Pyöräretki Ojalan kaupunginosaan, 27-28.11.2015

Käväisin lähiretkellä vielä kun voin. Lähiretkeilyalueet ovat nimittäin kohta hieman kauempana.

 
Tampereen kaupunki kaavoittaa parhaillaan Tampereen ja Kangasalan rajamaastoon Ojalan kaupunginosaa (Linkki Tampereen kaupungin sivuille) noin 5000 asukkaalle. Kun samaan aikaan Kangasala kaavoittaa samaan metsikköön kunnanrajan toisella puolella Lamminrahkan asuinaluetta (linkki Kangasalan kaupungin sivuille) noin 8000 asukkaalle niin nämä kaksi kaupunkialuetta yhdistyvät hankkeen lopputuloksena ja aika iso pala metsää jää jalkoihin.

Kuulin kaavahankkeesta erään kouluprojektin yhteydessä ja ajattelin, että täytyypä mennä tutustumaan alueen metsiin tarkemmin nyt, kun se vielä on mahdollista. Hieman olen siellä käynytkin ja muun muassa yöpynyt Katajajärven laavulla 2,5 vuotta sitten, mutta nyt suunnittelin tekeväni pitemmän pyöräily- ja kävelylenkin. Tutkailin kaupungin sivuilta löytyviä selvityksiä alueesta ja kiinnostuin sen historiasta. Varsinkin Lamminrahkan suolle menevästä vanhasta junaradasta ja siihen liittyvistä rakennelmista oli hauskaa lukea. Melkeinpä surkuhupaisaa.

Tässä hieman pohjaa tuosta historiaosuudesta.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Lamminrahkan suo yritettiin kuivattaa ja polttaa turvepaaleina mm. Finlaysonin tehtaalla Tampereella. 1897 paikkeilla alkoi mittava projekti, kun Aitolahden itäperukoilta rakennettiin junarata Lamminrahkan suon laitaan. Kyseessä olikin varsin suuri  työllistäjä tuohon aikaan. Junaradan pohja leikattiin siten, että kuivatut turpeen pötkylät voitiin kuljettaa alamäkeen jarrutellen Näsijärven rantaan, siinä lastata laivaan ja kuljettaa eteenpäin poltettavaksi. Vaunujen tyhjentämisen jälkeen juna vedettiin miesvoimin takaisin reilun parin kilometrin matka takaisin suolle uudestaan lastattavaksi. Kai tuossa vetohommassa hevosetkin olivat apuna.

Junaradan lisäksi suon lähelle rakennettiin useita rakennuksia ja suolta kaivettiin ja osittain louhittiin kaksi metriä syvä oja Halimasjärven suuntaan. Rakennuksista yksi oli iso työväen asuinkasarmi, jossa oli runsaasti majoitustilaa ja keittiöt ynnä muuta sellaista. Hirsirakennuksella oli mittaa noin 35 metriä. Ilmeisesti alueella työskenteli parhaimmillaan liki parisataa henkilöä ja melkoiset huoltotilat tuollainen joukko jo tarvitseekin. Lisäksi oli ainakin kuivaamo ja kahdeksankulmainen "herrojen paviljonki", joista jälkimmäisessä järjestettiin pippaloita tätä kuningasideaa katsomaan tulleelle arvokkaammalle herrasväelle.

Turve ei kuitenkaan ottanut kuivuakseen odotusten mukaisesti muutamasta harvinaisen kosteasta kesästä johtuen ja vedensekainen polttoaine nokesi Finlaysonin kattilat. Ensimmäinen yrittäjä myi virityksensä parin vuoden jälkeen heti 1900-luvun alussa ja toinenkin lopetti homman pikapuoliin. Lueskelin löytämästäni aineistosta, että kaikki rakennelmat junaradan raiteita myöten (ratakiskot käytettiin ilmeisesti rakennusten tukipilareina/-palkkeina) ovat joko purettu ja viety pois tai tuhoutuneet, mutta pitäisihän tuolta nurkkakivet ainakin löytyä, ajattelin! Ei muuta kuin etsimään.

Lisää historiaa löytyy ainakin Tampereen kaupungin sivuilta. Lamminkorven polttoturvetehtaasta on tietoa tämän linkin tiedoston alosasta löytyvässä kirjoituksessa, joka on kopio vanhasta Kangasalan Joulu -lehdestä. Suosittelen lukemaan sen kirjoituksen vuodelta 1956, jos asia vähääkään kiinnostaa. Turve on nimittäin tulevaisuuden polttoaine ;-) Suosittelen myös perehtymään kaupungin tekemiin selvityksiin, sillä varsin kattavasti tuota on vuosien saatossa kartoitettu kaavoituksen sivutoimena. Johan tuolta on mm. liito-oravat, sammakot ja lepakot käyty bongaamassa...

Pyörä pakattuna.

Perjantai-iltana pakkasin tolkuttoman määrän romua rinkkaan ja lapsen kanssa lähdimme pihalle hieman ennen kello kuutta tutkimaan kuinka nuo kaikki saadaan polkupyörään kiinni. Oli tavarat kahdelle henkilölle yöpymistä varten yhdessä pyörässä. Ja kaksi henkilöä siinä pyörän päälläkin piti saada kulkemaan. Pakkasin pyörälaukkuihin niin paljon kuin sain mahtumaan, että sain vielä lapsenistuimen siihen päälle. Kodan ja keskisalon laitoin matkustajien jalkojen väliin runkoon kiinni irtohihnoilla. Loput romppeet kulkivat minulla rinkassa. Oikeastaan sain varusteet mielestäni aika mukavasti, mutta tulihan siihen kaiken kaikkiaan 130 kiloa yhden pyörän päälle. Anteeksi vanteet.

Liikkeellelähtö oli alkuun hieman haastavaa, mutta hetkessä tuo raskas kaksipyöräinen alkoi kulkemaan kuin juna eteenpäin. Pimeääkin oli. Sarvissa sojotti pyörän oma lamppu ja kypärässäni lisäksi otsavalo. Sitten vielä heijastimia joka puolella niin olimme varmasti näkyvillä ja valojeni avulla näin hyvin ajaa katuvalaisemattomatkin pätkät ja väistellä isommat kuopat. Suuntasin kulkineemme kohti Niihamaa ja Kaupin-Niihaman ulkoilureittejä. Pian kurvasimme jo autotieltä sivuun samalle reitille kuin pyöräretkellä yöksi tasaiselle paikalle (karttalinkki) ja jatkoimme tuota valaistua hiihtoreittiä aina ysitielle asti (karttalinkki) ja sieltä edelleen Halimasjärven rantaan.

Koko järveä en tosin pimeän vuoksi nähnyt missään, mutta sen jälkeen tulleet karttatulosteeseen tiheinä viivoituksina piirretyt kohdat paikannuttivat väkisinkin meidät maailmankartalle. Parissa mäessä piti kaverikin nostaa tarakalta kevennykseksi, kun ei pyörää tahtonut saada taluttamallakaan huipulle. Sitten pieni kurvaus takaoikealle lähtevästä tienhaarasta (karttalinkki) ja loput kilometrit menimme täysin valaisemattomia metsäteitä.

Tauolla ysitien sillan alla.

Reitti oli melko raskas ajaa ja olin hiestä märkä. Pyörä kuitenkin kulki ihan mukavasti, kun cyclocrossissani on vaihteita riittävästi ja se ei turhaan valita sorateistäkään. Levyjarruista oli rutkasti apua alamäissä mennessä raskaalla painolla. Toisaalta nautin menosta suunnattomasti ja suupielet kääntyivät väkisin hymyyn. Vierellä vilisi pimeä, synkkä ja tuntematon metsikkö. Alle kaksi viikkoa aiemmin sain hirvikolarissa aivotärähdyksen ja hengenlähtökin käväisi enemmän kuin lähellä, mutta nyt jo olin tässä kunnossa! Ei merkkiäkään enää kolarin aiheuttamista vaivoista edes niskassa tai yläselässä ja sain diagnosoida olevani jälleen elämäni kunnossa! Hurraa!
 
Jätimme pyörän metsäautotien päähän Tampereen ja Kangasalan rajalla (karttalinkki) ja sattumalta osuimme paikalle samaan aikaan retkiseuramme kanssa. Veljeni lapsensa kanssa oli saapunut paikkaan autolla juuri hetkeä aiemmin. Piilotin pyörän metsään ja yhdessä suuntasimme muutaman sadan metrin matkan jalan Katajajärven laavulle (karttalinkki) virittelemään yöpuuta pystyyn.

Ensimmäisen päivän reitti ja matka.

Illalla kello kahdeksan olimme laavulla. Pystytin tekemäni kodan (postaus: Oma kota kullan kallis) ja sitten söimme iltapalan. Muuta tuossa ei paljon tarvinnutkaan iltatoimina tehdä ennen nukkumaanmenoa. Varusteet saivat olla laavun reunalla ja neljä makuualustaa mahtui kotaan hienosti rinnakkain. Tuuli oli todella navakkaa ja pyöri kovasti, mutta pääsuunnan puolelle laitoin kolmen pystysauman myrskynarut kiinni. Varsin tukevasti tuo sitten tuulta halkoi eikä liiemmin niiannut puuskien voimasta. Saimme kodassa nukkua rauhassa, Kangasalla kangas päällä.

Valaistu kota ja maahan juuri laskeutunut pyrstötähti.

Aamulla heräsin kahdeksan aikoihin. Aamupalaa keittelimme bensakeittimellä kodan sisällä. Varuiksi tuo oli hyvä sytyttää ulkopuolella, koska keittimestä leimahtaa sytytysvaiheessa korkeat lieskat. Hetken päästä liekki rauhoittuu tavanomaista kaasukeitintä vastaavaksi ja Trangian tuulisuojassa tuon polttaminen kodassa tuntui jopa turvalliselta sen jälkeen, kun kaksi keskimmäistä ilma-alustaa oli käännetty sivummalle. Pienen lämpösäteilyn tunnunkin se aikaan sai, mutta ei riitä kodan varsinaiseen lämmittämiseen. Kymmenisen astetta nousi lämpötila (16 astetta) verrattuna ulkolämpötilaan (6 astetta). Yön kylmin lämpötila oli 5,8 astetta. Olipahan vietetty erikoisen lämpöinen marraskuun lopun yö!

Katajajärvi ja laavu.

Kota.

Bensakeittimen alkuliekit.

Kymmenen aikaan läksimme liikkeelle kulkien alkumatkan Kaarinanpolkua pitkin. Kiertelimme pienen lenkin Porrasjärven (karttalinkki) kautta kaavoitusalueen "Yläkylään", johon on suunnitteilla omakotitaloalue. Kartalla tuolla näkyy runsaasti jyrkänteitä ja oli siksi mielenkiintoinen käydä tutustumassa. Kallioisia nyppylöitä ja mukavaa mäntyvaltaista metsää. Polkuja oli vain vähän piirretty karttaan, mutta sellaisia löytyi maastosta kuitenkin runsain määrin ja metsä olikin varsin helppokulkuista. Muutama päivä aiemmin Tampereellakin oli vielä lunta maa valkoisena, mutta nyt tuosta oli jäljellä enää muutamia laikkuja siellä täällä.

Pitkospuita ja mutaisia vesilammikoita. Saapaskelit.

Voimalinjat kulkevat Porrasjärven yli, mutta suo on silti erikoisella tavalla hieno paikka. Voimalinjoista kuului outoa rapinaa, aivan kuin sade piiskaisi teltan kattoa.

"Hei, tää polku on muuttunu joeksi."

Jyrkänne koivikossa.

Löydettiin rastille.

"Yläkylä" (karttalinkki)

Polku.

Rinnetalot.

Lumilaikku.

Mukavaa metsänpohjaa. Suppilovahveroitakin oli, mutta jo vähän pakkasessa kulahtaneita.

Menimme kierroksen jälkeen auton ja pyörän luokse kenttälounaalle, jonka jälkeen oli vuorossa junaratareitin tutkiminen. Lapset vaikutti innokkailta kulkemaan tuota vanhaa junaradan pohjaa ja etsimään rakennusten paikkoja. Kuljimme junaradalla vanhalla reitillä olevaa polkua pitkin ensin Lamminrahkan reunaan. Historian siipien havinaa ja jopa narinaa oli kyllä monin paikoin aistittavissa... Tai sitten se oli tuuli puiden latvoissa ja joku satunnainen konkelo.

Tässä on joskus ollut junarata.

Junaradan alkupään tienoilla oli hienoa kuusimetsää.

Lamminrahka. (karttalinkki)

Lamminrahka. (karttalinkki)

Ainakin tällä reissulla tuo suo vaikutti erittäin vetiseltä. En tiedä kuinka vetinen se on mahtanut silloin olla, mutta nyt suon puolelle ei ollut mitään asiaa ja oli siellä pieni lampikin, niin kuin ylemmän kuvan karttalinkistä näkyy. Lähdimme pois suon laidasta etsimään mahdollisia rakennuksien pohjia. Kuljimme harvassa avorivissä läpi kuusikon (karttalinkki), mutta sieltä emme havainneet merkkejä rakennelmista.

Hakkuuaukealla olleella lähialueen korkeimmalla pikkunyppylällä (karttalinkki) viimein tärppäsi. Mäeltä löytyi nelikulmaisen ison rakennuksen nurkkakivet. Rakennus oli ainakin 20 metriä pitkä ja reunakivet selkeästi näkyvissä ja linjassa. Leveyttä oli arviolta 8 metriä. Keskellä oli isompi keko, joka on mitä ilmeisimmin ollut jonkinlainen tulisija. Ehkäpä tuolla paikalla on sijainnut vanha työväen asuinkasarmi.

Synkeä kuusikko.

Ison hirven jälki.

Nurkkakiviä linjassa.

Vasemmalla alhalla näkyy talon kulma ja siitä nurkkakivet haarautuvat kahteen suuntaan. Kuvan keskellä olevan koivun vieressä oleva korkea kivikeko on ilmeisesti vanha tulisija.

Lähdimme pikkuhiljaa palailemaan takaisin polkupyörän luokse tien laitaan ja kuljimme hakkuuaukean läpi takaisin vanhalle junaradalle, jota olimme tulleetkin. Hakkuuaukean reunasta läheltä rataa kaatunut puu paljasti vielä lisää merkkejä vanhasta rakennelmasta. Maasta revenneestä juurakossa oli selkeästi vanhaa punatiiltä ja olipa joku lasinpalakin. Mahtaavatkohan muut olla tätä aluetta kartoitellessaan löytäneetkään...

Punatiili.

Kaatuneen puun juurakossa on paljon vanhaa rakennusmateriaalia.

Lasinsiru juurakossa.

Kahdeksankulmaisen "herrojen paviljongin" pohja jäi tällä reissulla löytämättä. Ehkä kävelimme siitäkin yli...

Nostin lapsen tarakalle ja polkaisimme kotiin hieman eri reittiä kuin olimme tulleet. Matkan varrella kurkkasimme vielä ohimennen sen pari metriä syvän suolta Halimasjärven suuntaan louhitun ojan. Melkoisen mutainen paluumatka. Kotona olimme kahdelta. Kerrassaan mukava tutkimusreissu! Saatanpa mennä uudestaankin vielä ennen kuin tuo metsä rakennetaan täyteen herrojen huvimajoja...

115 vuotta sitten louhittu oja. Kyllä kannatti!

Tämä oli 4,5 vuotiaan lapseni 15. yö metsässä. Ja jos nyt öitä muutenkin hieman laskeskellaan, niin minulle tämä oli vuoden toiseksi viimeisen kuukauden toinen yö maastossa liittyen #twonights -haasteeseen ja 30. kaikkiaan tänä vuonna. Haasteen öistä voit lueskella klikkaamalla #twonights -tunnisteesta sivun laidasta. Yksi kuukausi siis enää haastetta jäljellä ja mukana olen vieläkin! Eikä tee edes heikkoa, ensi perjantaina uudestaan metsään ja helposti nuo joulukuun yöt tuosta taitaa hoitua muutenkin ja oikein korkojen kanssa. Vähintään kaksi yötä maastossa joka kuukausi -tahti on minulla siis jatkunut nyt jo viime vuoden elokuusta lähtien... Mehtässä on ihan kivaa.

Bundeswehrin tetsarista ahkionvetovaljaat

Suksia kiinnittämässä ahkioon Muotkan kovahankisella paljakka-alueella maaliskuussa 2015. Tuossa oli parempi ottaa teräskantittomat sukset jalasta ja vetää ilman.

 

Kolmisen vuotta sitten näpräilin itselleni JR-27 ahkion mukaillen netistä löytyvää ohjetta. Muuten siitä pitkälti samanmoinen tulikin, mutta tein mallin lyhyempänä, jotta tuon Kyyryksi nimetyn pulkan sai mahtumaan silloin autona käytössä olleseen pikkupösöön. En varsinaista ahkionteko-ohjetta ole tehnyt ja tuskin teenkään, koska varsin pätevä sellainen jo löytyy.

Quilt-projekti 2: Valmis retkipeitto!

Kevyt on kuin mikä ja hurjan lämmin!

Tässä tuoreimman tekemäni retkipeiton mitat ja tekniset tiedot:

Quilt-projekti 2: Untuvien pöllytys

Tässä pari kuvaa untuvien sullomisesta viltin sisään. Ensimmäistä untuvaprojektiani tehdessä kokeilin useampaa tapaa siirtää untuvat pussiin, mutta nyt käytin vain yhtä, silloin hyväksi todettua tapaa. Homma onnistuikin varsin kivuttomasti ja puhutaan vain muutamasta kymmenestä untuvasta, jotka pääsivät livahtamaan ohi. Lapsityövoiman valjastin ohi sujahtavien untuvien kahmimiseen takaisin peiton sisään, joten suuri osa niistä karanneistakin saatiin hyötykäyttöön.

Viikon kuva: Viikko 47

Viikon kuva: Viikko 47

Olen onnellinen, että saan vielä seurata näitä pieniä jalanjälkiä näillä Tampereen ensilumilla. Millimetrien päässä oli lähtö viikko sitten sunnuntaina 15.11.2015 hirvikolarissa Lusissa (postaus: Hirvikolari), mutta Luojan kiitos tuosta kaikki selvisimme kuin ihmeen kaupalla. Erityinen kiitos ensimmäisenä avukseni tulleelle henkilölle, joka ripeällä ja neuvokkaalla toiminnalla sai minut jälleen hengittämään. Kiitos myös, että soitit ja kerroit tapahtumista kaiken, vaikka en nimeäsi tiedäkään. Ansaitsisit toiminnastasi hengenpelastajan mitalin. Kiitos myös muille minun ja perheeni apuun tulleille.

Viikon kuva: Viikko 46

Viikon kuva: Viikko 46

Liittyy postaukseen: Kurjenrahkalla puolalaisen kaverina 12-13.11.2015

Quilt-projekti 2: Untuvamäärän laskeminen lokeroittain

Untuvat jaetaan lokeroihin retkipeiton sisällä. Mitoitan untuvamäärän siten, että reuna-alueella on tilavuuteen nähden hieman vähemmän untuvaa ja keskikohdalla on hieman enemmän. Puhutaan kertoimista välillä 0,8-1,2, ollen pienimmillään reunoissa ja suurimmillaan keskimmäisissä eli ylimmäksi jäävissä lokeroissa. Tämä siitä syystä, että lämpö pyrkii nousemaan ylöspäin ja siksi "yläpohjaan" tarvitaan enemmän puhallusvillaa. Viltin reuna on tarkoitus vetää muutamia senttejä selän/kyljen alle ja eristävyyden kannalta viltissä nukkuvan henkilön elopainon alle jäävällä osalla ei ole käytännössä merkitystä. Tärkeintä on, että muhkeaa untuvaa on ympärillä mahdollisimman paljon ja oikeissa paikoissa. Tällöin reunoilta voidaan hieman nipistää.

Quilt-projekti 2: Untuvaosastojen väliseinät

No nyt on peiton teko päässyt kunnolla vauhtiin! Olen ahkeroinut tylsempiä työvaiheita pois ja lähestytään koko homman hauskinta osuutta --> eli untuvien sullomista pussiin. 

Mutta mitä tein kankaiden leikkaamisen jälkeen? 

Quilt-projekti 2: Kankaiden leikkaaminen

Pari viikkoa sitten urputin, kun en ollut vielä saanut materiaaleja quilt-projektiini Saksasta (postaus: Huono kokemus ulkomailta tilaamisesta). Nyt ne viimein tuli, noin kahdeksan viikon odotuksen päätteeksi. Todella ala-arvoista asiakaspalvelua Extremtextilin suunnasta ja aionkin jatkossa välttää viimeiseen asti tilaamasta sieltä. En koskaan saanut vastausta antamaani palautteeseen, vaikka pyysin sitä useampaan kertaan. Pyysin selitystä miksi he maksattavat uudet toimituskulut asiakkaalla, mutta kukaan ei siihen vaivautunut vastaamaan. Oli kuulemma paljon sähköposteja. Noh, ihan sama... Tärkeintä, että sekä untuvat että kankaat ovat nyt minulla ja olen sen verran kunnossa, että voin alkaa piristämään itseäni puuhastelemalla varusteita kasaan.

Hirvikolari

Tänään iltapäivällä puoli viiden aikaan kolaroin aikuisen naarashirven kanssa Lusin suoran pohjoispään lähettyvillä Heinolassa. Tällä hetkellä makaan Päijät Hämeen keskussairaalassa tarkkailuosastolla. Niska pää ja vatsa kuvattu eikä hengenvaarallisia vammoja ole löytynyt. Muu perhe onneksi pääsi jo kotiin. Muistikuvia ei ole kolarista paitsi vilaus tiellä kohti juoksevasta hirvestä ja sen jälkeen ambulanssista. Eläin kuulemma kuoli heti ja auto meni lunastukseen. Olisi voinut käydä paljon huonomminkin. Tilannehuoneen kautta löytyy pari uutista aiheesta mutta en saa nyt linkkejä jaettua. Huomenna toivottavasti kotiin tai ainakin Tampereen sairaalaan.



Päivitys 16.11.2015 klo 20: Muutama kuva kolariautosta

Kurjenrahkalla puolalaisen kaverina 12-13.11.2015

Vajaat pari kuukautta sitten tein untuvatilauksen suoraan Cumuluksen tehtaalle Puolaan, koska projektiini piti saada vettähylkivää untuvaa. Tilauksen jälkeen sain yllättävän viestin Cumuluksen asiakaspalvelun osoitteesta.

Vapaa käännös keskustelunavauksesta:

- Minkälainen projekti sinulla on menossa? Olisimme kiinnostuneita näkemään kuvia lopputuloksesta.

- Minulla on quilt-projekti menossa ja tarvitsin siihen vettähylkivää untuvaa. Voinhan minä kuvia lähettää. Sillä ehdolla, että en tule näkemään samanlaista tuotetta teidän valikoimissanne sen jälkeen ;-) Käyppä katsomassa blogistani millaisen quiltin tein jo aiemmin: akpojan retkiblogi. Tästä tulee nimittäin aika samanlainen. Onnea suomenkielisen tekstin kanssa ;-)

- Sori, sanoin hieman väärin. Tarkoitin, että MINÄ olen kiinnostunut näkemään mitä teet. Ei ME. Harrastan itsekin varusteiden tekemistä ja siksi olin kiinnostunut. Tässä linkki minun blogiini: Wciaz w drodze. Onnea puolankielisen tekstin kanssa ;-) Hei muuten, olen tulossa Suomeen marraskuun puolivälissä. Osaisitko antaa vinkkiä hyvistä retkeilypaikoista Turun lähellä?

Tutkailin kaverin blogia (lue: katselin kuvia, kun en sanaakaan ymmärtänyt. Tunne oli varmasti molemminpuolinen) ja totesin, että meillä taitaa olla aika paljon yhteistä. Hänkin oli juuri tehnyt itselleen cubenfiberista tarpin yms ja jakanut projekteja sekä reissukuvauksia blogissaan. Vähän niin kuin Puolan minä.

Innostuin kovasti ja ajattelin, että tämä tyyppi täytyy tavata, kun siihen nyt tarjoutuu näin hyvä mahdollisuus. Siitä se sitten lähti ja muutaman kymmenen sähköpostiviestin jälkeen olimme tilanteessa, jossa onnistuin järjestämään itseni metsään hänen kaverikseen yhdeksi yöksi torstaista perjantaihin. Piti aluksi mennä pitemmäksikin ajaksi, mutta viikonlopulle osui muuta pakollista menoa.

Aamukahvit ja -teet Kurjenpesän tulipaikalla Puolan kaverin kanssa 13.11.2015.

Tänä vuonna päivitetty Kuhankuonon kartta.

Tuli torstai 12.11. Aamulla oli ollut pakkasta ja päätin vaihtaa talvirenkaat autooni ennen lähtöä. Mutta renkaidenvaihdosta ei tullutkaan mitään, kun keväällä ostettuun käytettyyn autoon oli myyjä antanut mukaan yhden väärän kokoisen renkaan ja enhän minä sitä älynnyt tarkistaa, kun myyjä hyvää hyvyyttään kantoi itse talvirenkaat takakonttiin. Kolme oli kokoa 185/60 ja yksi 195/65. Sappi meinasi kiehahtaa, kun soitin auton kaupanneelle yrittäjälle. Minulla oli kuulemma ollut puoli vuotta aikaa tarkistaa renkaiden oikea koko. Mitähän se sitten olisi vaikuttanut, jos olisin tarkistanut aiemmin, kun kauppakirja oli jo tehty? Olisin varmasti saanut saman vastauksen milloin hyvänsä. Sanoin vain, että senhän minähän käyn harva se viikko tarkistamassa, että säilytyksessäni on varmasti oikean kokoiset renkaat. Kunpa vain ei tarvitsisi olla missään tekemisissä yhdenkään auton tai varsinkaan autokauppiaan kanssa. Mutta ei siitä tässä sen enempää.

Pakkailin kamat reppuun. Repun painoksi tuli vaivaiset 4,7 kiloa, vaikka mukana olivat ylimääräisenä kaasupönttö (lentokoneen käsimatkatavaroissa ei saa sellaista kuljettaa) ja Kuhankuonon retkeilyalueen kartta, jotka lupasin kaverille toimittaa. Päivällä piti vielä kuitenkin koululla ja työpaikallakin käydä ja olin valmis lähtöön vasta illansuussa kuuden aikaan.

Ajokeli oli surkea. Sumuista ja pimeää. Ei oikein tiennyt käyttäisikö pitkiä valoja vai ei, kun tuntui, että pitkät vain valaisevat sumun pahentaen tilannetta. Matka kuitenkin joutui. Huittisista hain eväät reissuun ohimennen. Naureskelin itsekseni viimeistä metsätien pätkää Kurjenpesän parkkipaikalle ajellessa, että on tämä hieno aloitus puolalaisen reissulle tulla bussilla keskelle metsäaluetta ja käppäillä soratietä pitkin otsalampun valossa leiripaikalle.

Löysin otsalamppupäisen henkilön Kurjenpesän pihalta ja huutelin englanninkielisiä tervehdyksiä tullessani. Kohta valossa näkyi näkemieni kuvien perusteella tutun oloinen hahmo. Paiskasimme kättä tervehdykseksi ja naureskelimme, että täälläpä sitä nyt sitten ollaan. Oli kuulemma tietä pitkin kävellessä nostanut katseensa katsomaan kuinka korkeita puita siinä onkaan ja sattumalta nähnyt pöllön puun oksalla. Hauska aloitus retkelle.

Kaverilla oli mukana firmastaan prototyyppivaiheessa oleva kaverin itse suunnittelemansa riippumattosysteemi ja hän viritteli sen puiden väliin samalla, kun minä pystyttelin tarppini muutaman metrin päähän. Siitä siirryimme illanviettoon nuotion ääreen, jossa istuimmekin ainakin puolille öin. Juttua riitti. Aivan kuin olisin tuntenut kaverin jo vaikka kuinka pitkään.

Yöllä lämpötila käväisi hieman pakkasen puolella, mutta ei tullut uusia ennätyslukemia viltin alla. Kaverini luetteli muutamia kohtia prototyyppiriippumatostaan mitä täytyy kehittää, kun palaa sorvin ääreen kotimaahansa. Vilkuilin päivän valossa tarkemmin tuota viritystä ja annoin ideani tarpin kiristämiseen siten, että ei tarvitse tulla riippumatosta pois. Saapa nähdä näkyykö ideani joskus Cumuluksen lopputuotoksessa, kun se markkinoille tulee... Tarppi oli silnylonia ja sillä on taipumus venyä kastuessaan, kuten monilla muillakin kankailla. Tuota ongelmaa hän itsekin valitteli ja siitä keksin ehdottaa tuota sisäpuolista kiristysmahdollisuutta. Vaikka nyt ei satanut, niin koko yön puista ropisi noin sataprosenttisesta ilmankosteudesta tiivistyneitä vesitippoja tarppiemme katoille. Valitettavasti unohdin ottaa kuvan riippumatosta sen vielä ollessa kiinni puiden välissä.

Kolmisen tuntia ehdin aamulla olemaan uuden ystäväni kanssa ennen kuin minun piti lähteä ajelemaan kotiin päin. Joimme aamukahvit, jonka aikana tutkailimme karttaa ja annoin muutaman vinkin missä kannattaisi käydä. Pukkipalo olisi ainakin sellainen paikka, mutta eiköhän lopulta kuljettu reitti selviä hänen blogistaan... Kahvin jälkeen kävelimme pienen lenkin mäen alla katselemassa utuista Savojärveä. Matkalta noukin miekkoselle muutaman karpalon maistiaisiksi, kun hän ei ollut aiemmin sellaisia syönytkään. Kapusimme takaisin ylös, poikkesimme tuvassa ja sitten olikin jo aika hyvästellä. Todellakin, parempi oli nähdä nyt vähän kuin ei ollenkaan. Ei varmasti jäänyt viimeiseksi tapaamiseksemme.

Risukeitin palaa nyt paljon paremmin, kun virittelin siihen korotuspalat. (postaus: keittotaso risukeittimen päälle)

Tehokkaan oloinen kaasukeitin ;-)

Olipa kerran suomalainen ja puolalainen.

Kurjenpesän piha-aluetta.

Kaverin riippumattosetti oikealta vasemmalle: tarppi, peitto, alapeitto ja itse riippumatto.

Sumuinen Savojärvi.

Kanootinkäyttäjiä on tässä laiturissa ajateltu.

Tippoja.

Heijastuksien kuvaamista.

Noukin maasta muutaman karpalon maistiaisiksi. Ei ollut puolalainen kuulemma aiemmin niitä syönyt.

Vielä kerran linkki kaverin blogiin: Wciaz w drodze. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hänen bloginsa nimi tarkoittaa, mutta käykää tutustumassa. Hienoja reissukuvia ja projekteja löytyy hänen postauksia klikkailemalla, vaikka ei juuri teksteistä ymmärrä!

Liitän tähän vielä suoran linkin kaverin ensimmäisen Suomen reissun postaukseen, kunhan hän kotiutuu ja saa jutun valmiiksi.

Muokkaus: Linkki kaverin juttuun Kurjenrahkalta (englanniksi).