Sadepäivän eväsretki, Tremanskärr

Luontopolku.

Juuri kuluneelle viikonlopulle oli alunperin suunnitteilla parin yön saaristoreissu länsirannikolle, mutta sattuneista syistä reissu piti siirtää kuukaudella eteenpäin, joten palaamme siihen sitten myöhemmin. Pysyttelimme sitten viikonlopun kotosalla. Sunnuntaiaamu näytti jokseenkin harmaalta ja tihkuiselta, mutta se ei haitannut meidän eväsretkelle lähtöä. Suuntasimme perheen voimin Vihdin tien varteen Espoon puolelle tutkimaan komeaksi kehuttua Tremanskärrin suota ja siellä olevia luontopolkuja.

Tremanskärrissä on mahdollista kiertää suon kautta pitkoksia pitkin noin 2,5 kilometrin lenkin ja halutessaan voi kulkea hieman pitemmälle ja käydä kurkistamassa Kurkijärvellä asti. Me menimme tällä kertaa vain lyhyemmän kierroksen. Reitit näkyvät alla olevassa kuvassa.

Tremanskärrin reitit. Bussillakin pääsisi tuohon lähelle.

akpoika.

Polun alkumatka kulkee pururataa pitkin, mutta muutama sata metriä lähtöpisteen parkkipaikalta (karttalinkki) tultua sukelletaan mäntyvaltaisiin metsiin ja mukaville kallioille.

Mehtää.

Konkelo.

Pakuri.

Luontopolun merkintöjä.

Kallioisen reitin jälkeen polku laskee alas suolle melko jyrkästi, josta seuraa muutama sata metriä pitkospuureittiä yli keidassuon. Suo vaikuttaa erinomaisen monipuoliselta, kun reunoilla on aukeampaa ja keskellä olevalla hieman korkeammalla kohdalla kasvaa rämetyyppisesti kitukasvuisia mäntyjä. Suo on ilmeisesti syntynyt metsämaan soistuttua todennäköisesti metsäpalon jälkeen, kun puiden haihduttava vaikutus alueelta on vähentynyt. Yleisempi soistumistapa olisi järven kasvaminen umpeen. (lähde: Tremanskärrin esite, lataa pdf-tiedoston)

Pitkospuut ja sulamattomia jäitä varjoisassa eteläreunassa.

Mikähän tämä on?

Räme.

Pitkospuureitti halki rämeen.

Lempiväri.

Lapsi bongasi sinivuokon oudossa elinympäristössä. Kävi kuitenkin ilmi, että sen olikin vain joku tiputtanut suon märkään kohtaan.

Suon nevamainen pohjoispääty.

Suon pohjoisosasta voisi jatkaa Kurkijärven suuntaan, mutta tällä kertaa kurvasimme takaisin päin, jotta perheen pieninkin jaksaa kävellä omin jaloin. Paluureitti oli kuntoradalle saakka vanhahkoa kuusivaltaista metsää. Jossain vaiheessa matkan varrella söimme eväät. Kuusikossa näkyi melko runsaasti sinivuokkoja.

Käpy, sinivuokot ja ruohotuppo.

Kurkijärven polku.

Iso pahka koivun kyljessä.

Kuusimetsää.

Tremanskärristä löytyi viimeisen päälle komea luontopolku, joka kannattaa käydä kiertämässä. Varsinkin näin keväällä metsä tuntui olevan täynnä linnunlaulua ja konsertti oli mahtava. Itse nautin eniten kallioisista metsäpätkistä, mutta suokin on toki erittäin komea. Jotenkin kuitenkin näin juuri Pirkanmaalta muuttaneena tuntuu, että hieman tässä muutossa jouduin lähialueilta löytyvistä suomaisemista tinkimään, mutta mukavaa, että täältäkin löytyy edes näitä pienempiä luonnontilaisia soita...