Selkämeren kansallispuisto, Liesluoto

akpoika pötköllään rantakallioilla.

Selkämeren kansallispuisto on melko hankalasti ilman paattia saavutettavissa. Jäätalvikin on niin surkea, että tällä hetkellä meri velloo ulkomeren puolella täysin vapaana, joten suksilla lähestyminen on unohdettava ja odotettava kylmän viileästi kunnollista pakkastalvea. Uudenkaupungin Pyhämaasta löytyy kuitenkin mantereen puolella yksi mainio huijauksen vuoksi luodoksi nimetty kansallispuistoon kuuluva niemi, jossa on mukavaa metsikköä, vähän suotakin ja kallioisilla lännen puoleisilla rannoilla ulkomeren tuntua. Paikan nimi on Liesluoto (karttalinkki).

 

Poikkesin "luodolla" tänään iltapäivällä päiväretkellä käppäilemässä noin neljän kilometrin lenkin. Varsinaista parkkipaikkaa en löytänyt, mutta sen verran levikettä oli tien laidassa, että kulkineen saattoi siihen tuupata matalan aurauksesta syntyneen lumikinoksen yli. Kiertelin sellaisen lenkin, että pääosan kiinnostavimmista kohteista näin yhdellä reissulla, vaikka ei tämä viimeiseksi vierailuksi varmasti jäänyt. Polkuja alueella ei ole, joten reitin saa täysin vapaasti suunnitella mieleisekseen. Suuntasin ensin Liesluodonlahdelle ja siitä katselemaan ulkomerta. Muutama luoto näkyy lähimmillään 4-6 kilometrin päässä ja muuten merta riittää silmän kantamattomiin. Luotojen takana seuraava maankamara onkin Ruotsi. 

Saappaat jalkaan. Huvikseni kannoin myös kahden hengen retkivarusteilla lastattua reppua.

Käpypolku.

Peurojen jälkiä oli runsaasti.

Liesluodonlahti.

Havuja ja kaislikkoa.

Korkea kanto.

Pakastettuja kasveja.

Ulkomeri.

Rannalla keittelin kahvit ja söin palan suklaata. Mielelläni olisin kahvikattilan huuhtaissut meressä puhtaaksi, mutta vesi oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Tuskin olisin päässyt takaisin kuiville jäistä kalliorinnettä, jos olisin liukunut alas nopeasti syvenevään veteen.

Kahvit kaasuliekillä.

Vähän kaikkea ylimääräistä mukana, kun en nyt (valitettavasti) leiriytynyt. Repun avausmekanismi vetoketjulla on kyllä erinomaisen näppärä!

Välipala. Pari kuppia kahvia ja pala suklaata.

Semmosta.

Vesiraja niin lähellä, mutta niin kaukana. Kalliolla oleva jää on liukasta kuin rasvattu saippua.

Takaisin kiertelin mutkien kautta ja kävin tarkistamassa pienen karttaan merkityn avosuon.  Ilahduttavan monipuolisesti erilaista rannikkoseudun luontoa tuolta niemestä löytyi ja harvinaisen pitkälti mökitöntä rantaviivaa. Loistava kohde päiväretkelle ja saisi tuolla helposti yön tai parikin kulumaan!

Merta silmän kantamiin. Harmaaletto 6,5 kilometrin päässä Liesluodosta.

Loukeenletto.

Vihreä rantakallio.

Piikikästä kasvillisuutta.

Ruohonjuuritasolla.

Luola.

Kuorrutettu kivi.

Osmankäämiä.

Patikointia.

Rannikon tyypillistä kallioista kitukasvumännikköä.

Avosuo.

Paluumatkan viihtyisää kuusimetsää.

Oruxmapsiin tallentunut punainen viiva.

Enäjärven suojelualue, Laitila, 28.2.2016

Puolukan varvut puskevat lumen läpi.

Seitseminen 19-21.2.2016, Sunnuntain luminen kahlaus

Viikonloppuretken kertomuksen alkuun pääset tästä linkistä.

  

Luminen aamu Liesijärvellä.

Seitseminen 19-21.2.2016, Soljasten kautta Liesijärvelle

Perjantaipäivän juttu tästä linkistä.

Aamutoimia Rysäslammin laavulla.

Seitseminen 19-21.2.2016, Rysäslammi

Männynkäppyröitä Seitsemisen soilla.

Olin sopinut jo kuukausi ennen retkeä meneväni muutaman kaverin kanssa Seitsemiseen viikonlopuksi 19-21.2.2016. Alkuviikolla alkanut flunssa ajelutti kuitenkin tummat pilvensä reissun ylle. Hinku maastoon oli kova ja yritin parhaani mukaan toipua kotosalla, mutta olo pakotti viivyttelemään lähtöpäätöksen kanssa perjantaiaamuun.

Vuosi anorakin käyttöä

Anorakki valmis! -postauksen julkaisemisesta tuli näköjään vuosi pari päivää sitten. Ajattelin, että voisinpa siis kirjoitella jotain tuosta takista nyt, kun kokemusta on täyden vuoden kierron verran monenlaisissa keleissä.

Aamukahvia ryystämässä anorakki päällä Sollomusjärven kämpällä Vätsärin erämaassa heinäkuussa 2015.

Ratkenneen liepeen korjaaminen

Ratkennut lumilieve.

Tuiskussa verkoilla

Fieldspanieli nimeltään Hemmo.

Heijastimia reppuun

Vapaa-aika on ollut viimeisinä viikkoina melko vähissä. Viimeistelen parhaillaan opparia ja jostain pitäisi repiä aikaa myös työnhakuun. Kohtapuoliin tuo opinnäyte pääsee kansitukseen ja toivon mukaan tärppää myös työpaikan kanssa. Onpa tässä kuitenkin vielä muutama kuukausi valmistumiseen, jotain varsinaista hätää ei asian kanssa ole. Nähtäväksi jää onko kotipaikka Tampere vielä kuinka pitkään vai joku muu paikkakunta. 

Yhden pienen homman tein äskettäin ompelukoneen kanssa. Sain reppua pyörän tarakalle sommiteltuani vinkin tehdä pohjaan irrotettavat tai käännettävät heijastimet, jotka voi laittaa paikoilleen, kun reppu on tarakalla. Heijastimet ovat irrotettavat, jotta ne eivät ajan kanssa mutaannu reppukäytössä, kun nyssäkkä tulee kuitenkin laskettua maahan selästä usein.

Laskiainen Norojärvellä 6-7.2.2016

Peukalo keskellä jalkapohjaa.

Pirkan hiihdot tulossa...

Meninpäs taas ilmottautumaan Pirkan hiihtoon, joka hiihdellään kuukauden päästä 6.3, jos silloin sattuu olemaan lunta. Tällä hetkellä lunta Tampereella on ehkä kymmenisen senttiä. Eilen kävin hiihtämässä konelatua ja sen perusteella Kaupin ja Niihaman ladut ovat ainakin ihan hiihdettävässä kunnossa, joten kai tuo aika vähilläkin valkoisilla saadaan järjestettyä. Viime vuonna Hiihdon aikaan Härmälän mittauspisteellä oli 14 senttiä lunta ja koko täyspitkä 90 km hiihtobaana saatiin silti pidettyä hiihtokelpoisena. Ehtiihän tässä vielä satamaan lisääkin(... tai sulamaan loputkin)...

Klikkaamalla tästä pääset katselemaan eilisen hiihtolenkin gps-jälkeä. Jostain syystä tuo yhteys pätki melko paljon ja siitä johtuvat nuo suorat viivat muutamassa välissä. Lisäksi alkumatkasta puuttuu muutama sata metriä, kun Oruxmaps ei heti lähdössä onnistunut paikantamaan minua.

Viime vuonna siis hiihtelin Pirkan ensimmäisen kerran. Tuon hiihtoretken tarinan pääset lukemaan tästä linkistä: Pirkan Hiihto 2015.

Pamprinniemen Raamattuluontopolulla 30.1.2016

Reilut parikymmentä kilometriä Uudestakaupungista pohjoiseen sijaitsee kylä nimeltä Pyhämaa (karttalinkki), joka on liitetty osaksi Ukia vuonna 1974. Vuoteen 1908 asti se on löytämäni historiatiedon mukaan kuulunut Mannervedeksi nimetyn merenlahden toisella puolella sijaitsevaan Pyhärantaan. Siinä välissä se on ollut itsenäinen kunta. Kylä käsittää mm. pienen asuinalueen, vanhan kirkon ja onpa tuolla vielä pystyssä vanha kunnon kyläkauppakin, jossa myydään kaikki ruokatarvikkeista airoihin ja ompelutarvikkeista polkupyörän päällyskumeihin. Harmi, että tuollaiset putiikit ovat katoavaa kansanperinnettä. Sen verran tuimme lähikaupan olemassaoloa, että ostimme sieltä muutaman suffelin ja puolisen kiloa paikallisen kalamiehen savustamia silakoita. Olivat kauppiaan mukaan Veli-Pekan tai hänen vaimonsa savustamia... En nyt ole aivan varma keitä nuo mahtaa olla, mutta ei sen väliä, koska silakat maistuivat erinomaiselta. Mainio paikka kaikenkaikkiaan tuo pikkukylä.