Sivut

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Yö Inarijärven perukoilla, 17-18.7.2020

Mietin minne veisin lapsia taas kalaan ja metsään yöksi. Joelta löytyneen suurehkon hyttyspopulaation vuoksi päädyin siihen, että menemme uudestaan Inarijärvelle. Siellä hyttysiä ei niinkään ollut ja oli helpompi valita tuulisempi leiripaikka. Otin lapsista kolme mukaan.

tiistai 28. heinäkuuta 2020

Hyvin valvottu yötön yö, 14-15.7.2020

Pohjoisessa parasta mitä Sievin kevytkumisaappaat jalassa voi tehdä on tietysti harjuksen kalastaminen erämaajoilla. Ei se teiden välissä virtaava Teno ja iso lohi minua niinkään kiinnosta. Toki sekin kelpaisi paremman puutteessa, mutta silti mieluiten lähden pikkujokien varsia koluamaan, kun siellä saa olla ihan rauhassa.

Ensimmäinen retki Erämerellä, 12.7.2020



Olin etukäteen tutkinut Inarijärven kartan läpikotaisin ja haaveilin reissusta johonkin kauemmas; milloin jääluolalle, milloin Nellimiin tai Suolistaipaleeseen tai jotain muuta. Ensimmäisen reissuun lähdettiin kuitenkin Väylästä Paloniemen veneenlaskupaikalta ilman tarkempaa suunnitelmaa tai matkatavoitetta. Karkea ajatus oli kiertää Viimassaari, joskin sen ympäristö vaikutti paikoin kovin kiviseltä (kuten koko Inarijärvi on) ja jännitin moottorin puolesta, kun jo yhden koneen olin ajanut kiville aiemmin Uudessakaupungissa. Inari ei ole mikään pikkujärvi, josta tarvittaessa soudellaan kotisatamaan. Selät ovat isompia kuin saaristossa merellä. Tämäkin melko pieneltä kartalla näyttävä kierros on kuitenkin 40 kilometriä. Reittikartasta on kuva jutun lopussa.

Muutama kuva Ailigas-tunturilta, 11.7.2020

Huiputettiin Karigasniemen Ailikkaan korkein huippu, Lánká eräänä kauniina päivänä. Huipulle pääsee hyvin ylös mastolle menevän tien puomin tienoilta. Kävelymatkaa jää pari kilometriä ja nousuakin on siitä vielä riittävästi. Kolmevuotiaskin tämän hyvin jaksoi omin jaloin edestakaisin.

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Melkein puolen kilon ahven

Tämä ei liity millään tavalla käynnissä oleviin sepustuksiin pohjoisen reissulta, mutta sainpahan mukavan kokoisen körmyn tänään Nuuksiosta. Tarttui mustaan koon 2 mepsiin, jossa on keltaisia täpliä. Näitä lisää, kiitos.

33cm / 460g

Lompololla kalassa, 9.7.2020

Kieltämättä hinku päästä kalastelemaan pohjoisen pikkujoille oli kova. Isommat joet ei niinkään minua kiinnosta, mutta pienempiä erämaisten jokien varsia on mukava kuljeskella. Ensimmäisen kalaretken tein vanhimman lapsen kanssa keskiyön aikaan paikkaan, jonne pääsee kävellen aika nopeasti. Hauskaa puuhaa, kun aurinko paistaa läpi yön.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Tenossa uimassa



Tenossa, tai ehkä tarkalleen ottaen Inarijoessa, tuli käytyä uimassa useita kertoja. Tulipa kertaalleen uitua myös Norjaan.

Sulaojan luontopolku, 7.2020

Kevon reitin Karigasniemen puoleisesta päädystä (karttalinkki) kävimme heti alkajaisiksi kiertämässä parin kilometrin luontopolun, joka kiertää Suomen suurimman lähteen. Oikeastaan käytiin tässä kahdesti ja mentiin reitti molempiin suuntiin. Osittain reitti oli minulle tuttua noin 15 vuoden takaa, kun isän kanssa Kevolla kuljeskelin pitemmän kierroksen.

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Muutama viikko pohjoisessa, 7.2020

Blogi on elellyt hiljaiseloa tovin, mutta eiköhän tässä jokunen juttu tule kirjoiteltua, kun kotiuduin juuri viime yönä kolmen maissa noin kolmen viikon Lapin reissulta. Monenlaista ehti siinä ajassa touhuamaan ja kertoillaan niistä sitten eri postauksissa, mutta kirjoittelen tähän vähän pohjaa miten homma lähti liikkeelle.