akpojan retkiblogi: Ylä-Lapin hirvijahdissa 11-17.9.2015, 3. päivä

Hirvenmetsästysreissun kertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Kolmannen jahtipäivän aamuna oli tarkoitus lähteä takaisin päin käymään muutaman talon käsittävällä kylällä, josta kuusivuotias pääsisi kyydillä pois maastosta. Lupauduin kaveriksi, jotta lapsen isäkin voisi metsästää ja mahdollisella kaadolla olisi apuja, kun muut lähtivät toiseen suuntaan eikä radiopuhelimien kantomatka olisi riittänyt. Aamuhämärässä nousin tutun Nelisatasen huipulle ja siellä kaikki suunnitelmat menivät kerralla uusiksi.

Serkku ilmoitti radiopuhelimen välityksellä kaataneensa lapiosarvisen sonnin etäällä päinvastaisessa suunnassa. Olin heti todella iloinen hänen puolestaan, eikä tuo ilo vähentynyt lainkaan, kun kuulin millainen unelmien tilanne hänellä oli ollut. Serkku oli tullut suon reunaan ja nähnyt ison hirven kävelevän rauhallisesti keskellä suota olleen saman koivikkoreunaisen puron laitamilla 200 metrin päässä missä minä olin edellisenä päivänä hiippaillut. Jahtimies jätti rinkkansa selästä ja hiipi varovasti suon laitaan koivun viereen kutsumaan. Sonni kääntyi saman tien tulemaan ölisten kohti välillä pysähdellen. Serkku teki koivuun tuen .338 kaliiperin kiväärille ja varovasti taittoi tiellä olleet oksanhaarat pois näkökentästä. Noin 70 metristä hän sijoitti tarkan laukauksen liki keskelle rintaan edestä päin ja siinä oli komea 11-piikkinen sonni nurin avosuolla. Mahtava tilanne ja hieno kaato! Tuo lisäsi hurjasti luottoa, että voi tämä kutsuminen sittenkin toimia, vaikka se kiima-aika onkin rauhoitettu.

Jäljellä ollut lupamäärä oli ongelmallinen hajalla olleelle seurueellemme ja päätimme rauhoittaa tilanteen ja asettaa ampumakiellon kunnes olemme kaikki yhdessä ja pääsemme sopimaan jatkosta. Pikamarssin nelisen kilometriä kaatopaikalle ja siellä vierähtikin mukavasti kuusi tuntia aurinkoisella suolla. Kolme tai neljä kertaa keitimme kahvit tervastulilla nylkemisen lomassa. Yksi seurueestamme oli jo hakemassa mönkijää vasan noutoa varten ja onneksi saimme hänelle vielä viestin ajoissa lähtemään, että hän otti myös kärryn mukaansa. Siten saimme myös ison hirven nopeasti pois jängältä. Lämpötila oli onneksi nyt jo alhaisempi kuin viikonloppuna ollen noin 15 astetta, mutta kiireesti piti silti saada lihat kylmään.

Maisemaa marssilta.

Kaatoa kohti kävelemässä.

Nuotio kaatopaikalla.

Nylkypuuhissa keskellä suoaukeaa.

Komeat sarvet.

Mönkijä tulossa.

Hirvi!

Hirven jo kaataneet jahtaajat lähtivät kylille käsittelemään lihat pakastusta varten ja me muut jatkoimme kaadolta leiriin odottelemaan lapsensa kanssa alkupäivät kulkenutta metsämiestä.

Matkalla leiriinkin piti yhdet kahvit keitellä.

Iltapäivällä kolmen-neljän maissa innostuimme vielä lähtemään seitsemän kilometrin päähän tutun autiotuvan suuntaan. Pakkasin koko omaisuuden mukaani siltä varalta, että haluaisinkin leiriytyä jo aiemmin. Tuvalle asti kuitenkin menimme, vaikka perillä olimme vasta pimeässä. Jotkut näkivät naarashirven matkalla, mutta muita tilanteita ei ollut.

Olin lähellä saada riekkopaistin alhaalla jokivarressa aidan viertä kulkiessani, kun kanalintu lensi poroaitaa päin. Höyhenet pöllähtivät, mutta jotenkin lintu siitä virkosi ja lensi tiehensä ennen kuin ehdin nappaamaan sen maasta. Olin aivan puhki, kun viimein tuvalle pääsimme. Matkaa oli minulla takana päivän aikana 18 kilometriä, mutta eihän se vetänyt vielä vertoja auton luona lapsensa kanssa käyneen kaverin yli 25 kilometrille.

Iltapalaa oli vielä laiteltava ja kaminassa paistelin pekonia ruisleivän väliin. Yhdentoista aikaan kämppä oli kuin pätsi ja minulle jäi paikka ylälaverilla. Olin niin kuumissani, että uhkasin heittää kovalla ja tylpällä esineellä sitä, jonka havaitsisin yöllä lisäävän puita tulipesään. Seuraavaa päivää odottelin innolla ja herätyskello laitettiin soimaan aikaisin. Nyt oltiin menossa sinne, missä juuri kukaan muu ei varmasti metsästä ja mistä aiemminkin oli isoja sarvipäitä kellistetty.