Seitseminen 19-21.2.2016, Soljasten kautta Liesijärvelle

Perjantaipäivän juttu tästä linkistä.

Aamutoimia Rysäslammin laavulla.

Yön aikana taivas oli vetänyt pilvipeiton alleen ja päivä valkeni harmaan sävyissä. Lumiset puut olivat seitsemän aikaan noustessa jo hyvin esillä. Nukuin hyvin, mutta viideltä olin katsonut yöllä kelloa, kun havahduin varpaiden hienoiseen paleluun. Ei se sen pahempaa ollut ja sain kuitenkin nukuttua. Kävin varpaat lämmitelläkseni kävelemässä ennen aamupalaa ja valokuvasin aamun sinisävyistä hetkeä viereisellä kalliolla sekä järven jäällä. Vastarantaa pitkin oli jäitä myöten tepastellut kaksi hirveä lähiaikoina. Ehkä hieman oli kuitenkin lunta jälkien päällä, joten eivät kai yöllä siitä olleet menneet, koska vielä ei ollut lunta satanut meidän metsässä ollessa.

Laavu ja Rysäslammi mäeltä kuvattuna.

Kaartunut puu.

Laavuniemi lammen puolelta.

Rysäslammin laavu.

akpoika jäällä.

Tarppi tulipaikan vieressä.

Joku on poistunut paikalta yksisilmäisenä.

Odotellessamme porukan viidettä jäsentä laittelimme syötävät ja sen jälkeen leirin pakettiin. Hetki piti vielä senkin jälkeen odotella tulilla. Yhdeksän jälkeen tuli viides kaveri. Suunnittelimme hetken reittiä Soljastensuon suuntaan ja lähdimme sitten matkaan. Edellisenä iltana lumikengillä tullut kaveri joutui jo poistumaan ja jatkoimme neljästään saapastellen.

Oletuksena ennen reissua oli, että lunta ei ole kovin paljon. Oli sitä kuitenkin jonkin verran. Siinä ja siinä olisivatko lumikengät olleet paremmat. Riittävästi lunta olisi ollut kuitenkin suksilla kulkemiseen, mutta niillä mentiin mitä nyt oli. Raskainta oli toimia joukon kärkenä avaamassa polkua, mutta muut kyllä pääsivät kohtuullisin vaivoin. Vaihtelimme siis kärkimiestä sopivin väliajoin. Erinomaista kestävyysharjoitteluahan se pelkästään on kävellä tuntikaupalla lumihangessa.

Alkumatkan pistelimme tylsähköä kauttaaltaan ja molemmin puolin avohakattujen metsien välissä kulkevaa tieuraa, kunnes viimein pääsimme kaltaistani retkeilijää miellyttäviin maisemiin eli rämeeseen ja avosuolle. Avosuo (karttalinkki) näkyy olevan karttaan nimeämätön, mutta sen reunassa on järvi nimeltään Suovanalanen. Mainiota! Suolla oli kantava kuori muutaman sentin lumipeitteen alla ja sitä tallasi ilokseen.

Metsäinen saareke.

Hauska mänty keskellä suota.

Avosuota riittää, vaikka ei ollakaan vielä kansallispuiston puolella.

Päättymätöntä tuo avosoinen riemu ei ollut, vaan talousmetsien ja puupeltojen luvattu maa osoitti ryteikköisyytensä heti suon vastarannalla. Joskus reilun sadan metrin matkan kulkeminen kartalla vie mutkien vuoksi todellisuudessa varmasti kaksin- tai jopa kolminkertaisen matkan ja ajan, vaivasta puhumattakaan. Risuja, ojituksia, tiheikköjä, lunta niskassa, kiertelyä ja kaartelua. Hirven jälkiä näkyi runsaasti ja se lisäsi pätkän mielenkiintoa. Selvää hirvien talvehtimisaluetta tuo kolkka. Muualla emme epävirallista kolmiolaskentaa alueella tehdessämme valkosukkaisten pitkäkoipien jälkiä nähneetkään kuin Suovanalasen ja Rysäslammin tienoilla. Siitä eteenpäin alkoi jänisten valtakunta ja aiemmin ääneenkin ihmettelemämme jäniksenjälkien puute korjaantui useampien ristihuulien käpälien painaumilla lumen pinnalla. Samoilla paikoilla näkyi myös enemmän kettujen jälkiä, luonnollisesti.

Välissä kuljimme taas jonkinlaisen pätkän teitä pitkin ennen kuin saavuimme Soljastensuolle. Vuotta aiemmin yövyin pari yötä Kirkas-Soljasella (Postaus: Seitseminen 9-11.1.2015), mutta Soljastensuon tarkempi tutkailu jäi tuolloin tekemättä. Kesäaikaan sinne ei edes saa mennä. Nyt tuota asiaa lähdettiin korjaamaan urakalla ja etenimme melko pitkälle ensin etelään ja sitten lounasta kohden. Lounas, siis molemmissa merkityksissään...

Tietä pitkin Soljasille päin...

Puiston reunassa kasvaa komea kuusikkometsä. (karttalinkki)

Nuorta taimikkoa kulotetun metsän kohdalla. (karttalinkki)

Mahtava Soljastensuo talvipuvussaan!

Lounaspaikaksi valikoitui korpikuusen alunen (karttalinkki lounaspaikalle). Jotain lumentapaista oli hitusina ilmassa ja ehkä sieltä puun katveesta haettiin suojaa tai ainakin siellä oli mukava tunnelma. Lounaaksi oli tällä kertaa real turmattia ja päälle mustaa teetä. Kuiva-ainesten ennallistumista odotellessa lueskelin eineksen ainesosaluetteloa, jossa riisin jälkeen luki "kana (kana 98%)". 98 prosenttista kanaa... Mihinköhän se 2 % kanasta sitten unohtui? Pohdimme, että kanan häviämättömyyden lain mukaan sen ei pitäisi olla mitenkään mahdollista, koska kanan määrä on aina vakio. Matalalentoista tiedettä kerrassaan.

Lounaspaikan viereinen mänty sammakkoperspektiivistä.

Täydellä vatsalla oli mukava lähteä jatkamaan matkaa. Nyt suuntana oli lounaan sijaan länsi ja kuljeskelimme 164,9 järven (karttalinkki) eteläpuolelta Jaulinnevalla olevaa saarta katsomaan ja sieltä pohjoiseen kaartaen Saari-Soljasen suuntaan. Kaiken kaikkiaan kuljimme Soljastensuolla noin neljän kilometrin lenkin. Fantastinen paikka liikuskella näin talviaikaan! Monimuotoisuutta alueella riittää ja niiden lumoon on helppo uppoutua, kun kuljeskelee suolla olevien metsäsaarekkeiden läpi. Jos ei laske suon keskeltä pohjois-eteläsuunnassa menevää vanhaa metsittynyttä ja ajokelvotonta ajouraa tieksi, niin kuljeskelimme yhdessä Pirkanmaan syrjäisimmistä kolkista. Keskeltä suota on nimittäin vähintään 1,5 kilometriä matkaa lähimmälle tielle tai edes metsäautotielle ja se on eteläisen Suomen mittapuulla aika pitkä matka.

Lumiset puut suon laidassa.

Vanha metsittynyt ajoura. (karttalinkki)

Talvinen ihmemaa, jossa houkutus on suuri kopauttaa puusta lumet kaverin niskaan!

Lunta rungoilla.

Jaulinnevan saari ja yksinäinen kuusentörröttäjä muuten pallomaisella mantereella.

Luulin, että suon laidassa olisi näkötorni, mutta se paljastuikin olevan pelkkä näkö. Aivan kuten sarveton sarvikuonokin olisi pelkkä kuono. Niin loogista se on.

Aina tuo naali on kerällä jossain kuvan reunassa.

Soljastensuon mainion patikoinnin jälkeen suuntasimme Saari-Soljasen keittokatokselle, jossa vietettiin parhaillaan Vaellusnetin talvikokoontumisviikonloppua. Pidimme paikassa evästaukoa noin tunnin verran rupatellen muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Osan olin nähnyt jo aiemminkin, kun puolitoista vuotta sitten pyörähdin vastaavassa tilaisuudessa. Hämmentävää kuinka helppoa on jutella ja tehdä tuttavuutta tavallaan ventovieraiden kanssa, kun tietää kaikkien pitävän ainakin yhdestä samasta harrastuksesta! Kylläpä me vaeltajat olemmekin kertakaikkiaan mukavaa sakkia!

Kokoontumispaikka. Saari-Soljanen. (karttalinkki)

Kokoontumispaikalta ensimmäiset sadat metrit menivät osaltani aavistuksen puujalkaisena. Lumessakahlaaminen alkoi tuntumaan, vaikka takana ei vielä ollutkaan kilometrejä juuri kymmentä enempää. Suuntasimme pitkoksia pitkin Kirkas-Soljasen varauskodan pihalle, josta löytyi juomakelpoiseksi myöhemmin toteamamme käsipumpulla varustettu kaivo (karttalinkki). Vieressä oli lumeen vuoraantunut kyltti vedenlaadusta ja joku meistä oli siitä lukevinaan ainakin seuraavat löydökset: "salmonella, kolibakteeri, legionella, 2 % kanaa ---> Joo, siitä vain pumppaamaan. Kaikki tarvittavat löytyy!" Selvisipä samalla se hukassa olleiden 2:n kanaprosentin mysteerikin.

Joku oli aiemmin hiihdellyt Soljasilta pohjoiseen johtavaa ajouraa (karttalinkki) ja se helpotti tuon pätkän kävelemistä. Ilta alkoi jo hämärtää. Kaipa tuossa 7-8 tuntia tuli päivälle kävelyä ennen kuin ehdimme Liesijoen vartta lopulta Liesijärven laavulle. Kilometrejä kertyi noin 15 kappaletta. Rasitukseltaan päivän taival vastasi kuitenkin yli 20 kilometristä siivua kesäkelissä.

Jossain lastelaulussa sanottiin jotenkin näin: "Mitä oikein on hiljaisuus? Onko se niin kuin luminen oksan kaari porttina yli polun?"

Tätä siltaa ja samoja heijasteita kuvailin vuosi aiemminkin. Nyt rinnalle oli rakenteilla uusi silta.

Liesijoki.

Liesijärven eteläpäädyssä on kaksi tulipaikkaa sadan metrin päässä toisistaan ja eteläisemmän vieressä on laavukin (karttalinkki). Puuvaja on yhteinen ja se löytyy pohjoisemman tulipaikan vierestä. Siellä näkyikin olevan runsaasti pätkittävää ja poltettavaa. Kannettavaa on ehkä noin sata metriä laavulle.

Lumisade osoitti illan edetessä yltymisen merkkejä ja pystyttelin tietenkin tarpin taas tulipaikan vierustalle. En ole koskaan sattunut olemaan maastossa, kun olisi satanut oikein kunnolla lunta, joten toivoin mahdollisimman monta senttiä uutta lunta yön aikana. Lumitestiä olen tällä kyseisellä tarpilla simuloinut lapioimalla lunta katolle, josta löydät kuvia oheisesta linkistä (linkki verkkoalbumiin). Ainakin se lunta varmasti kestää.

Iltapalaksi tuli syötyä ainakin ruisleipää ruohosipulituorejuuston kanssa, virolaista kaalipiirakkaa (herkullista!) ja lettuja, joita varten sekoittelin hillon laittamalla kiisselijauhoihin normaalia vähemmän vettä. Iltapalaa syömässä oli lisäksemme pari poikaa, jotka olivat ilmeisesti kuvailemassa YLElle jotain eräjuttuja. Tai ainakin hankkimassa materiaalia, jos saisivat rahoitusta tehdä reissukuvauksia pitemmiltä vaelluksilta myöhemmin. He nukkuivat teltassa laavun takana ja myöhemmin paikalle ilmestyi Multiharjun suunnalta vielä yksi telttailija lisääkin, joten melko paljon oli porukkaa viettämässä talvista yötä erikoisen matalavetisen Liesijärven laavulla. Kymmenen aikaan olin jo itse nukkumassa.

Iltanuotio.

Seitseminen 19-21.2.2016, Sunnuntain luminen kahlaus