Nurmes, 20-22.5.2016: Vuorisolasta Pinokariin

 Lue stoori alusta alkaen klikkaamalla tästä linkistä.

Huhtasieni.

Lauantain patikalle saattoi lähteä vähillä varusteilla, kun päätimme yöpyä toisenkin yön Vuorisolassa. Pakkasin talvella tekemääni reppuun ainoastaan evästä, uimavälineet ja varuiksi Paulitarpin, jos sattuisi satamaan tai tuulemaan kylmästi tauolla keitellessä. Uhosin käyväni päivän mittaan uimassa ulkomeren vilvoittavassa vedessä ja siksi uikkarit. Keitintä minun ei tarvinnut ottaa, koska sellainen oli kaverilla. Ennen reissua olimme sopineet, että minä kärrään tarpin ja hän trangian. Sopupeli.

Alkumatkaan osui koko reissun runsaasta erilaisten metsätyyppien kirjosta se tylsempi pätkä, kun muutama sata metriä piti tallata taimikkoa ja harvennettua parikymppistä männikköä. Palokärki huuteli lentoääntä mennessään. Niityn jälkeen tulimme mönkijäuralle jota pitkin siirryimme kuusikkoon ja edelleen kohti Vesiluoman varauskämppää (karttalinkki). Matkalla näimme jokusen huhtasienen, mutta jätimme ne keräämättä. Olipa tuolla jonkun peurojen ruokintapaikan kattopellin välissä geokätkökin ja kaveri rustasi filmipurkin sisältä löytyneeseen listaan puumerkkinsä. Jotkut kuulemma reippailevat saaressa laikka punaisena pelkästään geokätköjen perässä, mutta meillä päivän kätköilysaldo jäi muutamaan. Kätköjä siellä on runsaasti.

Ajoura Vuorisolasta etelään.

Vesiluomassa on ulkoa katsottuna melko saman näköinen varaustupa kuin Vuorisolassakin, mutta sauna on erillisessä rakennuksessa. Meidän avainnipussa näkyi killuvan myös Vesiluoman avaimet, mutta huomasimme sen vasta illalla, joten emme kurkanneet rakennusten sisään. Vesiluoman kaivossa oli kirkasta humuksen makuista vettä, joka ainakin suodattimen läpi ajettuna oli juotavaksi kelpaavaa, joskin makunsa puolesta melkein vaati käyttöä kahvin tai teen liemenä, jolloin multainen sivumaku peittyi. Pihan lähettyviltä löytyi vanha katoton kivillä vuorattu maakuoppa, joka lienee romahtanut kellari.

Vesiluoman kämppä on meren rannalla toisin kuin Vuorisola.

Kätkö.

Matkoja ja etäisyyksiä Vesiluomasta.

Vesiluoman kämpältä kulkumme jatkui kuivia mäntykankaita pitkin kohti saaren etelärantaa. Löytyipä pari korvasientäkin, joita kaveri alkoi noukkimaan aina tavatessaan reppuunsa kotona suoritettavaa ryöppäystä varten. En ole koskaan itse korvasientä syönyt, mutta kuulemma sen maku on erinomainen. Tietenkin on muistettava oikeaoppinen valmistus. Minä noukin maasta reppuni mollelenkkiin vain löytämäni merikotkan tipahtaneen ison siipisulan lapsille tuliaiseksi. Matkan varrella oli runsaasti viihtyisiä saaristolle tyypillisiä vanhoja niittyjä, joista suurin osa oli jostain syystä unohtunut merkitä karttaan. Muitakin puutteita karttatulosteessa oli yllättävänkin paljon, mutta niistä lisää myöhemmässä vaiheessa.

Eräskin niitty.

Lehtometsää. Harmi, että linnunlaulu ei kuulu kuvasta. Vai mitäpä, jos katsot ja kuuntelet oikein tarkasti? Tiltaltti, peippo, hippiäinen...

Outo kääpä. Mikä?

Tikka hakannut kätevän pesänrakennuspaikan kaverille.

Lisää lehtoa. Mahtavia paikkoja näin kevään sävyissä ja äänimaisema huumaava.

Pinokarin (karttalinkki) pihamaalle saapuessamme jouduimme kiipeämään verkkoaidan yli tehtyjä portaita pitkin ja epäilykseni heräsi, että paikalla saattaisi olla lampaita. Muutama niittyleinikki oli jo aloittanut kukintonsa vanhan kiviaidan ja suuren omenapuun lähettyvillä. Ehdin jo toteamaan, että eipä taida vielä lampaat olla paikalla, kunnes samassa ensimmäinen kovaääninen määkijä ilmoitti olemassaolostaan aitauksen toiselta laidalta. Suuntasin välittömästi rapsuttelemaan ja syöttämään heiniä noille mukaville otuksille ja sain pian laumallisen uusia kavereita. Lammasporukka lähti seuraamaan minua vielä vähän houkuteltuani niitä lähtiessämmekin. Kyllä lampaat ovat sitten mukavia!  Pinokari on kyllä muutenkin todella käymisen arvoinen paikka.

Pinokarin pihapiiri.

BÄÄÄÄ!!!

Kaveri tulossa hakemaan heinää kämmeneltä.

Pinokari.

Pinokarista matkamme jatkui Pihluksensäikälle lounaalle, mutta jatketaan sinne seuraavassa osassa...

Johon linkki tässä: Nurmes, 20-22.5.2016: Pihlus