Sivut

maanantai 25. lokakuuta 2021

Pohjois-Karjalan kanalintumailla, Osa 2 (19-24.10.2021)

6 jalkaa lämmittelemässä tervastulilla itärajan tuntumassa pimeässä syysillassa.


Viime vuonna kävin jo kertaalleen tutkimassa Pohjois-Karjalan lintupaikkoja valtion mailla ja tänä vuonna suuntasin samalle alueelle uudestaan, joten tehdäänpä tästä osa 2. 

Varasin 4 lupavuorokautta aikaa lasten syysloman lopusta kanalintujahtiin ja otin kaksi lasta mukaan kaveriksi. Samat oli innokkaana lähdössä mukaan, jotka olivat parisen viikkoa sitten mukanani myös hirvimetsällä. Tulipa heillekin nyt sitten tälle lokakuulle 10 yötä metsässä isän kanssa laatuaikaa. Kivaa oli.

maanantai 11. lokakuuta 2021

Hirvijahtia Ylä-Lapissa, 30.9-10.10.2021



Kiimarauhoitus lyheni viikolla pohjoisessa, joten lähdimme kokeilemaan heti lokakuun alkua, jos se olisi hirvien houkuttelun kannalta parempi kuin reissut, joita olemme tehneet sen jälkeen, kun hirvestys ei ole enää alkanut syyskuun viimeisenä lauantaina. Toinen hirvestysjakso kahden viikon kiimarauhoitusajan jälkeen alkoi lauantaina 2.10.