Metsästysreissun tilanteita Pohjois-Karjalasta 19-22.9.2024

Matkustin kuluvan syksyn ensimmäisen kanalinnustusreissun alueelle, johon tänä vuonna minulla on kausilupa. Mennessäni en vielä aavistanutkaan, että tulisin muutakin metsästyslupaa tarvitsemaan, mutta sellaisia asioita sattuu, kun viettää metsässä aikaa ja tarjoaa itselleen mahdollisuuden uusille jahtikokemuksille. Kaverikseni reissuun sain henkilön, joka vielä hetken on työkaverini. Olen irtisanoutunut ja jatkan kohtapuoliin toisessa firmassa, mutta ei nyt mennä siihen sen enempää. Työkaverista jää vaan sana "työ" pois eikä sillä ole jutun kannalta merkitystä tai sen kummempaa draamaa koko asiassa.

Torstai-iltana saavuimme leiripaikaksi ajateltuun kohteeseen laavulle, jossa sattumoisin oli pari muutakin metsämiestä. He aikoivat majoittua asuntoautossa ja tiedustelin heidän seuraavan päivän suunnitelmaa. Heidän ajatuksena ei ollut mennä vetolautalla joen yli, joten päätimme jäädä ja pysyä alkuperäisessä suunnitelmassamme koluta uusia jahtimaita missä ei ennen olla käyty enkä usko monen muunkaan käyvän, kun alue on vaikeasti saavutettavissa. Illalla jo kokeilimme, että vetolautta toimi ja teimme muutaman kilometrin lenkin metsästysalueella, mutta vain minulla oli ase, koska kaverilla ei ollut vielä tälle päivälle lupaa. Kausilupalaiselle taas ei ollut väliä minä päivänä alueella pyssyjen kanssa kulkee lintujen metsästysaikana. Saalista ei tullut, mutta yksi ukkometso nähtiin.

Iltaa istuttiin pitkälle yli puolen yön nuotiolla ja sain kertoa metsästystarinoita Ylä-Lapin hirvijahdista, kun muita kiinnosti hirven houkuttelupyynti. Pientä hämmästelyä aiheutti, että olen 10 hirveä kaatanut siellä ilman koirien apuja. Möläytin malliksi hirven kutsuääniä. 

Ensimmäisenä varsinaisena metsästysaamuna perjantaina oli suuntana hakkuuaukon reuna ennen auringonnousua ja aamukahvien keitto passipaikalla teeriä odotellen. Eipä niitä oikein tullut, vain 4 teertä nähtiin aamulla kahdeksan maissa. Pohjoisempaa kuului kukerrusta. Mukava oli lämpimänä aamuna makoilla aukon laidassa, mutta hylkäsimme lopulta passipaikan ja kiertelimme useita kilometrejä kahden miehen avorivissä havaitsematta yhtään lintua.

Aamun passitusta.

Erämaalampi.

Lopulta yksi metso pomppasi maasta ja lähdimme sen perään. Omalta osaltani metsojahti sai koomisia piirteitä. Astuin suo-ojan reunaan kohtaan, jonka arvelin vielä kantavan ja upposin sinne nivusia myöten, kun pohjaa ei ojasta löytynytkään. Sain kuin sainkin vedettyä itseni kuiville, mutta olipahan housut ja saappaat märkänä. Kuivasin rutistamalla ne mitä pystyin ja matka jatkui. 50m edellisestä upposin suohon taas ja nyt jo uskoin, että parempi on vaan kääntyä kuivempia kohtia pitkin takaisin päin. Sanoin kaverille, että hän voisi yksin jahdata metsoa. Pian se hänen edestään pomppasikin, mutta sanoi jälkikäteen, että hymyilytti niin paljon minun touhut, ettei saanut siitä laukausta aikaiseksi.

Menimme takaisin leiriin ja paistelimme siinä makkarat lounaaksi. Oli aika vaihtaa aluetta, kun täällä ei lintuja tuntunut olevan.

Saappaiden ja sukkien kuivattelua nuotiolla.

Iltapäivän kohde oli vanha tuttu teerialue, josta olen pudotellut useita teeriä viime vuosien saatossa. Vaan tyhjältä vaikutti sekin alkuun, kunnes kuuden aikaan lopulta pomppasi yksi musta teeri koivupuskasta lentoon. Ampua sitä ei voinut, mutta lähdin perään kuitenkin.

Ajauduin pian tiheään kuusikkoon, jossa päätin ohimennen testata pyypilliä. Pyy lensikin saman tien näkyville ja sain siitä syksyn ensimmäisen kanalintusaaliini. Niin nopeasti ne tilanteet muuttuu, kun ensin on 15 kilometriä kävellyt lähes tyhjältä tuntuvia maastoja.

Korjasin pyyn talteen ja tulin hakkuuaukolle. Etuvasemmalta huomasin yli lentävän teeren. Ammuin lintua ja sehän sattui niin mainiosti, että lintu tipahti pyörien alas ja törmäsi edessä olevaan kuuseen. Siivet lyönnit katkesi siihen paikkaan. Hetkessä oli 2 lintua saaliina ja päivän kiintiö täysi. Kaverikin sai vielä yhden poikateeren ennen pimeäntuloa.

Ajelimme lyhyen siirtymän autolla lähelle virtaavaa vettä ja leiriydyimme sinne. Juomavettä oli vähänlaisesti mukana, joten oli hyvä saada ruoanlaittoon ja kahvittelua varten vedet luonnosta. On sitä tullut noilla main juotua ihan suoraankin keittämättömänä ilman ongelmia.

Pillitetty pyy.

Naarasteeri ilmasta alas.

Iltapalaksi hirvikäristystä.

Lauantaiaamuna suuntasin suon laitaan kuudelta. Näin ja kuulin teeriä, mutta ne olivat kaukana suon toisessa päässä. Odottelin aikani paikallaan, mutta houkuttelu ei onnistunut. Pyrin sitten lähestymään lintuja itse. Lähestyminen ei kuitenkaan tuottanut tulosta, kun linnut poistuivat paikalta jo ennen kuin ehdin ampumaetäisyydelle.

Suomaisemaa.

Jatkoin matkaani aukkojen kautta ja tulin eräälle lammelle, josta laskee pari metriä leveä joki, tai puroksiko sen kokoista uomaa pitäisi sanoa. Yritin etsiä virrasta ylityspaikkaa, kun lammelta kuului kova loiskaus, kuin joku olisi pudonnut veteen.

Pian huomasin lammella uivan ruskean eläimen. Majavahan se siellä!

Hiivin lammen rantaan, kun majava uiskenteli sitä ympäri. Ajoittain talttahammas läimäytti vettä hännällään niin, että vesi roiskui. Tarkistin puhelimesta milloin on majavan metsästysaika. Onhan se mielessä käynyt, että joskus voisi sitä metsästää... Miksei siis nyt, jos saisi lupa-asiat kuntoon?

Majavan metsästysaika oli alkanut jo elokuussa, joten seuraavana piti tarkistaa saisinko luvan kyseiselle alueelle ja ettei tämä lampi ole rauhoitettu. Mitään estettä ei ollut, joten ostin majavakausiluvan ja äkkiä lintujahti muuttui majavan jännittäväksi kyttäämiseksi.

Odottelin, jos majava nousisi maihin tai tulisi tarpeeksi lähelle, että sen voisi ampua veteen pääosumalla. Jälkimmäinen toteutui muutamassa minuutissa. Majava ui eteeni alle 10 metrin päähän ja ammuin sitä kiväärillä otsaan. Heti se kaatui selälleen ja kuoli. 

Niin oli ensimmäinen majavani nurin aika yllättävän tilanteen päätteeksi. Ei ollut lähtiessä käynyt mielessäkään, että päätyisin majavan ampumaan. Toki tilanne ei vielä ollut päättynyt, koska saalis kellui etäällä rannasta ja mietin miten sen sieltä saisin. Yritin heittää pitkiä kaatuneita puunrunkoja sen päälle jonoksi rantaa kohti ja sitten vetää paketin yhdellä kepillä rantaan, mutta ei siitä mitään tullut.

Totesin, että ainoa vaihtoehto on hakea saalis uimalla. Ei muuta kuin vaatteet pois päältä ja suolampeen polskimaan. 

Pohja on noissa lammissa niin ikävän tuntuinen, että hetken rohkeuden keräämisen jälkeen työnsin itseni vaan istumasta veteen uimaan. Puuskutin kohti selällään kelluvaa majavaa kylmässä vedessä. Kun pääsin majavan luo, nappasin eläintä räpylästä ja lähdin potkimaan rantaa kohden. Taas en halunnut jalkoja laittaa pohjaan, joten kampesin itseni käsin rannalle ja lopulta näin koko eläimen ensimmäisen kerran kokonaan, kun sain saaliin myös kuivalle maalle. Minusta se oli aika painava ja iso, mutta ei oikeastaan ollut mitään käsitystä minkä kokoisia majavat yleensä ovat.

Puin vaatteet takaisin märän ihon päälle ja toivoin, etten olisi jättänyt takkia leiriin. Nyt oli vain pitkähihainen paita päälle puettavaksi.

Taas oli uuden opiskelua edessä, kun majava piti saada suolistettua, jotta se olisi kevyempi kantaa parin kilometrin päähän metsän läpi leiriin. Suolistus hoitui kuitenkin helposti. Avasin vatsan pitkältä matkalta ja vedin sisälmykset ulos. Sitten kamppeet ja saalis mukaan ja leiriin. Kädet väsyi kantamisesta, kun oli pari asettakin völjyssä ja haulikossa ei ole kantohihnaa kiinni.

Majavan paino suolistettuna ja veret laskettuna oli reilut 9 kiloa eli elopaino oli ehkä 14-15 kilon paikkeilla. Nyt pääsee opettelemaan majavannahkan käsittelyä ja maistamaan sellaista riistaa mitä en ennen ole syönytkään. Ja majavakausiluvassa olisi nyt yksi kiintiöstä jäljellä... Näinköhän on tehtävä keväällä vuosia suunnittelemani teeren soidinpaikkojen etsintä-, ja majavanpyyntireissu alueelle.

Oli siinä ihmettelemistä, kun majava oli pötköllään leirissä. Ei ollut kaverikaan ennen moista nähnyt.

Majava uimassa kohti.

Ammuttu majava kellumassa suolammella.

akpojan ensimmäinen majava.

Iltapäivän puolella kävimme piston muutamassa eri paikassa ja näin yhteensä noin 15 teertä ja yhden metson, mutta ampumaan ei päästy enää, joten päivän saalis oli lintureissulle yllätys: majava.

Sunnuntaina oli viimeinen aamu ja suuntasin passiin edellisen päivän suolle siihen kohtaan mihin teeriparvi oli tullut. Jahdissa on pohjatyöt tehtävä kunnolla niin sitten aina välillä onnistuu ja osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kukerrusta ja suhauttelua kuului ympäriinsä pakkasaamuna ja suolla leijui sumua auringon noustessa ja värjätessä maata sekä utuista ilmaa. Oli kerrassaan upea aamu. Maisema ja äänimaisema myös ensiluokkaiset.

Suhauttelin teerille takaisin ja lopulta parvi tuli puihin edustalleni suon toiselta laidalta. Yhteen kuivassa männynkäkkärässä istuvaan lintuun oli erinomainen linja ampua ja hitaasti hivuttauduin kyljelleen makaamaan, jotta saisin tähdättyä kiväärin kiikarin läpi. Matkaa oli 118m, kun laukaisin. Lintu mätkähti maahan puun juurelle ja loppuosa parvesta lensi tiehensä. Todella hieno oli näkymä paikan päällä ja kiikarin läpi.

Teeripassissa pakkasaamuna.

Muutama pienempi lenkki vielä heitettiin eri paikoissa ennen kotimatkaa eikä oikein mitään havaintoja linnuista saatu enää. Jotenkin heikommin niitä nyt tuntui olevan kuin edellisenä vuotena, mutta saalishan oli hyvä. Itselle kolme lintua ja majava, kaverille yksi lintu. Tästä on mukava jatkaa kausilupien kanssa joku toinen kerta pyyntiä, varmaan reilun kuukauden päästä.

Seuraavat metsästelyt ovat Ylä-Lapin hirvijahtia ja lienee jotain jutuntynkää tulossa majavannahkan käsittelystäkin ajan mittaan.

Nahkaa suolattuna... Jatkoa luvassa.