Isoniitulla
linturetkeilemisen jälkeen katselin sääennusteesta, että maanantaille
oli luvattu reipasta kymmentä senttiä lunta, joten pääsiäisen aikaan
suunniteltu ensimmäinen teerireissu oli parempi suorittaa jo lauantain
ja sunnuntain aikana. Parempi mennä soitimelle kirkkaana kuin sateisena
aamuna. Unohtamatta pöllöjä, jotka tavanomaisen vilpoisen, mutta
huhuilun saralla hiljaisen maaliskuun lopussa lauhtuneilla keleillä
kenties olisivat äänekkäämpiä.
Paikaksi
olin jo etukäteen päättänyt todennäköisesti Nuuksiota hiljaisemman,
mutta melkolailla yhtä lähellä sijaitsevan Palokosken ulkoilualueen.
Mustanlahdenvuoren ja Mummusalin väliin jäi suoalue, jonka näytti
kartalla ja ilmakuvassa passelilta.
Tie
oli aurattu Mustanlahdenvuoren ylös asti (karttalinkki) ja pääsin ajamaan lähelle
kohdetta, mikä oli mukana olleiden kahden lapsen kannalta hyvä, koska
olimme jo Isoniitulla kävelleet useamman kilometrin eli kolmevuotias oli
jo saanut kävelyä riittämiin. Tavaraakin oli mukana sen verran
runsaasti ennustetun selkeän kelin ja noin kymmenen asteen yöpakkasen
vuoksi, joten kelpasi sekin, että ei tarvinnut niitä pitemmälle
rehjustaa.
Pari
pulkkaa oli apuna tavaroiden kuljettamisessa ja pulkat toimivat lasten
viihdykkeinä sillä aikaa, kun minä pystytin kodan lähinnä taimikoksi
paikan päällä paljastuneen avosuon laitaan. Juuri ehdin ennen
auringonlaskua. Selvää oli jo illalla, että teeren soidinpaikka se ei
ole, mutta ei ollut vaihtoehtoja enää vaihtaakaan ja mitäpä siitä.
Ajattelin, että voisi niitä kuulla etäämpää kuitenkin ja tehdä muita
lintuhavaintoja.
Eikä
reissu olisi pilalla ilman lintujakaan, kun olin päässyt lasten kanssa
metsään yöksi ja heillä näytti olevan kivaa pulkkiensa kanssa ja
kaikenlaisissa yhteistekemisissä, joita näytti olevan varsin helppo
keksiä luonnon helmassa. Eihän siinä hirveästi muuta onnistuneeseen
retkeen enää tarvita kuin se, että omilla lapsilla on mukavaa.
Vähän
jännitti makuupussien riittäminen, kun luvassa oli kolmevuotiaalle
pakkasennätys, mutta aamun gallupin perusteella kaikilla oli ollut lämpöistä.
Isommalla lapsella oli tekemäni viltti ja sen päällä ohuen ohut
kesämakuupussi, joka riitti lähinnä tilkitsemään reiät, ettei huiku
tunnu, jos viltti ei ole joka kohdasta hyvin. Pienemmällä lapsella oli
Haltin ikivanha juniorimakuupussi, jossa lapsi on tarennut johonkin
viiteen pakkasasteeseen asti. Sitten oli minun viltti lisälämpönä vähän
sen mukaan kumpi sitä tarvitsisi. Heitin sen iltapalan jälkeen
huolimattomasti molempien päälle.
Molemmilla
lapsilla oli solumuovialustat ja pienemmällä sen lisäksi selän alla
lampaantalja, joka oli jäänyt suksiboksiin Putsaaren hiihtoretkeltä. Sen
olen todennut, että lapset ei pysy koko yötä ainakaan kovin korkealla
ilma-alustalla eivätkä valita puutumista eli solumuovi on parempi.
Oma
makuualustani oli ilmatäytteinen, mutta ikäväkseni huomasin, että se
tyhjeni parissa kymmenessä minuutissa ja lonkka oli sitten vasten
routaista maata. Ilmeisesti patjoja laittaessa kotaan joku oksanpätkä
tökkäsi patjaan reiän. Muistan hetken, kun kuului pieni napsahdus, kun
painoin alustaa alemmas kanervikossa.
Olin
laiska. Paikkasetti oli mukana, mutta ei yhtään huvittanut alkaa
etsimään reikää enää otsalampun valossa. Ehkä olisi kannattanut, koska
aamulla havaitsin, että reikä oli aivan helpossa kohdassa keskellä
alustaa eli oletan korjaamisen olevan vaivatonta kuin pyörän renkaan
paikkaus. Levittelin lasten haalarit kyljen ja selän alle ja yllättävän
hyvin meni yö siinäkin talvimakuupussissa. Löysin asennon missä kylmä
maa ei vaivannut.
Solumuovia
ei tällä kertaa ollut itsellä varalla, koska se oli jäänyt
Uuteenkaupunkiin. Tuli kuitenkin todistettua, että syytä sellainen on
ilmapatjailijoilla olla reissussa. Edes pätkä, millä saa lonkan ja
kyljen seudun pysymään kylmästä irti. Jalkojen alle keksii kyllä aina
vaikka repun tai vaatetta tai muuta vastaavaa hätätapauksessa.
Teen myöhemmin jutun alustan korjaamisesta, kun ehdin sen korjata.
Iltapalaksi
lämmitin itselleni purkillisen "sissitunaa". Sekin on oman juttunsa
arvoinen asia eli voitte siihen asti mietiskellä mitä se sellainen on.
Pidin
itseäni alkuyöllä hereillä kuullakseni mahdolliset pöllöt. Nukahdin
kuitenkin pitkän päivän päätteeksi tunniksi jo ennen kymmentä, mutta
heräsin kymmenen jälkeen ja olin parisen tuntia hereillä ennen
nukkumista viiteen asti. Huuhkajan ääni kuului kaukaa, tai Mummusalin
jyrkänteiltä vaimenneena pitkään. Jokunen auton renkaiden rapinakin
kuului tieltä ja pysähtyi mäen alla. Taisi joku käydä meidän
parkkipaikallakin äänistä päätellen. Ilmeisesti joku muukin oli
pöllöretkellä ja pysähteli kuulostelemassa.
Harvemmin
säikähtelen metsässä, mutta nyt säpsähdin, että kukas tänne tulee.
Kuului nopeasti lähenevät askeleet lumen pinnalla. Meinasin jo nousta ja
mennä katsomaan, mutta ääni loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Mitään ei enää kuulunut, vaikka hengitystä pidättäen kuulostelin. Mietin
pitkään mikä se ääni mahtoi olla. Keksin ainoastaan, että jompi kumpi
lapsista varmaan raaputti itseään siten, että solumuovia vasten kuului
jäisen lumen pintaa vastaava rapina. Kaikenlaista.
Pari
etäistä haulikon laukausta kajahti puolilta öin. Katsoin makuupussin
raosta, että ulkonahan on ihan valoisaa. Kotakin siinä valaistui.
Kuutamossa joku oli kytiksellä ja varmaan pienpeto siellä pääsi
hengestään.
Muutama
varpuspöllömäinen vihellys kuului jo samoihin aikoihin, mutta vasta
aamuyöllä sain siitä varmistuksen, kun pöllö jaksoi vislailla vähän
kauemmin. Muita pöllölajeja en itse huomannut, mutta vanhempi lapsi
sanoi kuulleensa helmipöllön puputuksen sillä aikaa, kun minä nukuin. En
epäile ollenkaan. Hän tuntee lajien äänet usein paremmin kuin minä. Se
ei tietysti paljon vaadikaan, mutta Linnut äänessä -kirja on ollut
kovassa käytössä.
Koirat haukkuivat koko yön eri suunnilla.
Koirat haukkuivat koko yön eri suunnilla.
Qtamo. |
Puoli
kahdeksan maissa herättiin sitten aamupalalle. Keittelin kahvit
kaikille ja söimme lisäksi leipää. Jälkkäriksi suklaata. Yksikään teeri
ei ollut suhauksillaan toiminut herätyskellona ja siksi myöhäinen
herätys. Tikan koputussarjoja kuului ja viimein harmaapäätikka paljasti
itsensä ääntelyllään.
Aamutoimet
sujuivat käänteisessä järjestyksessä kuin illalla leirin pystytys ja
lapset tekivät leikkinuotiota ja laskivat pulkilla sillä aikaa, kun minä
purin leirin. Veimme varusteet autolle ja lähdimme pulkkien kanssa
polkua katsomaan Mummusalin näköaloja aina sopivat mäet alas laskien.
Kyllä joutui matkanteko sillä keinolla.
Mummusali vaihtui pian puheessamme Mummosaliksi, kun meillä on suvussa vain mummoja ja yksi mamma. Mistä lie paikka nimensä saanut.
Taimikkomainen avosuo. |
Kahvit tulilla. |
akpoika. |
Kieltämättä
komea jyrkänne, ja näköalatkin löytyi. Oli myös nuotiopaikka, mutta
puuvajaa en nähnyt eli puut sinne pitänee viedä itse, jos mielii
tulistella. Toinen harmaapäätikka huuteli joen toisella puolella.
Palailimme
takaisin autolle ja lähdimme kotiin. Automatkalle sattui 110-tietä
ajellessa vielä yksi lintuhavainto, kun huomasin petolinnun istuvan
koivussa tien vieressä. Pysäköin tien laitaan ja kiikareilla tunnistin
lajin hiirihaukaksi.
Mummosalin näkymää. |
Utuinen zoomaus latvuksiin. |
Olipas siinä havaintoja kerrakseen, vaikka teeret jäivätkin tulematta taimikkoon ;)
VastaaPoistaJa jatkossa sitten vaan haalarit mukaan makuualustan sijaan, säästää painossa, monikäyttöisetkin.
Varsin komeat näkymät Mummun salista muuten.
Olen miettinyt, että haalarit olisi varmasti hyvä talviretkeilykampe. En tosin makuualustaa lähtisi sillä kokonaan korvaamaan. Vähintään joku solumuovin pätkä pitäisi varmaan olla haalarien kaveriksi.
PoistaKelpasi kyllä katsella jyrkänteen reunalta, vaikka heittikin kelin vähän utuiseksi siinä vaiheessa.