Matkailua Itä-Suomessa 4-7.6.2018

Majapaikkamme Kuuksenkaari, vanha kyläkoulu Ilomantsissa.

Otin ensimmäisen kesälomaviikon eskarin päättymisen ajankohtaan eli kesäkuun ensimmäiselle viikolle. Muut kesälomani ovat heinäkuun puolivälin jälkeen ja elokuun loppupuolella vietän ensin yhden viikon Puolustusvoimien palveluksessa ja heti sen jälkeen jään isyys-/hoitovapaille ainakin loppuvuodeksi. Muutama työviikko on siis enää tänä vuonna jäljellä.

Tälle ensimmäiselle lomaviikolle suunnittelimme matkan Itä-Suomeen, Pietariakin idemmäs Ilomantsiin. Kotimaanmatkailu on parasta ja idässä on paljon mielenkiintoista nähtävää. Ei aina tarvitse mennä ihan pohjoiseen saakka. Saattaa olla, että Lapin matkat jäävätkin tältä vuodelta tyystin tekemättä. Viime vuonna niitä oli kolme, joten voi välillä tehdä muutakin. Ylä-Lapin hirvestyksenkin tulen jättämään tämän kauden osalta väliin, koska olen isyysvapaalla. Siinä hieman suunnitelmista yleisesti.

---

Itä-Suomen reissu alkoi maanantaina matkalla Hartolaan. Vietimme Hartolassa yhden yön ja tiistai oli varsinainen ajelupäivä kohteeseen. Lapinmatkaan verrattuna matka oli lyhyt, joten oli aikaa mennä rauhalliseen tahtiin. Matkan varrella poikkesimme muun muassa Olavinlinnassa, joka olikin näkemistäni linnoista toistaiseksi mahtavin ja lähimpänä sitä ajatusta, joka minulla kunnon linnasta on. Aivan upea paikka ja riittävä määrä ahtaita kivisiä kierreportaita korkeisiin torneihin, joista aukeni mahtavia näkymiä milloin Savonlinnan kaupunkiin ja milloin vesistöille. Lasten kannalta sopivan jännä käyntikohde ja omakin mielikuvitus pääsi valloilleen.

Olavinlinna.

Näkymä tornista.

Toinen näkymä tornista.

Perillä Ilomantsissa olimme majapaikaksemme varanneet Kuuksenkaaren, runsaat 100 vuotta vanhan kyläkoulun, joka on historiansa aikana ennen nykyistä majoitustoimintaansa toiminut koulun lisäksi kenttäsairaalana loppukesällä 1944, jolloin lähettyvillä Öykkösenvaaran tuntumassa taisteltiin jatkosodan täpäriä ja ratkaisevia lopputaisteluita. Melkoinen historia paikalla. Kieltämättä, oli hämmentävä ajatella, että joitakin vuosikymmeniä aiemmin nukkumapaikkanamme olleessa liikuntasalissa oli vieri vieressä jonkinlaisia makuupaikkoja, joissa hoidettiin haavoittuneita sankareita, joista toivon mukaan mahdollisimman moni vielä kuntoutui elämään niin tavallista elämää kuin se suinkin vuosikausia jatkuneen sotimisen jälkeen oli.

Nykyään koulussa tarjotaan siis majoitusta kahdessa huoneistossa. Meidän huoneistomme koostui jo mainitusta vanhasta liikuntasalista, tuloaulasta ja pesutiloista sekä keittiöstä. Kaikki tilat olivat remontoitu, mutta entisen kaltaisia ja äärettömän viihtyisiä. Turhia kevyitä kipsilevyväliseiniä ei oltu hirsisten väliin rakenneltu, vaan alkuperäinen ilme oli säilytetty ja esimerkiksi liikuntasalin osastointi pienemmäksi hoitui verhoilla. Myös juhlasalina toimivaan toiseen isoon luokkatilaan meillä oli pääsy. Seinillä oli vanhoja luokkakuvia ja yhdessä esiintyi hoitaja sotasairaalana toimimisen ajalta. Tilaa meidän viidelle henkilölle oli enemmän kuin tarpeeksi. 

Voin suositella majapaikkaa lapsiperheelle tai muulle seurueelle. Yläkerrassa oli pienempi asunto, joka soveltuu pienemmälle porukalle. Kävimme myös sen tarkistamassa oleskelumme aikana. 

Paikassa viihdytti mukavan palvelua järjestävän pariskunnan lisäksi parvi hämäläiskanoja ja kukko sekä leppoisa ja lapsiystävällinen pystykorva. Pihalla oli lisäksi hiekkakenttä ja maalit, keinuja ja kiikkulauta. Palloja, kirjoja, pelejä yms oli talon puolesta tarjolla eli tekemistä riittää, vaikka ei koko päivää kiertelisikään turuilla ja toreilla.

Painotan, että kyseessä ei ole mikään maksettu mainos, vaan oma näkemykseni paikasta.

Vanhassa liikuntasalissa oli kaksikin pönttöuunia.

Kanoja.

Ensimmäisenä päivänä lähdimme käymään Petkeljärven kansallispuistossa. Toukokuun lämpöaalto oli hatara muistikuva vain ja lämpötila oli alle kymmenessä asteessa koko reissun näin kesäkuun alkuun. Vaan eihän se meitä haitannut, kun olimme varustautuneet jotakuinkin sekä kesän että talven tuloon. Aurinko kuitenkin paisteli ajoittain eikä suuremmin satanutkaan, joten mukava oli harjupolkua pistellä lasten kanssa. 

Harjupolku toi mieleen sekä Kylmäluoman että Leivonmäen. Jokseenkin vastaavia maisemia löytyy niistäkin, eli polku kulkee osin kapealla harjulla kahden järven välissä.  Myös suppia oli monin paikoin. Verrattain helppokulkuista ja mukavaa pistellä. Käki kukkui ja palokärki piti monia erilaisia ääniä. Vanhin lapsi alkoi osoittaa uupumisen merkkejä loppumatkasta ja epäilys heräsi, että näinköhän tulee tavallisesti pitkälle pötkivä tapaus kipeäksi. 

Lounaan söimme Petraniemen tulipaikalla. Makkaraa ja sen semmoista. Kuume alkoi olla selviö, kun lapsi ei halunnutkaan enää tulla rantaan katsomaan kunnostettu korsua ja juoksuhautoja, vaan tyytyi kävelemään autolle nukkumaan. Kävin sitten vain keskimmäisen kanssa siellä ennen kuin mentiin kaikki autolle. 

Harjupolun polku.

Mato.

Konkeloituma.

Harju.

Valoisa auringon puoleinen rinne.

Eväät.

Yksi luuli ensin, että alueella on norsu, mutta kyseessä olikin virhe kuulemisessa ja kyseessä oli korsu.

Suojaisa reitti korsulle.

Seuraavaksi kohteeksi oli suunniteltu Möhkön vanha ruukki ja alueen muut nähtävyydet, mutta koko takapenkki simahti auton nytkähdettyä liikkeelle, joten ajelimme Möhkön ohi rajavyöhykkeen rajalle asti. Hidastin kyllä Koitajoen kohdalla. Komea virta!

Rajavyöhyke.

Öykkösenvaaran taistelupaikat kiersin itsekseni. Harmi sinänsä, että tauti iski lapsiin. Olisi heitäkin varmasti paikat kiinnostaneet, mutta minkäs teet ja joutaapa noitten myöhemminkin katselemaan. 

Näkymä suojasta, jossa oli paikat kahdelle konekiväärille.

Loppuilta meni yllättävänkin hiljaisesti majapaikassamme. Vain nuorin jaksoi olla hereillä. Mielessä kävi jos lähtisimme jo illalla kotiin sairastamaan, mutta katsoimme parhaaksi lepäillä yön yli ja katsoa miltä seuraavana päivänä näyttää. 

Tilanne ei kuitenkaan olojen puolesta paremmaksi mennyt. Järjettömältä tuntui ajatus käydä toisen vanhemman yksinkään missään pyörimässä siten, että toinen olisi kipeiden kanssa majapaikassa. Koko perheen voiminhan oli tarkoitus Ilomantsia kiertää. Niinpä päädyimme lyhentämään reissun ja lähdimme jo torstaina puolilta päivin ja ajoimme illaksi kotiin asti. 

Jäipähän paremmin aikaa tapetointiin ja maalaamiseen kotosalla... Ja jäipähän myös sitten tutkittavaa jos toisella kerralla suuntaisimme alueelle uudestaan. Paljon nähtävää ja koettavaa Ilomantsissa kyllä on varsinkin ulkoilun, sotahistorian ja paikallisen ruokakulttuurin parissa. Aidot karjalanpiirakat ja vatruskatkin jäivät nyt toiseen kertaan. Kuuksenkaaressa voisin mieluusti majoittua uudestaan, jos tällainen reissu tulee vielä joskus tulevaisuudessa yritettyä.