Asuntovaunuilua ympäri Suomea 24-30.6.2017

Kävin vedättämässä perheen voimin asuntovaunua ensin itään ja sitten pohjoiseen kesäkuun viimeisen viikon. Jos valittelin ennen Muotkan vaellusta, että kesäkuisia Lapinreissuja ei minulla juuri ole tehtynä, niin tulipa tätä nyt sitten korjattua peräti kahdella visiitillä vuonna 2017.

Vaunuilua tuli harrastettua keskimäärin vuosittain silloin, kun olin lapsi, mutta johan tässä ehti lähemmäs parin kymmenen vuoden taukokin olla, jos ei laske viime vuoden yhden yön piipahdusta vanhempien vaunussa, kun ajelin Ylä-Lapin hirvijahdista tyytyväisenä kahden lapiopään kaatajana etelään päin ja kävin siinä matkalla hetken yöllä ummistamassa silmää, kun sattuivat olemaan sopivasti Sodankylän eteläpuolella Orakoskella leirissä.

Lapsuuden asuntovaunureissuista minulle on jäänyt mukavat muistot ja kynnys kokeilla karavaanarin elämää nyt vanhemman roolissa ja auton kuljettajana oli matala ensimmäisellä kahden viikon kesälomapätkällä, kun vaunuksi järjestyi lainakapiste vanhemmiltani. Odottelin leppoisaa ja kiireetöntä menoa, runsaasti päiväretkiä monipuolisissa luontokohteissa ja käyntejä muissa mukavissa paikoissa.

Sellaistahan se sitten olikin. Jopa harvinaisenkin leppoisaa ja mukavaa puuhaa.

Kerron tässä postauksessa lyhykäisesti kulkemamme reitin ja mainitsen jotain leirintäalueista ynnä muusta. Päiväretkistä ja joistakin käymistämme kohteista tulen tekemään aivan omia postauksiaan, jotta yksittäinen juttu ei venähtäisi taas nälkävuoden mittaiseksi.

Ajoneuvoyhdistelmä lähtökuopissa.

Lähdimme liikkeelle heti juhannuslauantaina alkuiltapäivällä, kunhan vaunun käyttö oli saatu tutkittua, jääkaapin kaasuliekki sytytettyä ja lisäpeilit kiinniteltyä. Reittimme kulki ensimmäisenä päivänä Hartolasta Joutsan, Kangasniemen, Pieksämäen ja Varkauden kautta kenties Suomen suurimpaan saareen, Soisaloon, Karvion leirintäalueelle (karttalinkki) ensimmäiseksi yöksi. Pientä vänkäystä tuosta suurimman saaren tittelistä on, kun vedenpinta ei ole aivan samalla korkeudella joka puolella saaren ympärillä ja ympärillä on pari koskeakin.

Tulen tekemään oman juttunsa iltakävelystä leirintäalueen liepeillä Kermajärven rannoilla, josta ei punkkeja ja hyttysiä puuttunut. Olikin ainoa ilta, kun hyttysistä oli riesaa. Lapissakaan niitä ei ollut ollenkaan johtuen kylmästä alkukesästä.

Leirintäalueena Karviosta jäi jotenkin vaisu kuva, johtuen ehkä enimmäkseen heikosta valaistuksesta huoltorakennuksessa ja mitättömän pienestä leikkipaikasta, joka käsitti vain leikkimökin ja hiekkalaatikon. Aika pieniä asioita, joista muodostui tuo näkemys.

Onneksi juhannuksen ajaksi oli pihoille tuotu pomppulinna ja isommat lapset sai siinä päästellä enimmät autossa istumisessa patoutuneet höyryt pihalle. Kaikki tarvittavat asiat, kuten kemiallisen vessan tyhjennysmahdollisuus, suihkut, saunat, vessat ja puhdas vesi kuitenkin löytyi. Perusjutut kunnossa, mutta tuskinpa tulee kuitenkaan uudestaan mentyä, kun reissun kaikki muut leirintäalueet tuntui olevan niin paljon viihtyisämpiä.

Peili jatkettuna, että näkisi vähän taaksekin. Aivan vaunussa kiinni ajavia autoilijoita ei ollut mahdollista nähdä.

Vaunu Karvion leirintäalueella.

Karvion kanava.

Toisena päivänä oli ajatus mennä lyhyehkö siirtymä Kolille, mutta skippasimme sen, koska päivä oli sateinen. Kolilta ei olisi mihinkään nähnyt ja pohjoisen kutsu oli voimakas. Kolilla oli tullut käytyä jo aiemminkin, vuonna 2012, joten siinäkään mielessä käynti ei ollut mitenkään välttämätön.

Ajoimme luostareiden ohi Tuusniemen kautta vitostielle ja käänsimme nokan kylmästi kohti pohjoista parempien kelien toivossa. Vaunuilussa tuo vapaus muuttaa suunnitelmia ja suunnitella tekemisensä matkan edetessä onkin yksi ehdottomasti parhaista puolista. Ei ole kiinni missään etukäteen varatuissa mökeissä tai muissa aikatauluissa.

Sen kun vaan tekee sen ja menee sinne minne huvittaa. Sopii hyvin allekirjoittaneen vartalolle semmoinen meininki.

Lähtö oli hankala leirintäalueen sateessa kostuneelta nurmikentältä, kun eturenkaat tahtoivat vaunu perässä sutia loivassa ylämäessä vängällä. Peruuttelin useampaan otteeseen ja hain uutta vauhtia ja niin oli viimein karavaani liikenteessä. Tuusniemen tiellä sai ajaa toinen käsi pystyssä melkein koko matkan, kun vastaan tuli jatkuvalla syötöllä muitakin matkailuvaunuilijoita tai -autoilijoita.

Karavaanari on kaikkien kaveri.

Toinen teillä havaittu ihmistyyppi oli se oman ja sivussa toisten hengen kaupalla teiden tukosta ohi ajava porukka, joilta kiire ei ollut jäänyt reissusta ja ohi oli heti päästävä hitaammin liikkuvasta tienkäyttäjästä, vaikka olikin mutkaa ja/tai mäkeä. Ohitusmerkkiä pyrin näyttämään, kun satuin huomaamaan hyvän paikan takaa tulevan pyyhkäistä ohitse.

Kun matkalla oli mukana myös alle parin kuukauden ikäinen lapinkävijä, taukoja pidettiin tarvittaessa p-paikoilla vaunussa tai autossa, mutta pitkiä matkoja tuo pienimmäinenkin nukkui kaukalossaan ja matka eteni ihan mukavasti. Kiire oli jätetty matkasta. Matin ja Liisan kuppilassa kävimme keittolounaalla Lapinlahdella. Seuraava tauko olikin Kajaanissa, jossa ensin keittelimme kahvit vaunussa ja kävimme sitten kävelyllä ja leikkipuistossa Kajaanin keskustan tuntumassa.

Koominen hetki oli parkkeerata yhdistelmä Kajaanihallin tolkuttoman isolle hiekkakentälle. Piti ihan napata kuva tuosta autiosta tihkusateisesta näkymästä tässä Kainuun pääkaupungissa. Hallin vierustalla oli kyllä komea vesistö hiljaisine lentopallokenttineen, mutta aiheuttihan se naurunpurskahduksia, kun alkuun näytti, että kierrämme pelkän hallin ympäri. Onneksi etäämmältä löytyi se kaivattu leikkipuistokin ja hallin kiertäminen ja rakennuksen ruosteinen raitisilmasäleikkö betoniseinällä ei jäänyt ainoaksi Kajaanista mieleen jääneeksi asiaksi.

Vaunu parkissa Kajaanihallin hiekkakentällä.

Ei ollut edes innokkaimmat kajaanilaiset beachvolleyn pelaajat nyt paikalla tihkusateessa.

Etanoita oli runsaasti liikenteessä. Nekin vetävät omaa asuntoa perässään ja matelevat, kuten karavaanarit ikään. Oli helppo samaistua.

Vitostien maisemia oli mukava katsella. Kolmen viikon takaa oli maisemaan ilmestyneet jo isot, mutta edelleen keväisen vaalean vihreät lehdet puihin. Jos oli Kiantajärvi Suomussalmella vielä jäässä edellisellä käynnillä kesäkuun kolmantena päivänä, niin oli se nyt jo 25. päivä sentään jäistä vapaa. Pikkuhiljaa piti alkaa yöpaikkaa suunnitella ja vaimo sattui huomaamaan Kylmäluoman leirintäalueen (karttalinkki) Hossan tuntumassa vitostien länsipuolella kartalta. Siitä alueesta olikin helppo innostua heti. Saavuimme paikalle vasta yhdeksän aikaan illalla, joten maksoin saman tien pari yötä tuossa paikassa, jotta ajopäivä saataisiin korvattua muunlaisella toiminnalla.

Tulen tekemään Kylmäluoman päiväretkeilyistä oman postauksensa.

Trofee moottoripyörän kuljetuksessa suomussalmelaisella huoltoasemalla.

Kylmäluoma oli kyllä todella hieno ja viihtyisä! Kirkasvetisiä järviä ympärillä, reittejä päiväretkiin tai pitempiinkin vaelluksiin ja kaikki palvelut löytyi mitä leirintäalueelta saattaa odottaa. Täytyy tuonne palata myöhemminkin. Viimeistään sitten, kun lapset on vähän isompia ja voisi ottaa kalavehkeetkin mukaan. Hyvin voisi kuvitella itsensä paikassa myös saunomassa ja muuten huoltamassa itseään jälkeen pitemmän alueella tehtävän vaelluksenkin. Täytyypä pitää mielessä.

Kolmantena päivänä auto ei siis liikkunut metriäkään, mutta me liikuimme kilometrejä. Sai se keskimääräinen 13 l/100 km kulutuksenkin aiheuttama pyörre bensatankissa hetken aikaa siis rauhoittua.

Sadepäivän ilta Kylmäluoman hongikossa.

Yksi leirintäalueen leikkipaikoista.

Iso Pajuluoma.

Ison Pajuluoman soista rantaa.

Suokukat kukkivat hurjasti.

Reissun neljäntenä päivänä karavaani jatkoi kulkunsa Lapin puolelle. Riisitunturi Posiolla oli käyntikohteiden listalla ja Himmerkin leirintäaluetta oli etukäteen alustavasti pohdittu yöpaikaksi. Poikkesimme Kuusamossa täydentämässä jääkaapin ja käännyimme kuitenkin Kuusamo-Rovaniemi -tieltä vaunuinemme kohti Riisitunturin lähtöpaikkaa ja Himmerki jäi näkemättä.

Riisitunturille mennessä vaunu kannatti jättää "ison" tien laitaan parkkipaikalle (karttalinkki) ja jatkaa siitä pelkällä nupilla huonokuntoinen tie varsinaiselle lähtöpaikalle (karttalinkki).

Riisitunturilta tulee oma postauksensa kuvineen. Rääpäisy oli yksi reissun ehdottomista kohokohdista!

Kun Riisitunturilla oli käyty ja ensimmäinen porokin nähty, oli varsinainen reissun etukäteissuunnitelma täynnä. Lomasuunnitelmalistalta sai vetää yli kohdat "Riisitunturi" ja "poron näkeminen" ja pohjoisemmaksi ei ollut etukäteen tarkoitus mennä. Kun vaimo kuitenkin ehdotti Saariselällä vierailua, ei siitä vänkäystä saatu aikaiseksi, vaan Riisin Rääpäisyn jälkeen lupasin, että tarjoan kahvit Kaunispään huipulla. Nokka pysyi edelleen tukevasti pohjoisen suunnassa ja se on oikein se.

Perheen pienimmistä kaksi nukahti kävelyretken jälkeen saman tien autoon ja lähdimme takaisin vitostielle. Matkalle sattui myös reitin ainoa (Hartolaa lukuunottamatta)  vaunun kanssa vedetty soratiepätkä (karttalinkki), mutta se oli oikeastaan parempikuntoinen kuin sitä edeltänyt kapea asfalttitie. Sopivalla nopeudella oli hyvin vaunun kanssa ajettavissa kuitenkin tuo Riisitunturin kansallispuiston itäpuolinen tie.

Lähtöpaikalla Riisitunturilla.

 

Poroja näkyi tiellä ennen Kemijärveä useampiakin pienempiä tokkia. Kemijärven apsilla tuli käytyä syömässä. Sen jälkeen poikkesimme vitostieltä Pyhä-Luoston läpi nelostielle ja Pelkosenniemellä ei siis nyt käyty Andyn patsaalla, kuten vaellukselle mennessä. Jylhiä paikkoja nuo Pyhätunturin seudut. Harmi vaan, kun on niin paljon laskettelurinteitä joka puolella niillä main rumentamassa maisemaa.

Vielä Sodankylästäkin jatkoimme ohi ja pysähdyimme vasta Petkulan jälkeen Vajusen altaan ja Yläpostonjoen risteyksessä epävirallisella leirintäalueella Cafe Hariannan parkkipaikan tuntumassa (karttalinkki). Siinä oli muita matkailijoita useampiakin. Melkein tuntui kuin olisi laivassa, kun vaunussa istuessa ikkunasta näkyi pelkkää vettä. Kaasulämmitintä piti yöllä käytellä, kun oli aika vilpoinen keli.

Vajunen.

Näkymä vaunusta.

Reissun viidentenä päivänä poikkesimme käymäseltään muun muassa Tankavaaran luontokeskuksessa, Kaunispäällä kahvilla ja päiväretkeilimme Kiilopään maisemissa. Kaunispäälle noustessa jätin taas vaunun alas, vaikka olisi sinne kai vaunun kanssakin päässyt. Uusittu kahvio oli nyt ilahduttavasti avattu jälleen ja edellisen vierailun lumista oli muutama laikku maisemassa jäljellä.

Päivän retkipuuhista tulee oma juttunsa.

Paluumatka alkoi samana päivänä ja pohjoisin käyty paikka oli tällä kertaa siis Kaunispää. Illaksi ajoimme Sodankylästä kymmenisen kilometriä etelään Orakosken leirintäalueelle. Pihan ympäri ei siellä pystynytkään ajamaan ja jouduin melko ahtaassa männikössä pereettämään kärrin ympäri ja hakemaan uuden ajolinjan aivan Kitisen rannassa olevalle asuntovaunualueelle.

Hieno paikka! Käytiin illalla saunomassa ja kävin uimassakin raikkaassa Kitisen vedessä. Kuulemma tunnin varoitusajalla saa etukäteen soittamalla paikasta myös pelkän saunankin lämpimäksi vaellukselta etelään palatessa, kun kuitenkin tekee mieli käydä pesulla eikä välttämättä malta jäädä leiriytymään. Näin lupasi leirintäalueen pitäjä, kun asiaa häneltä tiedustelin. Savusaunakin löytyy, mutta sitten pitääkin soittaa jo viitisen tuntia aiemmin.

Paikan miinuspuolena oli aivan posketon 15 euron pyykinpesumaksu, jota ei kyllä millään yhdestä koneellisesta pystynyt maksamaan, vaan pyykinpesu sai odottaa.

Seurasin vaunusta auringon kiertymistä Kitisen toiselle puolelle kokoajan puiden yläpuolella keskellä niin sanottua yötä.

Kaunispään näkötorni.

Vaunu parkissa Orakosken leirintäalueella.

Keskiyön aurinko asuntovaunusta nähtynä Kitisen yli.

Kuudentena päivänä etelään valuminen jatkui. Ensiksi poikkesimme Vikakönkäällä laittelemassa lounasta ja kävelemässä riippusillalla. Sen jälkeen suuntasimme Rovaniemelle tiedekeskus Pilkkeeseen, jossa tutustuimme muun muassa oikean metsäkoneen ohjaamoon, ammuin muutaman kymmenen hirveä metsästyssimulaattorilla sen jälkeen, kun saksalaisturisti malttoi lopettaa ja kävimme kokeilemassa eksymiskoppia. Ihan älyttömän hauska paikka! Tykkäsin kovasti ja voin suositella muillekin. Paikassa on helppo poiketa, kun nelostieltä on sinne hyvät opasteet ja matka pääväylältä on lyhyt.

Vähän kävi jo mielessä ajaminen yötä vasten Hartolaan, mutta Iissä Merihelmessä iltakahvilla tulimme järkiimme ja leiriydyimme viereiselle camping alueelle fantastisen merimaiseman ääreen. Oli mukava käydä lasten kanssa ilta-auringossa uimassa matalalla hiekkarannalla. Pitkälle sai kävellä ennen kuin syvempää löytyi.

Vikakönkään riippusilta.

Vikaköngäs.

Tiedekeskus Pilke.

Kuulapeli. Piti saada pallot oikean värisiin monttuihin.

Mehtäkoneen ohjaamoon tutustumassa.

Metsäkoneen hampaat.

Metsästyssimulaattori.

Merihelmen merinäköaloja.

Polskimassa matalalla rannalla.

Alueella oli paljon muitakin vaunuilijoita.

Seitsemännelle päivälle jäi viitisen sataa kilometriä ajettava Hartolaan. Pitemmät tauot pidimme Kärsämäellä Paakarin pysäkillä ja Viitasaarella. Kahdeksan maissa illalla olimme perillä ja aika tarkalleen 2000 km vaununveto oli ohi. Mukavasti corolla jaksoi vaunua vetää.

Hyvin soveltui pienten lasten kanssa matkustamiseen tämä vaunuilu ja ilmottauduin jo vapaaehtoiseksi lähtemään uudestaan vastaavaan reissuun samalla porukalla, jos vain pyydetään. Kivaa tekemistä, kuten piirtovihkoja ja puuhakirjoja vaan autoon, sopivat etapit päiville, taukoja tarpeen mukaan, välipäiviä ajamisesta, mukavia reippailukohteita automatkojen väliin ja hyvät eväät jääkaappiin niin sillä jo pääsee aika pitkälle.

Reissun kertomus jatkuu tästä päiväretkien kuvauksilla. 

Koko asuntovaunuilureittiä voi ihmetellä Google mapsissa tästä linkistä.

Tauko Viitasaarella.