Lohikoskea ja Likastenperää pyssyjen kanssa kiertämässä, 16-18.10.2020

 

 

Uusi kanalintureissu tuli Lieksasta kotiuduttuamme yllättävän nopeasti. Kaveri pyyteli mukaan ja tarjosi kyydit ja kaikki, joten ei siinä enää auttanut kuin varata lisää päivälupia valtion maille ja nousta autoon pari päivää kotona oltuamme. Tälläkin kertaa kohteena oli itäraja, mutta nyt kooltaan huomattavasti Lieksaa maltillisempi ja reilusti etelämpänä, Sulkavan ja Savonlinnan kuntien alueelta lupa-alue numero 7680 Lohikoski-Likastenperä. Kartalla mukavan kokoinen metsäalue Saimaan vesialueiden välimaastossa, mutta jälleen ennalta tuntematon kohde, joten ilman paikallistuntemusta lähdettiin liikkeelle perjantaina illalla selvittelemään onko alueella jossain päin lintuja.

 

Sain kaverikseni uudestaan myös innokkaan 6-vuotiaan metsien kulkijan. Tuskin moni eskarikaveri pystyy syysloman jälkeen ainakaan paremmaksi laittamaan, kun hän sanoo viettäneensä 5 yötä isin kanssa mehtässä.

Ehdimme perille illalla yhdeksän jälkeen ja matkalla katsoin alueen keskeltä Lohijärven Juurikkaselän rannalta laavun, jonka todettuamme tyhjäksi päätimme jäädä siihen yöksi. Minulla oli kyllä majoite mukanakin, mutta olihan se helppo levitellä vaan alustat laverille ja heittää pitkäkseen odottelemaan aamua. 

Selkeä tähtitaivas valosaasteettomalla alueella oli upea laverilta aukeavan järvimaiseman yllä.  Vähän harmitti, kun ei tullut järkkäri mukaan. Laavulta olisi jollain muulla kuin puhelimella napsinut nättejä kuvia.

Aamu oli mahtava. Syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Tyyni ja kuulas keli. Tuli aamun lenkillä kuulosteltua, jos teeret paljastaisivat itsensä ääntelemällä, mutta yllättävän hiljaa ne oli. Muutaman kerran kuului kujerrusta. 

Työkaluina tällä reissulla oli vanhempi Valmetin 212 ja Sakon .222 magnum.

Havaintoja tuli heti ensimmäisestä paikasta, josta alettiin aluetta tutkimaan. Yksinäinen naarasteeri lensi matalalta yli, mutta huomasin sen liian myöhään. Yksi pyy vastaili pilliin ja kohta puiden latvoista lähti päivän toinen teeri samaan suuntaan kuin edellinenkin. 

Kävimme yhden metsätien päässä kääntymässä jalan lapsen kanssa ja tein siellä silmukassa aamupalaleipiä pyypilli suussa. Pyy ei vastannut, mutta kuulin, että se pyrähti lähistölle. Mokoma menikin maahan ja en nähnyt sitä heti, mutta se tietysti huomasi minut liikkeestä ja nousi männyn alaoksalle, kun kuikuilin äänen suuntaan. 

Kädessä oli puukko, jolla veistelin kivikovasta voikuutiosta lastuja ruisleivän päälle. Lintu ei ollut puukotusetäisyydellä. Hamuilinpa siis torrakkoa metrin päästä ja sitähän pyy ei kestänyt vaan pyrähti tiehensä. Hetken ehkä oli saumaa ampua, mutta sen verran epävarma paikka jäi käteen, että oli turha roiskia perään. Jäi lyijyt tarjoamatta ja pyy ei enää koskaan takaisin tullut.

Aamun kierrokselta tuli kuitenkin jo neljä lintuhavaintoa pieneltä alueelta eli ei ihan huonosti alkanut. 

 

Lähdimme siirtymään toiseen paikkaan ja matkalla näimme kahteen kertaan 3-4 teertä puiden latvoissa. Toista porukkaa näistä pääsimme jopa tähtäilemään kivääreillä, mutta emme ehtineet ampua ennen kuin ne lensivät pois. Minulla oli jo teeri piikillä, mutta odottelin liian kauan, että kaveri ampuisi ensin ja lopulta olin myöhässä. 

Hetkeä myöhemmin pääsimme jahtaamaan koppeloa, joka lensikin melkein haulikkohollilta minusta ohi, mutta en kuitenkaan viitsinyt ampua, kun en pitänyt paikkaa ihan varmana. Viirupöllö katseli touhujamme männyn runkoa vasten.

Alueen itäisimmät osat totesimme tyhjiksi, joten palasimme iltapäiväksi tekemään kierroksen samoilla paikoilla, jossa aamupäivälläkin lintuja oli. Menimme tällä kertaa pitemmälle kiertelemään hakkuita ja erämaalampia. Erään lammen rannasta näin, kun iso musta lintu näytti laskeutuvan läheisen hakkuuaukon tuntumaan ja lähdin lapsen kanssa sinne suuntaan hiiviskelemään. 

Tulimme aukon reunaan ja eikös siitä pompannut peräti kaksi mustaa metsoa. Toinen hävisi suoraan metsän suojaan, mutta toinen lensi aukon reunaa ja seurasin sitä haulikon piippulinjalla. Etäisyyden ollessa noin 20 metriä puristin liipaisimesta. Aseesta kuului pelkkä naksahdus ja lintuhan oli hetkessä liian kaukana, ettei mitään ollut tehtävissä. 

Avasin aseen ja huomasin, että Norman nallissa näkyi kyllä iskurin jälki, mutta panos ei ollutkaan lauennut. Suutari! Näinkin voi siis käydä. Ei ollut metson aika vielä koittanut, eikä minunkaan aikani saada sellaista saaliiksi.

Tilanne oli hieno joka tapauksessa ja lapsikin pääsi tämän läheltä lentäneen ison mustan linnun näkemään. Täytyy vaan kuljeskella lisää. Kyllä se paikka sieltä näillä havaintomäärillä ennen pitkää tulee.

Kokeilin paukkua vielä uudemman kerran ja täräytin sen kannon kylkeen. Toisesta iskusta nalli poksahti.

 

Illalla vielä näimme yhden metson ennen paluuta samalle laavulle, jossa olimme ensimmäisenkin yön. Koko päivänä näimme lopulta 4 metsoa, kymmenkunta terriä ja muutama pyy havaittiin myös. 

 

Laavulla paistelin jauhelihapihvejä ja tein ruisleipähampurilaisia iltapalaksi. Osoittautuivat melkoisen maukkaaksi ja nälkää siirtäväksi ruuaksi. Täytyy tehdä useamminkin.

Sunnuntaille oli luvattu vesisadetta, mutta lähdimme vielä aamupäiväksi katselemaan lintuja. Menimme paikkaan, jossa edellisenä päivänä näimme koppelon ja nyt pääsimme yrittämään ukkometson lähestymistä, jonka näimme nousevan edestämme maasta puuhun. Puuryhmä oli tiedossa, jossa metso oli, mutta ei sitä sieltä kiikarilla löytynyt. Noin 70 metrin etäisyydelle pääsimme ennen kuin metso lenteli pois. Vielä viime metreillä metsästysalueen rajalla tarjottiin paikkaa ampua ukkoteeri, mutta ruutia ei tällä reissulla palanut ja lopulta ilman saalista, mutta monia hyviä kokemuksia rikkaampana lähdimme kotiin päin. 

Pari aluetta tuli selkeästi kartalle, joista kannattaa uudestaan yrittää, jos vielä tulee tälle alueelle mentyä. Sijaintinahan Lohikoski-Likastenperä on ihan mukavan lähellä viikonloppuna tai pahimmassa hädässä vaikka päiväseltäänkin poiketa, kun ajomatkaa Espoosta on vain 3,5 tuntia. Maasto on mukavan monipuolista, kallioista ja mäkistä. Avosoita ei täältä juuri löytynyt, vaikka suotyyppisiä erämaalampia olikin.