Luukki, Kaitalammen aarnialue, 27.4.2016

Kaitalammen parkkipaikka (karttalinkki). 

Kävin eilen lasten kanssa patikoimassa viitisen kilometriä ja samalla tutustumassa Luukin alueeseen. Tarkoitus oli kiertää koko Kaitalampi ympäri, mutta manducassa noin puolet matkasta kulkeneelta henkilöltä huomasin pipon tipahtaneen juuri, kun kierros olisi vaihtunut paluumatkan puolelle. Pitikin sitten palailla muutama sata metriä samoja jälkiä. Pipo onneksi löytyi sellaisesta hankalasta jyrkänteestä, jossa oletinkin sen todennäköisimmin pudonneen. Loppujen lopuksi tuo palaaminen samalle puolelle olikin ihan hyvä juttu. Saimmepa tutkia sitten Kaitalammen länsipuolella sijaitsevaa aarnialuetta kaksin verroin enemmän.

Tässä muutama kuva reissulta.

Vaakkoin teerireissu ja tutkimusretki 22-23.4.2016, aamu

Tämä on retkikertomuksen toinen osa. Tästä linkistä illan juttuihin.

Näkymä viltin alta aamulla. Suhina ja pulina kuuluu, mutta teeriä ei näy.

Yöllä oli pari astetta pakkasta ja nukuin vilttini alla mainiosti ensimmäisiin kujerruksiin asti. Teeret olivatkin tällä kertaa aamuvirkulla tuulella. Ensimmäiset pulinat kaikuivat ilmoille siinä 4.30 eli noin tunti ennen auringonnousua. Vähän myöhemmin aloittivat pikkulinnut ja kyyhkyset. Korpit säestivät ajoittain raakunnoillaan. Pikkuhiljaa valoistui ja alkoi näkemäänkin jotain. Havaitsin kaiken olevan harmaan kuuran peitossa, mukaan lukien taivasalla yöpyneet henkilöt varusteineen ja edellisiltana sateen jälkeen neulasiin roikkumaan jääneet pisarat olivat jäässä. Mikäs siinä. Taivasalla yöpyminen oli hieno kokemus taas pitkästä aikaa.

Kuulostelin huumaavaa konserttia melkein seitsemään asti ennen kuin lapsikin vieressä havahtui. Siinä vaiheessa alkoi jo teerien soidinmenot hiljentyä ja saatoimme alkaa hetken kuulostelun jälkeen aamutoimiin, eli käytännössä kahvinkeittoon ja sen jälkeen varusteiden pakkailuun. Pääsin aamun aikana näkemään kolme ukkoteertä, mutta suhinoista päätellen varsinainen soidintanner onkin toisella lähialueen suolla. Toisella kerralla sitten sinne. Äänimaisema ja aamu oli kuitenkin niin upea, että enemmän kuin onnistuneena tätä teerireissua saattoi pitää jo tässä vaiheessa.

Kaksi huurteista.

Huomenta.

Yksinäinen teeri suhisemassa.

Aamupalaksi kahvia ja itse leivottua sämpylää.

 

Aloittelimme paluumarssin pienellä kierroksella ja kävelimme katsomaan Vaakkoin ulkoilualueen ainoaa laavua Kämmenlammelle (karttalinkki). Tulimme paikalle ennen kahdeksaa ja laavussa nukkumassa ollut kaksikko oli jäänyt mitä ilmeisimmin täysin paitsi aamuyön konsertista. Mitään liikettä ei siellä ollut havaittavissa, joten poikkesimme hissukseen vain laavun edustalla olevalla laiturilla katsomassa lampea ennen kuin lähdimme takaisin auton suuntaan, jonne laavulta oli matkaa noin 2,5 kilometriä.

Telkkäpariskunta ja laituri.

Tavi zoomattuna vastarannalta.

Pelastusrengas.

Laavu ja metka nuotiopaikka.

Jostain syystä kansalaisen kartassa ei näy Reitti 2000:n selkeä polku, joka menee aivan Kämmenlammen eteläpuolella kalliojyrkänteen päällä. Yleensäkin koko Vaakkoin alueella menee todella runsaasti valmiita polkuja, mutta vain harvat näkyvät kartassa. Ihmettelin myös, että useilta (ilmeisesti) epävirallisilta polku-urilta oli moottorisahalla napattu pätkä kaatuneista rungoista pois polun kohdalta niin kuin hoidetuilla reiteillä. Maaston kulumisen vähentämiseksi olisi hyvä, että reitit näkyisivät myös karttapohjassa. Ylitimme reitti kakstonnisen (karttalinkki) ja jatkoimme etelään Iso Lehmälammelle.

Reitti 2000.

Viihtyisä polku.

Lehmälammen lokki.

Näkymä epäviralliselta tulipaikalta Lehmälammen pohjoisrannalta.

Heijastuksia.

Iso Lehmälammilta matka jatkui Saaren Mustan länsipuolelle ja ylämaita kuljeskelimme Vaakkoin rantaan. Tuli nuo alueen järvet käytyä sitten katsomassa. Saaren Mustalla sain napattua kaakkuripariskunnasta kuvan edellistä iltaa lähempää. Vaakkoin vastarannalla näkyi joku eräkämppä mistä kaikui ihmisten ääniä tyynelle järvelle. Välillä puolukanvarvuista löytyi vielä viime syksyn marjoja ja niitä maistelimme muutaman. Olipas makeiksi muuttuneet talven pakastuksissa.

Kaakkurit.

Tähyilyä Saaren Mustalle.

Vaakkoin eräkämppä (karttalinkki)

Jyrkänne Vaakkoin eteläpäässä.

Vaihtelevaa metsäosuutta mahtui vielä viimeiselle puolelle kilometrille. Osittain oli hyvin kosteaa rämettä ja ennen parkkipaikan läheltä löytyvää männikköä kuljimme mahtavan kuusikon halki. Linnunlaulua riitti. Yhdestä lapsi sanoi, että "hei isi kuuntele... Toi on laulurastas!" En itse sitä luritusta tunnistanut, mutta kotona soivasta lintukirjasta tarkistin, että niinhän se tosiaan oli... Melkoinen lintutietäjä.

Mahtava kuusimetsä. Luulisi suppilovahveroita löytyvän.

Tällä reissulla oli karttana juuri kokeeksi ostamani Nuuksion kansallispuiston tyvekille tulostettu ulkoilukartta. Siinä näkyy Vaakkoin, Luukin ja Tremanskärrin alueetkin, joten kyseessä on sopivan kattava karttalehti niiltä nurkilta. Tyvek ei mene vesisateessakaan muhjuksi ja taitoksia luvataan kestävän vähintään 20000. Ensivaikutelma karttamateriaalista on mainio. Vissiin tyvekille voisi mahdollisesti itsekin tulostaa jonkintyyppisellä tulostimella, mutta täytyy hieman perehtyä aiheeseen, josko se olisi kokeilemisen arvoista... Alla kuva kartasta ja sitten Oruxmapsin taskussa tallentama reitti. Tarkoituksella reitin pohjoisosa katkaistu pois. Kokonaismatkaa tuli kävellen tällä reissulla noin 7 kilometriä.

Nuuksion kartta.

Reitti.

Vaakkoin teerireissu ja tutkimusretki 22-23.4.2016, ilta

Huurteiset kanervat.

Muutaman vuoden ajan olen käynyt katselemassa keväistä teeren soidinta. Jossain aiemmassa postauksessa harmittelin pääkaupunkiseudun ja lähiympäristön soiden vähyyttä verrattuna Pirkanmaahan, josta juuri muutin pois. Karttasulkeisten jälkeen totesin, että ei tilanne aivan niin toivoton olekaan, vaan soidinpaikoiksi kelpaavia soita löytyy noin puolen tunnin ajomatkan sisältä jopa melko runsaasti. Hyvä jos ei melkein enemmän kuin Tampereelta katsottuna samalla säteellä.

Tulkoon tässä mainituksi, että ennen muuttoa en ollut käynyt missään pääkaupunkiseudun retkikohteessa ja sen korjaamisessa riittääkin lähitulevaisuudessa työsarkaa. Vaakkoin alue oli käyntilistallani ensimmäisten joukossa ja siellä suunnalla tai ulkoilualueen lähistöllä kyseisen tyyppisiä soita on useita. Valikoin siis Vaakkoista ensimmäisen soidinreissun kohteen. Hakuammuntaahan se aina uusilla paikoilla on ja selviää ainoastaan menemällä itse paikalle keväisenä ja selkeänä aamuna. Joskus voi onnistaa syksylläkin. Useinkaan ei kuitenkaan osu kerralla oikeaan soidinpaikkaan. Paikalla pitää varsinkin kevätaikaan olla jo pimeässä, ennen teeriä. Missään tapauksessa käynnistä ei saa aiheutua häiriötä soidinmenoille, vaan siellä ollaan vain katselijoina niin kuin ei oltaisikaan. Periaatteisiini kuuluu lisäksi olla huutelematta soidinpaikoista julkisesti ja siksi tarkan katselupaikan jätän tässäkin postauksessa epäselväksi.

Otin vanhemman lapseni mukaan ja ajelimme Vaakkoin parkkipaikalle (karttalinkki) seitsemän aikaan perjantai-iltana. Ennusteesta poiketen paikalle kurvatessa räntää tuli taivaan täydeltä. Yöksi oli luvattu kuitenkin selkeää ja tyyntä, joten elättelin toiveita jopa yöstä taivasalla suon laidalla. Odottelimme autossa pahimman myräkän ohi, jonka jälkeen kääriydyin tarppiin ja suuntasimme sitten leveää polkua pohjoiseen valkoisten märkien rättien edelleen tipahdellessa tasaiseen tahtiin taivaalta. Tarpin avulla sain pidettyä itseni kuivana ja lapsella oli muutenkin päällään sadevarusteet.

Parkkipaikalta lähtevä polku.

Outo mörkö Väärä-Mustalla.

Kallioisia kumpareita ja mäntymetsää matkalla Saaren Mustalle.

Levein polku kapeni pian ja kuljimme Väärä-Mustan ohi kallioita pitkin Saaren Mustalle. Polkuja tuntui menevän ristiin rastiin, mutta muuten maisema oli erämaisen tuntuinen. Nautiskelin suunnattomasti, kun pilvet kaikkosivat hämmentävän nopeasti ja ilta-aurinko paistoi Saaren Mustan itärannan korkeille kallioille. Todella kaunista!

Saaren Musta.

Tippoja ja usvaa sateen jäljiltä.

Saaren Mustan saari.

Saaren Mustalla kuulostelimme noin kymmenen sekunnin välein toistunutta erikoista rääkyvää ja välillä jotenkin haukahtelevaakin ääntä, joka tuntui tulevan järven vastarannalta. Teeren pulinakin alkoi ilta-auringon innostamana kuulua jostakin, mutta tämä toinen... Jotenkin tutulta se kuulosti, mutta en keksinyt mikä eläin tai lintu sellaisen äänen pitää. Viimein havaitsin saaren vieressä väreitä vedessä ja onnistuin 135 millisellä linssillä ottamaan tunnistusta varten riittävän kuvan reilun sadan metrin päästä. Kaakkurihan se (ääni täältä). Sitten muistin, että tosiaan kuulin tätä samaa ääntä esikoiseni ensimmäisenä maastoyönä muutama vuosi sitten Hämeenlinnan syrjäisellä lammella ja ehkä joskus kauan sitten Repovedelläkin. Siellä ainakin muistan myös nähneeni kyseisen linnun. Eipä siihen kovin usein törmää.

Kuakkur.

Ennen yhdeksää olimme suon laidassa. Löysimme sopivan suojaisan kalliontasanteen, josta kallio tippui kolmisen metriä melko jyrkästi avosuolle. Tarkistin iltapalaa syödessämme ennustetta ja yöksi luvattiin selkeää tai puolipilvistä keliä. Uskaltauduin siis valmistelemaan yöpuumme taivasalle. Varmuuden vuoksi virittelin tarpin jalkopäätyyn siten, että mahdollisen ropinan sattuessa sen olisi siitä saattanut heittää yli sateensuojaksi. Lapsi nukahti alta aikayksikön ja minä pidättelin itseäni hereillä odotellen tähtitaivasta ja sattumoisin samalle päivälle osunutta täysikuuta nousemaan (Taas sopisi kuunnella "Vähän valoo" ;-). Hieno ilta. Perjantai-ilta ei taida tuosta paremmaksi muuttua. Tähtitaivasta katsellessa huomasin myös muutaman tähdenlennon ja lehtokurpan mainio soidinääni kuului suolla. Eipä siinä kuitenkaan kummempia osannut toivoa kuin teeriä aamuiselle suolle.

Yösija. Soita ja tilaa.

Oi kuu, oi kuu, oi uu-lu-luu!

Näkyy tähtiä.

Öinen suo valosaasteineen.

Teeriretken aamun juttuun tästä linkistä...

Teeripassissa

Juuri nyt: Makaan nukkuvan nelivuotiaan kanssa taivasalla kalliolla suon laidassa. Tultiin pari kilometriä tieltä. Teeret pulputti jo matkalla ja toivottavasti aamulla tuossa alhaalla. Lehtokurpalla on soidinralli menossa tässä ja lensi juuri yli metrin korkeudessa.

Orp, orp, orp, kvik.

Soidinäänisuosikkini. Ehdottomasti.


Kännykästä lähetetty postaus

Kuninkaantammi ja Pitkäkoski, 20.4.2016

Kuninkaantammi.

Sadepäivän eväsretki, Tremanskärr

Luontopolku.

Juuri kuluneelle viikonlopulle oli alunperin suunnitteilla parin yön saaristoreissu länsirannikolle, mutta sattuneista syistä reissu piti siirtää kuukaudella eteenpäin, joten palaamme siihen sitten myöhemmin. Pysyttelimme sitten viikonlopun kotosalla. Sunnuntaiaamu näytti jokseenkin harmaalta ja tihkuiselta, mutta se ei haitannut meidän eväsretkelle lähtöä. Suuntasimme perheen voimin Vihdin tien varteen Espoon puolelle tutkimaan komeaksi kehuttua Tremanskärrin suota ja siellä olevia luontopolkuja.

Pyöräretki Petikkoon, 13.4.2016

Viime päivinä olen tutustunut melko runsaasti lähialueen karttoihin ja käynyt kiertelemässä joko pyörällä tai kävellen yleensä mahdollisimman metsäisiä reittejä. Olen nyt lasten kanssa muutaman päivän viikossa kotona ja mikäs sen mukavampaa kuin se, että on runsaasti aikaa ulkoilla jälkikasvun kanssa, kun on vielä kevätkin! Tänään nappasin pienemmän tarakalle ja isompi pyöräili tietenkin itse, kun lähdimme kiertämään lenkin ja lounaalle kehäkolmosen ulkopuolelle Petikon luonnonsuojelualueelle (karttalinkki). Alueella menee runsaasti ulkoilureittejä ja luonnonsuojelualueen plänttejä tuntuu olevan siellä sun täällä. 

Vantaan Energia.

Petikon puolella tuli valittua surkea reitti, kun en tajunnut, että Pitkäsuon täytemaa-alueelle johtavalla tiellä (karttalinkki) on järkyttävä kuorma-auto- ja rekkaliikenne eikä tien vieressä ole pyörätietä. Onneksi tuosta ei kuitenkaan aiheutunut kuin muutaman sadan metrin talutus pientareen, tai melkein paremminkin ojan, puolella. Pätkän olisi hyvin voinut kiertää ulkoilureittejä pitkin, kun olisi tuon hoksannut etukäteen.

Kolmisen kilometriä pitää polkea, että näkee taajaman päättymisestä kertovan kyltin.

Ilman raskasta liikennettä tämä tie olisi ihan mukava pyöräiltävä.

Taluttelun jälkeen pääsimme varsinaisesti asiaan, kun tulimme Petikon luonnonsuojelualueen reunaa kiertävälle polulle. Näin keväällä polku oli osin aika pehmeä, mutta suurimmilta osiltaan nytkin pyöräiltävissä. Länsipuolella näkyi peltomaisemia ja idässä suojelualueen metsät ja kalliojyrkänteet. Osittain polku kiersi myös metsän puolelta. 

Pajunkissat polun alkupäässä.

Suojelualueen kalliojyrkänteet olivat männiköineen houkuttelevan näköisiä ja katselin kohtaa, josta saattaisi kiivetä ylemmäs. Melko pian sellainen tulikin vastaan ja jätimme pyörät polun varteen ja kiipesimme mäelle (karttalinkki). Keittelin lounaan ja päälle haukkasimme pätkät lakua.

Lounas tulilla.

Näkymä pelloille.

Männikköä.

Pyörät jemmassa polun varressa.

 

Kevät muuttanut polun puroksi.

Kohta vihertää!

Suojelualue sijaitsee hyvin lähellä Vihdin tietä ja kehäkolmosta, joten autojen äänet sinne kuuluu melko voimakkaasti. Onneksi linnut parhaansa mukaan näin kevään mittaan pyrkivät omilla visertelyillään koneiden möykkää peittämään ja ainakin pyyn, peipon ja talitiaisten ääniä tunnistin ennen kuin poistuimme metsästä ylikulun kautta Variston ja Raappavuoren puolelle. 

Ylikulku.

Loppumatkalle sattui vielä pari uutta kevään merkkiä: ensimmäinen havainto västäräkistä ja valkovuokoista! Leskenlehtiä tuntuu olevan jo joka puolella.

Västäräkistä vähäsen. Pääskysiä odottellessa.

Valkovuokkoja.

Raappavuoren viihtyisää pyörätietä.

Kokonaisuudessaan tästä tuli noin 11-12 kilometrinen kierros, joka taitaa olla nelivuotiaalle pisin yhtämittainen pyöräily tähän mennessä. Kolmisen tuntia meni aikaa ruokailuineen. Petikonmäelle täytyy suunnata uudestaan joku kerta jalan ja tunkea syvemmälle metsikköön. Monentyyppistä maastoa sieltä näkyy löytyvän lehdoista kuiviin kallioihin... Alla osa Oruxmapsin piirtämässä reitistä.

Reittikartta.