Helvetinjärven tuntemattomampia kolkkia 18-20.8.2017, Osa 2

Tästä linkistä ekaan osaan. Otan osaa.

Ruokejärven leiristä poistuimme eilisiä jälkiä päivän kierrokselle. Matkan autopaikalta Valkoiselle saapastelimme suoraa polkua, jonka oikealla puolella näkyi ennallistamistoimien alla oleva suo (karttalinkki). Lakkojakin tuli katseltua, mutta ei niitä siinä montaa näkynyt. 

Valkoinen on mainio erämaajärvi. Rannassa on tulipaikka ja veneen puolikkaasta tehty suoja. Tälläkin järvellä uiskenteli joutsen ja jokin muu vesilintu pyrähti lentoon. Ja rantahauki lähti taas matalikosta. Kenties oli sama eilinen hauki tullut jotain maanalaista vesireittiä pitkin. Tai sitten mielikuvitus oli edelleen Norjan kesäreissujuttujen valloissa. 

Ennallistuksessa oleva suo.

Valkoisen leiripaikka.

Päivän ensimmäinen off-road -pätkä alkoi pian Valkoisen jälkeen. Tai off-path. Suorasuuntauksella märistä varvikoista piittaamattomina kävimme ensiksi katsomassa Hattulammen (karttalinkki). Järven pinta oli sen verran noussut, että epäilimme sitä majavan työksi. Laskusuunta oli Valkoiselle päin, mutta emme käyneet puroa katsomassa, että oliko sitä pistetty umpeen. Komea suorantainen järvi joka tapauksessa! 

Hattulammi.

Erikoinen näkymä aukeni järven toisella puolella, kun saavuimme kulotetulle alueelle.  Aluskasvillisuutta ei ollut käytännössä ollenkaan ja maisemaa hallitsi alaosastaan mustaksi hiiltyneet petäjät. Hienon näköistä se oli olevinaan karuudessaan ja kiva oli siinä kuljeskella. 

Pioneeri.

Todennäköinen hiirihaukan sulka.

Kuivattujärven rannasta (karttalinkki) lähti kaksi kurkea meidän tullessa siihen. Pidimme evästauon. Vähän se oli sellainen Vätsärimäinen näkymä itseasiassa. Aurinko yritti pilkahtaa siinä paremmin onnistumatta. 

Kuivattujärvi lienee yksi Helvetinjärven kansallispuiston syrjäisimmistä paikoista. Lähimmille teille on vähintään kilometrin matka. Ei sinänsä paljon, mutta ei kovin yleistäkään suhteutettuna eteläisiin olosuhteisiin. 

Pöllönpesäpuu?

Ekat suppikset tälle vuodelle.

Kuivattujärvi on nyt myös kuvattu järvi.

Edelleen kulkusuunta oli pohjoiseen vielä vähän aikaa. Kävimme Tanssikalliolla (karttalinkki) ja jatkoimme Rontonhorhan suunnalta tulevaa solaa pitkin länteen. Solassa kulki karttaan merkitsemätön polkukin, johon joku oli viritellyt kaatuneita puita märempiin kohtiin kuin sillaksi tai pitkoksiksi. 

Tanssahtelukallio.

Lisää kulotettua.

Aamupäivän ajan jatkunut sumuinen ja kostea keli realisoitui ihan oikeaksi vesisateeksi ehkä vartin verran ennen Ruokkeenharjun (karttalinkki) vanhaa niittyä ja tupaa. 

Vettä tuli siinä ihan maahan asti. 

Kävelin reippaasti viimeiset sadat metrit, vaikka turhaa se oikeastaan oli. Olihan siinä sadekamppeeton retkeilijä jo läpeensä kastunut, ei pelkästään päällisin puolin. Onneksi itse tehdyt päällysvaatteeni ovat nopeasti kuivuvaa sorttia ja tiesin kyllä, että ei se koko päivää kuitenkaan jaksa sataa. Vai toivoinko vaan? 

Tupa oli lukittu, mutta kuistilla oli hyvä meininki keitellä lounasta ja pitää sadetta. Laitoin repusta kuivan paidan päälle ja ripustin takin hirren rakoon kuivumaan. 

Näin Ruokkeenharjusta puhuttaessa kannattaa pitää mielessä se fakta, että Suomessa on kaksi Ruokkeenharjua, jotka molemmat sijaitsevat Helvetinjärven kansallispuistossa. Ehkä tunnetumpi Ruokkeenharju on se aarnimetsäalue Helvetinkolulta Haukanhiedalle päin mennessä, mutta mepäs olimme nyt sillä eteläisemmällä nimikaimalla. 

Aika mielenkiintoinen kämppä ja varmaan siitä päivätuvan vielä saisi pienellä laitolla. Takana ikkuna oli auki ja kävin sieltä vähän kurkistelemassa sisälle. Peräkamarin pinkopahvit olivat kulahtaneen näköisiä, mutta itse tupa oli kohtalaisen siisti. Mitä nyt linnut olivat vähän päässeet rikottujen ikkunoiden kautta sotkemaan, mutta ei mitään niin pahaa näyttänyt tapahtuneen mikä ei mäntysuovalla innokkaan jynssääjän toimesta olisi lähtenyt irti. 

Yksi tuvan nurkka oli vähän painunut ja alimmat hirret sieltä päässeet imaisemaan vettä itseensä. Heti näkyi muurahaisetkin siellä kosteassa kulmassa kuhisemassa. Täysin lahoksi ei ollut hirsirakenteen nurkka vielä mennyt, mutta vaatisi pikaisen tunkkaamisen ja perustusten korjaamisen, jotta rakennus siitä selviäisi vähäisin vaurioin. Pikkuhiljaa se vesi sieltä nyt nousee hirsiin ja kohta saa jo useamman kierroksen alimpia hirsiä vaihtaa, jos (ja kun) sitä ei nyt heti korjata. Muista kohdista tupa nökötti nätisti kivisellä perustuksellaan reilusti irti maasta ja kivien päällä eli kapillaarisen kosteuden ulottumattomissa. Katto oli pellitetty ja räystäskourutkin paikoillaan, mutta alapuolelta katsottuna näkyi vielä vanhat päreet. Vesikaton alapuolisen ilmaraon järjestävä aluslaudoitus oli tehty pyöreistä puuriu'uista eikä laudoista. 

Ennen rakennuspaikat valittiin hyvin. Tässäkin malliesimerkki siitä, että talo on siinä mihin ei saa peltoa. Korkeimmalla kohdalla ja riutan päällä. Joku tässäkin on aikanaan asustanut ja viljellyt parin hehtaarin peltoa. Varmaan käynyt Ruokejärvestä hakemassa kalaa ja metsästellyt lähimetsissä. Ei itseasiassa kuulosta ollenkaan huonolta. Lyhyessä ajassa olemme ehtineet elintavoiltamme kauas entisestä.

Kaivon veden totesimme juomakelpoiseksi ihmiskokein. Käsipumpulla varustettu kaivo sijaitsee muutama kymmenen metriä talosta mäen alla (karttalinkki). 

akpoika t-paita märkänä Ruokkeenharjulla.

Ruokkeenharjun kämppä.

Takki kuivumassa.

Pihapiiriä.

Peräkamari.

Lintujen sotkema tupa. Pääsyyllinen on kuitenkin älykääpiö, joka oli rikkonut ja avannut ikkunat. Tuvan ikkuna oli niin turvonnut, ettei sitä saanut enää kiinni.

Jatketaanpa toisessa pätkässä tästä, kun taas venähtää muuten nälkävuoden mittaiseksi, ei auta mikään.