Sivut

maanantai 28. tammikuuta 2019

Umpihankihiihtoa Vaskijärvellä 25-27.1.2019

Kätevä pakata ahkiota kunnon lumivallin päällä.


Tammikuun viimeisen viikonlopun ulkoilmaelämää lähdin viettämään Tampereen kavereiden kanssa Vaskijärven luonnonpuistoon. Kohteeksi oltiin kenties jo päätettykin Liesluoto Ukissa, mutta tulimme päivää ennen reissua siihen tulokseen, että mennään kuitenkin suolle hiihtelemään, ettei jää hiihtokilometrit liian vähäisiksi. Olinhan juuri muutama päivä aiemmin saanut itsellenikin oikeat mehtäsukset, Peltosen sellaiset. Liesluoto on viikonloppureissulle pienehkö, kun meren puolella jäätilannekin oli vielä sellainen, ettei reissua sinne olisi ollut mahdollista laajentaa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Peltosen mehtäsukset

Peltosen 250 cm pitkät Metsä Stepit.


Vietin ensimmäiseni yön ulkosalla talviaikaan talvella 2007-08 Vaskijärven luonnonpuiston reunalla laavussa silloisen tulevan apen kanssa häneltä lainaamassani makuupussissa. Sitä ennen olin vain sulan maan ajan retkeilijä. Silloin ei mikään varsinainen lumitalvi ollut ja liikuskelimme jalan vain ohuen lumikerroksen peittämillä tantereilla. Joka tapauksessa siitä voi ajatella alkaneen minun talviretkeilyinnostukseni ja yöretkiä olen harrastanut siitä lähtien ympärivuotisesti ja välttelemisen sijaan pyrkien hakeutumaan ulos myös niinä talven kylmimpinä hetkinä.

Suuri rikkaus on kulkijalle nämä Suomen neljä selvästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa.

Oman ladun aukaisu oli jo lapsuudessani normaalia, kun lähimmille koneladuille Hartolan sorikselle oli matkaa. Yleensä hiihtelin latusuksilla peltojen poikki järvelle ja metsien tai metsäteiden kautta takaisin. Myös mehtäsuksiin sain kontaktia hiihtelemällä välillä isän vanhoilla Peltosen puusuksilla. Nuo sukset olivat ajoilta, kun hän vielä työskenteli joskus aikojen alussa tuolla jokunen vuosi sitten Hartolasta suljetulla alkuperäisellä Peltosen suksitehtaalla. Nykyinen tehdas toimii naapurikunnassa Heinolassa.

Minulla sisäänrakennettuna on ajatus, että jos ihmisellä on sukset, ovat ne Peltoset. Vain joissain harvoissa tapauksista tästä voidaan lipsua(, jos nyt näin hiihtotermein asian ilmaisen).

Armeijassa hiihdin valtion lainavehkeillä. Voitinpa jopa 30 kilometrin hiihtokilpailunkin noilla monien haukkumilla, mutta oikeanlaisella voitelulla hoidettuna varsin pätevästi toimivilla lankuilla. Se voitto maistui makealta sen vuoksi, että siitä napsahti kölli ja lomille pääsi perjantain palveluksen suorittamisen sijaan heti aamusta.

Sen jälkeen siviilissä olen tarvittaessa vuokrannut sukset / lumikenkäsukset hiihtovaelluksille, tai kärsinyt latusuksilla ja -monoilla umpihankea, kuten vaikkapa Laipanmaan viikonloppureissulla jokunen vuosi takaperin. Harvoin on ollut varpaat niin jäässä hiihtäessä kuin oli silloin. Lämpömittari valahti retken molempina öinä -23 asteeseen. Saappailla tai muilla kengillä hiihdettävät sukset ovat olleet usein mielessä.

-

Nyt on mukavasti lunta länsirannikolla ja sattuipa Torissa olemaan sopivasti Peltosen Metsä Stepit 250 senttisenä ja vähän ajettuna kaupan. Suomupohjalla. Laitoin tilaukseen ja Matkahuolto kuljetti tuotteen Ukiin noin 15 tunnissa. Nopeaa oli toiminta ja eilen pääsin ensimmäisen kerran koeajamaan ensimmäiset omat oikeat mehtäsukset. Meren jäällä sivakoin.

Hyvinhän nuo parin kilometrin lenkillä tuntui hoitavan suksien virkaa. Mukava oli myös, että tuntuva pakkanen oli jäädyttänyt jäälle nousseen veden ainakin tällaista leveämpää suksea kantavaksi kuoreksi. 

Viikonlopuksi sitten hiihtelemään ja talviretkeilemään alueella, joka onkin itse asiassa sattumoisin aika passeli kohde ottaen huomioon tämän reilun kymmenen vuoden talviretkeilyn alkutaipaleeni.

Palaan siis aiheeseen kokemuksineni myöhemmin... 


Polar Ski Arctic -siteet.
Tänään auraamassa omaa latua koneladun viereen. 

maanantai 21. tammikuuta 2019

Kuunpimennyskuva, 21.1.2019

Super very susi cool.

Mukavasti näkyi kuunpimennys meren jäältä pikkuisen ennen seitsemää Ukissa. Paremmin onnistui nyt katselu kuin viime elokuussa, jolloin jäi mokoma mollukka kokonaan näkemättä.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Jäätön ulkomeri 20.1.2019



Vaikka Ukin edustalla rällätään jo moottorikelkoilla jäällä ja itsekin olen muutaman kerran käynyt meren jäillä pilkillä, niin ulkomeri 10 km päässä velloo vielä jäistä vapaana. Ainakin sen aikaa, että tuuli malttaisi hetkeksi rauhoittua.


Kuva tältä päivältä Aaholmista.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Sirppujoen suistolla 18-19.1.2019

Muuton parhaimpiin puoliin kuuluu se, että se avaa mukavasti uudet retkeilymahdollisuudet ja vallitseva hieno talvisää houkuttelee kahlaamaan lumessa tauotta. Työt uudessa paikassa on nyt jatkunut kolmisen viikkoa ja siitäkin touhusta alkaa pikkuhiljaa päästä jyvälle. Pari viikonloppua meni melkeinpä huilatessa, mutta nyt jo jaksoi alkaa suunnittelemaan pikaista talviretkeä. Samalla oli ajatus kartoittaa hieman mahdollisia madeapajia.

Tavoitteena kun olisi saada edes yksi madesoppa tänä talvena. Mieluiten itse kalastetusta matikasta.

Sirppujoen suistolla (karttalinkki) sijaitsee luonnonsuojelualue ja epäilin, että tällainen virtapaikan läheisyys saattaisi olla mateidenkin kannalta optimaalinen. Valitsin sen retkikohteeksi siitäkin huolimatta, että luin tutkimuksen, jossa mainittiin, että makeanvedenaltaalla mateet joutuvat koville johtuen ajoittain kovinkin happamasta vedestä, jota Sirppujoki jorpakkoon laskee. Mutta ei se saalis, vaan se pyynti. Ei silti käy kiistäminen, etteikö mielekkäämpää olisi pyytää mateita vedestä, jossa tietää niitä olevan. Onneksi aina voi suunnata toisen reissun toiseen paikkaan. 

Keskiviikon ja torstain aikana sateli Ukiin viitisentoista senttiä uutta lunta nostaen virallisen lukeman 29 senttiin Itätullin mittauspisteellä. Se on kelpo määrä. Perjantain iltapäivä oli töissä pitkähkön tuntuinen, kun odottelin, että pääsen lumisiin olosuhteisiin retkeilemään. Olihan edellisestä yöretkestä vierähtänyt muuttohässäkän vuoksi jo pari-kolme kuukautta, joten osavaikutuksensa oli silläkin.

Lopulta lähdin reissuun vain vanhimman lapsen kanssa, kun keskimmäiselle iski lenssu. Ajomatkalla totesin, että ei välttämättä olisi kolmestaan yöpyminen edes onnistunutkaan, koska auton lämpömittarin pakkaslukema tippui hämmästyttävällä vauhdilla kylmempää kohti. Muutaman kilometrin matkalla kaupungista pois ajellessa lämpötila laski jo yhdeksästä viiteentoista pakkasasteeseen. Lopulta Velhoveden rannassa (karttalinkki) lämpötila näytti -16. Kuu loisti taivaalla sillä tavalla, että otsalampun pitäminen päällä ei olisi ollut välttämätöntä.

Tavaraa oli reilusti ja osaa niistä vedin pulkassa. Rinkassa oli loput, ja kaira parin muovikassin kanssa roikkui kädestä. Lunta oli jäälläkin sen verran, että totesin jo alkumatkasta, että Hepokariin asti en romppeita hinaa. Päätimme katsoa leirin ensimmäiseltä pikku saarelta. Jätin siihen tavarat ja virittelin muutamia koukkuja mateille pohjaan muutaman sadan metrin sisällä. Yhtä laittaessa tuntui kuin joku olisi nykäissyt siimaa, mutta ei jäänyt kiinni. Jäätä oli noin 20-25 senttiä ja paikoin jäälle oli noussut hieman vettä. 

Pystytin tarpin vesirajaan (karttalinkki) lapioituani lumet pois makuupaikoilta. Kynsitulet värkkäsin mukana tuomistani klapeista jään puolelle, jotta maahan ei jäisi jälkeä ja paistoin siinä molemmille yhden letun. Aineksia kului kokonainen lettujauhopussi eli noin neljän letun verran per yksi. Totesin vain lapselle, että tällä kertaa et tule pyytämään lisää. 

Kyselin innokkuutta madepilkille menemiseen, mutta nukkuminen vei lapsesta voiton. Itse menin kuitenkin kairaamaan pari reikää ja kokeilemaan itse tekemääni madekoukkua. Syötti oli vaikea kiinnittää, kun silakat oli jo ehtineet jäätyä umpijäähän. Saaliitta jäin ja pakkanen alkoi seisoskellessa pian menemään luihin ja ytimiin asti. Kömmin itsekin makuupussiin. 

Aamuyöllä paleli varpaat, mutta lapsi sai kuulemma hyvin nukuttua. Hänellä olikin pari untuvavilttiä makuupussin päällä. Olisin kuulemma voinut yöllä toisen ottaa itsellenikin, kun hänellä oli ollut suorastaan kuuma. En sitä tiennyt enkä viitsinyt yöllä herättää häntä asiaa kysymällä, jos tarkenemisensa olisi ollut juuri siitä viltistä kiinni. 

Lämmitin muutaman sämpylän aamupalaksi ja haimme koukut pois. Mitään merkkejä kaloista ei tullut. Pari senttiä oli ehtinyt yöllä jäätymään avannot, vaikka aamun lukema autolla oli lauhtunut viiteen pakkasasteeseen. 

Vielä tutustuimme pieneen viiden sadan neliön saareemme ja sitten pakkasin tavarat lähteäksemme kotiin päin. Seuraava madereissu sitten johonkin muualle... Ehkä voisi mennä meren puolelle. 
Kuvat:
Luminen pikkutie.

Madepilkki.

Kairamiehen varjo.

Ruopattu reitti Hepokarin selustaan.

Hei haloo!

Kunnon valotusajalla.


Kuutamo.

Paksu ohukainen.

akpoika letunpaistossa.

Valoilmiö.

Plätty.

Muodostunut jo pieni polku meidän reitille.



Mikäs jälki tämä nyt oikeastaan on? Lähinnä ihmetyttää, kun on laahannut niin paljon.   Oma jälkiopas on jossain muuttokuorman syövereissä...


500 m2 leirisaari.

Tarppi.



Kääpiöitä.
Auringonnousu yhdeksän jälkeen.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Petollinen kapiste matikan syöttipyyntiin



Seuraavalla kerralla, kun viritän koukkuja mateille jään alle, viritän joukkoon myös tällaisen perinteisen vaihtoehdon houkuttimeksi. Oksa piilotetaan syöttikalan sisään ja haara törröttää sivulle ja pitää katajatikun pahaa-aavistamattoman kalan mahassa. Ei se sen kummempaa ole. Tulisi vain mereen jo kantava jää...