Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Putsaaren palokärjet, 3/2020

Pian mökille tultuamme noin puolitoista viikkoa sitten tein uuden lajihavainnon äänen perusteella Putsaaressa, kun verkkojen kanssa käpsehtiessä kuulin palokärjen ääniä. Varmasti mustia rummuttajia on saarella ollut ennenkin, mutta tämä olikin vain minulle uusi lajihavainto kyseisessä paikassa. Nopeasti kävi selväksi, että nimenomaan meidän asuttamamme mökkitontti ja sen lähimetsiköiden lahopuut kiinnostavat lintuja ja lienemme lähellä paikkaa, johon linnut suunnittelevat pysyvämpää reviiriä.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Silakkasaaliista, 25.3.2020

Ensimmäisenä päivänä tuli 2 silakkaa. Toisena 4. Kolmantena 8. Saalismäärän kehitys oli siis kuin suoraan erään toisen ajankohtaisen aiheen leviäminen ja odotin, että tänään juhlitaan 16 silakan saalismäärää,  ja niin edelleen.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Etätöitä Putsaaresta käsin, 20.3.2020-??.?.2020

Tällainen etätyöpiste tänä aamuna.


Koko maailman kaaokseen ajanut virus tarjosi mahdollisuuden muuttaa työympäristö mieluisammaksi.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Veneellä Ukin saaristossa ja mökillä, 6-8.3.2020

2017 hiihdettiin Putsaareen maaliskuun puolivälissä ja joku meni autollakin. Tänä vuonna päästiin veneellä ja vietettiin viikonloppu saaressa mökillä. Ajeltiinpa ihan Vekaralla asti.

Kylmiä värejä saaristossa lauantaiaamuna.

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Retkiyöt kartalla paikkamerkintöinä

Aloitin yhtenä päivänä muistelemaan ja laittamaan kartalle ylös missä paikoissa on tullut vietettyä yö ulkona tai autiotuvassa tai autiotupaa vastaavassa kämpässä.