olisi hitaampi virtaus, mutta Kielajoki oli hyvin pitkälti pelkkää koskea ensimmäiset kilometrit Ceavrajohkalta ylävirtaan. Toki väliin mahtui jokunen pienehkö paratiisimainen lompolo, jotka nähdessään ei voinut olla äimistelemättä ääneen, että onko tällaisia paikkoja oikeasti olemassa!? 

Vähän piti nipistää itseään. 

Keskellä Muotkan erämaata, ei merkkiäkään muista kulkijoista, auringonpaiste ja valkoisen lumen sävyttämät jokitörmät. Karuudessaan jotain käsittämättömän kaunista. Ei olisi paljon muuta toivonut kuin harrin siiman päähän. Tai, no toisaalta, mitä väliä silläkään... Evästä riitti muutenkin.

Löydätkö keltavästäräkin tunturikoivusta?

Tämä ilmestyi juuri, kun olin päässyt pohtimasta onko Muotkalla sammakoita...

Vähän häikäsee, mutta muuten hyvä meininki.

Valkoisen riekon erotti hyvin muuten tummaa rinnettä vasten. Melkein keskellä kuvaa.

Kallioinen joenmutka.

Kettu oli kuljeskellut samaan suuntaan meidän kanssa jokea ylös.

Vesi meinaa vähän kimmeltää.

Aivan mahtava lompolo joessa! (karttalinkki)

Koskipätkä loppumassa tällä erää.

Ensimmäinen varsinainen pitempi suvantokohta alkoi vasta Sudenulvomajuppuran itäpuolen kohdalta. Isä sai niillä main päivän ainoaksi jääneen tärpin, kun kala oli hetken siiman päässä ja kiiltävä kylki vilahti vedessä. Punnitsemaan ei kuulemma ehtinyt, mutta varmaan harjus oli kyseessä. Ei mitään parasta ottiaikaa taida olla tämä tulva-aika.

Rauhallisemmin virtaava joen kohta.

Saaria. (karttalinkki)

Metka mutka. (karttalinkki)

Urretoaivi suon takana.

Lähellä joen ysikymppiä mutkaa Tirron polun kohdalla alkoi ylityspaikan etsintä. Joki oli ollut tuohon asti kymmenisen metriä leveää ja minusta alavirran puolella olisi jossain varmaan yli päässytkin jotakuinkin polvensyvyisestä kohdasta, mutta nyt joki kapeni noin viisimetriseksi ja veden pauhu oli melkein korvia huumaava, kun sulamisvedet syöksyivät kapeaa ränniä alas Urretoaivin länsipuolelta. Pohjasta ei ollut mitään havaintoa kepillä kokeillessa. Virta meinasi viedä kepinkin kädestä.

Kahlaaminen ei tullut näillä vedenkorkeuksilla kysymykseenkään siinä kohdassa, missä Tirron polku ylittää joen (karttalinkki) ja oletettavasti porukka siitä yli normaalitilanteessa menee.

Katsottiin karttaa ja tehtiin yhdessä päätös, että lähdetään edelleen jokea ylöspäin. Samalla oli selvää, että Piekanaäytsin läpi ei tällä reissulla mennä, vaan mennään vähintään Urretoaivi kiertäen. Piekanaäytsin ohittaminen osoittautui myös myöhemmin hyväksi. Se oli nimittäin kohtalaisen täynnä tuiskuttanutta lunta, kuten tulette myöhemmässä postauksessa näkemään. Kielajoen latvoilla on vedenjakaja ja naureskelimme, että kaiken järjen mukaan sieltä viimeistään löytyisi sen verran matalampaa kohtaa, että yli pääsisi. Ihmeempi olisi, jos ei löytyisi.

Vähän polulta eteenpäin yritimme vielä tehdä siltaa kaatuneen puun viereen, jotta pääsisimme puita pitkin yli, mutta kokeillessani tuota kyhäelmää, puu taipui virtaan ja muun muassa näppituntuma oli sen suuntainen, että siitä ei turvallisesti olla menossa yli. Veden paine oli aivan uskomaton ja meinasi viedä koko puun mennessään, kun päälle vähän painoaan laski ja kuohut löivät paksun koivun rungon ylitse.

Kova virtaus Kielajoessa.

Tee se itse - silta. Ei ihan lähtenyt tällä kertaa onnistumaan.

Läheltä seuraavaa ysikymppiä (karttalinkki) joki haarautui kahtia ja lännen/luoteen suunnasta Kielajokeen laski soilta toinen vuolas virta. Siitä oli mentävä yli ja ylityspaikka löytyikin pian. Housut ja saappaat piti kyllä ottaa pois, sillä syvyys oli ulkokurvin puolella nivusten tasolla. Rinkka selässä sai hetken ihmetellä kuinka kiskaisee itsensä taas kuiville, mutta sellainenkin kohta löytyi pian. Pohja oli hiekkainen ja tasainen. Ihanteellinen siis.

Näimme myös tuuheakarvaisen ketun loikkivan tiehensä näillä paikkeilla.

Guoroscearkkecohkka.

Tässä on riekko päässyt hengestänsä.

Ensimmäinen kunnon kahluu.

Mieliala oli porukan keskuudessa päässyt optimistisuudessa siihen pisteeseen, että ajattelimme  samoilla valmisteluilla pyyhkäistä yli Kielajoesta, kun nyt kahlaamisen makuun olimme päässeet ja virtauksen saattoi olettaa olevan nyt noin puolta pienempi pääuomassakin. Oli se kyllä vähän yli puolet... Itse talsin villasukat jalassa muutaman kymmenen metriä Kielajoen rantapusikkoon katselemaan uutta ylityspaikkaa. Voin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, että vaikka villasukat ovat usein lämpimän tuntuiset jalassa, ne eivät sitä ole enää kastuttuaan joenylityksessä. Itseasiassa paremmin tarkeni kokonaan ilman sukkia paljaalla lumellakin. 

Kielajoki ei sitten ollut vieläkään niin helppo tapaus. Laskeuduin suoraa päätä jokeen, mutta sinnehän sitä meni vaikka napaa myöten ja vastassa oli terävän tuntuisia kiviä. Lähdimme hakemaan ylempää parempaa ylityspaikkaa. 

Näky olisi varmasti ollut vähintään mielenkiintoinen ja joku olisi ehkä hieraissut jopa silmäänsä nähdessään, kun joukko housuttomia miehiä käveli boksereissaan rinkat selässä pitkien koivuseipäiden kanssa kahlaten lumessa joen rantaa. Laitoin kyllä itse jo saappaat jalkaan jossain vaiheessa, kun ylityspaikkaa ei näkynyt eikä kuulunut ja varpaat sitä pyysivät. Ilmeisesti ketään ei ollut kuitenkaan - onneksi - näkemässä ja koko episodi sai jäädä pelkästään meidän tietoomme. Aivan kuten tyypillisesti se, mitä erämaassa tapahtuu, myös jää erämaahan. 

Peräti kilometri mentiin lämpimässä kesäillassa pitkin lumista suoaukeaa ennen kuin veli ensimmäisenä nappasi tukisauvan käteen ja kahlasi yli edelleen kivikkoisesta kohdasta (karttalinkki), jossa vettä oli vähän polven yläpuolelle asti. Itse ylitin joen viimeisenä. Jännitti aika paljon, mutta mitään ongelmaa ei lopulta ollut ja homma kävi turvallisesti. Kivien päällä oli kasvillisuutta, jossa oli hyvä pito. Tärkeintä oli muistaa katsoa vastarannalle eikä veteen, kun pohja ei ollut näkyvissä. Maailma alkoi pyöriä silmissä ja tasapaino heitellä, jos tummaan virtaavaan veteen erehtyi liian pitkään katsomaan. 

Kyllä siinä ylävitoset piti heittää vastarannalla, kun kaikki olimme päässeet turvallisesti yli.

Kahluuhommissa.

Keppi jäi pystyyn merkiksi ylityspaikallemme.

Aurinkoinen ilta oli kruunattu sillä, että mahtava leiripaikka löytyi heti joen toiselta puolelta. Ei muuta kuin leiri pystyyn ja ruoanlaittoon. Päivälliseksi oli muusia jauhelihalla sekä pekonilla höystettynä ja jälkkäriksi paistelin kaasulla lettuja. Mahtavasti onnistui TaskuRaketilla letunpaisto! Ei tarvinnut edes puolille tehoja kääntää ja jo paistui tyynessä kelissä lätyt. Hillon tein mustikan makuisesta lämpimästä kupista, johon laitoin ohjetta vähemmän vettä. Toimi.

Kokonaiskuvaa katselimme kahden Muotkan erämaa-alueen kartan avulla ja pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassa pyrkiä huiputtamaan Kuarvikozza-tunturi seuraavana päivänä. Pikkuisen alkuperäinen reittisuunnitelma piteni, kun lähdimme olosuhteiden pakosta Urretoaivia kiertämään, mutta eihän ne etukäteissuunnitelmat kai ennenkään ole sellaisenaan toteutuneet...

Lintuhavaintoja päivän aikana olivat noin 10 riekkoa (eniten siinä heti Ceavrajohkan tuntumassa), rantasipilät, keltavästäräkit, västäräkit, järripeippo, sinirinnat, kuovi, taivaanvuohi, kivitasku, korppi, tunturikihut, kapustarinta, telkät, sinisorsat ja räkättirastas. Sen lisäksi ihan viimeisenä kuulin unen läpi yötä vasten käen kukkumassa!

Leiripaikka (karttalinkki)

Yleiskatsaus kahdella Muotkan ulkoilukartalla.

Paistelua.

Lettu.

Pikku nuotio piti tavan vuoksi tehdä, että tulee vähän savua leiriin.

Aurinko korkealla puolen yön aikaan. Malttaisko nukkua vai ei?

Reittikartta.

Seuraavassa postauksessa mennään sitten käymään siellä Muotkan korkeimmalla huipulla...