Nuuksio 25-26.6.2016: Pyöräretki Vääräjärvelle, Osa 1/2

Pyörä retkilastissa. Taustalla Martsarin ostari.

Juhannuksena piti mennä koko perheen voimin metsäretkelle yöksi, mutta valitettavasti sitä piti sattuneista syistä siirtää ainakin viikolla eteenpäin. Päätin kuitenkin korvikkeeksi pyöräillä itsekseni lauantai-iltana Nuuksion kansallispuistoon ja viettää yön jollakin telttailualueella. Nuuksio ei minulle ennestään ollut tuttu muuten paitsi siten, että edellisessä elämässä olin yhden syksyn tekemässä putkiasennuksia Solvallan urheiluhallilla, syksyllä 2010. Solvallan urheiluhalli on jotakuinkin Nuuksion kansallispuiston keskellä, mutta metsäretkille ei tullut silloin poikettua lainkaan varmaan siksi, että päivän pituus oli jo 120 kilometrisen työmatkan vuoksi ihan riittävä. Eipä enää yhtään huvittaisi lähteä töihin ajamaan viiden maissa, että ehtisi seitsemäksi työmaalle. Se oli silloin.

Pääsin liikkeelle sen verran myöhään, vasta iltaseitsemältä, että ajattelin polkea maksimissaan tunnin, eli minun matkavauhdillani parinkymmenen kilometrin matkan. Kohteeksi valitsin Vääräjärven nuotiopaikan. Kuljin aluksi pitkän matkaa jo useammalta postaamattomalta pyörälenkiltä tuttua Vihdintien vartta ja ohitin monta jo käytyä kohdetta, joista olen jo blogiinkin kirjoitellut; ensin ohitin Petikon, sitten Tremanskärrin luontopolun ja viimeisenä Kaitalammen aarnialueen. Luukkiin (karttalinkki) asti Vihdintien vieressä menee viihtyisä pyörätie, mutta sen jälkeen piti mennä verrattain vilkkaan maantien varteen viimeisiksi kilometreiksi ennen Velskolan risteystä. Piennarta ei siinä ollut edes nimeksi, joten oli ajettava ajoradan puolella. Harmitti, kun muutama paku sujahti vain joidenkin kymmenien senttien päästä ohi, vaikka ketään ei tullut edes vastaan. Olisi tosi kiva, jos voisi vähän kurvata sivummalle ohittaessa. Kieli keskellä suuta piti polkea, että pysyy mahdollisimman lähellä reunaviivaa ja välttyy telomasta itseään. Periaate pitäisi minusta olla se, että mahdollisuuksien mukaan niin kaukaa pitää pyöräilijä pyrkiä ohittamaan, että pyöräilijä mahtuu kaatumaan jäämättä alle. Toki olisin itsekin voinut valita paremman reitin... Vasta jälkikäteen huomasin, että Reitti 2000 -uraa pitkin olisin voinut koukata pienempiä teitä ja matka ei olisi edes juuri pidentynyt. Täytyy muistaa ensi kerralla.

Reitti 2000 tulee tuosta putkesta Luukin puolelle.

Vihdintien ympäristössä on melko isoja korkeuseroja ja tien alta on paikoin räjäytelty runsaasti kalliota pois.

 

Aivan Vaakkoihin asti ei tarvinnut polkea, kun jo hieman aiemmin koukkasin Velskolan ja Kunnarlan suuntaan (karttalinkki). Tuo tie olikin sitten taas todella viihtyisää pyöräiltävää. Muutamia hevosiakin näkyi tien laidassa pellolla.

Velskolan risteys.

Pari heppaa.

Hieman ennen Velskolan Pitkäjärveä käännyin oikealle pienelle soratielle (karttalinkki), jota ajoin noin kilometrin verran ennen karttaan merkittyä polun pätkää (karttalinkki), jossa aioin siirtyä jalkamieheksi. Monenmaalaisilla rekisterikilvillä varustettuja autoja oli tien poskessa molemmin puolin runsaasti ja sain varmistuksen etukäteispohdintaani siitä onko juhannuksena kansallispuistossa ketään vai onko siellä tolkuttomasti sakkia. Vastaus on tuo jälkimmäinen ainakin tässä metropolin viereisessä puistossa. Mietin, että käännynkö heti pois ja menen jonnekin muualle. Haastavuutensa olisi ollut siinäkin, kun Nuuksiossa saa telttailla vain merkityillä paikoilla. Kello oli jo noin kahdeksan eikä takuuta tyhjästä telttailupaikasta lähialueella, joten laitoin pyörän piiloon lukolla puuhun kiinni ja lähdin talsimaan muutaman sadan metrin matkan telttapaikoille. Ajattelin sinne sekaan vielä sopivan. Nopeasti tuli selväksi, ettei Nuuksiossa ainakaan erämaan rauhasta lämpimänä kesäiltana tarvitse kärsiä. Pieni hippu sosiaalisuutta on hyvä olla siis mukana, koska siellä voi vahingossa joutua tekemisiin kanssaihmisten kanssa, vaikka salaa toivoisikin, että yöpaikka metsässä ei muistuttaisi leirintäaluetta.

Nuotiorinki (karttalinkki) ja sen ympäristö oli, kuten automäärästä olin olettanut, vallattu tehokkaasti jo saapuneiden retkeilijöiden käyttöön. Kävin tervehtimässä kööriä ja silmäilin tarpille paikkaa. Sellaista ei kuitenkaan aivan heti osunut silmään, kun parhaat tontit olivat jo miehitetty. Tai ehkä ei kuitenkaan se maisemiltaan paras... Kävelin muutaman kymmenen metriä läheiselle kallionyppylälle (karttalinkki), jossa ei muita näkynyt. Kalliolta löytyi sen verran tasaista, että päätin laittaa majoitteen siihen. Tarpin pystyttämisen helppoudesta oli jälleen apua paikan valinnassa. Vaarnat jäivät turhiksi, kun niitä kallioon ei luonnollisestikaan voi survaista. Hain siis puuvajasta klapit nurkkiin painoksi. Hyvin sain tarpin siihen kiristymään ja mainioilla näkymillä olevan oman pienen järvenrantatontin käyttöön siirrettävälle asumukselleni yhdeksi yöksi.

akpoika katselemassa Väärä(lle)järvelle.

Oviaukkoon viime kesänä suunnittelemani hyttysverkkokin on siinä paikoillaan. Ötököitä olikin kiitettävästi liikenteessä, joten verkko tuli tarpeeseen.

Leiri toiselta kantilta tulipaikan suuntaan kuvattuna..

Meinasin jo keitellä kaasulla iltapalat omin nokkineni, mutta uusi valmistujaislahjaksi saamani nokipannu piti saada noettua, joten uskaltauduin tulille muiden joukkoon. Porukka osoittautui oikein mukavaksi ja vieraanvaraiseksikin, joten istuskelin siinä melko pitkän tovin. Sain jopa maistella omien nakkisämpyläeväiden lisäksi toisten juhannusherkkuja. Täytyy tähän loppuun todeta, että kyllä retkeilijät ovat mitä suurimmalta osin huomattavasti keskimääräistä leppoisampaa sakkia.

Ei vielä nokeentunut niin paljon, etteikö nuotio ja metsä siitä peilaantuisi.

Linkki toisen päivä osaan on tässä.