Sivut

lauantai 24. huhtikuuta 2021

10 kilometrin kävely Iso-Sammakon ympäri, 24.4.2021

 


Tämä huhtikuun loppupuolen räntäsadepäivä meni muutaman tunnin osalta mukavasti patikkareissulla 6 vuotiaan lapsen kanssa. Käytiin Salmen ulkoilualueella kiertämässä punaisilla läiskillä merkitty 11 kilometrin lenkki. Kiertoaika kolme tuntia taukoineen.

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Uusia varusteprojekteja valmiina, 23.4.2021

 


Kyllä on tullut nautiskeltua käsitöistä viime viikkoina!

Aika paljonkin jopa projekteja menossa ja tulossa. Ei itselle juurikaan, mutta muille ja ajattelin tähän laittaa muutaman kuvan mitä tässä nyt viime aikoina olen saanut aikaiseksi. 

En hirveästi mainosta tekemisiäni, jotta homma ei lähtisi ihan lapasesta, kun tykkään vielä päivätöistänikin sen verran paljon, että tulee niitäkin tehtyä. Nämä retkivarusteiden valmistamiset käsitöinä tuppaavat olemaan ilta- ja toisinaan jopa yöpainotteisia hommia. Vähäisestä mainostamisesta johtunee, kun moni kysyy ensin ottaessaan yhteyttä, että vieläkö teen näitä kamppeita muillekin.

Vastaus kysymykseen on kyllä. Aina kannattaa kysyä.

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Vortexin kohdistusta, 17.4.2021

 


Helposti meni Vortexin putken säädöt kohdalleen Sakon 222 magnumin päällä, kun lauantaina kävin kokeilemassa noin 50 laukauksen verran.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 7. päivä

Ahkiot parkissa selkenevällä Rovijärvellä.

 

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan. 

Herättiin aika aikaisin viimeisenä aamuna, koska tarkoitus oli hiihdellä Semekurttaan asti illaksi. Matkaa Pikku Rovijärveltä suorintakin järkevää hiihtoreittiä tuli melkein 25 kilometriä. Kelpo päivämatka kiskoa Kyyryä ja Raahusta, jotka ovat ahkioidemme nimet. Kumpikin mallia JR-27 ja ensimmäinen maalipinta jo hyvin kulutettu. Saattoi olla 2013, kun omani tein eli käyttövuosia on jo jokunen.

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 6. päivä

  


Puoli miljoonaa katselua tuli eilen täyteen. Reilut kuusi vuotta, 626 julkaistua postausta, rapiat 1620 kommenttia. Keskimäärin 230 sivua tässä blogissa on käyty ihmettelemässä päivittäin tähän mennessä. Jatkanpa nyt vielä, kun ei kirjoitusinto ole täysin loppunut. 

Sitten takaisin Vätsäriin...


Hiihtoreitti kurun pohjalla.

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan. 

Niin se alkoi viikko kääntyä loppupuolelleen, että oli aloitettava paluumatka Routasenkurulta kohti Semekurttaa. Tuulinen keli jatkui jatkumistaan, ties monettako päivää mahdoton puhuri. Onneksi pakkasta ei ollut kovin paljon ja hiihtäessä 35kg taakka perässään tietysti tarkenee hyvin oli keli melkein mikä hyvänsä.

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 5. päivä

Tarppi aamulla osin lumen peitossa.

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan.

Kovasta tuulesta huolimatta yö tarpin alla sujui sulaneella pälvipaikalla mukavasti ja tuli nukuttua hyvin. Yöllä sateli lunta ja sitä oli myös tarpin katolla ohut kerros. Vietimme päivän Routasenkurulla eri lampia kalastellen ja käytiin tietysti katsomassa itse kurua myös.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 4. päivä

 

Kalatonjärvi.

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan.

Aloitimme päivän kalastelut tutustumalla Kalatonjärven kalatilanteeseen. Nimestä voisi äkkinäinen päätellä, ettei sellaisessa paikassa kannata koukkujaan kastella, koska kalaa ei ole. Toisaalta nimestä voisi ehkä päätellä myös toisena mahdollisuutena, että joku ei ole siitä saanut haluamaansa kalalajia. Usein Lapin pikkujärvien kalansaalis tuntuu painottuvan tiettyyn lajiin. Yhteydessä se on Routasenjokeen, tosin muutaman ison putouksen kautta, joten täysin kalaton se ei voinut olla. 

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 3. päivä

 

Ahkiot valmiina lähtöön kotaleirissä Rovijärvellä.

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan.

Perusleiriksi ajatellun kodan jäätyä vähän etäälle tavoitteena olleista itäisimmistä lammista ja Routasenkurusta oli matkaa lähdettävä sunnuntaina jatkamaan leirikamppeiden kanssa, jotta kääntöpaikalla ehtisi käymään ja hetken olemaankin ennen kuin viikko alkaa loppua kesken. 

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 2. päivä

 

Pahtareikäjärven jyrkänne on hyvä maamerkki.

Tästä linkistä kertomuksen ensimmäiseen osaan.

Tiemme erkanivat aamupalan jälkeen, kun minä lähdin ylittämään Tuulipään harjannetta ja veli lähti tulojälkiämme pitkin takaisin päin kohti autoa ja samalla kyselemään suksia ja/tai mahdollista kelkkakyytiä autolle ja edelleen tarvittaessa Sevettiin, Näätämöön, Inariin tai vaikka Ivaloon; mihin tahansa mistä saisi jotkut suksen tapaiset katkenneiden Karhujen tilalle ja näin pääsisi jatkamaan vaellusta.

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Pilkkireissu Vätsärissä, 1-9.4.2021: 1. päivä

 

akpojan ensimmäinen pilkkirautu.

Kuluvan vuoden toinen Lapinreissu suuntautui Vätsärin erämaa-alueelle, jonne palasin pitemmälle vaellukselle melkein kuuden vuoden tauon jälkeen. Toki viime kesänäkin Vätsärissä kävin, kun tein lasten kanssa moottoriveneellä sinne yhden yön reissun. Tammikuussa oltiin Kemijärvellä pyssyjen kanssa ja nyt sen sijaan oli kalavehkeet ahkiossa matkassa. Kavereita reissuun oli lähdössä neljä minun lisäkseni, joskin sen verran eri aikatauluilla oltiin liikenteessä, että lopulta vain yhden maastoyön kuudesta olimme samassa paikassa. Muuten olin veljen kanssa ja pieneltä osin sattuneista syistä myös yksin.