Hirvilamminsuolla pöllöretkellä 24-25.2.2018

Kaksi varmaa pöllöhavaintoa.

Pöllöretkeilykausi alkaa käynnistyä, vaikka pakkasilmat kenties hieman rajoittavatkin pöllöjen parasta huhuiluintoa eikä kevättä ole vielä niinkään yölinnuilla rinnassa. Kaksi pöllöhavaintoa oli plakkarissa tänä vuonna ennen tämän postauksen reissua. Ensimmäinen oli huuhkaja madepilkillä heti helmikuun alussa ja toinen oli viikko sitten kilometrin päässä kotoa perheen kanssa hiihtolenkillä, kun kuulimme lehtopöllön. Ei ole Tiiran perusteella lainkaan tavatonta, että kehäkolmosen sisäpuolellakin saa pöllöhavaintoja, mutta itselleni se oli ensimmäinen siellä. Äänen perusteella vaan nuo tunnistin. Edellisestä minkään pöllön näköhavainnosta onkin jo aikaa.

Suunnittelin pöllöretkeä kahden vanhemman lapsen kanssa Uudenkaupungin suuntaan ja tutkin saariston karttaa, kun pakkasjakso oli jatkunut jo pitkään ja jäät siksi paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Sääennuste pakotti kuitenkin rajaamaan lähtijämäärän kahteen, kun en olisi jopa pariinkymppiin ennustettuun  tavanomaiseen helmikuun yöpakkaskeliin löytänyt riittävästi makuupusseja useammalle. 

Kotoa tuli toive, että emme jäille menisi, joten siirryin saariston korvikkeeksi tutkimaan karttoja sisämaan puolelta. Laitilan itäosista löysin mukavasti mielenkiintoisen oloisia suoalueita, lähempääkin idästä kuin vasta Kurjenrahkalta. Nettitutkailulla löysin Hirvilamminsuon vierestä mäeltä sattumalta jopa laavunkin, joten kohde oli sitä myöten päätetty. Puitteet olisi tuolla alueella kunnossa pitemmällekin suovaltaiselle hiihtoretkelle ja esimerkiksi Koskeljärven retkeilypalvelut voisi yhdistää samaan kierrokseen. Koskeljärveltä löytyy useampia lintutorneja ja laavuja ollen käymisen arvoinen paikka ja toteutunee omakohtaisesti jollain aikavälillä. Pitempiin retkiin ei minulla kuitenkaan tällä hetkellä ole saumaa, joten mennään näillä pikavisiiteillä tutustumalla eri paikkoihin pala kerrallaan. 

Tiirasta katselin, että viirupöllöjä oli Hirvilamminsuolla kuultu jo tänä vuonna ja helmipöllö joskus. Viirupöllön havaitsin itse viimeksi viime vuoden elokuussa Helvetinjärven reissulla ja helmipöllö puputti Hartolassa viime keväänä. Viimevuotinen olikin ensimmäinen havaintoni viirupöllöstä sitten ala-asteen, jolloin löysin välitunnilla kuolleen pöllön Hartolassa Pohjolan koulun takapihan puusta roikkumasta. Opettaja pudotti sen pitkällä oksasahalla ja lintu täytätettiin biologian tuntien rekvisiitaksi pulloon ajetun käärmeen kaveriksi. Mihin lie nuokin joutuneet koulun lakkauttamisen jälkeen... Mutta siis Helvetinjärven havainto oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa havaintoni elävästä viirupöllöstä, ainakin varmuudella tunnistettuna. Äänihavaintohan on aina varmuudella elävä olento, kuten tiedämme. 

Lapsi sai valita retkiyön, kun minulla oli alkuviikko vapaa eikä niin väliä milloin menisimme. Jotenkin oli tutun kuuloisia piirteitä jälkikasvussa, kun hän halusi katsoa ennusteesta kylmimmän yön ja mennä silloin, että saisi uuden pakkasennätyksen. Olisin itse tehnyt tietenkin saman ratkaisun. Lapsen vanha ennätys olikin blogin alkuajoilta tuttu juttu tuolloin kolmevuotiaan lapsen kanssa, Ammejärven laavun yö -16 asteessa Tampereella, jossa kuolemankellot takoivat päätään kuin tikittäessään tuon komean metsikön tuhoa. Kaadettiin tovi reissumme jälkeen hieno vanha kuusikko laavun ympäriltä eikä tarvinnut henkilökohtaisesti koskaan paikassa käydä uudempaa kertaa. Muutaman kerran ehdin käymään ennen tihutyötä. 

Otimme latusukset mukaan, kun lähdimme lauantai-iltana ylittämään Hirvilamminsuota (karttalinkki). Auton pakkasmittari näytti -16 tullessa ja auringon viimeinen kajastus oli enää taivaanrannassa kyseisen päivän osalta. Pöllöt on aika vaihtelevasti eri aikoihin äänessä, mutta usein havaintoja kirjataan seitsemästä eteenpäin aina aamuyölle asti, joten osutin seitsemään pelipaikoille. Suo olikin ilahduttavasti lumenpinnaltaan kovakuoriainen, joten saappailla hiihdettäville suksille ei ollut sen suhteen tarvetta. Vaikka luistelutyylillä olisi voinut sivakoida. Taivas oli pilvetön ja oikea uusi enenevä kuu loisti valaisten maisemaa tähtien kanssa kilpaa. Lapsi hämmästyi näkemäänsä, kun ehdotin, että hiihdellään ilman otsalampun valoa. Otsalampulla näkee noissa olosuhteissa vain rämeen lähimmät männynkäkkärät, mutta ilman näkee koko suon. Hämäränä, mutta kuitenkin.

Melkoinen elämys pistellä kuun valaisemaa lumista suota! Ai että! 

Joku muukin oli hiihtänyt siinä ja seurailimme ison osan matkasta lumeen peittynyttä latua, kun sen suunta oli riittävän oikea. Ajoittain pysähtelimme kuuntelemaan. Kaksi epävarmaa huhuilua vain jäi saldoksi hiihtomatkalta. Kenties alueen viirupöllö suoritti tällä kertaa vain äänenavauksen hämmentääkseen hiihtäjiä parilla äänellä ollen pysähtymisen jälkeen aina vaiti. Molemmat olimme samat äänet kuulevinamme, joten kohtalaisen luotettavista epävarmoista ääniepäilyistä on kyse. 

Laavu löytyi helposti, vaikka suon suunnasta sinne ei ihmisen jälkiä johtanut. Hirvien vain. Olin laavun paikan bongannut ensin Tiiran havaintokartalta ja sitten löysin karttapaikan ilmakuvasta, vaikka laavu ei kartalla olekaan merkitty. Karttalinkki paikalle on tässä. Puuhuolto pelittää ja kuivaa koivuhalkoa jäi meidän jälkeenkin yltäkylläisesti, vaikka muutaman klapin vajan ulkopuolen pinosta poltimme pois mädäntymästä. 

Omituinen hakkuu oli laavun ja suon väliin tehty ilmeisesti Ketunluolanmäen huipulle rakennetun näköalatornin vuoksi pilaamaan maiseman suon ja tornin välistä. Tornista varmaan hieman paremmin sitten suolle näki, mutta olisin itse laittanut sen tarkkailulavan mieluummin alemmas suon laitaan kuin tärvellyt laavun etumaaston metsän pätö asian takia.

Istuimme laavulla juoden termarista kuumaa kaakaota ja sämpylöitä syöden. Metsä oli täysin hiljainen ja pikkuhiljaa alkoi tuntua, että taisi reissusta tulla enemmänkin talven kylmin makuupussiyö kuin pöllöjen havainnointiretki. Molempi parempi toki, ja olihan sentään annettu pöllöille mahdollisuus ilmoittaa meille olemassaolonsa, vaikka niin ei tällä kertaa tapahtunutkaan. Kotona kököttämällä ei varmuudella kuulisi yhtäkään oksalla kököttävää huhuilijaa. 

Kuuma suklaa.

Avustin lapsen makuupussiin ja virittelin vielä untuvaviltin päälle. Lämmintä oli kuulemma ja lämpöä riitti aamuun asti. Hyvä yhdistelmä siis noin -5 asteeseen riittävä kesäpussi ja jotakuinkin samaan mitoitettu untuvaviltti tällaiseen keliin. 

Olemme toki molemmat hyvin tarkenevaa sorttia, mutta talviretkeilyn voi todeta soveltuvan myös kevyemmillä varusteilla liikkuvalle, kun harrastaa kerrospukeutumisen periaatteita myös yöajan eristeiden osalta. Ei tarvita yhtä paksua, jos on pari-kolme ohutta. 

Itselläni oli Ajungilakin Tyin Winter ja varalla kesäviltti. Samaa olisin käyttänyt lapsen lisälämpönä tai omanani, jos olisi ilmennyt tarvetta. Nyt se oli vain huolimattomasti jalkojeni päällä. Yön ajaksi otin vain takin pois päältä ja käytin sitä tyynynä. 

Näkötorni.

Aamulla mittarissa oli taas illan tapaan -16, mutta kylmimmäksi oli tallentunut reilut -18 astetta. Taivas oli mennyt pilveen ja siksi kaksi kymppiä jäi menemättä rikki. Riittävän kylmää ja kurjaa oli silti tulla makuupussista ulos ja muutaman kymmenen haarahyppyä huhkin samalla, kun odottelin nuotion syttymistä. Aamupalan söimme makuupusseissa nuotiota katsellen, vaikka se ei mitään lämmittänytkään muuratussa montussaan. Termarikaakao oli huomattavasti haaleampaa, mutta ei vielä kylmää. Lunta alkoi sataa. 

Latusuksivalinnan ongelma realisoitui reissun käännyttyä kohti paluumatkaa. -15 asteiset eristeettömät ja turhan tiukat monot jäähdyttivät kaikki neljä jalkaa. Ensimmäiset sadat metrit koitin vakuutella sekä itselleni että seuralaiselle, että kyllä ne jalat lämpenee, kun liikutaan. Lopulta oli vaihdettava lapselle takaisin Kuomat, että sai pienet jalat nopeammin lämpimiksi. Häntä lumi kantoi suolla saappaillakin, joten hyvin sujui loppumatka niinkin. Pitäisi olla talvikengillä hiihdettävät sukset tällaisia retkiä varten kylmästä johtuen. Täytyy katsella, jos jotkut saisi vaikka käytettynä nyt talven päätteeksi...

Näkymä Hirvilamminsuolle nuoren taimikon yli.

Zoomattu näkymä suolle ja Hirvilammille.

Avosuo.

Kevätkauden yön yli pöllöretkeilykausi tuli näin avattua nollalla lintuhavainnolla, joten tästä kevään kääntyessä kohti yhdistettyjä pöllö- ja teerireissuja on suunta ainoastaan ylöspäin siivekäshavaintojen suhteen. Ei nähty tai kuultu linnun lintua koko retkellä. Niinkin voi käydä. 

Koko vuoden lintulistaa voi ihmetellä täällä. Reilut kolmekymmentä lajia nyt havaittuna ja kirjoitettakoon, että tätä rustatessa Uudessakaupungissa merikotka liitelee kaupungin yllä kohti pohjoista. Se tosin ei ole uusi laji, vaan jo useampaan kertaan tänä vuonna nähty.