Utö 17-19.2.2017: Utön vika

Tästä linkistä reissun ensimmäiseen osaan, koska tämä on kolmas osa.

Kota toisena aamuna. Tuuli painaa vähän tätä oikeaa reunaa mutkalle.

Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Illalla kiristämäni kota tarjoili makoisia yöunia ilman suurempaa huolta ulkona puhisevasta ja viereisen maston haruksia vinguttavasta 16-18 m/s tuulesta. Myrskynarut olivat kiinnitetty asianmukaisesti jo ennen nukkumaanmenoa, vaarnojen päällä oli kiviä, jos ei niitä muuten ollut saanut tukevasti maahan ja kota se nökötti ylväänä ja jykevänä tuulessa, joka tuosta lounaisesta suunnastaan sai esteettömästi puhaltaa ja ottaa vauhtia 300 kilometriä meren selkää pitkin Gotlannin suunnalta. Jotakuinkin niin kaukana oli seuraava maankamara tuossa ilmansuunnassa.

Puolen yön aikaan alkoi vesi- ja räntäsade ropista kattoon säestääkseen tuulen ääniä. Kävin pissaamassa myötätuuleen yhden-kahden välillä ja tunsin olevani elossa. Märkää oli, ja sitä tuli kokoajan vaakatasossa lisää piiskaillen uudenkarhean merinovillaisen alusasuni selkäosaa koko vuodon ajan. Tein vielä kierroksen kodan ympäri ja kävin varmuudeksi liu'uttamassa kireäksi Blaken kitkasolmuilla varustetut myrskynarut. Kätevä systeemi.

Mutta kangas ei ollut enää pinkeä kuten se oli ollut illalla. Taffeta venyy kastuessaan, kuten monet muutkin kankaat silnylonista lähtien. Cuben ei veny. Venyminen aiheutti kankaan liikahtelua ja pientä paukkumista puuskissa, kun kankaassa oli aavistus löysää.

Sellainen nykiminen on tuntikausia jatkuessaan omiaan repimään kiilojakin pikkuhiljaa irti ja kuten voit kuvitella, ääni haittaa äkkiä nukkumista. Kangas kireänä tasaisen kovakaan tuuli ei rasita kiinnityksiä läheskään niin paljon.

Menin kotaan sisälle ja ajattelin nostaa keskisalkoa, jotta kangas olisi taas kireä. Se ei noin vain onnistunutkaan, kun keskisalon teleskooppi oli jo äärimmilleen korotettu. Piti keksiä jotain muuta. Ensimmäisenä käteen sattui kenttäpullo. Laitoin reilut kahdeksan vuotta sitten intistä läksiäisinä saadun putelin keskisalon alle ja se nostikin huippua juuri tarvittavat viitisen senttiä. Samalla irrotin katosta roikkuneen sammutetun kaasulyhdyn, koska se kopisi vaimeasti keskitolppaa vasten.

Olin tyytyväinen. Heitin uudestaan levyksi huilimaan ilmapatjalle ja vedin viltin taas päälle. Uudet kuminauhaviritykset makuualustan ympärillä vetivät viltin reunat automaagisesti kyljen alle optimaalisesti. Yksinkertainen on niin kaunista ja toimii poikkeuksetta. Edellisinä öinä vaivannut köhäkin oli helpottanut ja nopeasti sain unen päästä kiinni tämän kuvaamani viisiminuuttisen jälkeen.

Unta palloon.

...

Kesken yön appi ynähti jotain vieressäni.

Avasin silmät. Oli niin pimeää, ettei lopulta tiennyt ovatko silmät auki vai kiinni ja se oli siinä tummuudessa yhdentekevää. Samassa majakan valokeila pyörähti silmien yli ja valaisi hetken leiripaikkaa. Perässä tuli toinen keila. Utön valotunnus, kaksi välähdystä 12 sekunnissa, pyöri tasaisesti ympyrää majakan huipulla ja valaisisi taivaanrannan liki 50 kilometriin saakka kirkkaissa olosuhteissa. Mutta nyt ei todellakaan ollut sellaiset olosuhteet. 

Eihän minun kotaan sitä valoa edes pitänyt nähdä?!

Vesi ropisi viltin Pertex Quantum -kankaan pintaan eikä kastumiselta välttynyt peiton ulkopuolelle jääneet kasvonikaan. Onneksi molemmat pinnat ovat vettähylkiviä eivätkä suoraan imaise kosteutta itseensä, joten välitöntä vesivahinkoa ei tapahtunut. Oli sekava olo, kun ei oikein tokkurassaan tiennyt oliko kaikki unta vai ei.

"Mitä ihmettä täällä tapahtuu", ajattelin.

Samaan aikaan kysyi appi yllättäen ihan sitä samaa asiaa vieressä. Oltiin samassa veneessä. Kaivoin otsalampun esille. Se löytyi vierestäni samasta paikasta, johon sen aina laitan, koska en yhtään tykkää otsalampun etsimisestä käsikopelolla satunnaisista paikoista.

Pian tilanne valkeni minulle kirjaimellisesti, kun sain Fenixin päälle.

Appi makasi jossain keskisalon ja kotakankaiden alla ja minä puolestani olin kokonaan katteiden ulkopuolella. Johan oli markkinat.

Mites tässä nyt näin pääsi käymään?

...

Kehittelin teorian, että jotenkin näin siinä kävi; kodan keskisalko pääsi tuulen aiheuttamasta tärinästä luiskahtamaan muovisen kenttäpullon päältä ja samaan aikaan syntyi notkahduksesta kolmeen tuulen puoleiseen nurkkaan niin kova veto, että kiilat irtosivat ja alle ajan yksikössä appiukko jäi kaatuvan keskitolppana toimineen teleskooppisen siivousvarren alle ja kodan lieve heilahti puuskalla minun ylitseni, jolloin minä jäin tyystin katteen ulkopuolelle. Toisella oli siis katetta päällä turhankin reilusti ja toinen jäi tyystin ilman.

Keskisalon asettaminen muovisen ja liukkaan kenttäpullon päälle oli tässä tarinassa se älyvapaa vaihe, mutta akpojalta ei kannata odottaakaan täydellistä tilannearviota yöllisellä pissausreissulla. Hän näyttikin todennäköisesti enemmän Herra Hakkaraiselta kuin itseltään.

Kauan ei varusteitteni ja minun tarvinnut kuitenkaan kärvistellä Ankarien Ulkosaarien armoilla, kun yllättävän tilanteen aiheuttama hämmennys vaihtui sekunneissa reippaaksi toiminnaksi, jossa turhat liikkeet jäivät pois ja tehtiin vain tilanteen korjaamiseksi vaadittavat seikat. Nostin keskitolpan ja pyysin appea pitämään sitä pystyssä. Onneksi oli ne auttavat kädet siinä, koska yksin tämä olisi ollut tiukempi paikka. Kiinnitin nurkat pikaisesti ja heitin kaikki lähistön kivet reunojen päälle. Hain myös kauempaa lisää kiviä painoksi. Sitten laitoin vielä myrskynarut maahan kiinni ja olipa kota taas pystyssä. Sateen ja tuulen suojana se ajoi taas asiansa.

Olipa äksöniä Ulkosaaren yön pimeydessä. Ihan alkoi hengästyttämään pelkkä tilanteen muistelu kirjalliseen muotoon.

Miten asian toistuminen vältetään jatkossa? Asiaan on kolme ratkaisua:

Tulen esittelemään ja testaamaan nurkkien kuminyörikiinnityksen lähitulevaisuudessa. Oletan sen olevan ratkaisu kankaan venymistä vastaan, koska kuminyöri varmistaa kireyden pysymisen vakiona. Kuminyörin katkeaminenkaan ei tule olemaan varsinainen ongelma, koska se tuplavarmistetaan vielä narulla, joka ottaa sitten kiinni, jos kuminen ei kestä. Normaalisti veto on venymättömällä narulla, mutta kuminyöri astuu peliin siinä vaiheessa, kun kangas alkaisi löystyä. Täytyy vain tilata sopivan jäykkää nyöriä.

Toinen on se, että mennään oikealla majoitteella oikeaan paikkaan. Tarpin kanssa ei ollut ongelmia tuulesta ja onhan sen alla kovemmassakin tuulessa yövytty. Karitunturin huipulla Riisitunturin nurkilla muutama talvi sitten tuuli tuiversi yön puuskissa yli 20 metriä sekunnissa. Tämä kota ei ehkä ole se avonaisen maaston optimaalisin majoite, kun kangaspinta-alaa on niin paljon, mutta metsäisemmillä mailla se on mainio.

Kolmas on se, että minun täytyy tehdä parempi keskitolppa, jossa riittää säätövaraa. Visio siitäkin on jo olemassa, mutta toteutusta vailla.

Tästä tuli hyvä opetus ja ihan kohtalaisen hyvät naurut episodista on saanut jo muutamaan kertaan, joten näin jälkikäteen voi sanoa, että kyllä ehdottomasti kannatti kaataa keskitolppa.

Takaisin retkelle.

Nukuin aamulla pitkään. Vasta yhdeksältä ryhdyin aamutoimiin. Kaveri kodasta oli jo poistunut kuvaamaan tyrskyjä ja sadekin oli loppunut, mutta tuuli oli edelleen kova. Keittelin puurot ja kahvit aamupalaksi ja kävin sitten itsekin rannassa katsomassa kolmimetrisiä aaltoja. Se ketun pesä löytyi juoksuhaudan tyyppisestä urasta tällä reissulla!

Ketun kolo. Näköjään Utöstä löytyy tämän verran hiekkaakin. Mistä lie kettu saarelle tullut.

Möykkyinen meri.

Vaikeakulkuista maastoa.

Sitten olikin aika purkaa leiri ja valmistautua siirtymään satamaan päin. Laiva oli lähdössä puolen päivän jälkeen. Leiripaikka katsottiin tarkkaan, että kaikki roskat tuli mukaan. Utö oli kyllä erinomaisen siistissä kunnossa ja sellaisena sen soisi pysyvänkin!

Kamat paketissa. Kaksi majoitettakin tuolla repun sisällä eikä tee vielä edes tiukkaa. Hyvä setti.

Saaren pohjoisosien tuntumassa vielä kuvailtiin tyrskyjä lisääkin ja tulipa rivarissa taas hörpättyä kupponen kahvia. Pikkuhiljaa oli aika siirtyä Eivoriin odottelemaan.

Pärsk!

Eräs nojaa tuuleen.

Luotsivene ja rahtialus.

Luotsi palailemassa takaisin Utöön.

Eivor valmiina lähtöön.

Viimeinen näkymä laiturista kohti Utön kylää.

Laivamatka sujui leppoisasti kuten tullessakin. Söin herkullista lohisoppaa ja piti pullakahvitkin myöhemmin vielä napata jälkkäriksi. Etukäteen pohdittiin kuinka paatti keinuu aalloissa, mutta tuuli olikin suoraan takaa eikä tuntunut missään. Oli mukava pyöriä välillä kannellakin, kun nyt oli valoisaa ja näki ympärilleen. Jokainen saari, missä pysähdyttiin, näytti siltä, että sinne pitäisi mennä käymään! Omalla tavallaan erilaisia näkyivät olevan ja varmasti tutkittavaa riittäisi. Täytyy joku kerta ottaa asiaksi ja mennä tutustumaan.

Jurmo.

Kellertävää kalliota.

Jurmon telttapaikka on tuolla saaressa.

Jurmon satama.

Nötö.

Perille Pärnäisiin saavuimme liki tunnin etuajassa, jo viiden jälkeen. Jäljellä oli automatka käänteisessä järjestyksessä Turun kautta Vantaalle. Perille saavuin yhdeksän aikaan illalla eli viikonloppu tuli käytettyä tehokkaasti hyödyksi. Saapa nähdä mikä on seuraava retkikohde tamperelaisten kanssa. Keväälle en tulevan perheenlisän vuoksi aio suuremmin viikonloppuja, saati pitempiä aikoja retkeilyyn varata, mutta aina sitä nyt jotain vähän pitää olla kuitenkin mielessä...

Utö oli oivallinen retkikohde käydä telttailemassa ja tutustumassa viikonlopun verran ja laivakyytikin oli jo elämys sinänsä. Täytyy kuitenkin myöntää, pienoinen pettymys oli, että saarella ei ollut juurikaan lunta, vaikka tästä talviretkeä oli etukäteen ajateltu ja ajankohta valittu siten, että todennäköisyydet olivat hyvät nähdä siellä luminen ulkosaaren maisema. Toki tässä on jo tamperelaisten kanssa totuttu muun muassa siihen, että syysretkellä on talvista ja kevätretkellä on kesäistä, niin kai tämä oli vain vääjäämättä tapahtuva asia, että talviretkellä on keväistä. Mennäänpä siis sitten taas viimeistään kesällä (todennäköisesti syksyiselle) reissulle tällä porukalla!