Hirvijahtia Ylä-Lapissa, 30.9-10.10.2021

Kiimarauhoitus lyheni viikolla pohjoisessa, joten lähdimme kokeilemaan heti lokakuun alkua, jos se olisi hirvien houkuttelun kannalta parempi kuin reissut, joita olemme tehneet sen jälkeen, kun hirvestys ei ole enää alkanut syyskuun viimeisenä lauantaina. Toinen hirvestysjakso kahden viikon kiimarauhoitusajan jälkeen alkoi lauantaina 2.10.

11. jahtireissuni Ylä-Lappiin alkoi jo torstaina lyhyen työpäivän jälkeen. Olen ollut hirviporukassa mukana vuodesta 2009 ja pari syksyä on jäänyt välistä, että en ole päässyt mukaan. Muutamana viime vuotena mukanani on ollut vanhin lapseni ja tänä vuonna otin mukaan myös toiseksi vanhimman. Nämä olivat nyt 7- ja 10-vuotiaat.

Hartolassa poikkesimme matkalla yhden yön verran ja odotimme muutaman henkilön lisää Caravellen kyytiin. Varmistin käymällä kotijärvellä torrakon kanssa, että en ainakaan saaliitta jää tällä reissulla. Ammuin molemmat piiput tyhjäksi ja kaksi heinäsorsaa jäi hengettömänä veteen isosta muuttoparvesta venerannasta.

Ehdimme lauantaina aamuhämärissä perille Utsjoen kunnan alueelle ja ennen kymmentä olimme rinkat selässä valmiina patikoimaan metsästellen reilun kymmenen kilometrin matkan päähän sopimaamme leiripaikkaan, jossa olemme leireilleet aiemminkin.

Tällä kertaa maastossa vierähti 6 yötä ja 7 päivää. Kokonainen viikko käytännössä. Lapset jaksoivat hyvin olla mukana, vaikka nuoremmalla tuplaantui aikaisempi peräkkäisten öiden ennätysmäärä metsässä. Välillä olivat leirissä touhuamassa ja usein mukana hiiviskelemässä hirvien perässä. Yhden kaadonkin todistivat aitiopaikalta.

Ensimmäiset neljä-viisi päivää oli lämpimiä, mutta erittäin tuulisia ja se vaikeutti houkuttelua, kun mahdollisia vastauksia olisi ollut vaikea kuulla. Vaan oli siitä puhurista hyötyäkin. 

 

Kolmantena jahtipäivänä eli maanantaina nousimme joen ylityksen jälkeen jyrkän penkan päälle ja sieltä lähti kolme tai neljä hirveä pois päin. Sain hirvet pysähtymään kutsuäänillä ja ainakin yksi niistä meni jopa makuulle odoteltuamme aloillamme kymmenkunta minuuttia.

Hain ampumapaikkaa ja etsiskelin hirvien päistä mahdollisia sarvia tai muita merkkejä tunnistaakseni niitä tarkemmin, mutta 70 metriä oli mahdoton välissä olleiden puskien vuoksi.

Tilanteen ollessa rauhallinen lähdimme tuulen alta koivupuskien takana lähestymään. Puuskien aikana varovasti edeten hirvet eivät meitä tajunneet ja lopulta olimme 30 metrin päässä elukoista. Nyt oltiin ihan oikeasti lähellä isoja eläimiä ja tilanteen jännitys oli tuntuva. Tiheän koivuviidakon takia tässäkään ei ollut ampumalinjaa ja sitä hakiessani sivusiirtymällä hirvet lähtivät taas pois päin, mutta eivät varsinaisesti mitään päätöntä pakolaukkaa. Kuiskasin lapsille; nyt tarkkana ja kädet korville, koska ammun välittömästi, jos tulee paikka. 

 

Katsoin hirvien kulkusuunnasta koivujen välistä raon tarjota lyijyä ja lopulta elukoiden siitä kulkiessa pääsin 50 metristä kevyeen jolkotteluun lasauttamaan yhtä keuhkoille. Lapset katsoivat tämän tilanteen aitiopaikalta 20 metriä takanani kädet korvilla, jolloin vaimennettu .308:n poksahdus ei varmuudella laittanut korvia soimaan.

Hirvi tippui ensin polvilleen ja juoksi loikkien sitten erilleen muista ja kaatuen muutaman kymmenen metrin päässä. Eläin oli ylivuotinen naarashirvi. Kävelin sen luo ja ammuin niskaan lopetuslaukauksen, joka lopetti viimeiset sätkimiset maassa. Siinä se oli järjestyksessään kahdeksas kaatamani hirvi pötköllään koivikossa.

Lapset tekivät nuotion kaadolle ja ehdin suolistamaan eläimen yksin ja aloittamaan nylkemistäkin ennen kuin paikalle saapui kavereita. Apuna käyttelin narua, jolla sai jalkoja tarvittaessa ylös ilman, että joku on pitämässä. Siitä huomaa, ettei tässä ihan noviisi enää näissä hommissa ole, kun hirven käsittely erämaasta pakastimeen asti yksinkin tarvittaessa onnistuu. Muistissa on sekin, kun ensimmäisellä omalla kaadollani 11 vuotta sitten huomasin, ettei yhtään kaveria ole radiopuhelimen kantamalla ja sitä eläintä yksin suolistaessa mietin kädet kyynärpäitä myöten veressä, että "mitä ihmettä minä täällä teen?!?"

 

Yksi kaveri oli juuri hakemassa kilometrin päästä ensimmäisenä päivänä kaadettua vasaa pois ja hän tuli hakemaan tämän lihat leiriin roikkumaan samalla reissulla. Elukka oli sen verran pieni, että kuuteen osaan paloittelu riitti. Isommat täytyy laittaa 8 palaan, että niitä jaksaa käsitellä. Jalat, niska, kyljet ja parhaat selkäpalat erikseen.

Tyhjänpyytämistä oli välissä vain yksi päivä ennen kuin pääsin uudestaan polttamaan ruutia. Tällä kertaa odottelin veljeä puronvarren pitkälle 100 metrin levyiselle suolle, että lähdemme yhdessä kiertämään jänkiä ylempänä tunturin rinteellä pohjoisen suunnalla. 

 

Vitsillä sanoin radiopuhelimeen, että suolaan hänen edessään suolle juoksevat hirvet.

Tästä radiopuhelinkeskustelusta ei mennyt monta minuuttia, kun vastapenkan koivikosta melkein tulojäljiltäni ilmestyi sarvipää aukealle. Olin onneksi jo paikoilleen jäädessäni katsonut etäisyydet laserilla valmiiksi muutamiin paikkoihin,  joten tiesin hirven takana olevaan koivupuskaan olevan matkaa 230 metriä. Itse eläimeen oli näin ollen reilut 200 metriä.

Puolukoiden syönti keskeytyi. Nappasin Tikan mättäältä, latasin, laitoin tukin tukevasti koivun runkoa vasten peukalohankaan puristaen sitä sormilla tukin puu tunturikoivupuuta vasten ja aloin tähtäämään kyljittäin suolla seisovaa sonnia sen jälkeen, kun olin lisäksi ruuvannut suurennoksen suurimmilleen eli 9-kertaiselle. Hirven eleistä ei oikein tiennyt aikooko se olla paikoillaan kauemminkin vai mennä pois yhtä nopeasti kuin tulikin, joten en aikaillut vaan laukaisin ristikon ollessa kohdallaan. Kuului läpsäys ja sonni tipahti siihen paikkaan.

Muutaman sekunnin päästä eläin kuitenkin vielä könysi ylös lähteäkseen juoksemaan kuolinjuoksuaan. Ensimmäinen laukaus oli jo hipaissut selkärankaa, osunut lapaan ja rangasta kimmotessaan puhkonut keuhkojakin eli sisäinen verenvuoto oli voimakasta, mutta en tietenkään tiennyt tarkalleen osuman laadusta tässä vaiheessa ja säkäosuman pelossa ollessani jo kävelemässä kaadolle ammuin hätäisesti ilman tukea risukon puolelle lippaan tyhjäksi eli kahdesti, kahteensataan metriin. Kumpikin ohi. 

 

Tämän jälkeen sarvipää kääntyi koivikon puolella tulemaan lähemmäs ja viimein onnistuttuani kaivamaan yhden varapanoksen taskusta tärskäytin vielä kerran sellaiseen väliin mistä arvelin olevan jotain mahdollisuuksia luodin mennä kohteeseen saakka osumatta puihin. Kaiken aikaa korvanapissani oli jo pohdinta käynnissä kavereiden kuultua laukaukset, että akpoika siellä taitaa ammuskella. Tämä viimeinen laukaus napsahti hirveä niskaan ja helpotin kavereiden arvuuttelua toteamalla radioaaltojen välityksellä, että näyttää tämä sarvipää nyt jo kaatuvan. Rankaan viimeinen luoti ei tavannut, mutta osuma riitti joka tapauksessa lopettamaan hirven juoksemisen ja se kaatui reilut 100 metriä ensimmäiseltä laukaisupaikalta. 

 

On ne sitkeitä eläimiä, kun vielä ensimmäisen jopa selkärankaa hipaisseen osuman jälkeen pystyi tuollaisen spurtin ottamaan! Osumien järjestys oli helppo todeta jälkikäteen hirveä nylkiessä, koska hirvi kääntyi eri suuntaan ensimmäisen laukauksen jälkeen ja loput kolme laukausta pyrin sijoittamaan toisen puolen kylkeen.

Sonnilla oli nätit symmetriset 83 senttiä leveät sarvet ja 4 piikkiä puolellaan. Nuori uros. Hyvä lisä lihamäärään oli tällainen paremman kokoinen elukka. Kertalaakista jokseenkin tuplaantui aemmin saatu saalismäärä kiloina.

Neljästä metsästäjästä kaksi poistui tuona keskiviikkopäivänä ja veljen ja lasten kanssa jäimme vielä yrittämään pariksi päiväksi viimeistä jäljellä olevaa aikuisen hirven lupaa. Torstaina näin kaksi hirveä, mutta ne poistuivat sellaista ravia paikalta, että näin ne vain vilaukselta ja ei saalista siitä enää tullut. Torstai oli kylmä ja kostea. Kunnon räntäsadepäivä.

Perjantaiksi selkeni ja kylmeni entisestään. Pakkasta oli aamulla lähemmäs kymmenen astetta. Lisää hirviä ei enää nähty ja päivä kului osaltani pääosin leirin purkamisessa ja kulkiessa auton ja leirin väliä. Matkalla tielle näin havupuuvaltaisessa metsässä seitsemän mustaa metsoa. Yhdessä paikassa niistä neljä ja lähimmillään kymmenestä metristä. Tiheä oli metsokanta tuolla alueella.

Perjantai-ilta kului pitkälle lauantain puolelle lihanleikkuuhommissa ja lauantaina puolilta päivin lähdimme ajelemaan etelää kohti. Ajoimme Kuusamon kautta, jonne vein kaverille muutaman kilon lihaa. Aamupäivällä sunnuntaina tulimme kotiin Espooseen. Koko yö meni ajellessa, kuten menomatkallakin.

Kävelykilometrejä kertyi reilut 60, mutta hirvihavainnot jäivät tänä vuonna aika vähiin ehkä johtuen useista alueella liikkuvista karhuista. Tuoreita karhujen pesiä tai vähintään koeporauksia löytyi kolme tällä kertaa. Mutta pienelle 2-4 ampujan koirattomalle jahtiporukalle kaatojen määrää voi pitää erinomaisena tuloksena. Henkilökohtaisesti 2 hirvenkaatoa viikossa on niin ikään hyvä tulos. Vuonna 2016 onnistuin siinä myös ja sen vuoden reissustakin on kuvaus täällä blogissa.

1,5 kaatolupaa jäi juoksemaan, mutta taitaa ainakin omalta osalta jäädäkin sinne, kun jahtimaat on niin kaukana. Lintumetsälle voisi lähteä seuraavaksi...

Alla vielä joitakin satunnaisia näkymiä reissulta katseltavaksi.