Pöllöretkeilyä Nuuksiossa ja viikonlopun muita lintuhavaintoja, 18-19.3.2017

Menin lauantai-iltana Nuuksioon yöksi kuuntelemaan pöllöjä ja aamuksi suon laitaan katsomaan joko teerien soidin olisi alkanut. Sääennuste lupaili kirkasta ja tyyntä pakkasyötä vielä perjantaina, mutta siitä se ennuste vaihtui viime hetkillä pilviseksi ja aamulle luvattiin jopa lumisadetta.

Lähdin silti kevyellä varustuksella ja ilman majoitetta. Reppu painoi vajaat kuusi kiloa sisältäen 1,5 litraa vettä, MSR taskuraketti kakkosen, kaasupönikän ja kuminyörin, kaksi kiilaa, kattilan, viltin, solumuovin, hammasharjan, ensiapu- ja varusteenkorjaussetin, sytkärin ja eväät. Repun lisäksi kameralaukussa oli Sonyn pokkari ja EOS650d+18-135mm jalustoineen. Kaulalla roikkui juuri hankitut Nikonin kiikarit, otsalla otsalamppu ja vaatetuksena päällä merinovilla-alusasu, kauluri, reisitaskuhousut ja anorakki. Jalkaan vedin huopavuorisaappaat. Kevyt setti ja paljon itse tehtyjä juttuja, joilla pärjäilisi yhden yön hiippailla pöllöjä kuulostellen ja taivasalla nukkuen suon laidassa.

Aloitin yöllisen kierrokseni Yli-Takkulasta (karttalinkki), jonka parkkipaikalle jätin auton. Heti auton oven avatessa kuului laulujoutsenien kailotus ja ne lensivätkin hetken päästä yli. Mustarastaita lauloi monessakin suunnassa auringon jo laskettua. Siinä on kyllä yksi parhaista linnunlauluista, heti lehtokurpan soidinääntelyn jälkeen. Jos niitä nyt järjestykseen tarvitsee laittakaan. Kävelin pellon yli metsään ja käpytikan kopsutus alkoi kuulumaan myös. Hyvä alku lintuhavainnointiin, joista tosin uusi laji Birdlifen järjestämään tunnista 100 lintulajia vuodessa -haasteeseen oli osallani vain Suomen kansallislintu. Voit katsella minun havaintolistaani tästä linkistä.

Näkymä Yli-Takkulan parkkipaikalta kohti metsää minne lähdin.

Laulujoutsenia klo 18.40 Yli-Takkulassa. Suuntana koillinen.

Koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja hän olikin ainoa retkellä tapaamani ihminen, vaikka retkeilin yhdessä Suomen suosituimmista kansallispuistoista. Hän sanoi kuulleensa huuhkajan edellisenä iltana, mutta minä en sitä päässyt kuulemaan. Jatkoin Saarijärven rantaan (karttalinkki), jonka rantaviivassa näin juuri ja juuri ennen pimeää mennä ilman otsalampun lisävaloa. Taivas meni pilveen ja säkkipimeys iski vajaan parin kuukauden takaisen madereissun yöpaikan tietämillä. Notkuin pitkiä aikoja paikoillani ja kuulostelin metsää. Tyynenä iltana Vihdintien ääni kuului vaimeana, mutta ei haitannut enää kuuntelua merkittävästi. Ajoittain lentoliikenne piti taivaalle noustessaan häiritsevän kovaa meteliä ja käytin sen ajan aina liikkumiseen. Selittämättömiä rapinoita kuului välillä metsästä ja ehkä siellä joku eläin liikkui, mutta en nähnyt vilaustakaan.

Näkymä Saarijärvelle.

Maderetken yöpaikka.

Espoon korkein paikka (114 metriä merenpinnasta) sijaitsee Saarijärven eteläpuolella (karttalinkki). Ylitin hankalaa sillantapaista pitkin onnistuneesti pienen puron ja lähdin kapuamaan huipulle. Alkumatka oli vaikea liukkaalla rinteellä, mutta nelivedolla pääsin ylös ja kohta rinne oli jo sopivan loivaa eikä välitöntä liukumis-, saati putoamisvaaraa enää ollut. Luistonestot kengänpohjiin olisivat olleet hyvät, mutta ne olivat unohtuneet kotiin. Huipulla pysähdyin, istuin solumuovirullan päälle ja virittelin keittimen kahvinkeittoa varten ja ajattelin mutustaa eväsleivän. Nythän ei ollut ajatuskaan nukkua välttämättä kovin paljon, joten iltakofeiinitkin saattoi hörpätä kahdeksan ja yhdeksän välillä. Uusi keitin kiehautti kupillisen vettä nopeasti, jonka jälkeen istuin vain lämmin kuppi kädessä ja olin ryystämisten välissä hiljaa. 

Äärimmäisen rauhallista ja mahtava olo oli istua ja tuntea olevansa yksin. Olin siinä kuitenkin vain alle 15 kilometriä pääkaupunkimme rajalta! Yksinäisyydentunne sopivina annoksina tekee ainakin allekirjoittaneelle hyvää. On tämä elämä välillä sellaista hulabaloota kanssaihmisten keskuudessa. Vähän niinku "Everybody needs some time on their own" ja vaihteeksi Steve'n Seagullsin versioimana.

Riskialtis puronylitys.

MSR Pocket Rocket 2 tulilla ensimmäisen kerran ja tukevasti kovassa lumessa kiinni!

Vajaat puoli tuntia kuunneltuani kuulin lounaan ja lännen välistä tutun puputuksen vaimeana. Helmipöllö aloitti kello 20.15. Hetken kuluttua varpuspöllön kimeämpi ääni kuului koillisen puolelta kello 20.25. Tuntui, että sen täytyi kuulua Saarijärven saaresta (karttalinkki), koska ääni oli liian kova tullakseen Vihdintien puolelta Saarijärveä ja liian vaimea ollakseen samalla puolella missä itse äänettömänä huilasin ja seurasin myöhäisen illan äänimaisemaa.  Varpuspöllö ei jaksanut kauan (lopetti 20.33), mutta helmipöllö kuului koko illan (lopetti vasta kello 23.05). Hiljaa istuessa tuli mieleen Maija Vilkkumaan lyriikat "jos olet hiljaa ja kunnollinen, tunnollinen, niin kaikki on helpompaa. Muuten joudut katumaan." 

Lähdin jatkamaan kohti Pöksynhaaraa ja ajauduin ensin Iso Majaslammen rantaan (karttalinkki). Näkymä oli sumea. Sumu iski yllättäen eikä otsalamppu valaissut kuin muutaman hassun metrin järvelle päin, kun yritin nähdä vastarannalle kapealla valokeilalla valo tehokkaimmillaan. Normaalisti vastarannan voisi hyvinkin parin sadan metrin päästä nähdä tunnistettavasti tuolla Fenixillä. Suunnistus oli vaikeaa. Yritin nousta soiselta rannalta ylemmäs, mutta kohta löysin itseni jälleen järven rannasta, ojasta allikkoon tyyppisesti. Yllätyin kuinka huonosti osasin noissa olosuhteissa pitää suuntaa, vaikka en todellakaan ollut ensimmäistä kertaa pimeässä ja tuntemattomassa metsässä. Pari kertaa varmistin sijaintini jopa puhelimen gepsillä Oruxmaps sovelluksella, jonka käyttöön en useinkaan alennu vaan pyrin menemään kartan kanssa.

Noh, en minä eksyksissä ollut. Tai riippuu mikä lasketaan eksymiseksi. Pitää eksyillä hallitusti. Jos eksyminen määritellään siten, että tietää kartalta paikan missä on, se ei toteudu useinkaan kohdallani. Jos riittää, että pystyy näyttämään alueen missä on ja kulkusuunta on kohtalaisen selkeä ja päättyy varmasti tunnistettavissa olevaan maamerkkiin ja ennen pitkää se löytyy niin siihen tarkkuuteen minäkin yleensä pääsen. Retken teemana oli hidastempoinen hortoilu pimeässä metsässä ja yöpyminen jossakin taivasalla niin oliko sitten edes väliä olisinko eksyksissä vai en? Sama asia hoituu sekä eksyksissä että kartalla, koska tahansa.

Väitän, että sillä ei ole edes yhdellekään lukijalleni mitään väliä olenko minä eksyksissä vai enkö ole.

Edeltävällä määritelmällä arvioituna en ollut. Tiesin minkä järven ranta oli lähettyvillä, mutta jonkinlaista harhailua se kuitenkin oli. Pienen ja isomman Majaslammen välissä (karttalinkki) oli lähde ja vesi pulppusi maasta. Metkan näköistä. Lauhanvuoren kansallispuistossa olen nähnyt vastaavaa.

Pulputi.

Matkan Pöksynhaaran leiriytymispaikalle (karttalinkki) menin nopeasti. Näkymä olisi mäntymetsäiseltä korkealta kalliolta varmaan komea, mutta nyt maisema oli mustaa ja harmaata. Jonkun puron kohina häiritsi siinä määrin, että jatkoin matkaani pikaisesti, koska en ollut aikeissa yöpyä Pöksynhaarassa vaan kuljeskella niin kauan kuin huvittaa.

Pöksynhaaran länsipuolella oleville kumpareille suuntasin seuraavana. Helmipöllö kuului Pöksynhaaran luoteispuolelta kuulostellessa kaakosta (kello 21.25) ja eteläpäässä idästä (kello 22.05), joten siinä lienee jo riittävästi leikkauspisteitä, jos joku haluaa katsoa missä helmipöllö oli. 

Tai no, tehdäänpä se tämän kerran yhdessä. Tästä ei noin syrjäiselle alueelle yleisöryntäystä aiheudu, koska viereen ei pääse autolla, jolloin se rajaa laiskat bongaajat heti pois joukosta. Itseasiassa kyseinen mäki on niin syrjäinen, että montaa syrjäisempää ei Nuuksiosta löydy. Lähimmälle yleiselle ja puomittamattomalle tielle on noin kahden kilometrin matka.

Piirretään kolme viivaa havaintopaikoiltani äänen suuntaan. Eli Espoon korkeimmalta kohdalta länsi-lounaaseen, Pöksynhaaran luoteispuolelta kaakkoon ja Pöksynhaaran eteläpään kohdalta itään. Helmipöllö äänteli siis alla olevan kartan mukaisella mäellä. Kävelin siitä aika läheltä ohi, mutta yllättäen sen aikaa notkeaniskainen lintu oli hiljaa. Pidin toki haluamattanikin kovaa ääntä kovakuorisella lumella liikkuessani ja varmaan pöllökin sitä ihmetteli sen aikaa, kun olin liian lähellä.

Huhuilukukkula leikkauspisteessä.

Siitä lumesta voisikin sanoa sen verran, että sitä oli parhaimmillaan yllättävän paljon, jopa 30 senttiä ja tiheimmissä kuusikoissa ei ollenkaan. Kantoa oli sen verran, että usein tuntui, että tämähän kantaa, kunnes ennen seuraavaa askelta romahti pohjaan asti. Paikoin siis aika raskasta liikkua jalan.

Pöksynhaaran eteläpäästä muutin kulkusuuntani ja kävelin erään suon laitaan, jonka sijaintia en tule kertomaan, kuten en ole aiemminkaan teeren soidinpaikkoja kertonut. Suon ympäristö oli tampattu hirven jälkiä aivan täyteen. Alkoi jo jännittämään, että milloin törmään hirveen ja yritin kuunnella, jos kuuluisi niiden askeleiden ääniä rapisevalla kelillä. En kuullut. Hain suon laidasta sopivan kallionotkon, josta oletin olevan näkyväisyyttä suolle ja virittelin siihen alustani. Paikka ei missään tapauksessa ollut selälle otollinen kahden sentin solumuovilla, mutta löysin yhden asennon, jossa pärjäsin ja sain siihen viereen kameran niin passelisti jalustalleen, että hyväksyin sen kyttäyspaikaksi. 

Laitoin keittimen taas maahan kiinni ja keittelin nuudeleista, kuivasta hirven jauhelihasta, paprikasta ja porkkanasta yöpalan. Päivällinen oli jäänyt välistä, joten kunnollinen annos sapuskaa teki hyvää. Ruokailun jälkeen vedin viltin nurinniskoin eli musta puoli ylöspäin päälle ja annoin korvien terästäytyä kuuntelemaan. Helmipöllö kuului vielä vaimeasti, mutta muita pöllöjä ei kuulunut. Se oli pienoinen pettymys, kun kuulin vain kaksi pöllöä, mutta parempi se kuin ei mitään. En yrittänyt nukahtaa, mutta uni tuli viimeistään yhdeltä silmään.

Nuudelipata.

Kello 5.45 aloitti mustarastaat laulunsa. Yllättävä herätys, koska olin etukäteen ajatellut, että herään varmaan teeren ääniin. Auringonnousuun oli vielä aikaa 45 minuuttia. Torkuin siihen asti ja teeret olivat edelleen hiljaa. Käpytikat rummuttivat eri puolilla suota.

Aamuinen näkymä suolle.

Keitin aamukahvit, kun oletin, etteivät teeret nyt aloita ollenkaan. Siinä samassahan se sitten alkoi. Kaksi teertä aloitti kujerruksensa pohjoisen suunnalla. Muutama suhaus kuului säestyksenä. Kohta kuului muutama siivenisku ja yksi teeri tuli viereisen männyn latvaan katselemaan suolle. Liikuin todella hitaasti, jotta lintu ei huomaisi, mutta jotenkin se minut vaistosi. Linnun pää pyöri puussa ja kuikuili oksien välistä alas. Olimme tilanteesta yhtä yllättyneitä kumpikin. Lopulta lintu pomppasi vähän etäämmälle toiseen puuhun lopettaakseen kiusallisen tilanteen, mutta ei se minua nähnyt.

Maja kalliomontussa.

MSR PocketRocket 2.

Aamukahvit ja pari jälkiuunileipää.

Etsi kuvasta teeri. Ei ole helppo tehtävä, mutta löydettävissä.

Lonkalta laukaistu räpsy poistuvasta teerestä.

Suolle ei tullut yhtään mustaa, joten keräsin kamat ja lähdin pois kello 7.25. Paljon ei keräämistä ollutkaan. Menin etelään aika pitkälle, Ruuhijärveltä Urjalle kulkevalle uralle (karttalinkki) asti ja palailin sitä myöten takaisin päin. Onneksi siellä meni jopa ihan polkukin, jossa oli kuljettu ja siten helpompi tallata. Koskikara lauloi purossa, jota ajoura seurailee.

Ruuhijärven viereisen isomman suon ohitin myös.

Hirvien oleskeluvyöhyke myös syksyisin. Siitä varmoina merkkeinä parista metristä katkaistut männyn taimet.

Kuusimetsässä oli vähemmän lunta.

Yölliset hirven jäljet.

Ajouraa Ruuhijärveltä Urjalle.

Varvut.

Ohitin ajouraa kuljeskellessani Urjan ja Vääräjärven, joiden rannalla olen käynyt aiemminkin. Kesällä tein pyöräretken Vääräjärvelle ja Urjalla kävin lapsen kanssa syksyllä yhden yön. Nyt näin nuokin toisesta suunnasta. Takaisin autolle menin tietä Myllyjärven ohi ja sitten luonnonsuojelualueiden kautta pohjoiseen. Närhet pitivät loppumatkasta todella erikoisia ääniä, joita luulin alkuun joksikin aivan muuksi, mutta lopulta näin linnut ja sain tunnistettua ne närhiksi. Luulin, että ne vain sähisevät, mutta mitä vielä. Sehän oli oikein laulua! 

Reittikarttapiirros on retkikuvien jälkeen alempana. Koko pöllöretkelle tuli kävelymatkaa reilut kymmenen kilometriä, joten tulihan siinä taas jonkinlainen pala Nuuksiota otettua haltuun, joskin aika isoilta osin pimeässä.

Pari nippelitietoa vielä tähän retkeen liittyen:
- Taivasalla vietettynä yönä vilttiin kerääntyi kosteutta 34 grammaa
- Kaasua kului kaksiin kahveihin ja yhteen ruokaan 14 grammaa.
- MSR taskuraketti ajoi asiansa. Plussaa tarkka tehonsäätö ja koko. Mainio tällaiselle pikaretkelle ja miksipä tuo ei toimisi pitemmälläkin.

Urja pohjoisesta.

Vääräjärvi pohjoisesta.

Luntakin yritti vähän sadella.

Aina ei aivan tiennyt mikä vuodenaika on menossa.

Luonnonsuojelualue Yli-Takkulan eteläpuolella.

Runko.

Aarniometsäistä.

Kallion jyrkänne.

Vesi pulppuaa jostain kuusen juurien alta.

Yli-Takkula pellon yli nähtynä.

Reittikartta, josta teerisuolla koukkaus jätetty piirtämättä.

Sitten lähdin ajelemaan kotia kohden. Vielä oli lintubongaajan silmä sen verran auki, että näin Petikossa pellolla olleet hanhet ja kävin katsomassa mitä ne oli. Kuvasin alla olevat kuvat kiikarin läpi noin sadan metrin päästä. Sain havaintolistalle kanadanhanhen ja töyhtöhyypän.

Mutta vielä oli myöhemmin iltalenkillä Helsingin puolella vieläkin harvinaisempilaatuisia havaintoja tarjolla. Ei pelkästään fasaani ja kiuru, vaan myös valkoselkätikka! Jääköön sekin paikka arvoitukseksi, jotta lintu saa olla rauhassa, mutta alimpana muutama kuva valkoselkäisestä nokkijasta.

Mitäpä tähän muuta oikeastaan voi sanoa kuin, että kannatti herätä.

Kanukki kiikarin läpi pokkarilla 1/3.

Kanukki kiikarin läpi pokkarilla 2/3.

Kanukki kiikarin läpi pokkarilla 3/3.

Valkoselkätikka 1/3.

Valkoselkätikka 2/3.

Valkoselkätikka 3/3.