Hossa 27-31.12.2015, 1. päivä

Mukavaa uutta vuotta kaikille lukijoille! Hossasta on kotiuduttu ja sen verran olen jo saanut tarinaa ja kuvia valmiiksi, että päästään aloittamaan tämä vuosi vuoden 2015 lopetusretken jutulla. Hurjan talvisissa olosuhteissa saimme viettää nelisen päivää Kainuun synkässä ja hiljaisessa korvessa. Vastoin ennusteita pakkanen putosi pariksi päiväksi lähemmäs 30 kuin 20 astetta ja lunta oli metsän tiheydestä riippuen 15-50 senttiä. Julkaisen tarinan eri postauksissa, jotta pituus pysyy kohtuullisena. Mennäänpä siis päiväkohtaisiin tapahtumiin.

Huurteinen oksa Ölkynsuolla.

Kuten kaikki varsin hyvin tietävät, etelässä ei ollut loppuvuonna lunta eikä oikein ole vieläkään. Juuri ja juuri jotain valkoista näin vuodenvaihteen jälkeen näkyy Tampereen maaperällä. Hollantilaiskaverini oli tulossa samaan vuoden pimeimpään aikaan Suomeen kuin pari vuotta aiemmin ja tällä kertaa piti varmistaa, että päästään oikealle talvivaellukselle. Kaksi vuotta aiemmin kävimme samaan vuodenaikaan Siikanevalla yhden yön verran, mutta silloinkaan ei ollut lunta. Yöllä kyllä taisi jonkun asteen pakkasen puolella käydä. Tähän piti saada muutos ja kokemus "suomalaisesta kunnon talvesta". Kaveri ei ollut yli yhden yön mittaisia patikkareissuja aiemmin tehnyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Suunnittelin retkikohdetta aluksi Tampereen seudulta, mutta pikkuhiljaa kohde liukui lumirajan mukana pohjoisemmaksi ja reissupäiviä piti sitä myöten varata useampia. Varauduimme neljään maastoyöhön, koska viikon oleskelu Suomessa ei sallinut sen pitempää. Noin kuukausi etukäteen päätimme, että menemme Hossaan, koska siellä vaikutti olevan varmasti talvista ja tuo Kainuun kolkka oli myös minulle ennestään käymätön paikka. Mukaan lähti lisäksi yksi tamperelainen retkikaverini kolmanneksi. Hän oli liikkunut Hossassa aiemminkin, kesäaikaan.

Matkan valmistelu alkoi minulla jo aika paljon etukäteen, kun minun piti järjestää varusteita hollannikkaalle. Makuupussit ja alustat yms järjestyivät helposti omasta takaa tai lähipiiristä, mutta pientä stressinpoikasta aiheutti vastuu siitä, että kaikki on varmasti mukana. Kriittisiä varusteita ei ollut varaa unohtaa, ei omia eikä kavereiden. Pakkasin kaikki tavarat valmiiksi Uuteenkaupunkiin joulun viettoon lähtiessä melkein viikko ennen retkeä. Näin vältin ajamisen Tampereen kautta reissun aloituspäivänä. Melkein kaikki varusteet kolmelle mahtuivat auton katolle lainaamaani suksilaatikkoon ja vain pieni osa piti laittaa takakonttiin.

Lähdin Uudestakaupungista sunnuntaina 27.12 yhdentoista maissa aamupäivällä kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja hain sieltä hollantilaisystäväni, joka laskeutui Suomeen kolmen aikaan. Lohjalta hain oman osani eväistä, jotka olimme aiemmin sopineet yhteisiksi, jotta voimme kerralla keitellä koko porukalle sapuskat. Oli todella mukavaa tavata taas puolen vuoden tauon jälkeen. Heinäkuussa ennen Vätsärin reissua tapasimme edellisen kerran Suomessa ja sitä ennen toukokuussa meidän Hollannin matkalla.

Puoli neljältä jätimme pääkaupunkiseudun taakse ja pääsimme hämärän jo laskeuduttua liikkeelle joulun paluuliikenteeseen nähden vastakarvaan kulkien. Sanoin kaverilleni, että toit tällä kertaa talven mukanasi Etelä-Suomeenkin, kun pitkästä aikaa oli ensimmäinen pakkaspäivä myös rannikon tuntumassa. Ajoimme Mikkelin, Kuopion, Iisalmen, ja mitä kaikkia siinä matkan varrella taas olikaan, kautta ensin Kajaaniin. Pöljä ainakin oli vielä lisäksi. Kajaanissa olimme kymmenen jälkeen illalla ja sieltä noukimme kaverini kyytiin joulunviettopaikastaan. Saimme syötäväksemme keittoa ja kuhmolaista ruisleipää (kiitos!) ennen kuin jatkoimme lopun matkan Hossaan. Hollantilainen oli mielissään, kun lumipenkat alkoivat vihdoin Suomussalmen puolella kohoamaan ja pikkuhiljaa pakkanenkin kiristyi, joskin sitä oli auton mittarissa vain noin puolet tuolle illalle luvatuista 23:sta pakkasasteesta. Ennusteen reissun ajalle olin kirjoitellut etukäteen muistivihkooni hyödyntäen ilmatieteenlaitoksen, forecan, accuweatherin ja norjalaisen yr.no -sivuston tietoja. Ennuste oli tosin osittain jopa jossain tapauksessa vaarallisen paljon pielessä, mutta palataan siihen myöhemmin ja vertaillaan hieman ennusteiden tarkkuutta. Poroja piti pysäytää kuvaamaan, kun toinen etupenkkiläinen näki sellaisia ensimmäistä kertaa. Eipä tuosta kuvaamisesta tosin pilkkopimeässä mitään tullut.

Ajelimme viimeiset parikymmentä kilometriä pientä tietä, joka hieman oikaisi Hossalaislampien parkkipaikalle (karttalinkki) tultaessa. Aamun puolelle siinä väkisin meni. Kahden aikaan olimme vihdoin osaltani tuhatkilometrisen päivämatkan päätepisteessä. Pakkailimme tavarat ahkioihin ja rinkkaan ja lähdimme etsimään reittiä Puukkojärven tuvalle. Ensimmäisen sydänkohtauksen varustevastuun vuoksi olin saada, kun otin kaverin Naali-talvisaapasta suksilaatikosta. En nähnyt toista missään ja sydän jätti varmaan muutaman iskun välistä, kun mietin "jäikö se kuitenkin siihen ulko-oven viereen pakatessa". Pienellä olisi ollut pilattu, mutta onneksi joku muu olikin nostanut parin autosta jo aiemmin.

Varsinainen polkureitti Pienen Hossalaislammen tulipaikan kautta osoittautui liian jyrkäksi ahkionvetäjille, joten piti hakea uusi loivempi linja lännen puolelta metsiä pitkin koukaten, jossa kartalla näkyi olevan harvemmassa korkeuskäppyröitä. Haasteellinen oli lisäksi nousu seuraavalle hiekkaharjulle ennen Puukkojärveä, mutta siinähän tuo puskemalla meni kuitenkin ja samalla vauhdilla alas asti. 

Jäällä otimme kirveen esiin. Jäätilanne oli tarkistettava, koska jäiden kantavuudesta oli tuvalle pääsy kiinni. Suottakapean kohdalla ei ole siltaa, vaikka siinä näkyy polku menevän molemmin puolin. Parin ensimmäisen kirveeniskun jälkeen tuli vesi vastaan. Eipä ollut paljoa jäätä, mutta onneksi alta löytyi toinen paksumpi kerros, josta tuikkasimme kairalla läpi, kun kirveellä hakkaaminen roiskutti vettä välikerroksesta sen verran runsaasti. Kantavaa jäätä oli yli 20 senttiä ja uskalsimme lähteä ylitykseen. Naureskelin ja lauleskelin hollantilaiselle erästä suomalaista laulua ja käänsin siitä pätkän englanniksi, kun se tuntui niiltä osin sopivan hyvin tilanteeseen, hän kun kairamiehen tehtävästä innostuneena halusi mennä edeltä ja kairailla muutaman kymmenen metrin välein reikiä varmistukseksi. "Mene edeltä, kyllä se jää kantaa-aa!" 

Jäätä hakkaamassa.

Ensimmäisen yön reitti.

Tupa (karttalinkki) oli tyhjillään, kun sinne neljän pintaan aamuyöstä könysimme. Pakkaslukemat olivat 12 asteen paikkeilla ja kuu näkyi kiertävän melkein täytenä kehäänsä etelätaivaalla ohuen pilvipeitteen takana. Söimme jonkun palan ennen nukkumaanmenoa. Iltapala se ei kai ollut vaikka olikin vastaava. Ei oikein aamupalakaan, kun yleensä sen jälkeen oltaisiin pitempi tovi hereillä. Yöpala sitten. Viideltä pötkötimme vierekkäin lämmitetyn pienen tuvan laverilla ja pikkuhiljaa kukin nukahti. Joku nopeammin ja joku hitaammin. Itse olin paremminkin se jälkimmäinen joku. Kai sitä vieläkin oli vähän ajomatkalta skarppina ja uni ei tahtonut heti tulla. 

Tuvan nurkka, savuava piippu ja kuu aamuyöllä neljän-viiden välillä.

Yhdeksän jälkeen heräsin muutaman tunnin unesta. Ulkona näytti ikkunasta katsoen hieman valoisalta. Laitoin tulet sammuneeseen kaminaan ja kävin ulkona, jossa oli pakkanen tuntuvasti kiristynyt. -18 oli mittarissa ja tuvan sisällä mukavat +8. Kävin valokuvaamassa Suottakapealla (karttalinkki) ja läheisellä harjulla. Ilmeisesti harjusta oli syöksyvirtaus pyyhkäissyt yli, kun puita oli leveältä alueelta samaan suuntaan paljon kaatuneena. Ei olisi tehnyt mieli olla siihen leiriytyneenä sen tapahtuessa. Takaisin palatessa tein kuutisen reikää jääkairalla lähekkäin tuvan edustalle järven jäähän ja yhdistin niistä isomman vedenottoavannon, josta saattoi helposti koukata pakkinsa ja kattilansa vettä täyteen.

Melkein täysikuu.

Suottakapea pysyy kovalla pakkasellakin sulana virtauksen vuoksi.

Syöksyvirtaus kaatanut puut samaan suuntaan noin 50 metriä leveältä alueelta tuvan lähellä.

Rannan tuntumassa hiippailemassa.

Puukkojärven autiotupa.

Onki.

Vedenottoavanto.

Tuvan kamina tuntui kiehuttavan vesiä niin hitaasti, että tulistin vedet aamukahvia varten risukeittimellä tuvan edustan nuotiopaikalla. Kolmisen tuntia heräämisestä oli kulunut ennen kuin olimme valmiita päivän marssille. Päivän lyhyt valoisa aika oli puolilta päivin noin puolessa.

Jatketaan ensimmäisen kokonaisen vaelluspäivän jutulla seuraavassa osassa:

Hossa 27-31.12.2015, Laukkujärvi ja Lihapyörre