Muotkan vaellus 3-8.6.2017, 1. Päivä: Matka erämaahan

Kävin isän ja veljen kanssa vaeltamassa alkukesän Muotkatuntureilla viiden yön ja päivän verran 3-8.6.2017. Tästäpä alkaa tuon mielenkiintoisen ja olosuhteiltaan osin haastavankin reissun kertomus, olkaa hyvät. Kertomus jakaantuu jotakuinkin päiväkohtaisiin osiin.

akpoika ihmettelemässä puolen yön aikaan Urretoaivin juurella korkealla kiertävää aurinkoa. Miten tässä yöttömässä päivässä pitäisi malttaa nukkua?

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, kyseessä oli ensimmäinen vaellukseni pohjoisessa alkukesällä, joten muutama uusi asia oli luvassa. Niistä vaikuttavimpana oli lähinnä lumensyvyys ja pähkäilyä aiheutti myös vedenkorkeus ja jokien ylitykset.

Kuinka niistä pääsee kevättulvalla yli? Jos ennalta tuntematon joki näyttää kartalla jonkun levyiseltä, miltä se näyttää maastossa? Mistä mennään sitten, jos yli ei pääsekään?

Ylityksessä leveyttä olennaisempaa on joen syvyys yhdistettynä virtauksen voimakkuuteen ja sitä ei kartalta voi kovin helposti kuin arvailla vaikkapa valuma-alueen koon perusteella. Jos korkeuskäyriä on tiheässä, on joessa nopeampi virtaus ja joki on matalampi. Jos taas joki menee suon poikki, on siinä monesti hidas virtaus, mutta se voi olla vaikka metrejä syvä ja ylittäminen menee vaikeaksi, jos leveyttä on vähänkään enemmän. Pohjan kivikkoisuudesta on vaikea sanoa etukäteen mitään, mutta sekin vaikuttaa. Askeleita on vaikea asetella tukevasti, jos pohja on kivikkoinen, vettä on vaikka yli polveen ja virtausnopeuttakin on tarpeeksi. Sekä syvässä että matalassa kohdassa liikkuu kuitenkin sama vesimäärä, joka kasvaa vasta, kun jokeen yhdistyy sivupuroja.

Pohjoisen myöhäistä kevään tuloa tuli seurailtua tarkasti etukäteen. Kevättä ei vaan oikeastaan kuulunut. Jos luvattiin lämpimämpää viikon päähän, kyllä se ennuste siitä muuttui kylmäksi lähempänä. Vielä pari-kolme viikkoa ennen lähtöä lumensyvyydet olivat yli puolimetrisiä Muotkatuntureiden erämaan ympärillä olevilla mittauspisteillä Kaamasessa, Angelissa ja Inarissa. Toukokuun puolivälissä siis. Pikkuhiljaa lumet kuitenkin mittauspisteillä hupenivat ja lumikartat vaikuttivat siltä, että jalan voisi reissuun lähteä. Ilmeisesti noissa lumikartoissa oletetaan siis, että mittauspisteiden välillä vallitsee sama tilanne kuin mittauspisteellä eikä varmisteta esimerkiksi satelliittikuvasta missä on oikeasti nolla senttiä lunta. 

Muotkan alue piirretty lumikarttaan lumettomaksi Forecan sivuilla 2.6.2017.

No, tuli ainakin todettua, että ilmatieteenlaitoksen tai sen paremmin forecankaan lumikartoilla ei ollut mitään virkaa. Täyttä humpuukia eikä niihin kannata tällaisissa asioissa luottaa näköjään. Ei nimittäin pitänyt juuri missään paikkaansa napapiirin pohjoispuolella. Lunta oli paremminkin siellä missä kartalla ei, ja päinvastoin. Mutta samapa se mitä ne kelit on... Ei ole olemassa huonoja kelejä ja jos harrastaa vaeltamista, pitää hyväksyä olosuhteet ja arvioida oikein omat taitonsa selviytyä niistä. Ruikuttajia ei suvaita retkiseuraksi.

Vanha periaate, valmistaudu Lappiin lähtiessäsi sekä talven että kesän tuloon, on toki toimiva edelleen. Omaan varustelistaani voit perehtyä täällä. Alustava reittisuunnitelma oli jättää toinen auto Tirroon ja sitten siirtyä kyydillä Kaamasmukkaan ja kävellä sieltä riekonpyytäjän kammin kautta Kielajoelle ja edelleen Muotkatuntureiden erämaan korkeimman tunturin, Kuarvikozzan, kautta Tirroon, eli käytännössä koko alueen halki. Miten reitin kulkeminen onnistui, selviää kertomuksen edetessä.

Matkasin pohjoiseen isän kanssa kaksin lauantaina kolmas päivä kesäkuuta. Vantaalta lähdin ajamaan kello viisi ja seitsemän maissa lähdettiin isän kanssa Hartolasta eteenpäin. Pitkästä aikaa tuli ajettua pikkuteitä Kangasniemen kautta ja sitten vitostietä pohjoiseen. Yleensä tulee mentyä nelostietä, vaikka ei se loppupeleissä ole edes merkittävästi nopeampi. Sitä on kuitenkin asennoitunut istumaan autossa koko päivän, joten muutamalla kymmenellä kilometrillä ei ole suuremmin merkitystä. 

Pidimme matkalla kohtalaisen runsaasti pausseja, kun veljen tuleminen Tirroon oli joka tapauksessa menossa myöhäisemmäksi kuin meidän sinne saapuminen. Syötiin Hossan reissulta tutulla huoltsikalla Suomussalmella, poikettiin muun muassa katsomassa hiljaista kansaa ja joillakin sodan muistomerkeillä sekä Andyn patsaalla Pelkosenniemellä.  Laittakaamme sen kunniaksi Hanoi Rocksit soimaan klikkaamalla tästä. Saariselällä oli runsaasti lunta, mutta Inarin Tirro (karttalinkki) oli (itseasiassa lumikartankin mukaan) lumeton Vaskojoen tuntumassa. Järvet olivat useimmiten jäässä Kuusamon yläpuolella.

Hipihiljainen porukka.

Andy.

Näillä tienoilla alkoi taistelu suojakelissä ja päättyi suomalaisten voittoon noin 40 asteen pakkasessa. Melkoiset olosuhteet.

Poroja näkyi tiellä runsaasti.

Saariselällä oli vielä paljon lunta.

Tirrossa varusteita laittelemassa.

Tirrossa bongasin ensimmäisenä uivelon pienessä lammikossa. Matkalla olin nähnyt jo varpushaukan ja metson uusina lajeina vuodelle ja saanut lisäksi todennäköisen sinisuohaukkahavainnon Sodankylän Petkulassa. Pari vaaleaa haukkaa kaarteli pellon yllä ja samasta paikasta löytyi lajista Tiirasta kirjaus lähipäiviltä. Se ei tietenkään tarkoita, että havainto oli varma, kun vain ohi ajaessa pystyin lintuja tarkkailemaan. 

Saavuimme Tirroon kymmenen maissa illalla, jonka jälkeen vaihdoimme retkivarustukseen ja laitoimme rinkat valmiiksi. Veli tuli ehkä tunnin verran meidän jälkeen ja lähdimme suoraan ajamaan Kaamasmukkaan. Yöttömän yön aurinko väläytteli säteitään välillä tuntureille ja tuntui mahtavalta, että oli kohta pääsemässä sinne. Hienoja näkymiä. Arvelin, että Koarvikods taitaa näkyä Angeliin menevälle tielle ja niin se sitten myöhemmin varmistui olevankin. Lunta alkoi karigasniementien varrella näkyä kokoajan enemmän ja enemmän maastossa ja tunturitkin olivat valkoisia.

Kesäkuun kolmas. Sanoinkin kanssaolijoille autossa, että näkymästä ei oikein tiedä mikä vuodenaika on menossa. Hirviä yleensä tuolla tiellä näkyy ja olipa taas yksi aitojen välissä poukkoilemassa. Porojakin oli paljon teiden reunoilla. Heti kohta hirven näkemisen jälkeen oli iso lintu puussa ja pysäytimme auton. Oli mahtava näky, kun kotka lähti oksalta lentoon! On se hurjan iso lentävä epeli.

Hirvi jolkottelemassa tieltä pois.

Kotka.

Puolen yön jälkeen oli kaikki valmista, että pääsimme siirtymään maastoon (karttalinkki lähtöpaikalle). Valoisaa oli tietenkin, joten ajattelimme kävellä ainakin jonkin matkaa Kaktsavarrin taakse. Lumiplänttejä sai kierrellä ja välillä ylittää eli suomeksi sanottuna kahlata, mutta matka eteni. Lumi oli sohjoa, sosetta, muhjua.. You name it. Kuitenkin sellaista, että se ei kantanut, vaan painui kerralla pohjaan saakka. Sellainen hidastaa puolimetrisenäkin jo kohtalaisesti menoa, mutta ei se meitä suuremmin haitannut, kun liikesuunta pysyi oikeana ja pyrittiin kiertelemään pahimmat kesäkuun kinokset. Etummaisen piti kuitenkin olla tarkkana, ettei esimerkiksi muljauta nilkkaansa astuessaan lumen alla piileskelevään kiven reunaan tai kastele saapastaan astumalla lumen peitossa olevaan syvään vettä täynnä olevaan monttuun.

Taisi siinä joku, kenties allekirjoittanut, väläyttää jopa riekonpyytäjän kammille menoa saman tien, mutta järkipuhe voitti kahden tienoilla. Laitoimme majoitteet puron varteen tunturin taakse (karttalinkki) reilun kolmen kilometrin kävelyn jälkeen ja heitimme jängän reunaan levyksi. Nukuin yksin tarpissa ja retkikaverit teltassa.

Alkumatkan mönkijäuraa Kaktsavarrin suuntaan.

Näkymiä Kaktsavarrin taakse.

Leiripaikka puron varressa.

Reitti Kaamasmukasta ensimmäiseen leiriin.

Tästä linkistä seuraavaan osaan.