Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 2. päivä

Tästä linkistä reissun ensimmäiseen osaan, jos alku on vielä lukematta.


Ensimmäisenä maastoyönä heräsin pari kertaa töminään majoitteeni ympärillä. Unisena käänsin päätä katsomaan tarpin oviaukosta verkon läpi pihalle ja säpsähdin, kun korkea, tumma ja sarvekas hahmo pönötti kaksi metriä edessäni syömässä jäkälää. Pian tunnistin eläimen poroksi. Myös muutama lajitoverinsa kirmaili pitkin mäntyvaltaista metsää tuossa tämän vuoden viimeisen yöttömän yön valossa.

Lämpötila kävi alimmillaan vain hieman alle 10 asteessa ja mitään ongelmaa ei ollut tarkenemisen tai hyttysten kanssa ja sain nukuttua oikein hyvin. Arvioin vilttiä ja muita varusteita tarkemmin omassa postauksessaan. Katto ropisi siihen malliin yöllä, että vettäkin jonkun aikaa satoi. Aamulla herätessä oli kuitenkin poutaa ja tarpin katto jo kuivunut. Pistin majoituskamppeet rinkkaan heti herättyäni ennen kuin menin tupaan aamupalalle.

Valmiina päivän jalkamarssille.

Puuron syömisen jälkeen lähdimme talsimaan kohti Pahtareikäjärveä. Toimin vastuullisena suunnistajana joukon kärkenä ja tunnustelijana koko vaelluksen ajan. Noudattelin Kurttejärven rantaviivaa itäpäätyyn asti ja siitä etenimme kompassisuunnalla Kontturinlammen (karttalinkki) eteläpuolitse eteenpäin. Erannon vaikutus selvisi minulle lammen jälkeen alkaneella metsäisemmällä osuudella. Vätsärissä on Suomen suurin eranto, jopa 13 astetta. (Linkki: Eranto Suomessa) Tämä heittää kulkijan pari sataa metriä sivuun kilometrin matkalla.

En ottanut erantoa huomioon ja osuimme eri lammelle kuin piti ja olin tapahtuneesta hetken hämilläni. Lammen muodosta pääsin kyllä nopeasti kartalle, joten minkäänlaista eksymistä ei tapahtunut. Eksyminenhän on oikeastaan aika liukuva käsite. Harvemmin osaan metsäpätkillä täysin näyttää kartalta tarkasti missä ollaan, mutta kompassisuunta täytyy olla sellainen, että ennen pitkää löytyy varma maamerkki. Ei pidä mennä paniikkiin, vaan ottaa rennosti. Viikko kairassa, eikö olisi hienoa sanoa, ettei oikeastaan edes tiedä missä? Tulipahan opetus, että täällä täytyy tuo erantokin huomioida. Useimmiten etenin lammelta seuraavalle metsäisillä osuuksilla, jolloin riitävän usein sai sijaintinsa päivitettyä kankaalle tulostetulle noin 1:50000 mittakaavan kartalle.

Pahtareikäjärvelle saavuimme puolilta päivin ja teimme nuotion valmiiseen nuotiorinkiin lounaan valmistamista varten. Jostain syystä paikassa oli kolme nuotiorinkiä kymmenen metrin säteellä. Yhdestä puuttui kivet ympäriltä ja se oli päässyt polttamaan aluskasvillisuutta laajemmalta alueelta. Lounasta odotellessa heittelin vähän virveliä, mutta mitään ei tarttunut siiman päähän. Uskoisin tuon järven kuitenkin olevan kalaisa, vaikka keskipäivän aikaan eivät vielä fisut olleetkaan syönnillään.

Soutuvene Pahtareikäjärvellä.

Pahtareikäjärveen pienestä lammesta laskeva puro. (karttalinkki)

Lounastauon jälkeen kävimme katsomassa Pahtareikäjärven pahtaa, josta oikaisimme Taimenvaaran yli. Vaaralta aukeni näkymä kauas Tuulijärvelle päin. Vaaran rinteessä oli useita lampia ja pidimme erään rannassa välipalatauon. Kokeilin kalastaakin, mutta en saanut mitään. Lammelta puuttuu nimi. Olkoon se tässä sitten paikalliseen tapaan nimettynä vaikkapa Akpojan Kalatonlampi. (karttalinkki) Löytyyhän tuolta alueelta jo muun muassa Antin Taimenjärvi, Peten Harrijärvi ja Santerin Nälkähaukijärvi.

Kalliojyrkänne Pahtareikäjärven lounaispäässä. (karttalinkki)

Lepopuu Taimenvaaralla. Ei kuitenkaan yöpuu.

Näkymä Taimenvaaralta.

Tuli kuvattua porokin.

Tuulipää Taimenvaaran puolelta.

Uskomattoman kaunis lampi Taimenvaaran huipulla.

Näkymä Tuulijärvelle.

Jatkoimme Tuulijärven pohjoisiin osiin, jossa oli vuorossa reissun ensimmäinen kahlaus, kun etsinnät eivät tuottaneet tulosta löytää kohtaa, josta olisimme päässeet kiviä pitkin loikkimalla yli. 

Tuossa Tuulijärvestä lähtevän laskujoen alkupäässä on hienoja pieniä putouksia ja paras ylityspaikka oli heti ylimmän portaan päällä (karttalinkki ylityspaikkaan). Tiedustelin ensin reitin ja vein sitten kaikkien rinkat yli. Yhteensä viisi kertaa edestakaisin, kun viimeisenä piti hakea vielä kamera kuvaamasta. Tosi hauskaa!

Putous.

Tuosta tuli rampattua viisi kertaa edestakaisin. Viimeisellä kerralla jäin toki vastarannalle.

Putouksen reunalla. Ei nyt ihan Niagaran korkuinen, mutta putous kuitenkin.

Tuulijärveltä nousimme jyrkänteiden välistä ylös itään ja laskeuduimme Iso-Rovijärven pohjoispäähän etsimään yöpaikkaa. Käsittämätöntä louhikkoa koko pohjoispuoli. Oli todellinen ongelma löytää kolmelle tasainen paikka selän alle. Lopulta paikka kangaslaavulle ja tarpille kuitenkin löytyi ja pystytimme leirin. (karttalinkki leiripaikalle)

Tuota ei 6 sentin ilmapatja tasoita mukavaksi selänaluseksi.

Pienempi Iso-Rovijärvestä laskeva joki, joka yhdistyy isompaan virtaan. (karttalinkki)

Pitkähköstä päivämatkasta rasittuneina paistelimme letut ennen kalastamisen aloittamista. Isä nappasi alamittaisen taimenen jo lettuja odotellessa ja se nosti odotukset korkealle. Josko vielä mitallinenkin tulisi. Lähdin päivällisen jälkeen merta edemmäs kalaan ja muut jäivät kai johonkin lähemmäs.

Palatessani leirissä oli iloisia kasvoja. Kivellä pötkötti 55 senttinen taimen. Itsekin olin nähnyt ison taimenen hetkeä aiemmin kirkkaassa vedessä uimassa, mutta sille ei kelvannut mikään vieheistäni. Oli kuin olisin akvaarioon katsellut. Taimen ui useamman kierroksen edessäni, mutta ei näyttänyt yhtään kiinnostuneelta puremaan koukkujani. Ainoa kalakosketukseni tuona päivänä oli parin kilon hauki, jonka onneksi onnistuin irtaannuttamaan koukusta. Hauki on vihoviimeinen kalalaji, jota lähden tuolta narraamaan. Aika nöyrää poikaa olin iltanuotiolla, eikä kalastuksesta tarvinnut paljon puhua, mutta olipahan mahtavaa päästä paistamaan ja maistamaan oikeaa punalihaista erämaajärven taimenta! Upea saalis kertakaikkiaan. Taimenta syödessämme kettu meinasi kävellä leiriimme, mutta viimein meidät huomattuaan lähti lahden rantaa pitkin muualle.

Kalastelua Iso-Rovijärvellä.

Punaista lihaa pannulla.

Kettu leirin liepeillä.

Nyt ei edellisen illan tapaan ollut hiekkarantaa tarjolla, mutta toki uimassa piti käydä. Liukastelin isoilta kivenlohkareilta hyiseen veteen peseytymään. Tuon jälkeen menin majoitteeseeni koisimaan. Auringonlasku ja näkymä tarpista Iso-Rovijärven selälle oli häkellyttävän kaunis.

Kunnon järvi- ja tunturimaisemat!

Mukava katsella verkon läpi maisemia unta odotellessa.

Yön aikana leirissämme kävi varas...


Kolmannen päivän vaelluskertomukseen pääset tästä linkistä: Vaellus Vätsärissä 25-31.7.2015, 3. päivä