Utö 17-19.2.2017: Kiertelyä saarella

Tästä linkistä reissun ensimmäiseen osaan, koska tämä on toinen osa. 

Maailman hienoimmasta auringonnoususta huolimatta päivän alku oli murheellinen. Liki kymmenen vuotta palvellut Retki -kaasukeitin ei pihissyt eikä syttynyt. Purin sen niin osiin kuin niissä oloissa sain ja yritin putsata kriittiset kohdat, mutta ei auttanut. Aika kurja olisi ollut syödä kylmä puuro. Onneksi kaikilla oli oma keitin ja sain yhden lainaan, vaikka eräs irvileuka ensin vitsailikin asian olevan niin, että kukin kokkailee ihan omilla keittimillänsä eikä millään lainavehkeillä.

Nyt täytyy sitten miettiä minkälaisen hankkisi uuden vai saisiko tuosta vielä kalun... Ehdotuksia hyvistä ratkaisuista otan mielelläni vastaan!

Aamupuurot lainavehkeillä.

Aamupalan jälkeen alkoi operaatio saaren tutkailu. Utöhän on vaivaiset pari kilometriä pitkä ja osalle alueista ei saa edes mennä, joten aikaa pelkkään kävelyyn tai siirtymiin ei mene juurikaan. Mutta kaikenlaisia bunkkereita, kallionkoloja, geokätköjä, merinäkymiä ja sen sellaista on niin runsaasti, että aika menee siinä ihmetellessä kuin siivillä. Ensiksi suuntasimme eteläosan niemeen (karttalinkki). Sieltä löytyikin suurin osa noista bunkkerivirityksistä ja aika isotkin huoneet kallion sisältä, jossa mahtuisi iso porukka oleilemaan. Laveritkin olisi, jos väsymys yllättäisi.

Saako heittää ehdotuksen? Olisi aika hauskaa, jos tuo otettaisiin virallisesti autiotupakäyttöön! Tunnelmaltaan siinä olisi ainutlaatuinen tapaus.

Hurja seinään maalattu kaveri tuijotti yhdessä huoneessa. Säpsähdin vähän, kun kännykän taskulampun kanssa tuota pimeää koloa vaan tutkailin ja yhtäkkiä tuo tyyppi ilmestyi näkyviin. Annan kuvien ja kuvatekstien kertoa suurimman osan näkemästäni.

Luistonesto asennettuna kenkään. Näillä oli hyvä tallata liukkailla kallioilla!

Joku pitänyt nuotiota tuolla.

Tie saaren eteläkärkeen.

Palava pensas.

Tähystysluukku.

Merinäkymä.

Merimetso aamupäivän lennolla.

akpoika.

Kohmeiset kalliot.

Vähän sentään luntakin jossain.

Majakka zoomailtuna etelän suunnalta.

Laverit.

Kamina päässyt aavistuksen ruostumaan.

Töherrys.

Etelästä matka jatkui kylän halki pohjoiseen (karttalinkki). Utön rantabulevardi käsittää puutalojen lisäksi muun muassa kaupan, kuppilan ja koulun. Kuulemma koulussa on nyt viisi oppilasta ja joku jurmolainen 6-vee käy eskaria Skypen välityksellä. Jotenkin kyllä aivan loistava meininki! Toivottavasti koulu säilyy Utössä. Itsekin pienessä kyläkoulussa (ei nyt ihan noin pienessä, mutta oppilasmäärältään alle kymmenen kertaa isommassa...) ala-asteen käyneenä tuen ehdottomasti noiden koulujen säilyttämistä, vaikka vallalla oleva meininki onkin sellainen, että kaikki kyläkoulut kiinni vaan ja porukka hivutetaan puoliväkisin keskustoihin. 

Tällä pätkällä tuli vähän lintuhavaintojakin tehtyä. Pari viherpeippoa havaitsimme puussa. Lisäksi merellä näin isokoskelon, telkkiä ja heinäsorsia. Tukkasotkiakin etäämmällä. Tunnistaminen olisi vaatinut kunnon kiikarit, mutta käytin nyt tunnistusapuna Jorma Tenovuon blogia. Kiikarien puutteessa käytin joihinkin tunnistuksiin kameran zoomia, jolla otin kuvan suurimmalla suurennoksella ja sitten ruudulta zoomasin lisää. Siitä pikselimössöstä saattoi jonkun lajin joskus tunnistaakin.

Laituri.

Utön kauppa.

Kalojen päitä.

Sataman luokse pohjoiseen mennessä havaitsimme kukkivan leskenlehden. Päivä oli siis 18.2. Se on aikaista, mutta ei kenties näin etelässä täysin tavatonta. Hetkeä myöhemmin merikotka lenteli merelle päin. Merimetsot istuskelivat satamalaiturin ja Ormskärin saaren välissä olevalla kalliolla.

Leskenlehti.

Merikotka lentelee tuossa vesirajan yläpuolella.

Kantahenkilökunnan rivarit.

Pari viherpeippoa ja joku muu puussa.

Savustuspömpeli.

Kävelyn lomassa kävimme kahvilla ja istuskelemassa rivarilla. Rivarin huoneistot olivat nimetty Tuntemattoman Sotilaan henkilöiden mukaan. Oli Rokka, Lammio, Kaarna, Honkajoki... Kyseiset rivitalot ovat kyllä ulkopuolelta harvinaisen rumia tasakattoisia betonimöykkyjä, mutta merinäkymä sisältä on ensiluokkainen. Tavanomaisessta 70-luvun tyylistä poiketen nämä hökötykset eivät ole mitään elementeistä kasattuja, vaan ihan paikallavalettuja ja valumuottien lautojen jäljet näkyvät selvästi.

Rivarit. Valulaudoituksien jäljet hyvin näkyvissä.

Saaren etelärannalla luulin tehneeni oikein kunnon lintuhavainnon jään päällä ja käytin zoomia ahkerasti ja yritin tunnistaa kyseiset linnut. Vastavaloon kuvatessa lintujen minun puoleinen kylki jäi mustaksi enkä päässyt kärryille mikä lintuparvi se oli. Siirryin niemennokkaan katsomaan rantakirnua ja samalla pääsin lähemmäs myös lintuja. Oli oikein sellainen kunnon lintubongarifiilis, kun siitä näin ja tajusin, että kyseessä oli parvi sinisorsia.

Ei hyvää päivää...

Lintuparvi. Sellaisia harvinaisuuksia lajiltaan kuin heinäsorsa.

Vissiin samaa porukkaa.

akpoika katselemassa aavan meren tuolle puolen.

Rantakirnu.

Joku muukin kasvi puskee jo kivien välistä.

Lintubongailun jälkeen lähdin ehkä yhden maissa iltapäivällä keittelemään itse kuivaamistani ainesosista ruokaa. Sekoitin nuudeleita, jauhelihaa, paprikaa, porkkanaa ja kyssäkaalia keitokseen ja lämmitin kuumaksi. Vain kyssäkaali jäi vähän kovaksi, mutta muut ennallistuivat niinkin nopeasti ja hyvin. Loppuvaiheessa lisäsin vielä koskaria ja idän mausteita joukkoon. Vaimo oli pyydettyäni tehnyt minulle mukaan seoksen, jonka hän nimesi Kalifin itämaiseksi mausteseokseksi. Todella hyvää! Teen tuota ruokaa uudestaankin.

Kuivat ainekset ja kalifin itämainen mausteseos.

Valmis pöperö.

Lounastauon aikana juttelimme myös luotsin kanssa, joka oli tullut tuuraamaan sairastumisen vuoksi toista Utöön, vaikka normaalisti hän vietti joka toisen viikon Isokarissa luotsina. Mukava tyyppi. Juttelimme melko pitkään ja pohdimme muun muassa, ettei Utössä taida olla juuri eläimiä, mutta kuulemma Utössä asuu yksi kettu ja minäpä löysin seuraavana päivän sen pesänkin! Kuva tulossa seuraavassa osassa.

Lounastauolta menimme käymään Utön kahvilassa ja sieltä suoraan majakalle opastetulle kierrokselle. Kierros oli todella hyvä, vaikka paikallisen puhenopeus olikin sellainen, ettei tällainen itä-hämeestä kotoisin oleva pystynyt rekisteröimään ihan jokaista sanaa. Utössä on paljon mielenkiintoista historiaa ja saarella käydessä tuolle kierrokselle kannattaa osallistua, jotta paikasta saa enemmän irti. Parissa tunnissa kuulee hyvän läpileikkauksen saaren vaiheista ja iloisempien lisäksi monista murheellisimmistakin tapauksista, kuten nyt vaikka Estonian uppoaminen -94 tai muut alueen haaksirikot.

Panoraama kylän korkeimmalta paikalta.

Porukka kokoontunut kuulostelemaan Utön juttuja.

Majakkakirkko

Parin tunnin istuskelun jälkeen vilpoisessa majakassa en nyt ehkä voi sanoa olleeni kylmissäni, mutta jonkinlaisessa syväjäässä kuitenkin. Ulos tullessa huomasi, että tuuli on kovenemaan päin. Kävellessä leiriin hämärtyvässä illassa lämpeni mukavasti eikä tuulesta ollut haittaa, kun oli tuulenpitävät vaatteet ja huppu. Kiristelin kotaa yötä varten ja sainkin sen nököttämään aivan mahtavasti siten, että se ei juuri 12 m/s tasaisessa tuulessa ja 15 m/s puuskissa niiannut. Tarppi seisoi vielä kotaakin tukevammin maassa, kun siinä on pienempi kangaspinta-ala.

Iltaa istuimme porukalla kodassa tuulensuojassa ja keittelimme sapuskaa ja teetä. Vaihteeksi kokeilin bataatti-jauheliha-porkkana -pataa ja syötävää oli sekin, mutta ehkä bataatti olisi parempi kuivata kypsennettynä. Tulin käyneeksi heittämässä myös jokusen heiton virvelillä, mutta ranta oli siinä liian matala ja täysi säkkipimeys vallitsi, joten luovutin nopeasti.

Yön aikana tuuli edelleen kiihtyi ja kuinkas sitten kävikään? Katsotaanpa se draaman kaari seuraavassa osassa.

Kota ja tarppi tukevasti navakassa tuulessa.

Bataattimuhennos. Maukas tämäkin!

Kota ja Venus.

Majakan valokeila.

Viimeiseen osaan tästä linkistä.