 |
| Aamukahvit Harrijärven rannassa. |
Reissun neljäs aamu valkeni aurinkoisena. Yökin oli ollut lämmin,
vain hiukan alle kymmenen astetta. Hortoilin aamu-unisena siten, että
sporkkini jäi vaelluskenkäni alle. Poikkihan se heti napsahti. Tämä oli
yhdellä ja samalla kerralla kaksi kertaa, kun minulla on muovinen ruokailuväline
ainoana mukana. Nimittäin ensimmäinen ja viimeinen. Kiva syödä sillä
pätkällä loppureissu. Ei. Äh. Tulivat aivan mieleen inttiajat, kun kaveri unohti LuHan kasarmille ja söi viikon metsässä rynnäkkökiväärin tähtäimensiirtoavaimella.
Kaikesta huolimatta päivästä vaikutti tulevan lämmin ja aurinkoinen.
Otimme kamerat ja päivän eväät matkaan ja lähdimme kohti Routasenkurua. Yhden päivän pääruoka koko porukalle mahtui kivasti kenttäpakkiin ja välipalat olivat minulla metsähousujen reisitaskuissa. Kunnon reisitaskut ovat aivan ehdottomat housuissa vaelluksella! Karttaa ja kompassia pidin anorakin kengurupussissa, josta ne sai kätevästi esiin tarvittaessa, eli melkein jatkuvasti.
Suunnistin Harrijärveltä hieman kohti koillista, jotta voisimme sitten tulla kurua pitkin etelään ja nähdä enemmän. Voi sitä valtavan kauniiden erämaajärvien määrää Vätsärissä! Teki mieli kuvata niistä kaikki ja leiriytyä niiden kaikkien rantaan! Erään lammen suunnasta (karttalinkki) kuului erikoista linnun ääntä ja päätimme koukata katsomaan. Lintu oli arka ja havaitsi meidän tulomme, vaikka yritimme olla näkymättömiä ja hiippailla hissukseen. 18-135 millisellä canuunan torvella en suurimmallakaan suurennoksella saanut tunnistusta varten pätevää kuvaa, mutta epäilisin kyseessä olleen kaakkuri. Kuikkia oli Harrijärvellä, joten saattoi se sellainenkin olla, mutta piti erilaista ääntä kuin se perus "kuuik-KO, kuuik-KO", mitä yleensä karuilta suomalaisilta järvivesiltä kuuluu.
Suunnistin Harrijärveltä hieman kohti koillista, jotta voisimme sitten tulla kurua pitkin etelään ja nähdä enemmän. Voi sitä valtavan kauniiden erämaajärvien määrää Vätsärissä! Teki mieli kuvata niistä kaikki ja leiriytyä niiden kaikkien rantaan! Erään lammen suunnasta (karttalinkki) kuului erikoista linnun ääntä ja päätimme koukata katsomaan. Lintu oli arka ja havaitsi meidän tulomme, vaikka yritimme olla näkymättömiä ja hiippailla hissukseen. 18-135 millisellä canuunan torvella en suurimmallakaan suurennoksella saanut tunnistusta varten pätevää kuvaa, mutta epäilisin kyseessä olleen kaakkuri. Kuikkia oli Harrijärvellä, joten saattoi se sellainenkin olla, mutta piti erilaista ääntä kuin se perus "kuuik-KO, kuuik-KO", mitä yleensä karuilta suomalaisilta järvivesiltä kuuluu.
Tulimme viimeiselle lammelle ennen nousua kurun rinteelle (karttalinkki). Kylmät
väreet meni selkäpiissä, kun piekanan ääniä kuului kurulta ja odotteli minkälainen paikka edessä odotti. Olin todella
tunteiden vallassa. Tuntui äärimmäisen hienolta, että olin osannut
suunnistaa tänne asti poluttomien taipaleiden taakse kolmen päivän matkan.
Sitten aukeni itse kuru. Voi mieletöntä mikä näkymä ja tunnelma. Alhaalla
jyrkkien kallioiden ja kivivyöryjen jälkien pohjalla kimmelsi
auringonvalo Routasenjoen lompolon pinnalla samaan aikaan, kun kolme
piekanaa kiersi ympärillämme taivaalla! Tämä mursi kaikki odotukseni
Vätsärin erämaa-alueesta. Tämä oli hienompaa kuin olisin ikinä voinut
kuvitella! 25 kilometriä lähimmän tien päästä sijaitsi tällainen vain
harvojen näkemä ja kokema, ehkä karuudessaan Suomen kaunein paikka.
 |
| Yksi kolmesta piekanasta. |
 |
| Ensimmäinen näkymä Routasenkuruun. |
 |
| Reunalla. (karttalinkki) |
 |
| Oikealla kuru jakaantuu kahdeksi rotkoksi. (karttalinkki) |
 |
| Routasenkuru. |
 |
| Pitkä järvi kymmenien metrien jyrkänteiden pohjalla. |
Kuvasin kurua ja jatkoimme etelän suuntaan keikkuen jyrkänteiden
reunamilla. Oli erinomaisen hyvä päätös jättää rinkat leiriin ja lähteä tuonne kevyellä varustuksella. Olisi jäänyt rinkan kanssa moni paikka kulkematta tai ainakin olisi ollut paljon vaikeampaa. Valkoinen suurisarvinen poro lähti kurun pohjalta ja kiipesi jyrkänteen
tottuneesti ylös. Käsittämättömän kauniita paikkoja. Muutama lampi oli
kurun länsireunan päälläkin kallioiden välissä (karttalinkki). Menimme lounaalle erään
putouksen yläpuolisille kallioille (karttalinkki) ja kävimme samalla uimassa luonnon
omassa kylpylässä. Paistelin porukalle tikkupullat jälkiruoaksi meksikonpadan päälle.
 |
| Routasenkurun valkoinen poro. |
 |
| Tuoreempi kallionsortuma. |
 |
| Joku toinen poro ihmettelemässä vesiputousta. |
 |
| Taukopaikka kallioilla kahden lompolon välissä. |
 |
| Pakki tulilla. |
 |
| Jälkiruoaksi tikkupullaa. |
 |
| Raikasta vettä! |
Kuvasin videonpätkän taukopaikaltamme ja se löytyy Youtuben puolelta klikkaamalla tästä.
Minulla oli vielä intoa jatkaa matkaa Rajapää-tunturille (karttalinkki), kun taivas oli kirkas ja näkymä selkeä. Molemmat kavereistani olivat sitä mieltä, että lähtevät myös mukaan, vaikka tämä pitensikin päivämatkaa noin seitsemällä kilometrillä. Olisin muuten mennyt yksin. Routasenjoen ylitys ei ollut syvä eikä kovin leveä, mutta sileä kallio pohjana oli todella, todella liukas. Haastavin joenylitys koko reissulla. (karttalinkki ylityspaikalle)
Tunturin huiputuksesta ja paluumatkasta Harrijärven leiriin seuraavaksi... Nähtävää riitti koko päivälle.
Tästä linkistä päivän retkikertomuksen toiseen osaan: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 4. päivä (2/2): Rajapää ja Routasen katedraali
Minulla oli vielä intoa jatkaa matkaa Rajapää-tunturille (karttalinkki), kun taivas oli kirkas ja näkymä selkeä. Molemmat kavereistani olivat sitä mieltä, että lähtevät myös mukaan, vaikka tämä pitensikin päivämatkaa noin seitsemällä kilometrillä. Olisin muuten mennyt yksin. Routasenjoen ylitys ei ollut syvä eikä kovin leveä, mutta sileä kallio pohjana oli todella, todella liukas. Haastavin joenylitys koko reissulla. (karttalinkki ylityspaikalle)
 |
| Liukas ylityspaikka. |
Tunturin huiputuksesta ja paluumatkasta Harrijärven leiriin seuraavaksi... Nähtävää riitti koko päivälle.
Tästä linkistä päivän retkikertomuksen toiseen osaan: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 4. päivä (2/2): Rajapää ja Routasen katedraali
Onhan teillä vaan ollut hieno reissu! Mitkä maisemat! Voi vain kuvitella, millaiset tunnelmat ovat paikan päällä olleet.
VastaaPoistaSporkin katkeaminen ei liene kaltaisellesi kätevälle miehelle ongelma eikä mikään: äkkiäkös vuolet sopivasta puunkappaleesta uuden lusikan :) Sporkia itsekin käyttävänä olen miettinyt, pitäisikö niitä olla varalta mukana kaksi - nehän eivät paljoa paina - mutta en ole mieltynyt ajatukseen ruveta ottamaan särkymävaroja mukaan retkille. Sellainen lähtee äkkiä lapasesta ja kohta rinkka painaa 20 kiloa, kun siellä on jokaiselle särkyvälle kamppeelle varakappaleet mukana.
Pitäisi ehkä käydä ostamassa lastentarvikeliikkeestä sellainen vauvanlusikka. Se ei ehkä menisi ihan helposti rikki. Sporkissa minulle ainakin "rk" on ihan turhaa eli olen tarvinnut vain lusikkapuolta. Haarukkaruuatkin syön mieluummin lusikkapuolella, kun siinä haarukan reunassa on se hammastus, jolla varomaton syöjä raapaisee huulensa verille.
Tämä reissun neljäs päivä oli varmasti yksi hienoimpia ellei hienoin tähän astisista retkipäivistäni. Aivan mahtavaa minkälaisia elämyksiä sitä luonnonhelmassa kokee, kun vain lähtee ulos!
PoistaTotta, äkkiäkös tuollaisen olisi vuollut, mutta jäipä vaan vuolematta :-) Katselin kaupassa jo titaanistakin sporkkia, mutta toisaalta voisi ottaa tavallisen metallilusikankin kotoa mukaan eli ei kannata varmaan ostaa. Yleensä minulla on ollutkin ihan vain tavallinen lusikka matkassa. Lusikkapäällä melkeinpä minäkin pärjään ja leikkaamishommat teen sissipuukolla.
Muutamilla korjaustarvikkeilla saa välttävästi suurimman osan varusteistaan kestämään reissun loppuun saakka. Karhulankaa, neuloja ja ilmastointiteippiä. :-) Tulipa karhulangalle tälläkin reissulla tarvetta, mutta se on vasta kuudennen päivän juttuja... ;-)
En pidä oikein hyvänä ideana tehdä tulia tuollaiseen paikkaan. Kallio saattaa halkeilla kuumuudesta ja kulkijanhan ei pitäisi jättää jälkiä kulkemisestaan.
VastaaPoistaJuu, en minäkään tuohon olisi tulia tehnyt, jos ei siinä olisi ollut havaittavissa pitkään käytetty tulipaikka. Toinpahan sentään tuonkin nuotioringin ympäriltä jonkun muun jättämän tölkin ja nuuskapurkin rinkassani pois maastosta.
PoistaSe on harmi, että noita nuotiopaikka rakennetaan niin innokkaasti. Haluaisin pitää erämaan mahdollisimman koskemattomana.
VastaaPoistaHyvä kommentti Jouni. Olen täysin samaa mieltä, että turhan tiuhaan niitä monesti on. Muotkan jokivarsillakin usein jopa tiuhempaan kuin sadan metrin välein. Vätsärin syrjäseuduilla ei aivan niin taajaan. Siinä mielessä voisi olla parempi, että olisi enemmän karttaan merkittyjä tulipaikkoja vaikka ilman puuhuoltoakin, joihin retkeilijät voisivat reittinsä osuttaa. Voi tosin olla, että silläkään ei olisi kuitenkaan vaikutusta, vaan uusia tulipaikkoja rakenneltaisiin silti...
PoistaVaikuttaa kokemukseni mukaan tällä hetkellä suomalaisissa erämaissa valmiita rinkejä olevan niin runsaasti, että uusia ei tarvitsisi tehdä ollenkaan. Oikeastaan aina löytyy nuotiopaikka melko nopeasti, jos seurailee jonkin vesialueen reunoja.
Tulipaikkoja enemmän minua kuitenkin harmittaa tahallinen roskaaminen...
Parempi se minusta olis kun jokainen retkeilijä kätkisi jälkensä, eikä avuliaisuuttaan (laiskuuttaan) jättäisi edes hiiltyneitä kepakoita seuraavalle kulkijalle. Jos sitä nuotiopaikkaa ei löydy, kulutus hajaantuu laajemmalle eikä synny havaittavia ihmisen jälkiä niin helposti. Jos siellä on se merkitty tulipaikka niin äkkiä on maa tallattu, penkintynkää rakennettu ja lähimmästä lammesta tuijottaa puuronjämä seuraavaa vedenhakijaa. Helpoin tapa olla koskematta luontoon on tietysti pysyä kotona.
PoistaKiitos kommentista Samu.
PoistaJo ehdin minäkin lukea koko juttusarjasi. Kiitos, hienoa luettavaa! Tietysti kommentoin tähän parhaaseen maisemaan, sillä Routasenkurun alku on Vätsärin huippu. Harmi, ettet ollut päivää aiemmin liikkeellä, niin olisit nähnyt kanoottini kurun pohjalla -- minä puolestani valokuvia itsestäni tässä blogissa. :) PS. Tässä vielä linkki omaan Routasenkuru-kokemukseen (muille lukijoille tiedoksi) https://avisuora.wordpress.com/melontaretki-vatsarin-routasenkuruun
VastaaPoistaKiitos itsellesi omasta jutustasi! :-) Hyvä, kun linkititkin sen tähän niin paikasta kiinnostuneet löytävät paljon kuvia ja tarinaa aiheesta.
PoistaOlisi tosiaan ollut hauska törmätä tuolla, mutta sellaista sattumaa ei nyt päässyt tapahtumaan. Ehkä jossain myöhemmällä reissulla :-)
Noi sinun melontajutut ovat tosi mielenkiintoisia! Kovasti olisi kiinnostusta joskus itsekin kokeilla tuon tapaista vaeltamista.. Ja ehkä vielä joskus nähdä se Routasenkuru siitäkin perspektiivistä...
Hmm. Kos haluat kokeilla kanootin kantamista, niin kiinnostaisiko kesäkuussa 2016 Sandneselvan reitti kaksikkona -- senhän tuolla omassa tarinassani mainitsen? PS. Laitoin omaan tarinaan linkin tähän artikkeliin, jotta on linkit molempiin suuntiin!
PoistaKiitos tarjouksesta! Kuulostaa mielenkiintoiselta reissulta. Raahaamisessa olisin kyllä varmasti hyväksi avuksi, koska jotenkin tunnistin myös itseni siitä sinun "raahaamisen erikoismies" -jutusta :-D Vähän vain epäilen omia melontataitojani lähteä ensimmäiseksi tuonne saakka, mutta ollaan yhteydessä tarkemmin spostilla. Kokemusta on inkkarilla melomisesta yksin ja kaksin, mutta ei nyt ihan viime vuosilta. Virtavesissä en ole melonut juuri ollenkaan, ainoastaan tuossa Keski-Suomen järvillä... :-)
PoistaOllut kiva lukea blogiasi. Olemme packraftien kanssa menossa samoille mestoille ensi kesänä ja odotan reissulta paljon.
VastaaPoistaNuotiopaikoista tuli mieleen, että me olemme usein kenttälapiolla tehneet sellaisen U-mallisen viillon kunttaan ja kääntäneet sen ylös. Sitten siinä pidetään pientä kynsitulta ja kun tulta ei enää tarvita, käännetään kunttakangas takaisin päälle ja maastoon ei jää käytännössä mitään jälkiä. Hiukan hirvittää katsoa, kun moni tekee niin älyttömän kokoisia nuotioita, kun pienikin riittäisi.
Kiitos :-) Mukava kuulla, että olet tykännyt lukemastasi. Vätsäri onkin varmasti hauska kohde mennä packraftilla, paljon vesistöjä ainakin. Ei tuo kohteena varmasti petä. Itse pidin todella kovasti.
PoistaHyvä vinkki nuotiopaikan teosta. Joskus on tullut kivi käännettyä ja tehtyä nuotio siihen. Lopuksi kivi takaisin paikalleen :-) Hieman vastaava tyyli. Viime aikoina olen myös innostunut risukeittimen käytöstä. Sen kanssa pärjäilee myös pienillä tulilla, eikä siitä jää jälkiä maastoon. Toisaalta, ei se aivan oikeaa nuotiota vastaa mikä kuitenkin mielestäni kuuluu erämaahan. Toki kohtuus täytyy muistaa nuotion koossa.