Hossa 27-31.12.2015, Laukkujärvi ja Lihapyörre

Reissukertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Sula kapeikko ja auringonvalo puiden latvoissa.

Kuljimme rannan tuntumassa Laukkujärven suuntaan enkä laittanut lumikenkiä jalkaan, koska jäällä oli sopivasti lunta saapastella. Ei liukasta, eikä liikaa haittaamassa kävelyä. Naskalit meillä oli kaikilla tietenkin kaulalla valmiina roikkumassa, vaikka toki jään paksuutta tarkistimme taajaan. Puut paukahtelivat pakkasen edelleen kiristyessä ja aurinko yritti samaan aikaan kohota puiden yläpuolelle siinä onnistumatta. Ulkomaalaisvahvistus ei sitä puiden paukahtamisääntä ollut aiemmin kuullutkaan ja ensimmäisiä niistä säpsähti kuin kiväärin laukauksina. Se ja tietenkin myös Venäjän rajan läheisyys saivat meidät pohtimaan, kuinka kylmäksi kuvailtuna talvisotatalvena vartiomies osasi erottaa metsän äänet tappavista. Toki toisenlaista ja varmasti tuolloin jopa lähelle yhtä uhkaavaa tappavuutta nuo puun pintakerroksen sisäosia suuremmasta kutistumisesta ja halkeilusta johtuvat poksahduksetkin kielivät. On se ollut karmaisevan kylmää viettää koko talvi ulkona ja metsästää ihmisiä, jotka voisivat toisessa tilanteessa olla kavereita. Kunpa ei koskaan tarvitsisi.

Hossan järvet ovat kapeita ja niissä on kovia virtauksia. Sen saimme huomata heti ensimmäisessä kapeammassa kohdassa, joka oli kireästä pakkasesta huolimatta sula. Myös rantojen läheltä löytyi matkan edetessä sulia kohtia, jotka ilmeisesti johtuivat lähteistä. Hyvissä ajoin kurvasimme mantereen kautta kapeikon ohi seuraavalle järvelle, Talasjärvelle, jota pitkin hiippailimme edelleen länttä kohti. Talasjärven jälkeen on Laukkujärvelle pitempi kapeikko ja päätimme mennä pitemmän matkan metsän läpi. Kuljimme muutaman sata metriä mahtavaa lumista metsää, mutta äkkiä tuo erämainen tuntu hieman kaikkosi, kun tulimme moottorikelkan uralle, joka oli ajettu pohjaksi hiihtoreitille. Liikkuminen sitä pitkin oli kuitenkin niin paljon helpompaa ja suunta oikea, että jatkoimme sitä pitkin tuvalle asti.

Kirvesmies Talassalmen jäällä.

Rakennus Talasjärven rannalla. (karttalinkki)

Huurretta.

Lähde rannan tuntumassa pitää paikan sulana.

Poro hiippaillut jään yli.

Talasjärvellä aurinko korkeimmillaan.

Hiihtoura. (karttalinkki)

Ulkomaalaisvahvistuksen kanssa Laukkujärven autiotuvalla. (karttalinkki)

Laukkujärven tupa sijaitsee upealla paikalla pienessä niemessä ja kämppä on aavistuksen isompi kuin puukkojärveläinen. Pöytää niissä ei kummassakaan ole. Ennusteiden mukaista lauhtumista ei maanantaina tapahtunut. Päinvastoin. Lukema lämpömittarissani tuvalle saapuessa oli -21 astetta ja pikkuhiljaa desimaali kerrallaan ilma jatkoi viilenemistään kirkkaan taivaan alla. Kävelemiseen Puukkojärveltä Laukkujärvelle meni vajaat pari tuntia ja hämärä laskeutui jo kolmen aikaan. Keittelin tuvan edustalla nuotiolla nakkipadat lounaaksi ja kahvit hörppäsimme päälle.

Hollantilainen Laukkujärvellä pilkillä lounaan valmistumista odotellessa.

Kahvinkeittoa trangialla.

Nakkipadat pakissa avotulella.

Puu.

Sattui äärimmäisen hupaisa tapaus ennen illan lopullista pimenemistä. Tuvan lähellä pienen lahdekkeen toisella puolella näkyi pari kymmentä metriä veden pinnasta kohoava mäennyppylä (karttalinkki). Kiipesin sinne puolijuoksua lämpimikseni ja menin samalla kuvaamaan järveä yläviistosta kuvakulmasta. Kun pääsin ylös, lähti hollantilainen samaa reittiä juosten perään. Tullessaan lahdekkeen yli hän kompastui rannassa juoksuvauhdista liki metriseen kinokseen ja sukelsi hankeen nenä edellä. Näin koko tapauksen tavallaan yläpuolelta ja kaikkineen se lähempi tutustuminen suomalaiseen talveen lumen pöllähdyksineen näytti niin hauskalta, että purskahtelin nauramaan vielä siinäkin vaiheessa, kun hiippailimme takaisin leiriin.

Hihittelyn päätteeksi kaivoin Kyyrystä kodan ja naulat. Paras paikka tiipiille löytyi jäältä tuvan edustalta. Lämpötilan laskiessa toivoin saavani uuden pakkasennätyksen ulkona nukkumiselle ja olihan minulla nyt testattavana myös viltti, jolla voisin lisätä eristävyyttä ja mahdollisesti jättää vaatteita enemmän pois (postaus: Retkipeitto (talvi)makuupussin lisälämmikkeenä). Aikaisempi ennätys tuli Muotkalla maaliskuussa 2015, jolloin oli 25 astetta pakkasta. Hakkasin naulat kirveen hamaralla jäähän. Yhtä kiilaa lyödessä jää halkesi ja rasaus kuului järven halki toiselle puolelle asti. Vaistomaisesti sitä hypähti hieman kauemmas, vaikka eihän jää toki ollut kokonaan pettämässä. Hieman vettä tuli railosta jäälle, mutta kylmä ilma jäädytti sen nopeasti.

Kota jäälle pystytettynä.

Iltaa oli pitkälti jäljellä, joten lähdimme kävelemään Somerjoen vartta Lihapyörteen laavulle patikkareittiä pitkin. Emme ottaneet lumikenkiä mukaan, mutta tuo tiheä ja synkkä Kainuun kuusikkoinen korpimaa oli sen verran vähäluminen, että siellä raahusti hyvin ilmankin. Mahtava tunnelma! Kuusen oksien välistä pilkotti tähtitaivas, jonne ei vielä kuu ollut noussut valaisemaan ja vieressä virtasi erämaajoki, jonne aukesi ajoittain hämäriä näkymiä jyrkiltä penkereiltä. Ihmettelimme miksi välillä oli kuin olisi kävellyt jään päällä, vaikka olimme melko etäällä joesta. Sille asialle tuli kuitenkin selitys seuraavana päivänä, joten palatkaamme asiaan silloin. 

Mistä lienee Lihapyörre saanut nimensä? Paikalla on suvantokohta, jossa mitä ilmeisimmin on pyörre, mutta miksi Lihapyörre...? Suvannon laitamilta löytyy laavu komealta paikalta. Kesällä paikalle pääsisi autollakin viereen, mutta tie ei nyt ollut aurattu.

Jyrkkä penkka alas joelle.

Jokiuomaa pimeässä.

Lihapyörteen laavu.

Mörrimöykky.

Palattuamme leiriin odottelimme jäällä revontulia tähtikirkkaalle taivaalle. Eipä näkynyt, mutta hienoa katsottavaa ne pelkät tähdetkin olivat. Valosaaste puuttuu Hossan kulmilta lähes tyystin, vain Kuusamon suunnalta huomasin valon kajastusta. Se tuo paljon enemmän tähtiä näkyviin kuin mitä taajama-asuja koskaan pääsee näkemään. Pimeys tuntui melkein käsinkosketeltavalta, kun seisoi jääkannella ilman otsalampun valoa. Huomasin, että kun kävin lähellä lähtöä hirvikolarissa, tällaiset kokemukset tuntuvat entistä voimakkaammilta. Onnenkyyneleen olisi saattanut vuodattaa, jos ei olisi pelännyt sen jäätyvän poskelle. Haen lauluista paljon merkityksiä asioihin, vaikka Toni Wirtanen sanookin, että älä usko lauluihin, koska ne tekee susta haaveilijan ja voi saada sut kaivelemaan asioita, joilta mielesi koittaa sua suojella. Tuon syntymäpaikkani naapuripitäjästä kotoisin olevan miehen sanoin tuon hetken tuntemuksiani voisi kuitenkin hyvin kuvata.

"Tää on pelkkä tyhjä kuori, joka sun pitää täyttää. Tää on valoista kirkkain. Tää on loputon yö. Tää on sydämen lyönti. Tää on ajattomuus. Valot pimeyksien reunoilla."

Pakkaslukema iltapalan jälkeen oli -24. Jo illalla pakkasta oli siis jo melkein oman ennätyksen verran. Houkuttelin hollantilaisenkin ulos nukkumaan, vaikka olimmekin lähellä tupaa. Tällaisia mahdollisuuksia ei kokoajan tule. Verrattuna Muotkan edelliseen kylmyysennätykseeni tämä oli paljon kylmempää. Tuona iltana nukkumaan mennessä oli -19 ja pakkanen kävi yöllä vain nopeasti -25 asteessa. Keskilämpötila on kuitenkin merkittävämpi kuin hetkellinen maksimi ja nyt oli tulossa tuohon rutkasti kylmennystä. Varustauduin yöhön väliasulla, kolmilla villasukilla ja buff-huivilla, jonka vedin kasvojen päälle vähentämään kylmän purskahtelua kasvoille. Viltin laitoin Ajungilakin Tyin Winter -pussin jalkopäädyn päälle kaksinkerroin. Hollantilaisella oli USAn armeijan modulaarinen talvimakuupussisetti parannettuna kesäpussin osalta Thermarestin untuvaisella Antareksella. Alla meillä oli molemmilla Thermarestin Neoair allseason -ilma-alustat ja solumuovia. Toisella kaverilla oli ohuempi Thermarestin ilmatäytteinen+solumuovi ja makuupussina pelkkä omaa kuitupussiani vastaava Fjällravenin vanhempi talvipussi -30 asteen extremelukemilla.

Helmiä taivaalla ja hangella.

Pussin suun kiristin niin pieneksi kuin sen saa varmistettuani, että viltti pysyy yön päällä. Jalat eivät ottaneet lämmetäkseen kolmista villasukista huolimatta ja päätin ottaa ne kaikki kokonaan pois. Ilmeisesti villasukkasetistä tuli liian kireä ja eivät siksi lämmittäneet. Ilman oli paljon parempi olla. Edellisenä yönä vähille jääneiden yöunien jälkeen ei unta nyt tarvinnut kauan odotella.

Päivän reitti punaisella viivalla.

Jatketaan tästä seuraavassa postauksessa.

Hossa 27-31.12.2015, Värikallio