Kaukaloinen 4-5.12.2015

Pari viikkoa sitten kaveri pisti retkiporukallemme spostiviestiä, että mentäisiinkö heti joulukuun alkuun juhlistamaan "Akin ihmepelastautumista kolarista ja Suomen itsepäisyyttä" yön yli retkellä Teiskon perämetsiin. Miksikäs ei! Olihan siinä jo syitä kerrakseen lähteä lumettoman synkkään joulukuiseen lähimetsään kansallisomaisuuden keskelle. Sovittiin ajankohdaksi perjantai 4.12. 

Edellisestä Teiskon yöretkestäni olikin jo vierähtänyt aikaa. Melkein päivälleen 7 kuukautta aiemmin olin lapsen kanssa Kaulamoisella.

Melkoinen mänty!

Pohdiskelin millä tuonne menisin. Oma auto käväisi mielessä, kun sellainenkin pihalla taas on. Väriä myöten täydellisesti hirveen täräytettyä vastaava, mutta vuotta uudempi malli, mutta ei se oikein napannut. Pääsisipä Teiskoon kätevästi paikallisliikenteen kyyditykselläkin ja se oli seuraava ajatus. Keli oli kuitenkin niin loistava, kunnon kaatosade ja puhuri, että ei tuossa muuta vaihtoehtoa jäänyt kuin lähteä polkupyörällä kuten edellisenäkin viikonloppuna. Saisi kerrankin oikein luvan kanssa vetäistä BW:n sadeasun niskaan!

Kiinnitin yhden nyssäkän irtohihnoilla tarakkaan ja kota keskisalkoineen kulki jälleen jalkojeni välissä. Loput tavarat olivat rinkassa selässäni. Joku himopyöräilijä olisi saanut slaagin nähdessään pyöräilyvarustukseni. Onneksi oli säkkipimeää ja harva ihminen tuossa kelissä oli uskaltautunut ulos. Päällä väljä sakemannien sadepuku ja jalassa saappaat. Eikä edes lukkosaappaat! Eihän sellaisilla pyörää voi oikeasti ajaa. Päässä oli tietenkin kypärä otsalampulla varustettuna.

Alla ropisivat uudenkarheat nastarenkaat, kun 17.45 lähdin polkemaan kohti Linnainmaata. Sain viikko-pari sitten nuo talvikelin renkaat vaihdettua pyörääni. Poljin metsäisen pyörätien läpi Linnainmaalle (karttalinkki) ja jatkoin Aitolahden tietä edellisen viikonlopun metsäretken kohteen länsireunaa viistäen (karttalinkki) kohti Sorilaa (karttalinkki). Vettä vihmoi ja tuulenpuuskat yrittivät huojuttaa, mutta eivät siinä liiemmin onnistuneet. Retkivarustus teki polkupyörästä mukavan tukevan ajettavan. Pikkuhiljaa tunsin kuinka sadetakin alla ollut intin poolopaita kastui hihoista. Ja kastui se muualtakin. Sade meni ihanasti läpi. Käsineitä en yrittänytkään pitää kuivana ja annoin neulehanskojeni kastua. Mitäpä siitä, kun rinkassa odottivat kuivat vaihtovaatteet. Sen verran BW:n sadeasusta voi kuitenkin kommenttina sanoa, että ei se nyt ihan vettä pidä. Tihkua osui runsaasti myös silmälaseihini ja aika-ajoin kaivoin takin taskusta nenäliinoja ja pyyhkäisin linsseistä enimmät pois. Kyllä siinä tunsi olevansa elossa! Toimi paremmin kuin nipistäminen.

Kurvasin Sorilasta Viitapohjan suuntaan ja pian tulin Kintulammin retkeilyalueen risteykseen (karttalinkki). Olimme arponeet kohdetta päivän mittaan ja vilkaisin puhelinta, joko lopullinen paikka on selvillä. Kintulammille vai Kaukaloisten jyrkänteen päälle? Olin saanut viestin, että kaverit olivat juuri lähteneet talsimaan Kintulammin retkeilyalueen parkkipaikalta laavulle ja päätin lähteä samaan suuntaan. Tie ohitti ison avolouhosalueen, mutta eipä siitä pimeässä paljon mitään näkynyt paitsi putoamisvaarasta varoittavat kyltit.

Soratien puolivälin paikkeilla soi puhelin. Kuulemma tuuli piiskasi vettä suoraan järveltä liki Kintulammin laavun takaseinään asti. Parempi oli siis lähteä kärvistelemään Kaukaloisille. 

En kuitenkaan kääntänyt kulkinettani muuttunutta kohdettamme kohti. Ajattelin, että voisin seuraavana aamuna kävellä Kintulammin kautta pyörälleni ja siksi jatkoin parkkipaikalle (karttalinkki) asti ja nousin siellä kaverieni kyytiin piilotettuani pyöräni kuusipuskaan. Ajoaika pyörällä oli 1h 15min ja matkaa kertyi 16 kilometriä. Kiersimme autolla hieman lähemmäs Kaukaloista Kortejärvelle menevän tien varteen (karttalinkki). Sieltäkin löytyi pieni levennys tulipaikan suuntaan menevän polun kohdalta.

Kintulammin parkkipaikalla.

Kaukaloistenkalliolla (karttalinkki) olimme kahdeksan maissa. Tulipaikan vierestä löytyi kodalle paikka, tosin kallioinen eikä kiiloja saanut kovin tukevasti. Parantelimme kiilojen kiinnityksiä pölleillä, joita nuotioringin ympäriltä löytyi. Kodan eteen virittelimme lisäksi 3*3 metrisen tarpin lipaksi. Sitten tulet pystyyn ja syömään. Syömäänhän sinne oltiin mentykin, kuten kuvista näkyy ;-) Ei kai tuollaiset paljasjalkaiset tamperelaiset osaisikaan ainakaan ilman mustaa makkaraa maastoon lähteä. Tai mihinkään muualle...

Tarppi kodan oviaukolla.

Köntti hirven sisäfilettä.

Käristykset tulilla.

Ruisleipä, ruohosipulilla maustettu tuorejuusto ja hirvenkäristys. Nam!

Karhun köntsä. Eiku musta makkara.

Kokista ja muutama pikkupullla. Miksi tyytyä yhteen?

Tuuli tyyntyi illaksi ja sadekin taukosi. Tuli todella mukava olo, kun sain kuivat vaatteet vaihdettua päälle. Kosteat vaatteet syövät energiaa aivan hirmuisesti.

Hain koululta viikonlopuksi lämpökameran lainaan retkeä varten. Halusin kokeilla mistä peitostani ja kaverien makuupusseista pääsee eniten lämpöä harakoille. Illalla otin muutaman kuvan kokeeksi jo ulkoa. Hauskoja kuvia sai nuotion ääressä istuvista henkilöistä, ja erottuupa siitä kotakin, kun pintalämpötilassa on sen verran eroa. Nukkumaan käydessä kuvailimme viltin ja makuupussit, mutta jaan nuo kuvat eri postauksessa.

Älypuhelimen kokoinen lämpökamera.

Kaksi ihmistä nuotiolla. Nuotio piirtyy punavalkoisena ympyränä. Kota ja tarppikin erottuu.

Liekö iltateen kofeiinit vienyt yöunet vai johtuiko tuulenpuuskista ja ropinasta, mutta alkuyön aikana unta ei heti tahtonut tulla. Jossain vaiheessa kaveri kysyi varmistimmeko onko leirin ympärillä kuolleita puita. Tuuli oli puuskissa todella voimakas, kovempi kuin viikko aiemmin Katajajärvellä, mutta välissä kuulosti tyyntyvän melkein kokonaan. Siilinkarilla katsoin fmi:stä olevan 15 m/s tuulen.

Nukahdin taas hetkeksi kunnes puoli kahden aikaan keskellä nukkunut huomasi, että yksi kulma irtosi maasta. Kangas oli venynyt kosteudesta sen verran, että puuskat pääsivät nykimään vaarnan irti ohuesta sammal- ja multapeitteestä päidemme takaa. Puin äkkiä vaatteet ja kipaisin kiinnittämään sen uudestaan kaverin pitäessä sen aikaa kangasta sisältä. Samalla huomasin, että tarppivirityksemme oli kaatunut kodan edestä. Muutkin tulivat pian ulos auttelemaan. Kiinnitimme myrskynarut tuulen puolelta kiinni ja nostin keskitolppaa sen verran, että kangas oli taas kireä. Se tukevoittikin majaamme kummasti ja puuskissa huojuminen lakkasi loppuyöksi, mutta täytynee ne myrskynarut nyt laitella kiinteästi, ettei vastaava ongelma toistu. Nukuin varsin mainiosti loppuyön. Aamulla herätessä lämpötila oli nollassa ja se oli myös yön kylmin lämpötila.

Aamupalalla iltaan verrattavat syömingit jatkuivat: kahvin kera oli virolaista kaalipullaa, ruisleipää tuorejuustolla ja hillomunkkia. Pikkuhiljaa aamupalaa popsiessa metsä valkeni ja alkoi näkemään missä oikeastaan olimmekaan. Vieressä oli varsin komea korkea kalliojyrkänne ja sen alla liki täydellisen pyöreä suoreunainen lampi! Vartin yli yhdeksältä lähdimme hiippailemaan läheisen luonnonsuojelualueen iäkkäisiin metsiin.

Mukavasti mahtuu kolme aikuista rinnakkain kotaan.

Kaukaloistenkallio.

Kaukaloinen.

Leiri. Kaupungin ylläpitämä tulipaikka, mutta nuotiopuut puuttuvat vajasta.

Käkkärämännyt jyrkänteen reunalla.

Luonnonsuojelualueen raja oli selkeä. Talsimme talousmänniköstä kuusivaltaisempaan metsään. Mahtava paikka ja keli muuttunut edellisestä päivästä rutkasti. Nyt aurinko yritti kovasti näyttäytyä aamuruskon takaa ja tuuli oli tyyntynyt. Tikat kopsuttelivat puissa, palokärjen lentoääni kaikui metsässä ja pyiden viheltelyjäkin kuului. Kuulimme myös muutaman hieman teeren suhausta vihaisemman, mutta vastaavan äänen. Mikä lie mahtoi olla...?

Talousmetsän ja suojelualueen raja.

Katselevi puita väärii.

Valtava mänty.

Polku alueen halki.

Luonnonsuojelualueen toinen raja oli edellistäkin selkeämpi... Voimalinja.

Kaverini kääntyivät voimalinjan kohdalla (karttalinkki) takaisin autolle ja minä jatkoin varsin viihtyisää polkua Kintulammin ulkoilumajalle ja edelleen polkupyöräni luo.

Metsää voimalinjan länsipuolella.

Hirmuinen kaatunut puu!

Kintulammi.

Kintulammin laavu.

10.45 oli noin kolmen kilometrin jalkamarssini takana päin ja pyörä pakattuna paluumatkalle. Laitoin kotiin viestin, että tulomatkaan meni 1h 15min, joten olen kotona kello 12 aikaan. Kuinka ollakaan, tasan kello 12 avasin kotioven. Tulipahan todistettua nämä molemmat peräkkäisten viikonloppujen myräkät maastossa.

Teiskosta löytyy mukavia maastoja tamperelaisten lähiretkeillä. Paikalle on helppo päästä julkisilla tai polkupyörällä. Nuotiopaikoille mennessä kannattaa kuitenkin varautua omilla tulipuilla, jos tulta haluaa polttaa. Vaikuttaa noiden puuhuoltaminen olevan varsin satunnaista toimintaa.

Suklaatauko Kintulammintien risteyksessä.