akpojan retkiblogi: Muotkan vaellus 3-8.6.2017, 3. päivä: Siirtyminen Kielajoelle

Tästä linkistä vaelluskertomuksen ensimmäiseen osaan.

Nirvajoen penkalle oli sulanut sopiva lumeton ura, jossa oli helppo kävellä alavirtaan aivan virran vieressä. Olisi tehnyt mieli kuvata koko ajan. Mahtava seurailla tuollaista jokiuomaa. Kevään verkkainen tuleminen vaikutti tarvitsevan jonkun apua, joten potkin välillä rantaviivaan jääneitä jääkannen palasia virran vietäväksi.

Pajulintu lauloi ja pyrähteli joen vastarannalla. Joesta oli kiva koukata ajoittain muutama kupillinen kylmää vettä ja näin pitää nesteytys kunnossa. Vesi olikin niin raikasta, että oikein ohimossa asti tuntui, jos liian nopeasti joi. Varmaan lähempänä nollaa astetta, kun vesi oli käytännössä pelkkiä sulaneita menneen talven lumia. Nestemäisessä muodossa ei varmaan paljon kylmempää vettä olekaan kuin on nuo pohjoisen keväällä virtaavat jokivedet.

Ruohotuppo riekonpyytäjän kammin turpeissa.

Kammin nurkalta kohti Nirvajokea.

Jäälautta potkaistuna virran vietäväksi.

Ei vielä juuri lehden alkuja näkynyt koivuissa kesäkuun viidentenä päivänä. Lehdet tulevat tänä vuonna vain pudotakseen kohta pois.

Sinirinta.

Pajulintu maassa.

Joen ylitys sujui ongelmitta paikassa, jonka olimme edellisenä päivänä jo katsoneet (karttalinkki). Pala kakkuahan se meille oli. Kiviä myöten varoen loikkien yli, että heilahti. Ei tarvinnut saappaita vielä tässä riisua jalasta, mutta olipa sellaisiakin vielä useampia edessä. Toki potentiaalisia ylityspaikkoja näkyi vajaan kolmen kilometrin matkalla useampiakin, kun joen reunaa kävelimme, mutta lumipeitteen vahvuus ei houkutellut eteläpuolella Nirvajokea, kun läheltä jokea alkoi pohjoiseen laskeva kokonaan luminen rinne.

akpoika päästyään juuri tois pual jokke.

Matka jatkui ylös tunturiin. Reitille osui joku fantastinen leiripaikka ja vähän kivipeltoa. Olimme katselleet tuolta rinteeltä lumetonta soiroa jo edellisenä päivänä ja muutaman kymmenen metrin nousu lyhyellä matkalla oli siinä mielessä kevyt, että vettä ei valkoisessa olomuodossaan ollut liiaksi hidastamassa.

Etenimme ylämaita pitkin kohti Kielajokea. Jossain korkealla taisi olla puhelimessakin kenttää ja tuli kotijoukoille laitettua viestiä, että tietävät mikä on meininki, kun reilu vuorokausi oli mennyt puhelinkenttien katvealueella. Tuli myös mainittua, että pariin päivään tuskin kuuluu, kun olimme aikeissa jokilaaksossa viettää oletettavasti seuraavat pari vuorokautta.

Ei olisi huono paikka laittaa tähän leiri pystyyn. Lähellä ylityspaikkaa pienen lammen rannassa.

Kivikkoinen nousu ja Nirvajoen laakso.

Unna Geatkebasas.

Kielajoen saavuttaminen oli miellyttävä etappi. Tulimme alas lähellä paikkaa, jossa olimme kesän 2012 vaelluksella yötä Kielajoen ja Ratnojoen välisellä kannaksella. Olimme silloinkin samalla porukalla liikkeellä.

Pari tuikkia näkyi vedessä. Poroilla näkyi olevan sellaiset pienen koiran kokoiset vasat, mutta ketterästi ne mennä jolkottelivat emiensä jäljessä. Huomaa, ettei nuo ravintoketjun huipulla ole, kun eläinvauvat kävelevätkin melkein heti synnyttyään... Vaikka tuskin karkuun vielä ehtivät pedoilta ainakaan ihan pieninä. Pikkukuovi ja kuovi näkyi rinteessä joelle laskeutuessa ja sen lisäksi taivaanvuohi lenteli taivaalla ja piti tuttua mäkätystään.

Matkalla saimme tehdä läheistä tuttavuutta myös Muotkalle tyypilliseen kesäkuiseen kantohankeen. Hangesta törrötti useampiakin kantoja. Tästä näet malliesimerkin heti alla olevan panoraaman alapuolella.

Lumista näkymää Geatkebassien itäpuolisella vyöhykkeellä.

Kantohanki.

Poroemo noin laivakoiran kokoisen vasansa kanssa. Menivät vielä Kielajoesta yli eikä virta vienyt pientä mennessään.

Kielajoki leveimmillään.

Edelleen Kielajokea.

Kielajoen ja Ratnojoen liittymäpaikan tuntumassa (karttalinkki) on erikoinen muodostelma, jota kutsumme liikenneympyräksi. Pääuomaan laskee pari puroa ja keskelle jää pyöreä maa-alue. Tulevia liittymiä on siis kolme ja poistuvia yksi. Veikkaan, että tämä paikka on ollut esikuva tieliikenteeseenkin jalostuneeseen näppärään risteysmuotoon.

Liikenneympyrä.

Stuorraäytsijoen ja Ratnojoen ylittäminen ei tuottanut hankaluuksia. Molemmat meni ihan saappaat jalassa. Stuorraäytsijoki tästä ja Ratnojoki tästä.

Stuorraäytsijoen ylityspaikka.

Ratnojoen ylityspaikka.

Kokkailin notskilla nuudeli-jauheliha-porkkana-koskenlaskijapataa. Maukasta tuli, kun laittoi melkein koko paketin juustoa sulamaan padan sekaan. Sen verran itsekkyys iski, että jätin pienen kulman juustosta vielä leivän päälle laitettavaksi. Sanoin kavereille, että ajattelin siinä asiassa ihan pelkästään itseäni. Tervastulet meillä oli ihan Kielajoen rannassa. Reissun ainoa kuukkelipariskunta kävi pikaisesti tervehtimässä taukopaikalla. Nopeasti nekin haistavat varmaan savun ja tulevat katsomaan löytyisikö paikalta evästä. Kovin tuttavalliseksi eivät linnut nyt kuitenkaan heittäytyneet, vaan poistuivat pian takaisin metsään.

Ratnojokea ylävirtaan päin.

Kielajoki. Kivellä rantasipi.

Tervastulet ja nuudelipataa.

Joella näkyi runsaasti keltavästäräkkejä, rantasipejä ja metsävikloja. Tavalliset västäräkit viihtyivät keltaisten seurassa. Yhtä luultiin virtavästäräkiksi, mutta lopullinen varmistus jäi saamatta, kun lintu pyrähti näkymättömiin. Kielajoen rauhoitusalue päättyy noihin sivujokiin ja jatkoimme illaksi vielä Ceavrajohkalle asti ennen leiriytymistä kalastellen matkan varrella. Päivälle kilometrejä kertyi kartalta mitaten noin 13 kappaletta, mutta lumilaikkujen kiertelyt huomioiden todellinen matka lienee jopa 1,5 kertainen.

Illalla taas satoi räntää ja pidin nuotiota alle metrin päässä tarpista. Mukavasti se siinä lämmitti ja sain kuivatella vähän kostuneet päällysvaatteet. Nyt oli rinkkakin ollut sateelta suojattuna. Samalla korjasin reisitaskuhousujen vasemmasta lahkeesta irronneen kiristysnyörin parsimalla sen kiinni karhulangalla. Ei irtoa toista kertaa.

Hyttysverkkoa ei tarvinnut vieläkään tarpin suulle kiinnittää, kun koko reissulla ei oltu vielä nähty itikan itikkaa. Ihan parasta aikaa olla laplandissa alkukesästä! Ei tarvitse etelänmiehen huitoa ollenkaan.

Sateli, joten nukkumaankin tuli mentyä melko aikaisin. Kahdentoista aikaan yöllä heräsin, kun aurinko paistoi pohjoisen suunnalta tarppiin sisään ja häikäisi. Vedin pipon silmille. Siihen päättyi tämän reissun pilviset päivät.