Aamukalassa erämaajoella, 19.7.2020

Keskikesällä Lapissa on surkeaa yrittää nukkua, jos on ajatellut aamulla lähteä kalaan. Illalla pyörii sängyssä ja ei millään lampaiden laskemisella voi välttyä ajatukselta, että miksi en menisi heti, kun ei siellä pimeä tule kuitenkaan.

Sain kuin sainkin nukahdettua ja aamulla kolmelta olin pirteä.

Lähdin tutkimaan samaa jokea, jossa jo yön yli kalastelin aiemmin, mutta menin kuitenkin eri kohdasta eli koko matkan otin haltuun uutta pätkää joesta.

Tulin joelle jo neljän maissa aamulla. Ensimmäisellä heitolla tuli alamittainen taimen, jonka laskin kasvamaan. Kohta tuli toinen ja ajattelin, että kävelen ensimmäiselle vastaan tulevalle suvannolle ja keskityn siellä harjuksen narraamiseen.

Siihen paikkaan meni noin kilometri. Tällä kertaa paras viehe oli eri kuin ensimmäisellä reissulla. Nyt otti erityisesti kiinni lippaan, jonka perässä on pientä taimenta jäljittelevä pikkukala. Harjus puri sitä, vaikka jollain heitolla koukku oli kiertynyt siimaan. Mielenkiinnosta kokeilin jigiä ja sain silläkin yhden harrin. Syönti oli aivan hurjaa. Sain monta kalaa ihan muutaman sadan metrin matkalta. Yksikään ei ollut alamittainen.

Yhtäkkiä kulkiessani huomasin kolme isoa kalaa keskellä virtaa. Harjuksia ne ei ollut, eikä haukiakaan. Ehkä siikoja tai taimenia. Yli puolimetrisiä.

Tällä paikalla kalastin tunnin.

Kävin vieherasiastani yksitellen kaikki läpi, noin 25 eri viehettä. Muutama heitto kalojen nenän eteen ja sitten vaihto. Kalat säikähti välillä loiskausta, mutta pysyivät lähes paikoillaan. Kaloista pienin osoitti joskus kiinnostusta jotain viehettä kohtaan, mutta lopulta millään uistimella tai kelausnopeudella kalat eivät napanneet. Sinne jäivät uiskentelemaan ja ovat varmaan vieläkin siinä samassa paikassa.

Ronkeleita kaloja virrassa.

Takaisin Karigasniemelle palasin yhdeksän jälkeen, kun olin saanut ns riittävästi harjuksia. Kävelin aamutuimaan noin 10 kilometrin kierroksen, josta puolet joen varressa kalastaen ja puolet takaisin autolle pikamarssien.