Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 3. päivä

Tästä linkistä reissun ensimmäiseen osaan, jos alku on vielä lukematta.



Digitaalinen mittarini oli tallentanut yön kylmimmäksi lämpötilaksi 7,8. Nukuin yön pelkissä kalsareissa peitto huolimattomasti päälläni, ja lämmintä riitti. Pipon tai kaulaliinan käyttö ei tullut mieleenikään. Aamupalalla selvisi, että kettu peijakas oli pöllinyt nuotioringin kiville unohtuneen voipakettini puisine voiveitsineen. Olipa sitruunapippuripussikin hävinnyt. Pelkällä suolalla piti kalat maustaman sen jälkeen. Olin leiriytynyt 50 metrin päähän nuotiopaikasta, jonka lähettyvillä kangaslaavumme oli enkä itse en ollut tietoinen yöllisestä rosvon ryökäleestä. Kuulemma yön aikana oli jossain vaiheessa kuulunut kolinaa, kun kettu oli pyörinyt leirissä ja etsinyt yöpalaa tiskatuista kenttäpakeista ja muualta. Voipaketti oli sitten ainoa, jonka oli irti saanut ja se oli lähtenyt mukaan.

Tavoite vasemmalla huipulla, Rovipäällä.

Kumpareisessa maastossa etenimme Iso-Rovijärvestä laskevan joen varteen ja ylitimme sen kahlaamalla (karttalinkki ylityspaikalle). Virtaus ei ollut kova, mutta vettä oli eräässä kohdassa nivusiin. Alempaa olisi päässyt matalammastakin kohdasta, mutta virtaus olisi ollut kovempi ja pohja hankalampi kävellä. Alla video joenylityksestä. Sama löytyy myös Youtubesta klikkaamalla tästä.

Lähdimme kapuamaan Rovipäälle sillä varauksella, että jos sade yllättää ja näkyvyys heikkenee niin kierrämme alempaa. Takaamme näytti nousevan paksuja tummia pilviä, mutta ne eivät meidän päälle kuitenkaan koskaan osuneet ja pääsimme huiputtamaan tunturin. Tuuli oli todella voimakas, mutta liki tuulenpitävä anorakkini piti minut lämpimänä. Kapustarintakin piipitti ja seuraili menoamme lentäen aina vähän matkaa seuraavalle kivelle.

Iso-Rovijärveä tuijottelemassa Rovipään huipulla. Kivi kivien päällä.

Iso-Rovijärvi.

Kapustarinta ja korkeat tunturit taustalla Norjan puolella.

Keskellä Alimmainen Porijärvi.

Tuulipää.

Taljavaaran kaakkoispuolelta löytyi paratiisimainen lampi (karttalinkki), jonne oli pakko pysähtyä evästämään. Kaverini keittelivät tsaikkaa ja minä pistin loppuihin vesiin pannukarkeat porisemaan. Kuulemma lapinmiehen kahvi on valmis, kun se on kahdesti kuohunut ja kerran kaatunut. Tämä jäi kaatumista vaille valmiiksi. Tai kaatuihan se lopulta kurkkuun.

Tauko paikalla.

Kipaisimme lampien välistä (karttalinkki) Harrijärvelle ja paikka näytti niin erinomaiselta, että päätimmekin leiriytyä selvittämään onko paikka nimensä veroinen (karttalinkki leiripaikalle). Alkuperäinen "tavoite" oli Routasenkurulla asti, mutta vaelluksen reittisuunnitelmathan on tehty ainoastaan muutettavaksi ja päivämatkojen lyhentäminen/kalastusajan pidentäminen on aina hyvä juttu. Ajattelimme käydä kurulla seuraavana päivänä ilman rinkkoja.

Sain heti kättelyssä komean harrin järvestä. Liki 45 senttiä oli pojalla mittaa. Appi huomasi ikäväkseen saappaansa tipahtaneen 906:n päältä matkalta edelliseltä taukopaikalta ja hän lähti etsimään sitä. Kun hän palasi tyhjin käsin, lähdin minä. Etsin niin pitkältä kuin reittiämme muistin, mutta homma oli vaikeaa kuin neulan etsiminen neulasuovasta. Ei siis mitään toivoa, kun meillä ei mitään gepsin tallentamaa jälkeä ollut käytössä. Olisipa ollut edes oranssi saapas, mutta kun se oli vihreä. Menin Harrijärven eteläpäähän viskaamaan lippaa. Herätti ajoittain hilpeyttä ja kirvoitti jopa naurunpurskahduksia kaveri toisessa jalassaan sandaali ja toisessa kumppari.

45 senttinen harri Harrijärvestä.

Harrijärvi.

Saapasta ja kalaa etsimässä.

Kolmannella heitolla tärähti. Ei taistellut ja potkinut vastaan niin innokkaasti kuin harjus, mutta voimaa riitti. Teleskooppini taipui kunnon kaarelle. Väsytin kalaa ja kiskoin näkyville. Aivan valtava ahven! Isompi kuin olin koskaan nähnyt. Ahvensuvun Goljat! Kelasin ja löysätty räikkä lauloi ajoittain lisää siimaa kunnes viimein kala oli kivisen rantaviivan lähettyvillä valmiina kiskaistavaksi rannalle. Mutta ei vielä... Kala lähti vetämään vielä kerran ja ui poikittain editseni. Edessäni vedestä törrötti teräväreunainen kivi ja ennen kuin huomasinkaan, ohuen ohut kuitusiimani raapiintui kiveä vasten ja katkesi! Ahven oli kai yhtä hämillään kuin minäkin ja pysähtyi paikoilleen. Katsoin kalaa, joka yritti ravistaa punaista lottolippaani leuansyrjästään ja muutaman sekunnin päästä lähti kovaa uimaan etäämmälle. Valtava pettymys! Ajauduin lohtusyömään suklaapatukkaa kiven juureen, jonka jälkeen palasin leiriin kertomaan huonosta kalaonnestani. Sinne meni elämäni ahven.

Kovan onnen kivi.

Suklaapatukka murheeseen.

Ryhdistäydyin ja palasin paikkaan, josta olin onnistunut saamaan jo yhden harjuksen. Ottivieheeni ui nyt järvessä affenan huulessa, joten piti hakea uutta. Eikös mitä, heti tuli päivän toinen harjus. Vaihdoin viehettä ja viidessä minuutissa tuli kolmas. Taas vieheen vaihto ja samaan tapaan toimien minulla oli neljä harjusta ylhäällä noin tunnissa ja piti lopettaa kalastaminen, koska en olisi jaksanut syödä enempää. Kaikki harrit tulivat eri vieheillä. Mainitsemieni lisäksi rannalla käväisi varovaisessa koukunirroituksessa myös yksi pari senttiä alamittainen yksilö. Nälkäiselle harjukselle kelpaa siis melkein mikä tahansa, ja kylläiselle ei sitten mikään. Päivän ottivärikin on täyttä humpuukia ja silkkaa vieheiden markkinointia.

Alkoi sataa runsaasti vettä ja menin tarppiini sateensuojaan, koska minulla ei ollut sadevaatteita mukana. Toki anorakkini on vettä hylkivää ja nopeasti kuivuvaa kangasta. Joka tapauksessa onneksi olimme jo leiriytyneet aikaisin. Menin pitkäkseni ja kirjoittelin päivän kokemuksista muistivihkoon. Nukahdin illansuussa reiluksi tunniksi päiväunille.

Lainaus muistivihkosta:
27.7 klo 18:08 "Mukava kirjoittaa ja pitää sadetta, kun cuben-tarpissa on niin valoisaa. Ahvenen menettämisen jälkeen alkoi hirmuinen harjuksen syönti tihkusateessa. Narrasin viisi harria noin tunnissa ja vain yksi oli alamittainen. Muut varsin komeita. Laitetaan niistä varmaan keitto, kunhan sade hellittää. Hyvin liimaantuu verkko tiiviisti tarpin oviaukkoon, kun sataa. Kivasti ropisee :-)"

klo 18:46 "No nyt tulee ihan oikeasti vettä. Niin sanotusti maahan asti, ei jää missään tapauksessa ilmaan roikkumaan. Max lämpö 27.päivä 15,4 astetta."

Katto pitää mukavasti vesitipat ulkopuolella.

Näkymä tarpistani pihalle ennen päiväunia.

Sade ropisi tarpin kattoon vielä herätessäni, mutta pian hiljeni sen verran, että menin tekemään nuotion laavun ja tarpin väliin ja suunnittelemaan kalojen paistamista. Isäni oli kuitenkin kantanut perunoita, purjoa ja tilliä kalakeittoa varten ja toisessa rinkassa oli myös porkkanoita. Kalaa oli nyt sen verran runsaasti, että iltapalaksi söimme kolmen litran kattilallisen harjuskeittoa. Fantastista!, sanoi jo entinen pääministerikin. Palaan ruokaohjeisiin ja vinkkeihin myöhemmin, koska reissulla tehtiin muitakin spesiaaleja ruokia. Perunat ovat kuivaamattomina painavia, mutta keitto oli niin maukasta, että niitä grammoja ei kannata viilata. Retkiseurani sanoin: "painaahan ne potut rinkassa aika paljon... Mutta kyllä peruna on aina peruna".

Kalasaalis odottamassa kypsentämistään.

Viiden harjuksen kalakeitto. Fantastista!

Keiton jälkeen oli aika mennä takaisin retkipatjalle. Päätin nyt kokeilla nukkua paljaalla iholla pelkän solumuovin päällä, kun olin peiton kanssa luvannut niin tehdä. Voin jo tässä sanoa, että nukuttua sain, mutta eihän se miellyttävää ollut. Palaan siihenkin aiheeseen myöhemmissä postauksissani.

Ensimmäisenä yönä heräsin poroihin ja toisen yön vieras oli kettu. Kukahan tai ketkä mahtoikaan olla seuraavan yön vieraat leiripaikallamme?


Tästä linkistä yön tapahtumiin...