Utö 17-19.2.2017: Menomatka Ulkosaarelle ja auringonnousu

Utö nähtynä M/S Eivorin kannelta 19.2.2017.

Tämä on kertomus retkestä Utön saarelle 17-19.2.2017

Retkisuunnittelu Suomen eteläisimpään asuttuun saareen alkoi jo edeltävän vuoden kesällä, kun appi ehdotti, että mentäiskös katsomaan miltä näyttää sydäntalvi ulkomerellä, Utössä. Appi ehdotti heti alkuun, että voitaisiin mennä vaikka samalla porukalla kuin Nurmeksen saareenkin oltiin menossa (jonne hän ei sitten lopulta itse päässyt)... Eli minun tuttujen Tampereen kaverien kanssa. Mikäs sen houkuttelevampi ajatus kuin värjöttely- ja liukastelureissu helmikuisilla kallioilla ilman toivoa tuulensuojasta! Sanalla sanoen, entistä pääministeriä lainaten: Fantastista! Olin heti mukana.

Liukuvalla työajalla lähtöpäivän aikaisempi töistä poistuminen kävi näppärästi. Not. Kuten tiedät, kun yrität päästä lähtemään aiemmin, pukiessasi tulee joku asia mikä pitää vielä hoitaa heti. Joka tapauksessa puolisen tuntia suunnitellusta, kello 12.15, lähdin Pöyrytalon parkkihallista kohti Turkua hakemaan appi kyytiin linja-autoasemalta. ...Huolestuttavan usein nämä tamperelaiskaverien kanssa tehdyt reissut ovat muuten viimeisen vuoden aikana johtaneet Turun nurkille. Tähän asiaan täytyy ihan tosissaan nyt miettiä jokin ratkaisu! Kriisipalaverin paikka ;-)... Reppu ja kamera oli tietenkin pakattuna autoon jo valmiiksi. Niin ollen minulla oli ruhtinaalliset kuusi tuntia aikaa körötellä Pärnäisiltä lähtevään laivaan. Riittävästi pienistä alkuviivyttelyistä huolimatta. 

Kohteenahan tämä oli hieman vastaava kuin viime kesänä, kun poikkesin Kunnaksen Tapsan kanssa Hailuodon saarella. Vakituisesti ja ympärivuotisesti asuttu saari ilman siltayhteyttä, tinkimättä silmänkantamattomiin olevista merinäköaloista. Hailuoto on pelkkää hiekkaa. Utö on silkkaa kalliota. Ette arvaa mikä oli ensimmäinen kappale, joka kajahti kuin tilauksesta corillan kaiuttimista? Let there be rock! Hahhahhaa! Volat kaakkoon. Olkoon siellä olla kalliota.

Alkumatka oli sumua ja viimeisimpien talvien tapaan helmikuulle varsin tyypilliseksi käynyttä tihkusadetta ja autoista roiskuvaa mutaa & muhjua, mutta iltapäivälle oli luvattu jo aurinkoista ja jopa pilvetöntä parin plusasteen kanssa. Turussa tuli sitten poikettua appi linja-autoasemalta ja selkenemisen merkit ilmaantuivat taivaalle lauttamatkalla Nauvon saareen.

Luit oikein. Olin todellakin matkalla appiukon kanssa (melkein) autiolle saarelle.

Jonottelemassa autolautalle.

Jäälauttoja ja autolauttoja.

Appi kertoi soitelleensa Utöön ja kyselleensä saunamahdollisuutta lauantaille. Sellainen ei kuulemma enää käynyt päinsä, kun saunavuorot oli jo myyty. Samalla hän myös oli tiedustellut telttailusta, eikä sitä vastaan mitään ollut, kun menisi Utön sivuilla ilmoitetulle paikalle ja pitäisi huolen, että roskia ei jää paikalle.

Sehän nyt on perusasia, että retkeilystä ei jää roskia maastoon. Pysyisivät vaan kotonaan sellaiset, jotka toimivat toisin.

Tästä telttailuaiheesta heräsi keskustelua jo edellisen varustepostauksen anonyymeiksi jääneissä kommentoinneissa (olen moneen kertaan sanonut anonyymin kirjoittelun olevan sallittua, kunhan nimettömätkin pysyvät jokseenkin asialinjalla) ja aiheutti reissun alla allekirjoittaneessa ihmetystä, kun vallalla oli käsitys, että telttailu olisi kiellettyä. Tutkin asiaa itse verkosta, mutta kiellosta ei löytynyt mitään virallista ilmoitusta tai sen paremmin syytä edes olettaa sellaista olevan. Tulipa varmistettua asia puhelimitse oikein saaren alkuperäisasukkaalta.

Korjataan nyt sitten selvästi, että mitään telttailukieltoa ei ole olemassa vaan kyse lienee ns. tornarista! Sinne vaan merkitylle paikalle maja pystyyn ja naatiskelemaan.

Ymmärrän, että jostain ajatus kiellostakin juontaa juurensa eli ehkäpä suhtautuminen on ollut aiemmin nihkeämpää käytännössä pitkälti matkailubisneksestä elävällä ulkosaarella. Luin jopa jostain, että telttailemalla saisi "saarelaisten vihat päällensä". Mitään sen kaltaista käyttäytymistä ei ollut havaittavissa ja saarella tavattiin ainoastaan mukavaa sakkia, eikä yhtään vihaista tullut vastaan. Tulkoon lisäksi jo tässä kohdassa mainituksi, että annettu telttailupaikka on hyvä, majoitteen pystyttäminen onnistuu siinä helposti vaarnoilla tai viimeistään parin kivenmurikan avulla painottamalla ja kunkin telttailijan vastuulle jääkin vain omalta osaltaan säilyttää telttailualueen (ja koko saaren) todella siisti ja roskaton yleisilme seuraavillekin käyttäjille. Tilaa olisi useammallekin majoitteelle, kuten myöhemmin julkaistavat kuvat alueelta myös havainnollistavat. Telttailuun varattu paikka sijaitsee tässä paikassa.

Olimme Pärnäisissä hyvissä ajoin, neljän kieppeillä. Laivan lähtöön oli pari tuntia aikaa. MS Eivor kuitenkin nökötti jo laiturissaan ja saimme viedä varusteemme sinne valmiiksi ja tutustuimme pikaisesti sisätiloihin. Tampereen kaveritkin ilmestyivät ehkä puolisen tuntia meidän jälkeen paikalle ja niin koko viisihenkinen retkiporukkamme oli koossa. Kävimme kävelyllä ennen siirtymistä laivaan, mutta pian selvisi, ettei satama-alueella oikein kävelemään pääse, kun ympärillä on vain aidattuja ja "privat" -kylteillä varustettuja alueita. Saariston rengastien karttaa pääsi kuitenkin katselemaan. Pitäisi sekin reitti joku kesä polkaista ympäri...

Jäitä.

Kevään etenemistä.

Nokka.

Isompikin laiva liikenteessä.

Ilta hämärtyi, kun laiva viimein kuuden jälkeen lähti liikkeelle. Laivan ikkunasta ei mitään menomatkalla siis nähnyt, paitsi jotain enemmän tai vähemmän vilkkuvia valoja silloin tällöin ja taivaalla möllötti kirkkaimpana Venus. Kannelta näkyi sitten enemmänkin tähtiä, mutta en notkunut siellä muulloin kuin laivan ollessa pysähdyksissä välietapeillaan.

Ravintola palveli alakerrassa ja syömistä ja kahviakin tuli viiden tunnin matkan aikana nautittua. Eipä tarvinnut sitten enää yhdentoista jälkeen saarella alkaa iltapalaa kokkailemaan. Ruoka oli kyllä harvinaisen tukevaa, kermaperunoita ja oikein pehmeäksi kypsennettyä possua iso annos. Arvelin, ettei minulla ole sen annoksen jälkeen seuraavanakaan päivänä nälkä. Rasvaa oli vähintään riittävästi merimieshenkiseen tapaan, mutta oletin, ettei tuolla laivamatkalla keripukki pääsisi vielä iskemään ja täytyy kyllä antaa kehut, koska ruoka oli todella maukasta ja tunnelma paatilla leppoisa. Nälän tunne olikin aloitellessa jo kohtalainen, kun olin työpaikalla syönyt siinä 10.30 aikoihin ja kello oli tuossa vaiheessa jo kahdeksan illalla ja väliaika oli elelty ihan normaalisti pelkällä kahvilla.

Pääosa matkustajista jäi jo Aspössä ja Jurmossa, jokunen muuallakin, mutta muutama jatkoi myös meidän kanssa Utöön asti. Enemmistö siinä matkustajien joukossa oli toinen toistaan pitemmillä putkilla varustettuja bongareita. Joku oli siinä Tampereen kaverinkin kanssa alkanut ihan puheisiin ja kysellyt, että mitäs lintuja haluaisit saarella erityisesti nähdä. Eihän tuo kaveri mitään lintujen päälle ymmärtänyt, eikä meillä ei kenelläkään suurempaa lintutietämystä ollut. Kaveri vaan harmitteli, kun ei edes se merisirrin nimi tullut mieleen siinä, että olisi voinut edes lievää asiantuntemusta esittää kuulijalle. Jäipä se sirrikin sitten näkemättä, joten samapa tuo. Pullasorsia tavattiin useampikin. 

Laiva tuli Utön laituriin klo 23 ja mitä ilmeisimmin valtaosa koko saaren vakituisista asukkaista perheen pienimmistä lähtien oli laiturilla tulijoita vastassa. Kultakin tultiin kysymään, että mihin ollaan majoittumassa ja apua kohteen löytämiseen oli tarjolla. Meistä yhdelle oli rivarimajoitusta armeijan kantahenkilökunnan vanhoissa asunnoissa, mutta muut sanoimme vain suuntaavamme telttapaikalle. Rivarista sanottiin, että "sinne vaan, avain on siellä ovessa valmiina". Kätevää, kun voi avainta säilyttää lukossa.  Ei pääse häviämään. Varusteiden kuljettamiseen yösijoihinsa näkyi olevan halutessaan apuna jopa kärryllä varustettu mönkkäri. Telttapaikalle oli noin kilometrin kävelymatka kylän halki venäläisten rakentamaa mukulakivikatua pitkin. Öinen tähtitaivas oli upea, kun sitä katuvalojen ulottumattomista telttapaikalta katseli! En ole pitkään aikaan nähnyt niin paljon tähtiä.

Kota ja tarppi iltavalossa pitkällä valotusajalla.

Kota.

Kenties haaleat revontulet taivaanrannassa.

Minun hommani oli nyt järjestää ulkona yöpyvien majoitus, eli kota ja tarppi laitettiin pystyyn vierekkäin tasaiselle telttapaikalle. Molemmissa majoittui kaksi henkilöä. Majakan valo pyyhki tasaisin väliajoin ylitsemme ja pitkin taivaanrantaa. Valokuvasin pimeässä hetken, mutta pian kello oli jo yli kahdentoista, vai peräti lähempänä yhtä, ja väsymyskin painoi. Yö oli selkeä ja käytännössä kai alueen mittapuulla täysin tyyni, joten jätin itään suunnatun kodan oviaukon levälleen, jotta aamuaurinko saisi rauhassa paistaa ovesta sisään. Tuuli oli luokkaa 5-6 metriä sekunnissa.

Kaasulyhty kodan valaistuksena. Ei montaa luxia, mutta riittävä, kun silmä tottuu.

Tällainen oli näkymä, kun sai silmät auki.

Yölämpötila laski -2 asteeseen ja kaikki oli aamutuimaan huurteen peitossa. Olisin varmasti nukkunut oikein hyvin ellei yskä olisi vielä kutitellut kurkussa ja häiriköin epäilemättä muitakin jatkuvalla köhimiselläni.  Sain onneksi toiselle päivälle pussillisen kalamiehen kaveri -karkkeja ja se helpotti.

Auringonnousu oli mahtava! Kävin sitä itärannalla kuvaamassa ennen aamupalan keittelyä ja siitä pari kuvaa loppuun ennen kuin seuraavassa postauksessa mennään lauantaipäivän aktiviteetteihihn käsiksi...

Aurinko värjäsi taivaanrannan punertavaksi ennen kuin kapusi ylös.

Kuin myös.

Tarppi, kota ja majakka.

Kaikki huurussa. Jopa hiha.

Lisää huurretta.

Auringonnousun hetki.

Hetki auringonnousun jälkeen.

Ilmatieteenlaitoksen säämittauskontit ovat tuossa kuvan oikeassa reunassa hyvin lähellä telttapaikkaa. Helppo löytää telttapaikalle, kun on tuollainen masto vieressä.

Aamun ensimmäinen bongaus: talitiainen. Odotin ehkä jotain hieman hurjempaa. No, pari tilheä lensi heti kohta ylitse.

Linkki seuraavaan osaan on tässä.