Työmatkalla Pinkjärveen tutustumassa 18-19.12.2017

Syksyn kuluessa olen rampannut reilut kymmenen kertaa Porissa työmatkoilla. Joka kerta ei ole tarvinnut yötä olla, mutta muutama kerta kuitenkin. Kuten viimeksi sanoin, Yyterin kylpemishotelli alkoi olla jo niin tuttu, että tällä kertaa hain siihen vähän vaihtelua. Pohdin kuinka saisin ajan paremmin kulumaan kuin yksin oleillessa hotellilla. Se on itse asiassa aika tympivää hommaa, eikä edes vähiten siksi, kun toisen päivän palaverikin alkoi vasta puolilta päivin eli aamupäiväkin oli aikaa.

Keksin, että käyn illalla elokuvissa ja menen sitten Pinkjärven laavulle yöksi ja aamuksi retkeilemään. Älynväläys!


Uusi Tuntematon oli vielä näkemättä ja olin sen ajatellut käydä elokuvissa katsomassa, joten varasin etukäteen liput näytökseen ja kävin sen Porin finnkinossa katselemassa iltaisella. 

Täytyy sanoa, että pidin elokuvasta todella paljon. Toki siinä oli sitäkin, että en ole käynyt elokuvissa aikoihin ja onhan se erilaista siellä katsella. Mitään varsinaista arvostelua en elokuvasta tee, mutta täytyy kehaista, että hienoja suomalaisia maisemia siellä vilisi jatkuvasti ja jokainen vuodenaika oli tietenkin edustettuna, kun useampi vuodenkierto siinä touhussa aikoinaan meni. Erityisesti lämmitti mieltä muutamat hämärässä ja utuisella suolla kuvatut pätkät, joissa ei tykit ja pyssyt paukkuneet ja joihin oli ympätty äänimaisemaksi teeren suhauksia ja muita tyypillisiä suon ääniä.

Ehkäpä siellä kaikesta sodan aiheuttamasta kurjuudesta huolimatta oli joskus mahdollisuus myös nauttia tällaisista luonnon järjestämistä hyvistä hetkistä. Niiden havainnointi saattaisi ainakin olla yksi omista keinoistani säilyttää järki päässä, jos vastaavaan tilanteeseen joutuisin.

Porin keskustan arki-illan joulunalushulinasta suuntasin auton keulan kahdeksan aikaan kohti Raumantietä ja ajelin muutaman kymmenen kilometriä etelään, Pinkjärven retkeilyalueelle.

Retkeilyalueelle menevä päätie oli aurattu, mutta niljakkaan oloinen plussakelissä. Auto kulki urissa kuin juna. Olisin nössönä ajanut Vuotavan laavun lähellä olevalle parkkipaikalle, mutta luonto oli päättänyt toisin. Laavulle johtavalla tiellä oli 20 senttiä lunta. Olisihan siitä vauhdilla päässyt, jos olisi ollut pakko, kun ei sitä lunta auton pohjaan saakka ollut, mutta ajelin vain suosiolla toiselle parkkipaikalle aurattua tietä.

Kävelymatkaa kohteeseen tuli sitten joku reipas kilometri. Lumiset puut ja maa näytti hienolta otsalampun valossa, eikä siinä kauan tarvinnut dallata, kun jo Vuotavan laavu häämötti.

Vuotavan laavulla on kaksi laavua vastakkain. Toiseen on laitettu pöytä. Levittelin makuualustan laverille ja kömmin pian nukkumaan. Talvipussin totesin pian kuumaksi, kun eihän pakkasta ollut lainkaan. Eipä lämmin luita riko, mutta viltilläkin olisi tarennut. Tien ääni kuului järven selkää pitkin laavulle, vaikka välimatka on yli kolme kilometriä.

Aamulla heräsin kasin maissa ja pötkötin pitkään pussissa. Valoisaa alkoi olla vasta tunti herättyäni ja sitten aloittelin aamutoimet. Lämpötila -2. Päädyin aamulla kiertämään Mustalahden laavun kautta noin neljän kilometrin polkureiteillä takaisin autolle. Aluksi polku seurasi jo ohuen jääpeitteen saanutta Pinkjärven rantaa, mutta noin puolet matkasta oli ihan silkkaa metsääkin. Mukava reitti ja kiva, kun oli vähän lunta ja talvisen näköistä.

Kyllä tämän raittiissa ulkoilmassa vietetyn yön ja aamun  reippailun jälkeen jaksoi kivasti istuskella palavieterissä ja enpä ole näin pirteänä tainnut aiemmin edes ajella Porista kotiin illalla. Toimivaksi tuli todettua tämä keino piristää työmatkaansa, vaikka jotkut hulluna moista pitivätkin, kun olisi ollut ilmainen hotelliyökin tarjolla. Pitäkööt puolestani minä hyvänsä, mutta minulla oli kivaa.

Alla kuvia reissusta.

Pinkjärvellä olisi hiihtolatujakin. 

Jonkun laitapuolenkulkijan näköinen yösija. 

Pinkjärvi. 

Virtavesi. 

Puron suvanto ennen viimeistä putousta jordaaniin. 

Tämä laavu olisi viihtyisämpi kuin Vuotava.