Madepilkillä Espoon Saarijärvellä 4-5.2.2017

En ollut koskaan käynyt madepilkillä, mutta nyt piti päästä ja lauantaina sattui sopiva sauma mennä illaksi järvelle. Hämärähommaa kun tuo on, päätin jäädä sinne myös yöksi. Seuraa sain vanhemmasta lapsesta. 

Lähialueen järvistä minulla ei ollut eikä ole kirjoittaessakaan mitään havaintoa missä täällä edes mateita luuraa, mutta eihän se kai ole olennaista madepilkille lähtiessä..? Ajatus lienee tärkein ja jos huvittaa käydä niin varmaan ennen pitkää tärppääkin. Tiesin, että riittävän jännää on jo mennä pimeälle jäälle touhuilemaan, eikä saaliista ollut enempää stressiä, vaikka toki mieluusti olisin Runebergin päivän perinteeksi aloittanutkin mateen nylkemisen ja sopan keittelyn. Ehkä tällä kertaa paikanvalinnassa painavimpana kriteerinä olikin lopulta parhaalta kartalla näyttänyt yöretken rantakohde helposti saavutettavissa, mutta sopivan etäällä tiestä, jolloin myös pöllöjen huhuilut voisi mahdollisesti kuulla. Lintubongaajatyökaveri oli nimittäin maininnut, että Sipoonkorvessa oli jo jokunen pöllö huhuillut. Kohde oli sitten Saarijärven (karttalinkki) eteläranta Vaakkoin ulkoilualueen eteläpuolella ja Nuuksion kansallispuiston pohjoisreunalla.

Virittelin jotain madepilkin tapaista vanhasta lusikkauistimesta vaihtamalla siihen uuden kolmihaaran ja lisäämällä toisen koukun myös yläpuolen lenkkiin, johon siima tulee kiinni. Tein myös neljä pitkää karhulankaa ja niiden päähän laitoin kuhunkin yhden kolmihaarakoukun ja painoksi mutterin noin metri koukusta ylös, kun kaveri kehui, että sellaisilla oli joskus kalaa tullut. 

Painotettu kolmihaarakoukku.

Madepilkki?

Puoli seitsemältä ohjasin auton Vaakkoin pysäköintialueelle. Vihdintien ylittäminen kävellen pimeällä ei ollut mukavaa, mutta onneksi sellainen väli tuli, ettei autojen valoja näkynyt ja pääsimme kipittämään Saarijärven puolelle tietä. Rannassa kairasin koeavannon ja totesin, että jäätä on lauhoista keleistä huolimatta sellainen 30-35 senttiä eli jäätä pitkin saattoi turvallisin mielin lähteä tallustelemaan. 5- vuotias oli aiemmin päivällä jo hiihdellyt nelisen kilometriä Pirttimäen ulkoilualueella, joten hän otti tarjouksen pulkkakyydistä hyvillä mielin vastaan. 

Käveltiin 1,5 kilometriä järven etelärannalle ja jo etukäteen valitsemaani pientä lahdeketta ei alettu muuttamaan, vaan kairasin heti lähemmäs rantaa pari reikää ja etäämmälle kaksi lisää. Niihin laitoimme keppeihin kiinni tekemäni painotetut kolmihaarakoukut muikulla syötitettynä. Syöttikaloja ei nyt ehtinyt pilkkimään, joten piti mennä kaupan antimilla.

Piilotettu koukku.

Yhdellä kepillä kaksi avantoa ja syöttikalaa.

Syöttikalojen laittamisen jälkeen pystytimme tarpin rantaviivan tuntumaan ja laitoimme muutenkin leirin valmiiksi ennen varsinaista pilkkimisosuutta. Maa oli kallioinen, mutta tarppi oli silti helppo pystyttää. Helsinki-Vantaan lumensyvyydeksi oli ilmoitettu 12 senttiä, mutta en tiedä missä sitä täällä niin paljon on. Maksimissaan viisi senttiä sitä oli maassa, mutta se riitti, että 15 senttiset vaarnat sai tampattua kinostetun lumen alle. Varmistin reunojen pysymisen potkimalla lisäksi liepeiden päälle lunta. 

Sitten pilkille.

Syöteillä varustettu lusikkauistin.

Kairailin kymmenkunta reikää ja kokeilimme pilkkiä ehkä puolisentoista tuntia. Mistään tekniikoista minulla ei ollut kummempaa tietoa, mutta pohjan tuntumassa sitä tuli lusikkaa heiluteltua. Kerran minusta siellä oli joku kala hetken kiinni ja olipa toinen syöttikin siinä kadonnut, mutta ylös asti kalaa ei saatu. Puoli kymmenen taisi olla kello, kun lapsi sanoi olevansa sen verran väsynyt, että päätimme lopettaa. 

Iltapalaksi oli harvinaisen simppelit eväät. Ei ollut edes keitintä mukana, vaan pussillinen juustosämpylää ja paketti aamupalajuustoa. Sellaiset sämpylät mieheen tuli sitten popsittua. Lapsi nukahti pussiinsa alta aikayksikön, mutta minä yritin pysytellä hereillä mahdollisia huhuiluja kuullakseni. Lumisade rapsahteli tarpin kattoon, mutta muita ääniä ei tuonne juuri kuulunut. Lumi ilmeisesti vaimensi Vihdintienkin äänet, eikä muusta liikenteestä ääntä kantautunut mitä nyt jokunen lentokone nousi Helsinki-Vantaalta ylitse. Enpä kuitenkaan varmaan tuntia kauemmin saanut itseänikään hereillä pysymään. 

Uuden merinovillaisen alusasun kanssa oli mukava pötkötellä viltin alla. Putkikaulurillakin oli mitä mainioin säätää kaulan alueelle sopiva lämpötila. Illan nollakeli oli yöllä vaihtunut aamun -3 asteeseen ja pari senttiä uutta satanutta oksille jäätynyttä lunta avasi aamun valjetessa yhden tämän talven retkien talvisimmista näkymistä. Todella upea paikka ja hieno aamu!

Tämä mörrimöykky on aamupalaansa makuupussissa syövä jälkikasvain.

Näkymä tarpista ulos.

Ensin meinasin laittaa tuohon puun alle tarpin naruilla, mutta rannalla oli parempi paikka, kun jäällä oli vähän vettä.

Paulitarppi.

Kankaaseen oli jäätynyt kohtalaisesti märkänä satanutta lunta ja sitä sai tovin aamusella ravistella siitä irti.

Ennen lähtöä oli vielä nostettava koukut pois pyytämästä järven pohjasta. Kolmesta oli syötti käyty nappaamassa, mutta kala ei ollut tallessa. Vai mikä lie ne sieltä vienyt... Ehkä kala ei ollut pysynyt kolmihaarassa, kun kukaan ei ollut pitämässä siimaa kireällä. Näpit meinasi jäätyä aamun tuulessa puuhastellessa.

Edellisen päivän jälkiä tallustelimme sitten takaisin autolle jäitä myöten. Pari reikää tuli vielä kairattua ja nopeasti kokeiltua toukkien kanssa, mutta tyystin saaliitta nyt jäätiin. Ei tullut tällä kertaa madesoppaa, mutta hernesoppaa keiteltiin sitten lounaaksi kotona. Ei ollut huono sekään...

Varusteet pulkassa.

Saarijärven panoraama.