Pyöräretki Ojalan kaupunginosaan, 27-28.11.2015

Käväisin lähiretkellä vielä kun voin. Lähiretkeilyalueet ovat nimittäin kohta hieman kauempana.

 
Tampereen kaupunki kaavoittaa parhaillaan Tampereen ja Kangasalan rajamaastoon Ojalan kaupunginosaa (Linkki Tampereen kaupungin sivuille) noin 5000 asukkaalle. Kun samaan aikaan Kangasala kaavoittaa samaan metsikköön kunnanrajan toisella puolella Lamminrahkan asuinaluetta (linkki Kangasalan kaupungin sivuille) noin 8000 asukkaalle niin nämä kaksi kaupunkialuetta yhdistyvät hankkeen lopputuloksena ja aika iso pala metsää jää jalkoihin.

Kuulin kaavahankkeesta erään kouluprojektin yhteydessä ja ajattelin, että täytyypä mennä tutustumaan alueen metsiin tarkemmin nyt, kun se vielä on mahdollista. Hieman olen siellä käynytkin ja muun muassa yöpynyt Katajajärven laavulla 2,5 vuotta sitten, mutta nyt suunnittelin tekeväni pitemmän pyöräily- ja kävelylenkin. Tutkailin kaupungin sivuilta löytyviä selvityksiä alueesta ja kiinnostuin sen historiasta. Varsinkin Lamminrahkan suolle menevästä vanhasta junaradasta ja siihen liittyvistä rakennelmista oli hauskaa lukea. Melkeinpä surkuhupaisaa.

Tässä hieman pohjaa tuosta historiaosuudesta.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Lamminrahkan suo yritettiin kuivattaa ja polttaa turvepaaleina mm. Finlaysonin tehtaalla Tampereella. 1897 paikkeilla alkoi mittava projekti, kun Aitolahden itäperukoilta rakennettiin junarata Lamminrahkan suon laitaan. Kyseessä olikin varsin suuri  työllistäjä tuohon aikaan. Junaradan pohja leikattiin siten, että kuivatut turpeen pötkylät voitiin kuljettaa alamäkeen jarrutellen Näsijärven rantaan, siinä lastata laivaan ja kuljettaa eteenpäin poltettavaksi. Vaunujen tyhjentämisen jälkeen juna vedettiin miesvoimin takaisin reilun parin kilometrin matka takaisin suolle uudestaan lastattavaksi. Kai tuossa vetohommassa hevosetkin olivat apuna.

Junaradan lisäksi suon lähelle rakennettiin useita rakennuksia ja suolta kaivettiin ja osittain louhittiin kaksi metriä syvä oja Halimasjärven suuntaan. Rakennuksista yksi oli iso työväen asuinkasarmi, jossa oli runsaasti majoitustilaa ja keittiöt ynnä muuta sellaista. Hirsirakennuksella oli mittaa noin 35 metriä. Ilmeisesti alueella työskenteli parhaimmillaan liki parisataa henkilöä ja melkoiset huoltotilat tuollainen joukko jo tarvitseekin. Lisäksi oli ainakin kuivaamo ja kahdeksankulmainen "herrojen paviljonki", joista jälkimmäisessä järjestettiin pippaloita tätä kuningasideaa katsomaan tulleelle arvokkaammalle herrasväelle.

Turve ei kuitenkaan ottanut kuivuakseen odotusten mukaisesti muutamasta harvinaisen kosteasta kesästä johtuen ja vedensekainen polttoaine nokesi Finlaysonin kattilat. Ensimmäinen yrittäjä myi virityksensä parin vuoden jälkeen heti 1900-luvun alussa ja toinenkin lopetti homman pikapuoliin. Lueskelin löytämästäni aineistosta, että kaikki rakennelmat junaradan raiteita myöten (ratakiskot käytettiin ilmeisesti rakennusten tukipilareina/-palkkeina) ovat joko purettu ja viety pois tai tuhoutuneet, mutta pitäisihän tuolta nurkkakivet ainakin löytyä, ajattelin! Ei muuta kuin etsimään.

Lisää historiaa löytyy ainakin Tampereen kaupungin sivuilta. Lamminkorven polttoturvetehtaasta on tietoa tämän linkin tiedoston alosasta löytyvässä kirjoituksessa, joka on kopio vanhasta Kangasalan Joulu -lehdestä. Suosittelen lukemaan sen kirjoituksen vuodelta 1956, jos asia vähääkään kiinnostaa. Turve on nimittäin tulevaisuuden polttoaine ;-) Suosittelen myös perehtymään kaupungin tekemiin selvityksiin, sillä varsin kattavasti tuota on vuosien saatossa kartoitettu kaavoituksen sivutoimena. Johan tuolta on mm. liito-oravat, sammakot ja lepakot käyty bongaamassa...

Pyörä pakattuna.

Perjantai-iltana pakkasin tolkuttoman määrän romua rinkkaan ja lapsen kanssa lähdimme pihalle hieman ennen kello kuutta tutkimaan kuinka nuo kaikki saadaan polkupyörään kiinni. Oli tavarat kahdelle henkilölle yöpymistä varten yhdessä pyörässä. Ja kaksi henkilöä siinä pyörän päälläkin piti saada kulkemaan. Pakkasin pyörälaukkuihin niin paljon kuin sain mahtumaan, että sain vielä lapsenistuimen siihen päälle. Kodan ja keskisalon laitoin matkustajien jalkojen väliin runkoon kiinni irtohihnoilla. Loput romppeet kulkivat minulla rinkassa. Oikeastaan sain varusteet mielestäni aika mukavasti, mutta tulihan siihen kaiken kaikkiaan 130 kiloa yhden pyörän päälle. Anteeksi vanteet.

Liikkeellelähtö oli alkuun hieman haastavaa, mutta hetkessä tuo raskas kaksipyöräinen alkoi kulkemaan kuin juna eteenpäin. Pimeääkin oli. Sarvissa sojotti pyörän oma lamppu ja kypärässäni lisäksi otsavalo. Sitten vielä heijastimia joka puolella niin olimme varmasti näkyvillä ja valojeni avulla näin hyvin ajaa katuvalaisemattomatkin pätkät ja väistellä isommat kuopat. Suuntasin kulkineemme kohti Niihamaa ja Kaupin-Niihaman ulkoilureittejä. Pian kurvasimme jo autotieltä sivuun samalle reitille kuin pyöräretkellä yöksi tasaiselle paikalle (karttalinkki) ja jatkoimme tuota valaistua hiihtoreittiä aina ysitielle asti (karttalinkki) ja sieltä edelleen Halimasjärven rantaan.

Koko järveä en tosin pimeän vuoksi nähnyt missään, mutta sen jälkeen tulleet karttatulosteeseen tiheinä viivoituksina piirretyt kohdat paikannuttivat väkisinkin meidät maailmankartalle. Parissa mäessä piti kaverikin nostaa tarakalta kevennykseksi, kun ei pyörää tahtonut saada taluttamallakaan huipulle. Sitten pieni kurvaus takaoikealle lähtevästä tienhaarasta (karttalinkki) ja loput kilometrit menimme täysin valaisemattomia metsäteitä.

Tauolla ysitien sillan alla.

Reitti oli melko raskas ajaa ja olin hiestä märkä. Pyörä kuitenkin kulki ihan mukavasti, kun cyclocrossissani on vaihteita riittävästi ja se ei turhaan valita sorateistäkään. Levyjarruista oli rutkasti apua alamäissä mennessä raskaalla painolla. Toisaalta nautin menosta suunnattomasti ja suupielet kääntyivät väkisin hymyyn. Vierellä vilisi pimeä, synkkä ja tuntematon metsikkö. Alle kaksi viikkoa aiemmin sain hirvikolarissa aivotärähdyksen ja hengenlähtökin käväisi enemmän kuin lähellä, mutta nyt jo olin tässä kunnossa! Ei merkkiäkään enää kolarin aiheuttamista vaivoista edes niskassa tai yläselässä ja sain diagnosoida olevani jälleen elämäni kunnossa! Hurraa!
 
Jätimme pyörän metsäautotien päähän Tampereen ja Kangasalan rajalla (karttalinkki) ja sattumalta osuimme paikalle samaan aikaan retkiseuramme kanssa. Veljeni lapsensa kanssa oli saapunut paikkaan autolla juuri hetkeä aiemmin. Piilotin pyörän metsään ja yhdessä suuntasimme muutaman sadan metrin matkan jalan Katajajärven laavulle (karttalinkki) virittelemään yöpuuta pystyyn.

Ensimmäisen päivän reitti ja matka.

Illalla kello kahdeksan olimme laavulla. Pystytin tekemäni kodan (postaus: Oma kota kullan kallis) ja sitten söimme iltapalan. Muuta tuossa ei paljon tarvinnutkaan iltatoimina tehdä ennen nukkumaanmenoa. Varusteet saivat olla laavun reunalla ja neljä makuualustaa mahtui kotaan hienosti rinnakkain. Tuuli oli todella navakkaa ja pyöri kovasti, mutta pääsuunnan puolelle laitoin kolmen pystysauman myrskynarut kiinni. Varsin tukevasti tuo sitten tuulta halkoi eikä liiemmin niiannut puuskien voimasta. Saimme kodassa nukkua rauhassa, Kangasalla kangas päällä.

Valaistu kota ja maahan juuri laskeutunut pyrstötähti.

Aamulla heräsin kahdeksan aikoihin. Aamupalaa keittelimme bensakeittimellä kodan sisällä. Varuiksi tuo oli hyvä sytyttää ulkopuolella, koska keittimestä leimahtaa sytytysvaiheessa korkeat lieskat. Hetken päästä liekki rauhoittuu tavanomaista kaasukeitintä vastaavaksi ja Trangian tuulisuojassa tuon polttaminen kodassa tuntui jopa turvalliselta sen jälkeen, kun kaksi keskimmäistä ilma-alustaa oli käännetty sivummalle. Pienen lämpösäteilyn tunnunkin se aikaan sai, mutta ei riitä kodan varsinaiseen lämmittämiseen. Kymmenisen astetta nousi lämpötila (16 astetta) verrattuna ulkolämpötilaan (6 astetta). Yön kylmin lämpötila oli 5,8 astetta. Olipahan vietetty erikoisen lämpöinen marraskuun lopun yö!

Katajajärvi ja laavu.

Kota.

Bensakeittimen alkuliekit.

Kymmenen aikaan läksimme liikkeelle kulkien alkumatkan Kaarinanpolkua pitkin. Kiertelimme pienen lenkin Porrasjärven (karttalinkki) kautta kaavoitusalueen "Yläkylään", johon on suunnitteilla omakotitaloalue. Kartalla tuolla näkyy runsaasti jyrkänteitä ja oli siksi mielenkiintoinen käydä tutustumassa. Kallioisia nyppylöitä ja mukavaa mäntyvaltaista metsää. Polkuja oli vain vähän piirretty karttaan, mutta sellaisia löytyi maastosta kuitenkin runsain määrin ja metsä olikin varsin helppokulkuista. Muutama päivä aiemmin Tampereellakin oli vielä lunta maa valkoisena, mutta nyt tuosta oli jäljellä enää muutamia laikkuja siellä täällä.

Pitkospuita ja mutaisia vesilammikoita. Saapaskelit.

Voimalinjat kulkevat Porrasjärven yli, mutta suo on silti erikoisella tavalla hieno paikka. Voimalinjoista kuului outoa rapinaa, aivan kuin sade piiskaisi teltan kattoa.

"Hei, tää polku on muuttunu joeksi."

Jyrkänne koivikossa.

Löydettiin rastille.

"Yläkylä" (karttalinkki)

Polku.

Rinnetalot.

Lumilaikku.

Mukavaa metsänpohjaa. Suppilovahveroitakin oli, mutta jo vähän pakkasessa kulahtaneita.

Menimme kierroksen jälkeen auton ja pyörän luokse kenttälounaalle, jonka jälkeen oli vuorossa junaratareitin tutkiminen. Lapset vaikutti innokkailta kulkemaan tuota vanhaa junaradan pohjaa ja etsimään rakennusten paikkoja. Kuljimme junaradalla vanhalla reitillä olevaa polkua pitkin ensin Lamminrahkan reunaan. Historian siipien havinaa ja jopa narinaa oli kyllä monin paikoin aistittavissa... Tai sitten se oli tuuli puiden latvoissa ja joku satunnainen konkelo.

Tässä on joskus ollut junarata.

Junaradan alkupään tienoilla oli hienoa kuusimetsää.

Lamminrahka. (karttalinkki)

Lamminrahka. (karttalinkki)

Ainakin tällä reissulla tuo suo vaikutti erittäin vetiseltä. En tiedä kuinka vetinen se on mahtanut silloin olla, mutta nyt suon puolelle ei ollut mitään asiaa ja oli siellä pieni lampikin, niin kuin ylemmän kuvan karttalinkistä näkyy. Lähdimme pois suon laidasta etsimään mahdollisia rakennuksien pohjia. Kuljimme harvassa avorivissä läpi kuusikon (karttalinkki), mutta sieltä emme havainneet merkkejä rakennelmista.

Hakkuuaukealla olleella lähialueen korkeimmalla pikkunyppylällä (karttalinkki) viimein tärppäsi. Mäeltä löytyi nelikulmaisen ison rakennuksen nurkkakivet. Rakennus oli ainakin 20 metriä pitkä ja reunakivet selkeästi näkyvissä ja linjassa. Leveyttä oli arviolta 8 metriä. Keskellä oli isompi keko, joka on mitä ilmeisimmin ollut jonkinlainen tulisija. Ehkäpä tuolla paikalla on sijainnut vanha työväen asuinkasarmi.

Synkeä kuusikko.

Ison hirven jälki.

Nurkkakiviä linjassa.

Vasemmalla alhalla näkyy talon kulma ja siitä nurkkakivet haarautuvat kahteen suuntaan. Kuvan keskellä olevan koivun vieressä oleva korkea kivikeko on ilmeisesti vanha tulisija.

Lähdimme pikkuhiljaa palailemaan takaisin polkupyörän luokse tien laitaan ja kuljimme hakkuuaukean läpi takaisin vanhalle junaradalle, jota olimme tulleetkin. Hakkuuaukean reunasta läheltä rataa kaatunut puu paljasti vielä lisää merkkejä vanhasta rakennelmasta. Maasta revenneestä juurakossa oli selkeästi vanhaa punatiiltä ja olipa joku lasinpalakin. Mahtaavatkohan muut olla tätä aluetta kartoitellessaan löytäneetkään...

Punatiili.

Kaatuneen puun juurakossa on paljon vanhaa rakennusmateriaalia.

Lasinsiru juurakossa.

Kahdeksankulmaisen "herrojen paviljongin" pohja jäi tällä reissulla löytämättä. Ehkä kävelimme siitäkin yli...

Nostin lapsen tarakalle ja polkaisimme kotiin hieman eri reittiä kuin olimme tulleet. Matkan varrella kurkkasimme vielä ohimennen sen pari metriä syvän suolta Halimasjärven suuntaan louhitun ojan. Melkoisen mutainen paluumatka. Kotona olimme kahdelta. Kerrassaan mukava tutkimusreissu! Saatanpa mennä uudestaankin vielä ennen kuin tuo metsä rakennetaan täyteen herrojen huvimajoja...

115 vuotta sitten louhittu oja. Kyllä kannatti!

Tämä oli 4,5 vuotiaan lapseni 15. yö metsässä. Ja jos nyt öitä muutenkin hieman laskeskellaan, niin minulle tämä oli vuoden toiseksi viimeisen kuukauden toinen yö maastossa liittyen #twonights -haasteeseen ja 30. kaikkiaan tänä vuonna. Haasteen öistä voit lueskella klikkaamalla #twonights -tunnisteesta sivun laidasta. Yksi kuukausi siis enää haastetta jäljellä ja mukana olen vieläkin! Eikä tee edes heikkoa, ensi perjantaina uudestaan metsään ja helposti nuo joulukuun yöt tuosta taitaa hoitua muutenkin ja oikein korkojen kanssa. Vähintään kaksi yötä maastossa joka kuukausi -tahti on minulla siis jatkunut nyt jo viime vuoden elokuusta lähtien... Mehtässä on ihan kivaa.