Kävin muutaman päivän verran viettämässä laatuaikaa kahden lapseni kanssa Karhunkierroksella Kuusamossa. Esikoinen täytti hiljattain ensimmäisen kerran pyöreitä ja hän pyysi saman tyyppistä reissua kuin minkä itse olen tehnyt isän kanssa aikoinaan jokseenkin saman ikäisenä. Se olikin viimeisin vierailuni Karhunkierroksella tätä ennen ja aikaa vierähtänyt välissä reilut 20 vuotta. Tuollainen reissuhan minulle sopi tietysti ja ulkona vietetty yhteinen aika lieneekin parasta mitä osaan lahjaksi antaa. Samalla kuusivuotiaskin pääsi mukaan, kun totesimme lähialueen 11 kilometrin kävelylenkillä muutama viikko sitten, että hän jo pärjää pitemmilläkin kävelyillä mukana. Kolmen henkilön kokoonpano oli siis polulle lähdössä.
Karhunkierros on ainakin jonkun lähteen mukaan Suomen suosituin vaellusreitti. Siksi mietin ajankohdaksi heti kesän alkua, ennen ihmis- ja hyttysräkkää. Ensin meinasin helatorstain viikonloppua, mutta silloin oli vielä 50 senttiä lunta paikoin tuolla seudulla, eikä ajankohta siksi hyvä varsinaiselle sulan maan ajan reissulle. Seuraavalle viikonlopulle taas sattui kevään tulvahuippu, jolloin Karhunkierros on useina vuosina paikoin poikki, tai jos ei poikki niin ainakin kahlaaminen olisi lasten kanssa voinut muodostua hankalaksi. Lopulta ajankohdaksi päätettiin toukokuun viimeinen viikonloppu ja reissuun irtaantuminen kotoa tapahtui keskiviikkoiltana, jolloin siirryimme Hartolaan asti minun vanhemmille yöksi. Parin tunnin ajomatkaa lähemmäksi kohdetta.
Matkaa jatkoimme kuudelta torstaina aamulla. Ajelin vaihteeksi Kangasniemen kautta kohti vitostietä. Kahdeksalta olimme Kuopijossa, kymmeneltä Kaijjaanissa ja tuntui, että tästähän ehditään maastoon jo kohtalaisen hyvissä ajoin iltapäivällä. 10 kilometriä ennen Suomussalmea, 670 kilometriä kotoa iski kuitenkin autoon sellainen tekninen vika, joka aiheutti viivettä Kuusamoon siirtymiseen useita tunteja.
Autosta alkoi yhtäkkiä kuulua kolinaa moottorin suunnalta. Naputus lisääntyi kierrosten mukaan ja kuului myös tyhjäkäynnillä. Arvelin, että tästä ei selvitä pelkällä radion äänenvoimakkuuden säätämisellä kovemmalle, joten nilkutin monilla aikaisemmillakin reissuilla vakiopysähdyspaikkana toimineelle huoltoasemalle, joka tulee vastaan ensimmäisenä Suomussalmen kylää etelästä päin lähestyttäessä.
Menin suoraan huoltamon sisältä kyselemään voisivatko he tutkia mikä autoon tuli ja sain pian ajaa Caravellen nosturille. Kauan eivät kuitenkaan asentajat saaneet autoa ihmetellä, kun jotenkin nyrpeän oloinen työnjohtaja tuli kyselemään mitä Caravelle tekee hallissa ja totesi, että se on saatava pihalle, kun muuten aikataulut menee mönkään. Tavallaan toki ihan ymmärrettävää, mutta ei hirveästi ollut tuossa paikassa haluja auttaa pitkämatkalaista ja taisi jäädä omalta kohdaltani viimeiseksi kerraksi, kun hyödynnän kyseisen liikkeen palveluita.
Kävin paikkakunnalla vielä toisestakin huoltamosta kyselemässä, mutta sieltäkään ei todellista apua saanut. Sen verran kuitenkin ääntä kuuntelivat, että varsinainen vika alkoi paikantua nokka-akselin suuntaan. Kieltämättä hetkisen kävi mielessä, että mitenhän meidän reissulle tässä käy, mutta menohalut eteenpäin olivat kovat. Olisi ollut tylsää jälkikäteen muistella reissua, joka tehtiin vain auton viemiseksi huoltoon Espoosta Suomussalmelle, joten halusin yrittää tehdä kaikkeni, että Karhunkierrokselle vielä päästäisiin.
Muutaman puhelun jälkeen sain hinausauton paikalle ja auton korjaava merkkiliike oli meidän kannalta oikeassa suunnassa, Kuusamossa. Pääsimme itse hinausauton kyydissä kohteeseen, joten tämä parin tunnin selvittely Suomussalmella alkoi vihdoin tuottaa positiivisempiakin lähitulevaisuuden näkymiä ja reissun jatkaminen ei tuntunut enää mahdottomalta. Suomussalmelta olisi ollut vaikea esimerkiksi julkisilla jatkaa mihinkään suuntaan, kun päivän ainoa bussikin ainakin Kuusamoon päin oli jo mennyt.
Saavuimme korjaamolle lähellä sulkemisaikaa ja siellä ymmärrettiin tilanne välittömästi, kun kerroin meidän reissusuunnitelman ja aikataulun. Lupasivat järjestellä aikataulujaan siten, että tutkivat perjantaina mikä autossa on vikana, tilaavat osat pikana ja sitten järjestävät jo maanantaille aikaa pistää auton ajokuntoon. Maanantaina meidän oli tarkoituskin ajaa kotiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Tämä kuulosti alustavana aikatauluna minusta hyvältä.
Auto jäi sinne ja unohtui mielestä hetkeksi, kun hyppäsimme kaverin kyytiin, jonka luona tammikuussakin olin latvalintujahdin aikaan viikon majoituksessa. Sen verran oli säätämiseen mennyt aikaa, että maastoon siirtyminen kiireellä torstai-iltana ei tuntunut enää todelliselta vaihtoehdolta. Päätimme lämmittää rantasaunan, pulahtaa edellisenä päivänä jäistä vapautuneeseen Kitkajoen latvajärveen ja nautiskella Käylän kevätillasta sekä nukkua lakanoissa ennen vaellusta.
Varmuudella hyvä päätös.
Jatketaan retkelle seuraavassa osassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!
Feel free to leave a comment or two in the comment box!