Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2018

Koukkukalastusta Hartolassa

Aikaista talveahan se vielä vähän tähän hommaan ehkä on, mutta aloin silti kokeilemaan josko mateita jo saisi muikkusyöteillä höystetyillä pohjakoukuilla ylös. Perjantaina vein kymmenen koukkua Hartolassa lähijärveen. Ensimmäisen yön tuloksena oli ainoastaan yksi kadonnut koukku. Varmaan hauki oli käynyt jyrsimässä siiman poikki.





Eilen nousi ensimmäinen saalis, vaan eipä ollut matikka. Saalista saattoi jo odotella, kun jäätä ei tarvinnutkaan yhdestä avannosta hakata pois. Kala oli liikutellut pystykeppiä sen verran, että oli pysynyt reikä sulana. Aika raskaalta tuntui siimasta kiskoa, vaan eipä ollut made, joka oli pohjasta käynyt muikun nappaamassa. Hauen pitkä kuono alkoi näkyä viimein reiästä ja osutin luupään tulemaan jäälle asti.

85 senttinen köriläs sieltä tuli. Vajaat neljä kiloa oli painoa. Kala päätyi fileiksi ja pakkaseen.



Verkossakin oli yksi kuha, joten kalaruoan makuun pääsee muutenkin.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Meren jäätymisen seurantaa, 23.12.2018

Ukissa on pidellyt tämän päivän reilun kymmenen asteen pakkasta. Se riitti pikkupakkasjakson jälkeen muodostamaan riitteen viime yönä muutamille isommille selille mantereelta katsottuna.

Kävin päiväkävelyllä Hiunaukon rantoja tallustelemassa ja kuvailin hienoa pakkaspäivän maisemaa. Tapasin myös joutsenpesueen jäätyneen meren viimeisillä sulilla, mitä ilmeisimmin talviunillaan. Jotenkin aika karun näköistä touhua, mutta varmasti tietävät mitä tekevät. Eihän terve joutsen jäähän kiinni jäädy, eihän.

Toivottavasti pakkaset ja lumikelit jatkuu. Mukavaa joulua lukijoille!

Alla muutama kuva.

Rantapolku













perjantai 14. joulukuuta 2018

Kaislamajan rakentelua ja muuta merenrantahommaa

Se on mennyt muutama viikko pääkaupunkiseudun tomuja karistellessa jalkapohjista. Lihasmuistissa on vielä se tavaran roudaus ja muutaman peräkärryllisen ja yhden 15 kuution pakullisen tavaransiirto-operaatio kolmen tunnin ajomatkan päähän edellisestä kodista.

Vaan voipa sen todeta jo olleen kannattava siirto. Ei pääkaupunkiseudulle kannata täyttää, jos sen voi vaan jotenkin välttää. Viihtyihän sielläkin, mutta pois lähdettyään vain huomaa, että mitään ei jää sieltä ikävöimään, kun vain tutut perheenjäsenet pysyy ympärillä. Reilun viikon verran tässä on jo saanut rauhoittua uuteen kotiin ja viettää jokusen mukavan hoitovapaapäivän lasten kanssa touhutessa.

Meren rannasta on keksitty runsaasti puuhaa. On tehty kaislamajaa ja heitelty kiviä heikoille jäille. Pieni kivi hyppii leipiä pinnalla, mutta isompi molskahtaa läpi. Vielä, jos olisi oikein nopea, ehtisi appivanhempien autotallista noutamaan virvelit ja heittämään muutaman heiton uistinta pitkältä laiturilta ennen kuin ranta jäätyy pitemmälle.