Sivut

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Espoonlahdella 17.4.2017

Käytiin aamupäivällä kiertämässä lyhyt polkukierros Espoonlahden lintutornin tuntumassa (karttalinkki). Viimeksi tuli käytyä tuolla pari-kolme viikkoa sitten ja kyllähän siellä nyt paljon enemmän oli jo lintuja äänessä. Uusina havaintoina listalleni kirjautuivat pyrstötiainen (ensimmäinen tunnistukseni tietääkseni koskaan tuosta lajista), silkkiuikku, keltasirkku ja kaulushaikarakin puhalteli pari kertaa pulloonsa kaislikon kätköissä. Muita jo listalla olevia lajeja oli mm lukematon määrä peippoja, isokoskelo, sinisorsa, talitiaine, puukiipijä ja pajusirkku. Tunnistamatta jäi joku pikkulintu joka hyppi kaislojen varsilla, mutta hävisi turhan etäälle nopeasti.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Martsarin kanahaukat 3 ja liejukana

Taas mutkan kautta polkupyörällä työpaikalle. Kanahaukat olivat kotona ja tulipa neljä muutakin lajia 100-lintulajia haasteen listalle: västäräkki, pajusirkku, kalatiira ja liejukana. Liejukana näistä sellainen mitä en ole koskaan aiemmin nähnyt. Kumma epeli, kun ensin näin sen ruovikon reunassa ja kun menin lähemmäs katsomaan, niin eikös se hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Hyvä maastoutuja, vaikka sillä ei kovin hyvä suojavärityskään ole. 

Muutama katselukiikarin läpi pokkarilla kuvattu kuva alla. Muut kanahaukkakuvat ovat reilusti kookkaammasta naaraspuoleisesta yksilöstä paitsi tuo mikä on selin kuvaajaa kohden.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Martsarin mehtäkauriit 8.4.2017

Kuulin työkaverilta, että Martinlaakson Raappavuorella oli ollut nokkavarpunen. Lähdin lauantaina aamulla pyöräretkelle vanhemman lapseni kanssa sinne, jospa siitä saisi uuden lajin bongattua listoille. Jätettiin pyörät metsän laitaan (karttalinkki) ja lähdettiin kieppumaan poluille.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Pitkäjärven lintutornilla 4. ja 7.4.2017

Kehä kolmosen varresta Variston suuntaan. Pari laulujoutsenta taivaalla.

On taas pitkästä aikaa tullut kaivettua pyörä varastosta esille. Työmatka on niin lyhyt, että sitä ei mielellään pyöräile kuin mutkan kautta. Tuon kilometrin kävelee mieluummin. Ei sitten tullut talveksi edes talvirenkaita laitettua vaan liikuin muin keinoin. Nyt on kaikki reitit jo sulia ja muutama lenkki on tullut käytyä polkemassa. Pari päivää sitten pyöräilin 15 km kierroksen ja kävin tutustumassa Pitkäjärven päässä olevaan lintutorniin (karttalinkki) ja pikaisesti myös pariin luonnonsuojelualueeseen heti kehäkolmosen pohjoispuolella. Muun muassa tähän (karttalinkki).

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Quilt-projekti 4: Ompelut untuvien täyttöön asti

Pari-kolme viikkoa sitten ompelin Quilt-projekti 4:n viltinpätkän sellaiseen vaiheeseen, että seuraavana on vuorossa untuvien pöllytys. Sen jälkeen homma on ollut ns. holdissa, mutta tästä on hyvä jatkaa. Alla muutama kuva työvaiheista tähän mennessä.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Martsarin kanahaukat 2

Kanahaukan pesä naamioituna tuoreilla kuusen havuilla.

Kävin taas aamulla katsomassa mitä kanahaukoille kuuluu. Heti paikalle saapuessa kuului kanahaukan ääni ja kävimme vilkaisemassa pesää näköetäisyydellä. Pesä on nyt naamioitu tuoreilla kuusen oksilla ja sen havaitseminen on muuttunut kuusen syrjästä jo huomattavasti haastavammaksi. Pesältä pois jatkaessa näin vielä itse linnun koivun oksalla istumassa äänen suunnassa. Aika varmalta vaikuttaa, että siellä pesintäkin kohta alkaa... Täytyy vaivihkaa käydä välillä vakoilemassa. Muutaman kymmenen metrin sisällä pesästä kulkee useita pyöräteitä ja polkuja eli kohtalaisen erikoisen pesäpaikan ovat itselleen valinneet.