Joulusuppikset

Hämmentävä vuosi, kun joulusienet voi hakea tuoreena pöytään. Aiheesta oli maininta Uudenkaupungin sanomissa ja ajateltiin sitten käydä jouluaaton päiväkävelyllä metsän puolella. Metsään oltaisiin toki suunnattu muutenkin, mutta lehtijutun ansiosta muisti pitää myös sienisilmänsä auki. 

Sienipiiras uunissa.

Eilen lähestyttiin samaa metsää kuin aiemminkin tänä syksynä Uudenkaupungin tienoilla (postaus: läjä suppiksia), mutta tällä kertaa hieman eri puolelta. Nopeasti havaitsi, että metsä on nyt todella mukavaa liikuskella - aluskasvillisuudesta olivat heinät jo aikapäiviä sitten kuihtuneet pois ja helppo oli sammal- ja jäkäläpintaa tallata. Märkää tosin. Pieniä puroja virtaili kaikkialla metsikössä ja pellot lainehtivat monin paikoin. 

Loikkasin erään puron yli ja vilkaisin sivusilmällä maassa ollutta keltaista. Kantarelli! Noukin käteen ja katselin, että sieni on vielä täysin priimaa tavaraa. Lähistöltä löytyi muutama muukin lajitoveri. Sittemmin metsikkö muuttui eri tyyppisesti ja pääroolin ottivat suppilovahverot, joita tuntui olevan joka puolella. Olihan niillä ollut aikaa kasvaakin. Moni sieni oli todella iso ja osa oli päässyt jo pehmenemäänkin, mutta valikoimme pari-kolme litraa sieniä parhaasta päästä. Tänään tein lasten kanssa goudajuustoisen sienipiirakan joulupäivän iltapäiväkahveelle. Ei tämä mikään ruokablogi ole, mutta kamera jäi metsäreissusta pois, joten kuvat painottuvat nyt valmiiseen piirakkaan ennen tulemistaan syödyksi.

Jouluhaukea kalasteltiin tänään Kammelan sillalla (karttalinkki). Ei siis kampela vaan Kammela. Lapsen kanssa kokeiltiin haukijahdin lomassa pilkkiä rantakiviltä ja sillalta. Alla näkyikin muutama pikkukala kiertämässä morria, mutta eivät innostuneet nappaamaan. Saalis jäi kokonaisuudessaan olemattoman laihaksi. Ei siis saatu mitään, mutta auringonnousu oli todella mahtava!

Ylihuomenna sitten ajellaan Hossaan. Muistakaa ilmottautua sillä aikaa kauluriarpajaisiin, niin arvotaan sellainen sitten heti kohta ensi vuoden puolella, kun on kaulurin todellinen testiajo saatu päätökseen ulkomaalaisvahvistuksen toimesta...

Kauluriarvonta

Tekemäni merinovillainen kauluri koekäytössä.

Laitetaanpa arvonta joulun ajaksi käyntiin. Tein viime viikon lopulla muutaman merinovillaisen kaulurin ja ajattelin laittaa sellaisen myös täällä blogissa jakoon. Arvontaan osallistuminen on simppeliä. Jätä yhteystieto (esim. sähköpostiosoite) kommenttikenttään ja arvotaan kaulan lämmike sitten kommentoineiden kesken. Lähden joulun jälkeen Hossaan muutamaksi päiväksi ja palailen vasta uudeksi vuodeksi takaisin. Ilmottaudu mukaan ennen vuotta 2016. Arvonta suoritetaan ennen uutta vuotta mukaan ilmottautuneiden kesken ja lähetän asusteen viimeistään sitä seuraavalla viikolla. Kauluria voi pitää yhden koon tuotteena venyvyytensä ansiosta eli se on passeli suurimmalle osalle aikuisista ihmisistä, sekä naisille että miehille. Tarkemmat tiedot kaulurista voi lueskella edellisestä postauksesta.

Muista mainita arvonnasta myös kaverillesi!

Syitä arvonnan järjestämiseen voi helposti keksiä useita. Yksi voisi olla hirvikolarista selviäminen ja toinen se, että kohta on joulu. Kolmas syy tämän järjestämiseen innostumisessa on blogin kävijämäärät. Heinäkuun lopun Vätsärin reissun kertomuksen jakaminen blogissa käytännössä tuplasi tai triplasi siihen astiset kuukausittaiset kävijälukemat ja sama meininki on jatkunut läpi syksyn. Aloitin blogin tammikuun 21. päivä 2015, tasan 11 kuukautta sitten. Ensimmäisten 7 kk aikana katseluita kertyi 20 000. Tällä hetkellä, 4 kuukautta myöhemmin, katselulaskurin lukema on 50 834. Kirjoittamiani juttuja on syksyn ajan lueskeltu päivittäin keskimäärin 250 kertaa, kun sitä ennen niitä luettiin keskimäärin 100 kertaa päivässä. Kiitos! Mukavaa, että näitä lueskellaan, koska sitä varten tänne kirjoitan.

Palaillaan asiaan sitten heti ensi vuoden puolella arvonnan sekä Hossan talvisten tunnelmien ja kuvien parissa :-) Samalla reissulla tulee suoritettua korkojen kanssa #twonights (kaksi yötä maastossa joka kuukausi vuoden ajan) -haasteen viimeisen kuukauden toinen haasteen vaatima yö. Onpas sekin haaste mennyt helposti tässä sivussa....

 

akpojan retkiblogi toivottaa tässä vaiheessa Hyvää Joulua!

Merinovillainen kauluri

Kylmistä keleistä tohtii jo haaveilla, vaikka sellaisia ei ainakaan Tampereen nurkilla ole vielä näin joulukuun puolivälin ylittyessäkään näkynyt eikä kuulunut. Repesin yksi päivä, kun kuulin radiosta jonkun (Robin?) laulaa luikauttavan joululaulun lämpimästä lumesta. Tällä täytyy olla nyt jotain tekemistä sen paljon hehkutetun ilmaston lämpenemisen kanssa. Oli tahi ei, minä aloin varustautumisen jääkauteen.

Varusteiden koepakkaus ahkioon ja vähän muutakin...

Tänään köröttelin tihkusateisessa aamuhämärässä Lahteen P-H:n keskussairaalaan neuropsykologiseen tutkimukseen liittyen hirvikolarissa saamaani "lievään aivovammaan" eli kansanomaisesti aivotärähdykseen. Tulokset olivat positiivisia, joskin samalla kävi ilmi, että enemmän tai vähemmän useimpia aivovamman oireita (linkki aivovammaliiton sivuille) on ilmennyt viikkojen kuluessa. Ei kuitenkaan onneksi enää kuluneiden parin viikon aikana. Aiemmin mainitsin pienistä katkoksista lähimuistissa ja sellaisia ei ole enää esiintynyt, vaikka korostuneen tarkasti itsestään kaikkia poikkeavuuksia kolaria edeltävään aikaan yrittää nyt hakea ja verrata.

15. päivä tuli kuukausi kuluneeksi tuosta hirvenkaadosta (Hirvikolari-postaus) ja tänään tutkittujen tulosten perusteella jäljellä olevat vammat ovat henkisellä puolella. Niihin auttaa aika, puhuminen ja tarvittaessa ammattilainen, jonka käyttämiseen neurologi suosittelikin matalaa kynnystä. Muistia, nopeutta, päättelyä, keskittymistä ja muita sellaisia pääosin kognitiivisia asioita tutkimuksella selviteltiin ja kuulemma olen palautunut täräyksestä jo hyvin lähelle normaalia hämäläisen hidasta tasoa, eikä syytä kummempaan jatkohoitoon ole. Yksi kontrollikerta on noin vuoden kuluttua, jolloin verrataan tuloksia nyt saatuihin. Äärimmäisen pysäyttävähän tuo rysäys oli. Päivittäin kolari vielä käy mielessä useampaan kertaan ja usein tippakin linssissä räntäsateen lisäksi siitä syystä kuinka hienoa on saada olla elossa ja perheen kanssa. Vanhempi lapsikin tulee usein halaamaan ja sanoo "onpa mukavaa, ettet sä tai kukaan muukaan meistä kuollut siinä hirvikolarissa". Niinpä. Juha Tapion sanoin: Eläköön! Kaipa ne sirpaleetkin tarvittiin.

Kyyry koepakattuna.

Mitä taas Hossan retkeen tulee, niin varustelistan mukainen setti on pääosin pakattu helposti siirreltävään muotoon. Pakkailen tavarat yleensä putkikasseihin ja/tai reppuihin jokseenkin loogisiin paikkoihin. Yhdessä vaatteet, yhdessä keittovehkeet, yhdessä majoitustarvikkeet jne. Pari suurinta objektia jää useimmiten kuvan mukaisesti ulkopuolelle ja päälimmäiseksi. Tuon kun kääräisee 1,5*3 metriseen tarppiin, niin siinä on paketti samalla riittävän vesitiivis. Tarppihan on kätevä päällyskangas, kun siitä saa myös helposti tauolle tuulisuojan. Tosin Hossa on niin metsäistä ja suojaista seutua, että sille ei välttämättä nyt tule tarvetta, mutta viime keväänä Muotkan avotunturiosissa tuulisemmissa olosuhteissa ja joskus meren jäällä hiihdellessä se on ollut iloksi.

Vaatekassissa on tällä hetkellä kaikki heti lähdössä päällekin laitettavat vaatteet ja siihen kohtaan vapautuu tila eväspussille, eikä tuo ahkio muutenkaan ole vielä tappiin asti täytetty, vaikka ehkä äkkiseltään siltä kuvassa näyttääkin.

Pakkaus ylhäältä käsin.

Vielä sellainen asia tähän loppuun, että tilasin huvikseni jalkojen alle jotkut  aerogeeli-nano-hifistely -pohjalliset, joita aion pitää saappaissani reissussa. Saapas nähdä onko niistä mihinkään. Kovat on lupaukset mainoksissa, että pitäisi varpaat pysyä tallessa kovemmallakin pakkasella.

Aerogeelipohjalliset.

Ainiin, pistetään muuten arvontaa pystyyn joulun ja monen muunkin asian kunniaksi pian, mutta palaillaan siihen sitten lähitulevaisuudessa. Vielä täytyy ainakin huomiseen saakka malttaa pitää salaisuutena mitä ollaan arpomassa ;-) Sen verran voin sanoa, että lupaamani loppuvuoden tauko käsitöistä ja ompelukoneen jäähdyttely ei aivan pitänyt...

Varustelista joulukuun lopun vaellukselle

Hossaan valmistautuminen on kovasti käynnissä, kun romut pitäisi olla pakattuna ennen ensi viikon alkua, eli ennen lähtöä joulun viettoon. Sitten ei tarvitse ajaa Tampereen kautta, kun haen hollantilaisystäväni lentokentältä. Lähdemme siitä Helsinki-Vantaalta samoin tein kohti Hossan lumia noukkien ainakin yhden kaverin matkan varrelta lastista jo ennestään pohjaan painuneille jousille. Auton katolle on jo kaiteisiin kiinnitettynä suksilaatikko, joka täyttyy takakontin ohella 3-4 hlön talvivarusteista varmasti tupaten täydeksi.

Tästä linkistä löytyy todenmukaiseksi ajan kuluessa päivittyvä varustelista: Varustelista Hossan retkelle. Käänsin varusteiden nimet rallienglannille, jotta sama lista näkyy ymmärrettävästi myös ulkomaalaisvahvistukselle, joka siis pääsee ensimmäisen kerran talvivaellukselle. Itsehän halusi. Tulisi vain kunnolla pakkasta niin ei toista kertaa kysy! ;-) Ei vaan. Tästä tulee ikimuistoinen juttu. Mahtavaa! Varustelista ei tule kovin paljon eroamaan viime kevään Muotkan retken listasta (tuo varustelista tästä).
 

Pientä painetta pakkaamiseen lyö se, että järkkään varusteet myös kaverille eikä kriittisiä passaa unohtaa. Harva varuste tosin on sellainen, ettei nokkela ilman tulisi toimeen. Vaatteet hän saa itse kuskata mukanaan mieleisensä ja sopivan kokoiset, mutta muut kamppeet otan omasta retkihyllystä tai lainaan. Pari hankintaakin jouduin tekemään, eli ostin kaverille otsalampun (ihan perus Petzl Tikka) ja naskalit, joka on tietenkin pakollinen varuste jäillä liikkuessa.

Jäistä puheen ollen, tiedustelin Hossan luontokeskuksesta lumi- ja jäätilannetta. Tässä vastaus tämän viikon maanantailta:

"Lunta on sellainen 10-25 cm paikasta riippuen. Jäät on olleet tosi huonot, mutta tällä viikolla tilanne parantunee. Kun virtapaikkoja varoo, niin uskon jäätä olevan joulun tienoilla jo jalkamiehelle kulkea.

Tervetuloa nauttimaan Hossan luonnosta"

Ennuste näyttää parinkympin pakkasia tänäänkin koko päivälle, joten kyllähän tuo jo jäitä tekee. Tarkkana pitää oleman, mutta kyllä näyttää enemmän kuin hyvältä tällä hetkellä. Mukava päästä hetkeksi pois tästä Tampereen loskasta. Mikäpä sen parempi tapa päättää tämä vuosi. 

Cubenin työstö: Vahvike eri materiaalista

Edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessa jaoin näkemyksiäni huippukohdan vahvistamisesta (Cubenin työstö: huipun vahvistaminen) ja lupasin seuraavaksi kertoa miten vahvikkeen voi tehdä eri materiaalista. Tässä lunastan tuon lupauksen.

Viikon kuva: Viikko 50

Viikon kuva: Viikko 50

Retkipeitto (talvi)makuupussin lisälämmikkeenä

Huomasin, että tekemäni retkipeitto on omiaan talvimakuupussin lisälämmikkeeksi. Omistan Ajungilakin Tyin Winter -makuupussin talvikäyttöä varten. Kyseinen kuitupussukka on ensimmäinen talvimakuupussini, jonka hankin joskus vuoden 2007 paikkeilla. Muutama kipinänreikä on tullut tulilla yöpymisestä, mutta eihän se kuitupussilla ole ongelma eikä mikään, toisin kuin untuvatäytteisellä olisi. Alkaisivat untuvat pöllyämään.

Ajungilak Tyin Winter.

Kylmimmän yön tähän mennessä vietin pussin sisällä viime talvena Muotkan reissulla (Muotkalla maaliskuussa 2015) Riekonpyytäjän kammin edustalla Paulitarpissa. Tuolloin digitaalimittariini tallentui yön kylmimmäksi -25 astetta. Kymmenen astetta yli ilmoitetun miesten mukavuuslämpötilan ja kahdeksan astetta alle valmistajan ilmoittaman äärilämpötilan. Katkelma tuosta Muotkan postauksesta liittyen ennätyskylmään yöhön:


"Pystytin Paulitarpin kammin edustalle kovaksi tamppautuneelle moottorikelkan jäljelle kammin koivuklapeja hyödyntäen nurkkakiiloina ja jäin odottelemaan illan pimenemistä ja mahdollisia revontulia. Ennen yhdeksää ei revontulia ilmestynyt ja olin niin rättiväsynyt, että päätin mennä makuupussiin köllöilemään. Pakkasta oli jo 19 astetta ja varustauduin pussiin mennessä kaikilla villaisilla vaatteilla mitä oli mukana. Parit pitkät kalsongitkin sipaisin koipiini. Kolmet villasukat ja lapaset jaloissa vedin makuupussin vetoketjun kiinni. Jalkopäädyssä hohkasi lisäksi fleeceen kääritty kuumalla vedellä täytetty kenttäpullo. Ei mitään saumaa kylmällä päästä varpaisiini asti. Vedin makuupussin suuaukon niin kireälle kuin sen sai ja unta ei todellakaan tarvinnut odotella. 

Kolmen aikaan heräsin, kun kylmää purskahteli makuupussiin jokaisella hengenvedolla sisälle. Päätin korjata tilanteen ja vilkaisin samalla tarpin suuaukolta selkeää tähtitaivasta revontulien varalta. Eipä näkynyt loimotuksia. Laitoin kommandopipon päähän ja vedin pipon nenän yli. Se helpotti kasvojen kylmenemistä huomattavasti. Siellä olin kuin toukka kotelossaan.

Seuraavan kerran havahduin viiden maissa riekkojen päkätyksiin. Ulkona oli jo hieman valoisaa. Mielessäni käväisi J. Karjalaisen laulun sanat "tunnen olevani väsynyt mies, painun uneen uudelleen" ja nukuin tunnin lisää.

Vilpoinen aamu. Yön kylmimmäksi oli tallentunut -25 astetta ja vielä auringon jo hetki aiemmin noustuakin oli 22 astetta kylmää. Rapea keli. Menin kammin sisälle keittämään kaasulla vesiä aamupalaa varten. Yllätyksekseni kaasu pelitti mukisematta tuollaisessakin pakkasessa ja vesi kiehahti nopeasti tyynessä sisätilassa. Vesitäydennystä sai puroon tehdystä vedenottopaikasta. Ongelma tuli kaasupullon irroituksessa. Kaasun virtaaminen ei täysin loppunut vaan tarkasti kuunnellen pieni suhina kuului irroituksen jälkeen. En sille mitään osannut tehdä, mutta päivän aikana ilman lämpeneminen kuitenkin vaikutti siten, että pullo oli sulkeutunut eikä valunut täysin tyhjäksi. "

Silloin pidin siis itseni lämpimänä kuumalla vedellä täytetyn kenttäpullon ja vaatteiden avulla. Kolmet villasukat ja lapaset jaloissa. Huikea kokemus, vaikka varmasti lukijoissa on monia, jotka ovat yöpyneet paljon kylmemmässäkin ilman lämmitettävää majoitetta, mutta siinähän sitä on nukuttava millainen keli sattuu kohdalle. Vielä ei ole kylmempää sattunut. Olin yksin linnuntietä 10,5 kilometrin päässä lähimmältä tieltä. Eihän sitä varsinaisesti paikan päällä ajattele, mutta tuo se tunnelmaan oman lisänsä. Muistan vielä, kun kolmen maissa yöllä käänsin katseeni tarpin suuaukolta kirkkaalle tähtitaivaalle, joka valaisi lumisen maiseman ympärilläni hämyisän sinisävyiseksi. Mahtava näky!

Seuraavalla talviretkellä aion järjestää lisälämmityksen toisella tavalla, jos sellaista tarvitaan. Seuraavaksi esittelen pari vaihtoehtoista tapaa, joita voi viltin kanssa helposti hyödyntää mukavan nukkumislämpötilan ylläpitämisessä. Hyviä puolia tässä ovat ainakin ne, että lämpötilan säätäminen on helpompaa kuin sisällä pidettävällä vaatetuksella ja viltin voi vetää milloin tahansa helposti päälleen kummemmin availematta pussiaan, vaikka keskellä yötä, kun vilu alkaa hiipiä. Eikä makuupussin sisätilat pienene, kuten lisävaatetusta käyttämällä. Ja onhan vähemmissä vaatteissa vaan yksinkertaisesti paljon mukavampi nukkua kuin ulkovaatteissaan.

Ensimmäinen tapa on pukea viltti makuupussin päälle aivan samaan tapaan kuin ilman makuupussia.

--> 

Jalat laitetaan makuupusseineen viltin jalkapussiin ja löysästi kiristetty kaula-aukko heitetään makuupussin hupun yli. Kas näin:

Retkipeitto makuupussin päällä.

Ainakin sisätiloissa kokeillessa tuo on lämmin paikka. Kuin saunassa kävisi.

Näkymä alapuolelta.

Joskus suunnittelin vanhan kesäpussin typistämistä metriseksi jalkopäädyn lämmikepätkäksi talvimakuupussin päälle. Se jäi tekemättä, mutta siitä tuskin olisi tullut kuitutäytteisenä yhtä kevyt ja lämmin kuin tämän untuvaisen peiton käyttäminen vastaavasti. Se onkin tämä toinen käyttötapa, joka on suunniteltu erityisti jaloista ensimmäisenä viileneville, kuten allekirjoittanut.

Jalkapussi vedetään samaan tapaan makuupussin päälle kuin ensimmäiselläkin käyttötavalla, mutta sitten peitto käännetään ympäri ja kaula-aukko kiristetään jalkopäädyn ympärille alla olevien kuvien mukaan. 

Viltti varpaiden lämmittäjänä.

Aiemmin mainitsin ohimennen seuraavan talviretken. Sellainen tosiaan on alkamassa näillä näkymin 27.12 tätä kuluvaa vuotta tuossa melkolailla tarkalleen Suomen pohjois-etelä -suuntaisen keskilinjan kohdalla, Hossassa. Hollantilaiskaverini tulee viikoksi kylään ja hän toivoi pääsevänsä talvivaellukselle. Sellaisen hän saa, vaikka Tampereen talvi ei olisi silloinkaan vielä alkanut. Tulisi vain kunnolla pakkasta! Tällä hetkellä on suunnitteilla neljän yön reissu lumikenkäilemään sellaiseen paikkaan, jossa varmasti on lunta. Toivottavasti myös pari kaveria pääsevät mukaan... Avaamaan polkua ;-) Siellä sitten testaan ensimmäisen kerran talvimakuupussi-retkipeitto -yhdistelmää käytännössä, jos kelit ovat siihen riittävän kylmät. 

Palaamme tuohon aiheeseen lähempänä.

Viltin lämpökamerakuvat

Otin viime viikonlopuksi koulun labrasta lainaan lämpökameran Kaukaloisten metsäretkelle. Tässä postauksessa julkaisen joitakin tuolla kameralla ottamiani kuvia. Kyseessä on pieni ja näppärä, jotakuinkin älypuhelimen kokoinen lämpökamera. Hinnat noissa on tullutkin rutkasti alas, kun tämä maksaa "vain" reilut 700 euroa. Toki käyttämäni lämpökamera häviää resoluutiossa arvokkaammille yksilöille ollen kuitenkin moneen asiaan riittävä. Minua ilahdutti havainto siitä, että tuo kapiste on valmistettu eteläsuomessa, eli Virossa. Ei missään Kiinassa tai Taiwanissa.

Kaverit tulilla. Halvan lämpökameran heikkous näkyy. Lämpötila ei ollut pakkasella, mutta kamera näyttää kylmimmissä kohdissa lukemia alle nollan. Tässä tutkimuksessa muutaman asteen virhe ei kuitenkaan ollut merkittävä.

Varusmiespalveluksen ajoilta minulla on kokemuksia todella tarkasta useiden kymmenien tuhansien eurojen hintaisesta lämpökamerasta, jolla tähtäilimme pääasiassa lentäviä esineitä taivaalta. Usein sitä hyödynnettiin myös pintavihollisen etsimiseen metsästä sotaharjoituksissa. Olihan se koomista, kun joku luuli hiipivänsä hämärissä näkymättömänä asemiin ja hänet oli havaittu metsästä hehkuvana hahmona jo aikoja aiemmin. Ei tarvinnut kuin ampua räkäpäällä tai poskilaukauksella.

Et enää nykypäivänä pääse piiloon, ellet satu olemaan vaihtolämpöinen.

Tämän näköinen härveli.

Siviilipuolella lämpökameraa käytetään usein rakennusten kuvaamisessa. Lämpökameralla voidaan kätevästi tutkia varsinkin lämpövuotoja, mutta myös kosteusvahinkoja ja esimerkiksi sähkövikoja. Kosteusvahingon kohtaan muodostuu ns. märkälämpötila haihtumisen vuoksi ja siksi märkä kohta esimerkiksi seinässä näkyy lämpökamerakuvissa viileämpänä alueena. Toki kosteusongelmien tutkimiseen on olemassa omat laitteensakin. Lämpökamerakuvatessa olennaista on tietää mitä kuvista yritetään löytää. Esimerkiksi, jos kuvataan seiniä rakennuksen sisäpuolelta, kuvista etsitään kylmempiä kohtia. Ulkoseinän puolella vastaava asia taas näkyy muuta osaa lämpimämpänä kohtana. Nuo paikat vaatisivat mahdollisesti tiivistystä tai lisäeristystä.

Mennäänpä sitten niihin varsinaisiin kuviin. Olin kiinnostunut näkemään mistä viltistäni tulee eniten lämpöä harakoille ja tällä tavalla asia olikin helppoa selvittää. Kota on valitettavasti sen verran pieni, että yhteen kuvaan ei nukkujaa kerralla saanut mahtumaan, mutta ei anneta sen häiritä. Kuvia analysoidaan vastaavaan tapaan kuin rakennusta kuvatessa ulkopuolelta. Mitä lämpimämmäksi kohta kuvassa piirtyy, sitä heikompi eristys kyseisessä kohdassa on. Värien/pintalämpötilan vertailupalkki on lämpökamerakuvan oikeassa reunassa.

Jalkopäädystä otetusta kuvasta näkee selvästi  pohjakappaleen sauman, joka piirtyy kuvaan vihreänä muun osan jalkopäädystä ollessa sininen. Sauma on mahdotonta tehdä siten, ettei se ollenkaan näkyisi lämpökamerakuvassa. Se on aina heikoin kohta. Mutta kuten oikean reunan väripalkista on nähtävissä, vihreä ei merkitse vielä kovin lämmintä eli sauma on toteutettu ihan hyvin.  Tilannetta voisi parantaa pienellä eristetyllä kaistaleella, jonka ompelisi sauman väliin sisäpuolelle.

Makaan kuvassa selälläni, jolloin varpaat ovat pystyssä ylös päin. En normaalisti nuku selälläni. Viltti painuu varpaita vasten ja eriste menee siltä kohdalta kasaan. Se tietenkin lisää lämpöhäviötä varpaiden kohdalla ja se on helposti tunnettavissakin viileänä "suihkuna" varpaille. Sama toistuu sekä tällä viltillä että kuvatuilla kahdella makuupussilla. Myös ne kohdat piirtyvät kuvaan lämpimämpinä alueina, joihin tulee jyrkkä taitos. Siitä voi vetää johtopäätöksen, että jalkopääty pysyy paremmin lämpimänä kyljellään nukkuessa, jolloin taitoksilta vältytään eikä varpaat paina eristeitä kasaan.

Noin polven kohdalla on nähtävissä punainen piste. Siitä kohdalta viltin reuna ei ole kunnolla laitettu jalkojen alle ja se aiheuttaa heti suuremman lämpöhäviön.

Yksi mielenkiintoinen havainto on lisäksi se, että väri muuttuu lämpimämpään suuntaan päätä kohti mennessä. Oletan tämän johtuvan siitä, että niissä kohdissa peiton alla on lämmittävää aluetta(ihon pinta-ala)/lämpötehoa on enemmän, koska teoriassa untuvaa on saman verran joka kohdassa.

Kuva viltin jalkopäädystä:

Viltin jalkopääty.

Sama kuva normaalina valokuvana.

Kuva viltin pään puoleisesta päädystä:

Sama kuva kuin yläpuolella normaalina valokuvana.

Loppuun parit kuvat kaverien makuupusseista. Toinen on Cumuluksen Panyam 600 (limit -13 astetta, paino 1000 g) ja toinen Marmot Never Winter Long (limit 0 astetta, paino 1100 g). Molemmissa on untuvatäyte. Melkoisen selkeä ero eristävyydessä nähtävissä niiden jalkopäädyistä otetuista kuvista. Toki Panyam on huomattavasti vilpoisampiin keleihin tehty, mutta silti.

Cumulus Panyam 600

Jalkopäädyt. Alempi makuupussi Cumulus Panyam 600 ja ylempi Marmot Never Winter Long. Molemmat untuvamakuupusseja. Onkohan tuossa jotain vikaa Marmotin jalkopäädyn eristyksissä? Untuvat valuneet reunoihin tms?

Sama kuva kuin yläpuolella tavallisena valokuvana.

Marmot Never Winter.

Sama kuva kuin yläpuolella.

Viikon kuva: Viikko 49

Viikon kuva: Viikko 49

Liittyy postaukseen: Kaukaloinen 4-5.12.2015

Kaukaloinen 4-5.12.2015

Pari viikkoa sitten kaveri pisti retkiporukallemme spostiviestiä, että mentäisiinkö heti joulukuun alkuun juhlistamaan "Akin ihmepelastautumista kolarista ja Suomen itsepäisyyttä" yön yli retkellä Teiskon perämetsiin. Miksikäs ei! Olihan siinä jo syitä kerrakseen lähteä lumettoman synkkään joulukuiseen lähimetsään kansallisomaisuuden keskelle. Sovittiin ajankohdaksi perjantai 4.12. 

Edellisestä Teiskon yöretkestäni olikin jo vierähtänyt aikaa. Melkein päivälleen 7 kuukautta aiemmin olin lapsen kanssa Kaulamoisella.

Melkoinen mänty!

Pohdiskelin millä tuonne menisin. Oma auto käväisi mielessä, kun sellainenkin pihalla taas on. Väriä myöten täydellisesti hirveen täräytettyä vastaava, mutta vuotta uudempi malli, mutta ei se oikein napannut. Pääsisipä Teiskoon kätevästi paikallisliikenteen kyyditykselläkin ja se oli seuraava ajatus. Keli oli kuitenkin niin loistava, kunnon kaatosade ja puhuri, että ei tuossa muuta vaihtoehtoa jäänyt kuin lähteä polkupyörällä kuten edellisenäkin viikonloppuna. Saisi kerrankin oikein luvan kanssa vetäistä BW:n sadeasun niskaan!

Kiinnitin yhden nyssäkän irtohihnoilla tarakkaan ja kota keskisalkoineen kulki jälleen jalkojeni välissä. Loput tavarat olivat rinkassa selässäni. Joku himopyöräilijä olisi saanut slaagin nähdessään pyöräilyvarustukseni. Onneksi oli säkkipimeää ja harva ihminen tuossa kelissä oli uskaltautunut ulos. Päällä väljä sakemannien sadepuku ja jalassa saappaat. Eikä edes lukkosaappaat! Eihän sellaisilla pyörää voi oikeasti ajaa. Päässä oli tietenkin kypärä otsalampulla varustettuna.

Alla ropisivat uudenkarheat nastarenkaat, kun 17.45 lähdin polkemaan kohti Linnainmaata. Sain viikko-pari sitten nuo talvikelin renkaat vaihdettua pyörääni. Poljin metsäisen pyörätien läpi Linnainmaalle (karttalinkki) ja jatkoin Aitolahden tietä edellisen viikonlopun metsäretken kohteen länsireunaa viistäen (karttalinkki) kohti Sorilaa (karttalinkki). Vettä vihmoi ja tuulenpuuskat yrittivät huojuttaa, mutta eivät siinä liiemmin onnistuneet. Retkivarustus teki polkupyörästä mukavan tukevan ajettavan. Pikkuhiljaa tunsin kuinka sadetakin alla ollut intin poolopaita kastui hihoista. Ja kastui se muualtakin. Sade meni ihanasti läpi. Käsineitä en yrittänytkään pitää kuivana ja annoin neulehanskojeni kastua. Mitäpä siitä, kun rinkassa odottivat kuivat vaihtovaatteet. Sen verran BW:n sadeasusta voi kuitenkin kommenttina sanoa, että ei se nyt ihan vettä pidä. Tihkua osui runsaasti myös silmälaseihini ja aika-ajoin kaivoin takin taskusta nenäliinoja ja pyyhkäisin linsseistä enimmät pois. Kyllä siinä tunsi olevansa elossa! Toimi paremmin kuin nipistäminen.

Kurvasin Sorilasta Viitapohjan suuntaan ja pian tulin Kintulammin retkeilyalueen risteykseen (karttalinkki). Olimme arponeet kohdetta päivän mittaan ja vilkaisin puhelinta, joko lopullinen paikka on selvillä. Kintulammille vai Kaukaloisten jyrkänteen päälle? Olin saanut viestin, että kaverit olivat juuri lähteneet talsimaan Kintulammin retkeilyalueen parkkipaikalta laavulle ja päätin lähteä samaan suuntaan. Tie ohitti ison avolouhosalueen, mutta eipä siitä pimeässä paljon mitään näkynyt paitsi putoamisvaarasta varoittavat kyltit.

Soratien puolivälin paikkeilla soi puhelin. Kuulemma tuuli piiskasi vettä suoraan järveltä liki Kintulammin laavun takaseinään asti. Parempi oli siis lähteä kärvistelemään Kaukaloisille. 

En kuitenkaan kääntänyt kulkinettani muuttunutta kohdettamme kohti. Ajattelin, että voisin seuraavana aamuna kävellä Kintulammin kautta pyörälleni ja siksi jatkoin parkkipaikalle (karttalinkki) asti ja nousin siellä kaverieni kyytiin piilotettuani pyöräni kuusipuskaan. Ajoaika pyörällä oli 1h 15min ja matkaa kertyi 16 kilometriä. Kiersimme autolla hieman lähemmäs Kaukaloista Kortejärvelle menevän tien varteen (karttalinkki). Sieltäkin löytyi pieni levennys tulipaikan suuntaan menevän polun kohdalta.

Kintulammin parkkipaikalla.

Kaukaloistenkalliolla (karttalinkki) olimme kahdeksan maissa. Tulipaikan vierestä löytyi kodalle paikka, tosin kallioinen eikä kiiloja saanut kovin tukevasti. Parantelimme kiilojen kiinnityksiä pölleillä, joita nuotioringin ympäriltä löytyi. Kodan eteen virittelimme lisäksi 3*3 metrisen tarpin lipaksi. Sitten tulet pystyyn ja syömään. Syömäänhän sinne oltiin mentykin, kuten kuvista näkyy ;-) Ei kai tuollaiset paljasjalkaiset tamperelaiset osaisikaan ainakaan ilman mustaa makkaraa maastoon lähteä. Tai mihinkään muualle...

Tarppi kodan oviaukolla.

Köntti hirven sisäfilettä.

Käristykset tulilla.

Ruisleipä, ruohosipulilla maustettu tuorejuusto ja hirvenkäristys. Nam!

Karhun köntsä. Eiku musta makkara.

Kokista ja muutama pikkupullla. Miksi tyytyä yhteen?

Tuuli tyyntyi illaksi ja sadekin taukosi. Tuli todella mukava olo, kun sain kuivat vaatteet vaihdettua päälle. Kosteat vaatteet syövät energiaa aivan hirmuisesti.

Hain koululta viikonlopuksi lämpökameran lainaan retkeä varten. Halusin kokeilla mistä peitostani ja kaverien makuupusseista pääsee eniten lämpöä harakoille. Illalla otin muutaman kuvan kokeeksi jo ulkoa. Hauskoja kuvia sai nuotion ääressä istuvista henkilöistä, ja erottuupa siitä kotakin, kun pintalämpötilassa on sen verran eroa. Nukkumaan käydessä kuvailimme viltin ja makuupussit, mutta jaan nuo kuvat eri postauksessa.

Älypuhelimen kokoinen lämpökamera.

Kaksi ihmistä nuotiolla. Nuotio piirtyy punavalkoisena ympyränä. Kota ja tarppikin erottuu.

Liekö iltateen kofeiinit vienyt yöunet vai johtuiko tuulenpuuskista ja ropinasta, mutta alkuyön aikana unta ei heti tahtonut tulla. Jossain vaiheessa kaveri kysyi varmistimmeko onko leirin ympärillä kuolleita puita. Tuuli oli puuskissa todella voimakas, kovempi kuin viikko aiemmin Katajajärvellä, mutta välissä kuulosti tyyntyvän melkein kokonaan. Siilinkarilla katsoin fmi:stä olevan 15 m/s tuulen.

Nukahdin taas hetkeksi kunnes puoli kahden aikaan keskellä nukkunut huomasi, että yksi kulma irtosi maasta. Kangas oli venynyt kosteudesta sen verran, että puuskat pääsivät nykimään vaarnan irti ohuesta sammal- ja multapeitteestä päidemme takaa. Puin äkkiä vaatteet ja kipaisin kiinnittämään sen uudestaan kaverin pitäessä sen aikaa kangasta sisältä. Samalla huomasin, että tarppivirityksemme oli kaatunut kodan edestä. Muutkin tulivat pian ulos auttelemaan. Kiinnitimme myrskynarut tuulen puolelta kiinni ja nostin keskitolppaa sen verran, että kangas oli taas kireä. Se tukevoittikin majaamme kummasti ja puuskissa huojuminen lakkasi loppuyöksi, mutta täytynee ne myrskynarut nyt laitella kiinteästi, ettei vastaava ongelma toistu. Nukuin varsin mainiosti loppuyön. Aamulla herätessä lämpötila oli nollassa ja se oli myös yön kylmin lämpötila.

Aamupalalla iltaan verrattavat syömingit jatkuivat: kahvin kera oli virolaista kaalipullaa, ruisleipää tuorejuustolla ja hillomunkkia. Pikkuhiljaa aamupalaa popsiessa metsä valkeni ja alkoi näkemään missä oikeastaan olimmekaan. Vieressä oli varsin komea korkea kalliojyrkänne ja sen alla liki täydellisen pyöreä suoreunainen lampi! Vartin yli yhdeksältä lähdimme hiippailemaan läheisen luonnonsuojelualueen iäkkäisiin metsiin.

Mukavasti mahtuu kolme aikuista rinnakkain kotaan.

Kaukaloistenkallio.

Kaukaloinen.

Leiri. Kaupungin ylläpitämä tulipaikka, mutta nuotiopuut puuttuvat vajasta.

Käkkärämännyt jyrkänteen reunalla.

Luonnonsuojelualueen raja oli selkeä. Talsimme talousmänniköstä kuusivaltaisempaan metsään. Mahtava paikka ja keli muuttunut edellisestä päivästä rutkasti. Nyt aurinko yritti kovasti näyttäytyä aamuruskon takaa ja tuuli oli tyyntynyt. Tikat kopsuttelivat puissa, palokärjen lentoääni kaikui metsässä ja pyiden viheltelyjäkin kuului. Kuulimme myös muutaman hieman teeren suhausta vihaisemman, mutta vastaavan äänen. Mikä lie mahtoi olla...?

Talousmetsän ja suojelualueen raja.

Katselevi puita väärii.

Valtava mänty.

Polku alueen halki.

Luonnonsuojelualueen toinen raja oli edellistäkin selkeämpi... Voimalinja.

Kaverini kääntyivät voimalinjan kohdalla (karttalinkki) takaisin autolle ja minä jatkoin varsin viihtyisää polkua Kintulammin ulkoilumajalle ja edelleen polkupyöräni luo.

Metsää voimalinjan länsipuolella.

Hirmuinen kaatunut puu!

Kintulammi.

Kintulammin laavu.

10.45 oli noin kolmen kilometrin jalkamarssini takana päin ja pyörä pakattuna paluumatkalle. Laitoin kotiin viestin, että tulomatkaan meni 1h 15min, joten olen kotona kello 12 aikaan. Kuinka ollakaan, tasan kello 12 avasin kotioven. Tulipahan todistettua nämä molemmat peräkkäisten viikonloppujen myräkät maastossa.

Teiskosta löytyy mukavia maastoja tamperelaisten lähiretkeillä. Paikalle on helppo päästä julkisilla tai polkupyörällä. Nuotiopaikoille mennessä kannattaa kuitenkin varautua omilla tulipuilla, jos tulta haluaa polttaa. Vaikuttaa noiden puuhuoltaminen olevan varsin satunnaista toimintaa.

Suklaatauko Kintulammintien risteyksessä.