Sivut

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Vantaan teertä etsimässä 6.4.2017

Vantaalla ei ole teeriä.

Toivottavasti tuon väitteen onnistun vielä todentamaan vääräksi, mutta nyt siltä tuntuu. Tiira tuntee muutaman satunnaisen havainnon melkein vuosittain, mutta lajin edustajat ovat tässä pitäjässä harvassa. Eilisaamuna otin pyörän viiden maissa ja lähdin polkemaan kohti pohjoista, Keimolaan, käydäkseni ennen töihin menoa katselemassa mahdollista soidinta. Tarkemmin sanottuna menin Isosuolle (karttalinkki). Tätä paikkaa on turha lähteä salaamaan, kun siellä ei lintujakaan ollut.

Matkaa suolle tuli pyörällä sellainen 8 kilometriä ja vilpoisassa kevätaamun pakkasessa matka taittui. Laulurastaan kuulin ja näinkin jo matkalla ja tuntui, että ne olivat ilmestyneet alueelle kuin tyhjästä. Paikoin melkein voittivat mustarastaan ääntelyillään. Yritin ottaa kiikarin läpi kuvan, mutta en onnistunut hämärässä ennen auringonnousua. 

Jätin pyörän polun laitaan ja kävelin vielä onneksi jäisenä säilyneen suon laitaan. Saappaita ei ollut mukana, nappaskengät vaan, kun olin kuitenkin toimistolle matkaamassa pyöräretken jälkeen. Seisoskelin paikoillani noin tunnin. Auringonnousuun ja vartin siitä ohikin, mutta teerien ääniä ei kuulunut, vaikka aamu oli täydellinen soidintamiseen. Millä tahansa muulla suolla olisi varmasti teeret olleet paikalla. Korppi lenteli yli ja se oli ainoa musta lintu minkä suolla näin. Moottoritien ääni kuului tuohon todella voimakkaasti pohjoisen suunnalta, kun siinä ei ole mäkeä välissä. Eihän tuosta toki ole matkaakaan sinne kuin 500 metriä.

Pikkuhiljaa lähdin palailemaan takaisin ja töihin. Se ei sitten niin nopeasti enää onnistunutkaan, kun satuin huomaamaan punarinnan polun varren puussa ja se pyrähteli aina sopivasti eteenpäin juuri, kun olin kameran asetellut kiikarin kanssa kohdilleen. Aika nopeasti jo osaan ottaa linnun ruutuun kiikarin läpi, mutta en riittävän nopeasti tuolle visertäjälle. Uusi lajihavainto tuli siitäkin, eikä se vielä siihen loppunut, kun hetkeä myöhemmin huomasin rastaalla punertavan kyljen ja onnistuin määrittämään sen punakylkirastaaksi.

Lähdin polkemaan työpaikalle, mutta taas meno keskeytyi, kun tuttu ääni kantautui läheisestä metsästä. Keimolanportin takametsikössä (karttalinkki) huuteli harmaapäätikka. Harmaapäätikasta sain vielä samana päivänä koko perheen kanssa näköhavainnonkin iltapäivän kävelyreissulla Pitkäkoskella tässä (karttalinkki). Väittäisin sitä kyllä melkein vihertikaksi, mutta en uskalla, kun ei ole kuvaa ja vihertikka on niin harvinainen vieras näillä nurkilla... Pitää mennä uudestaan käymään ja koittaa saada kuvakin.

Paluumatkalla työpaikalle poikkesin Vantaankosken sillalla kurkkaamassa onko siellä vielä koskikaraa, mutta eipä tuota näkynyt. Tiklejä sen sijaan pari.

Kuvat alla.

Isosuo.


Huurteista kasvillisuutta.

2/2.

Isosuota etelän suuntaan.

Punakylkinen rastas.

Tuolta harvasta metsiköstä huuteli harmaapäätikka ja lenteli sitten Isosuon suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!