Seitseminen 19-21.2.2016, Rysäslammi

Männynkäppyröitä Seitsemisen soilla.

Olin sopinut jo kuukausi ennen retkeä meneväni muutaman kaverin kanssa Seitsemiseen viikonlopuksi 19-21.2.2016. Alkuviikolla alkanut flunssa ajelutti kuitenkin tummat pilvensä reissun ylle. Hinku maastoon oli kova ja yritin parhaani mukaan toipua kotosalla, mutta olo pakotti viivyttelemään lähtöpäätöksen kanssa perjantaiaamuun.


 

Perjantaina heräsin edelleen nokka tukossa, mutta toisaalta olo ei ollut aivan niin heikko kuin aikaisempina aamuina. Aamukahvi helpotti kurkkukivun pois ja lähdin käymään kävellen kaupassa hakemassa eväät. Jaksoin ihan hyvin ja päätin, että mennäänpä metsään sillä pääsisihän sieltä tarvittaessa poiskin, jos olo olisi vielä liian heiveröinen retkeilyyn. Iltapäivällä tein vielä pitemmänkin kävelylenkin, eikä sekään hassummalta tuntunut.

Pakkasin tavarat uuteen itse tehtyyn reppuuni. Viikonlopun varustuksen mahduttaminen oli helppoa. Lähdin taas ilman talvimakuupussia, koska ennusteissa lupailtiin tasaista nollaa lämpötilaksi koko viikonlopuksi. Otin siis viltin ja varmuudeksi lisävaatetta, ettei tarvitsisi palelluttaa itseään. Puoli viiden aikaan iltapäivällä lähdin noukkimaan pari kaveria Tampereen keskustasta. Viisi meitä oli tulossa yhteensä. Yhden oli määrä saapua ensimmäiseksi yöksi leiripaikalle omia polkujaan ja toinen oli sikäli estynyt, että pääsi matkaan vasta lauantaiaamuna. Ennen puoli kuutta olimme sitten kolmeen pekkaan jo varmasti matkalla kohti Kurua ja Rysäslammia. Ajomatkaan kului noin tunti.

Tieuraa Rysäslammille ei oltu aurattu, mutta sinne meni hieman lumeen peittyneet ajojäljet. Kurvasin risteyksestä lumiselle pikkutielle ja yritin päästä mäen ylös. Auto jumittui pian hankeen. Pienellä lapioinnilla saimme sen irti ja kaverin ehdotuksesta päätin ottaa vauhtia vastakkaisen risteyksen puolelta. Näkyväisyyttä oli molempiin suuntiin sen verran hyvin, että vauhtia ottaessa saattoi olla varma, ettei isolla tiellä kulje autoja. Sopivalla kaasulla sain kuin sainkin pidettyä auton liikkeessä ja pääsin mäen päälle, jonne jäin odottelemaan lapio- ja työntömiesten hommiin joutuneita kavereitani takaisin kyytiin.

Mäeltä eteenpäin ajaessa saattoi huomata, että lunta olikin siellä enemmän. Auton pohja hankasi ajoittain lumen pintaa ja oli ajettava ns. kieli keskellä kämmentä, jotta auto pysyisi renkaan levyisessä urassa. Toisaalta vauhtia oli pidettävä yllä, ettei auto jää jumiin. Naureskelin, että meillä päin on joskus pidetty oikeana talvikelinä vasta sitä, kun lunta on sen verran, että öljypohjassa rapisee.

Hymy hyytyi, kun vajaan kilometrin ajon jälkeen tuli mieleen eräs meteorologinen ongelmakohta. Ennusteessahan oli ollut eteläiseen Suomeen luvassa viikonlopun aikana 10-30 cm lunta. Tuon toteutuessa autolla olisi turha kuvitella tulevansa takaisin samoja jälkiään. Erään risteyksen jälkeen pysäytin auton ja pakilla tuuppasin corollan risteävälle tielle aikeissani kääntää auto tulosuuntaan. Vauhdilla annoin auton mennä reilusti lumeen, jotta olisi pätkä suoraa tamppautunutta uraa ottaa vauhtia kääntöä varten. Ykkönen silmään ja menoksi. Tuntui kuinka pyörät löivät tyhjää ja keula putosi syvemmälle. Mitäpä siinä voisi muuta todeta kuin, että "se on siinä!"

Lapiohommissa kului tovi jos toinenkin, kun renkaiden edustojen lisäksi auton altakin piti saada lumia pois. Yritin vanhan kikan parantaa pitoa laittamalla eturenkaan alle auton kumisen lattiamaton, mutta rullalle sekin vain luiskahti renkaan alta. Kunnes viimein oli lapio tehnyt tehtävänsä ja parin työntäjän suosiollisella avustuksella sain auton hangesta irti.

Auto sai jäädä ison tien laitaan (karttalinkki) ja lähdimme kuun valossa talsimaan reilun parin kilometrin matkan kohti laavua. Pilvistä oli luvattu, mutta sellaista ei ollut, joten otsalamppua ei tarvinnut laittaa päälle. Näki ilmankin. Pakkasta oli auton mittarissa ollut -2. Vähän käväisi mielessä mahdollinen Hossan reissulta tuttu sääennusteiden poikkeaminenkin, jolloin pakkasta oli luvatun -5..-10 asteen sijaan reilut -25 kolmantena yönä. Nyt oli huomattavasti kevyempi varustus mukana. Onneksi pakkanen pysyi muutamassa asteessa.

Tavarat autosta ja menoksi.

Pirkan Taipaleen kyltti lumiseen metsään.

Tie näytti hienolta miltei täyden kuun valossa lumisine puineen tien laidoilla. Kävely laavulle oli sellainen puolen tunnin patikka. Vaikka matkalla näkyi hakkuitakin eikä laavukaan kansallispuiston alueella ole, niin ilahduttavan komea metsikkö ympäröi kalliorinteessä olevaa laavua (karttalinkki) ja koko erämaista Rysäslammia. Kovin suosittu paikka ei liene. Edellisestä käynnistä ei näkynyt jälkeäkään meidän tullessamme.

Ensitöiksi laitoimme tulet laavun eteen. Muut päättivät nukkua kiintolaavussa ja minä virittelin itselleni tarpin aivan nuotioringin viereen siten, että oviaukon naru oli tulipaikan istuinparrussa kiinni. Pystytellessäni tarppia omia teitään paikalle lumikenkäillyt yksinäinen susikin saapui ja niin olimme koko porukka koossa siltä osin ketä illalla pitikin olla. Viimeisenä tullut päätti laittaa Vihen minilaavunsa hieman etäämmälle tulipaikasta. Vajassa oli runsaasti puita (tosin kosteita) ja peräti kolme sahaa. Kirves oli kulkeutunut laavun nurkkaan, mutta oli sentään tallessa.

Rysäslammi kuun valossa.

Tarppi pystyssä laavun edustalla.

Loppuilta meni syödessä nuotiolla lämmitettyjä ruokia. Bratwurstia ja karjalanpiirakkaa tuli ainakin popsittua. Syömäänhän sinne oli tietysti mentykin. Jossain vaiheessa nukkumaanmenoa suunnitellessa päätimme käydä vielä kävelyllä jäällä, jotta veri kiertää makuupussiin mennessä eikä tule heti kylmä. Lammen rannalla näkyi yksi mökki, jonka luulimme olleen mehtähallituksen omistama, mutta se paljastuikin "tallentava videovalvonta" -kylttien perusteella olevan nyttemmin yksityisessä käytössä.

Laittelin viltin alle kömpiessä melko runsaasti vaatetta varsinkin jalkaterien, pään ja kaulan alueelle, koska en halunnut olla kylmissäni ja saada jotain jälkitautia. Pakkasta tuntui olevan, mutta mittari oli unohtunut kotiin, joten lukua en saanut. Nuhaa lukuunottamatta olo oli jo verrattain hyvä. Mitä ilmeisimmin flunssani olikin vain raittiin ulkoilman puutetta ja kaikkosi heti, kun pääsin pitemmälle metsään.

Seitseminen 19-21.2.2016, Soljasten kautta Liesijärvelle