Muuton parhaimpiin puoliin kuuluu se, että se avaa mukavasti uudet retkeilymahdollisuudet ja vallitseva hieno talvisää houkuttelee kahlaamaan lumessa tauotta. Työt uudessa paikassa on nyt jatkunut
kolmisen viikkoa ja siitäkin touhusta alkaa pikkuhiljaa päästä jyvälle. Pari viikonloppua meni melkeinpä huilatessa, mutta nyt
jo jaksoi alkaa suunnittelemaan pikaista talviretkeä. Samalla oli ajatus
kartoittaa hieman mahdollisia madeapajia.
Tavoitteena kun olisi saada edes yksi madesoppa tänä talvena. Mieluiten itse kalastetusta matikasta.
Sirppujoen
suistolla (
karttalinkki) sijaitsee luonnonsuojelualue ja epäilin, että tällainen
virtapaikan läheisyys saattaisi olla mateidenkin kannalta optimaalinen.
Valitsin sen retkikohteeksi siitäkin huolimatta, että luin tutkimuksen,
jossa mainittiin, että makeanvedenaltaalla mateet joutuvat koville
johtuen ajoittain kovinkin happamasta vedestä, jota Sirppujoki
jorpakkoon laskee. Mutta ei se saalis, vaan se pyynti. Ei silti käy
kiistäminen, etteikö mielekkäämpää olisi pyytää mateita vedestä, jossa
tietää niitä olevan. Onneksi aina voi suunnata toisen reissun toiseen
paikkaan.
Keskiviikon ja
torstain aikana sateli Ukiin viitisentoista senttiä uutta lunta nostaen
virallisen lukeman 29 senttiin Itätullin mittauspisteellä. Se on kelpo
määrä. Perjantain iltapäivä oli töissä pitkähkön tuntuinen, kun
odottelin, että pääsen lumisiin olosuhteisiin retkeilemään. Olihan
edellisestä yöretkestä vierähtänyt muuttohässäkän vuoksi jo pari-kolme
kuukautta, joten osavaikutuksensa oli silläkin.
Lopulta
lähdin reissuun vain vanhimman lapsen kanssa, kun keskimmäiselle iski
lenssu. Ajomatkalla totesin, että ei välttämättä olisi kolmestaan
yöpyminen edes onnistunutkaan, koska auton lämpömittarin pakkaslukema
tippui hämmästyttävällä vauhdilla kylmempää kohti. Muutaman kilometrin
matkalla kaupungista pois ajellessa lämpötila laski jo yhdeksästä
viiteentoista pakkasasteeseen. Lopulta Velhoveden rannassa (
karttalinkki) lämpötila
näytti -16. Kuu loisti taivaalla sillä tavalla, että otsalampun
pitäminen päällä ei olisi ollut välttämätöntä.
Tavaraa
oli reilusti ja osaa niistä vedin pulkassa. Rinkassa oli loput, ja
kaira parin muovikassin kanssa roikkui kädestä. Lunta oli jäälläkin sen
verran, että totesin jo alkumatkasta, että Hepokariin asti en romppeita
hinaa. Päätimme katsoa leirin ensimmäiseltä pikku saarelta. Jätin siihen
tavarat ja virittelin muutamia koukkuja mateille pohjaan muutaman sadan
metrin sisällä. Yhtä laittaessa tuntui kuin joku olisi nykäissyt
siimaa, mutta ei jäänyt kiinni. Jäätä oli noin 20-25 senttiä ja paikoin
jäälle oli noussut hieman vettä.
Pystytin
tarpin vesirajaan (
karttalinkki) lapioituani lumet pois makuupaikoilta. Kynsitulet
värkkäsin mukana tuomistani klapeista jään puolelle, jotta maahan ei
jäisi jälkeä ja paistoin siinä molemmille yhden letun. Aineksia kului
kokonainen lettujauhopussi eli noin neljän letun verran per yksi.
Totesin vain lapselle, että tällä kertaa et tule pyytämään lisää.
Kyselin
innokkuutta madepilkille menemiseen, mutta nukkuminen vei lapsesta
voiton. Itse menin kuitenkin kairaamaan pari reikää ja kokeilemaan itse
tekemääni madekoukkua. Syötti oli vaikea kiinnittää, kun silakat oli jo
ehtineet jäätyä umpijäähän. Saaliitta jäin ja pakkanen alkoi
seisoskellessa pian menemään luihin ja ytimiin asti. Kömmin itsekin
makuupussiin.
Aamuyöllä
paleli varpaat, mutta lapsi sai kuulemma hyvin nukuttua. Hänellä olikin
pari untuvavilttiä makuupussin päällä. Olisin kuulemma voinut yöllä
toisen ottaa itsellenikin, kun hänellä oli ollut suorastaan kuuma. En
sitä tiennyt enkä viitsinyt yöllä herättää häntä asiaa kysymällä, jos
tarkenemisensa olisi ollut juuri siitä viltistä kiinni.
Lämmitin
muutaman sämpylän aamupalaksi ja haimme koukut pois. Mitään merkkejä
kaloista ei tullut. Pari senttiä oli ehtinyt yöllä jäätymään avannot,
vaikka aamun lukema autolla oli lauhtunut viiteen pakkasasteeseen.
Vielä
tutustuimme pieneen viiden sadan neliön saareemme ja sitten pakkasin
tavarat lähteäksemme kotiin päin. Seuraava madereissu sitten johonkin
muualle... Ehkä voisi mennä meren puolelle.
Kuvat:
|
Luminen pikkutie. |
|
Madepilkki. |
|
Kairamiehen varjo. |
|
Ruopattu reitti Hepokarin selustaan. |
|
Hei haloo! |
|
Kunnon valotusajalla. |
|
Kuutamo. |
|
Paksu ohukainen. |
|
akpoika letunpaistossa. |
|
Valoilmiö. |
|
Plätty. |
|
Muodostunut jo pieni polku meidän reitille. |
|
Mikäs jälki tämä nyt oikeastaan on? Lähinnä ihmetyttää, kun on laahannut niin paljon. Oma jälkiopas on jossain muuttokuorman syövereissä... |
|
500 m2 leirisaari. |
|
Tarppi. |
|
Kääpiöitä. |
|
Auringonnousu yhdeksän jälkeen. |
Voiskohan noi mysteerijäljet olla saukon?
VastaaPoistaEi tullut valitettavasti laitettua mitään tikkurasiaa tms hahmottamaan mittakaavaa, mutta jälki on pienempi kuin saukon. Saukolla olisi 5-9 senttiä luontoportin mukaan. Tämä oli arvioilta 4 senttiä, joskin jälkeen oli hieman yöllä satanut lunta peitoksi.
PoistaKoko olisi siis paremmin minkin luokkaa. Riistakolmiot.fi -lähteessä mainittiin, että hilleri mahdollisesti laahaa enemmän. En muista aiemmin nähneeni parijälkiä, joissa olisi näin syvä ura tassujen välillä. Tosin onhan sitä pehmeää luntakin nyt verrattain kohtalaisesti. Olisi pitänyt varmaan käydä seuraamassa jälkiä vähän pitemmälle, jos olisi löytynyt lisävinkkejä kuvien lisäksi...
Lapsen kanssa retkeily on parasta :)
VastaaPoistaNäin se on. Seitsemän vuotias on jo niin omatoiminenkin, että pääsee isikin helpolla. :-) Reippaitahan nämä on kaikki. Ja kun minä meinasin masentua, kun ei kalaa tullut, niin kommentti oli vaan "ei se mitään, kun täällä on niin mukava olla muutenkin."
Poista