Hailuoto 15-17.7.2016, 3. päivä

Tästä linkistä pääset kertomuksen alkuun.

Aamukahvit tulilla.

Sunnuntaiaamulle meillä jäi reilun viiden kilometrin kävelymatka takaisin autolle. Piti herätä hieman aiemmin, jotta ehdin riittävän ajoissa kaupunkiin ja juna-asemalle. Kävelimme ensin rantaa pitkin Virpiniemen tienoille (karttalinkki) ja sitten koukkasimme tielle ja menimme loppumatkan Marjaniemeen sitä pitkin. Rantaa pitkin ei pääsisi pitemmälle, koska joku on rakentanut suojellun rantaviivan yli aidan mereen asti, mitä ilmeisimmin juuri sitä varten, että hänen mökkinsä ja meren välistä ei kuljettaisi, vaikka välissä on yli sata metriä kuivaa maata. Aivan eriskummallista toimintaa minun mielestäni ja lieneekö luvallistakaan. Mitään eläimiä ei ainakaan näkynyt aitauksessa.


Reissun ensimmäiset vastaantulijat kävelivät vastaan vasta aika loppumatkasta, eikä heilläkään reppuja näkynyt selässä eli olivat varmaan mökkeilemässä. Jotenkin omituiselta tuntui, että noilla pitkillä hiekkarannoilla sai retkeillä koko viikonlopun aivan omissa oloissaan ja sellaista se kuulemma aina on, vaikka kyseessä on jopa erityisen erinomainen ja mielenkiintoinen retkikohde huomattavasti Lappia lähempänä. Kävijöitähän saarella on paljon, mutta meidän vierailemamme puolisko on ilmeisesti hiljaisempaa aluetta.

Kattilan pesua.

Kannas, jonka takana leiriytyi Kunnas ;-)

Tarptent.

Puro, joka laskee saarelta mereen.

Tämä puro varmaan muuttaa uomaansa melko usein.

Tietä pitkin autolle.

Muutama sadekuuro ropsahti taivaalta kävellessämme, mutta kunnolla maahan asti sitä tuli vasta, kun saimme auton ovet kiinni. Hieman vastaavasti kävi joskus aikanaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Utsjoki-Kevon reitiltä ja Fiellun putoukselta palatessa. Ajatuksena oli ehtiä kello 12 lähtevään lauttaan, joten meillä oli puolitoista tuntia ylimääräistä aikaa. Kiersimme autolla vielä pari paikkaa, Marjaniemen nokan ja läheisen vanhan leirintäalueen, jonka jälkeen menimme Sinisen pyörän kievariin lounaalle. Kievarissa saimme syötäväksi lihapullia ja perunamuusia. Jälkkäriksi oli kahvia ja muurinpohjalettuja, jotka veivät kyllä kielen mennessään. Lounaspaikka sijaitsi todella viihtyisän vanhan maalaistilan tuvassa ja siellä voisi myös yöpyä joko varaamassaan huoneessa tai teltassa pihamaalla. Olisi oikein hyvä majoituspaikkavaihtoehto jollekin toisen tyyppiselle Hailuodon reissulle.

Lauttarantaan saavuimme parahiksi juuri, kun lautta oli saapunut satamaan ja pääsimme melkein heti kyytiin. Kävin lautassa tutustumassa pieneen matkustamoon ja yläkannelle, jonne johti aika hurjan tuntuiset matalalla kaiteella varustetut laivan reunassa sijaitsevat portaat. Hieman normaalia kovempaa tuli tarrattua putkesta kiinni kavutessa. Tämänkin lautan huomasin olevan valmistettu Uudenkaupungin telekalla silloin, kun siellä vielä laivoja tehtiin. Sinne jäi Hailuoto odottelemaan seuraavaa reissua ja minä lähdin odottelemaan seuraavaa etelään lähtevää junaa Oulun rautatieasemalle.

Varottava mäkilähtöä.

akpoika kannella ilman kannelta.

Toinen reitillä seilaava lautta.

Oulun rautatieasema.

Seuraava retkikaverini Tapani Kunnaksen sähköpostitse etukäteen mainitsema toteamus pitää varmuudella paikkaansa, mikäli retkeilykuntoa tulevaisuudessakin riittää: "Luulenpa, että tästä saadaan sinulle sellainen pintaraapaisu Hailuotoon, että tulet joskus toisenkin kerran."


Minun Hailuoto-juttusarjani loppuu tähän, mutta onneksi voit jatkaa reissukaverini samalta reissulta kirjoittamien kokemuksien parissa klikkaamalla tästä linkistä.