Hossa 27-31.12.2015, Paluumatka

Reissukertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä linkistä.

Kynttiläaamiaisen mustikkavadelmasopat vielä sekoittamatta puuron joukkoon.

Viimeinen yö olisi ollut omiaan testata viltin mukavuuslämpötilaa ulkosalla, kun koko yön pakkaslukema oli vain -5, joka on juuri untuvaisen retkipeittoni mitoituksessa käyttämäni lämpötilan verran. En kuitenkaan viitsinyt riskeerata testeillä seuraavan päivän pitkää ajomatkaa ja nukuin tuvassa, jossa vielä aamullakin oli kymmenen astetta plussan puolella. Viltin alla nukuin joka tapauksessa, vaikka kuumahan se oli ja vain huolimattomasti päälläni. Lupasin herätä aiemmin ja keitellä aamupalan ennen kuin kaverieni tarvitsee nousta. Herätyskello olisi soinut Uudenvuodenaattona 5:30, mutta sattumoisin heräsin jo 5:20 vilkaisemaan kelloa ja päätin nousta jo silloin.

Aiempina päivinä pakkailuun, aamupaloihin ynnä muihin aamupalloiluihin leirissä oli mennyt kolmisen tuntia, mutta nyt olimme rutkasti reippaampia. Tupa jäi siistiksi ja seuraavalle käyttäjälle teimme tietenkin polttopuita valmiiksi. Pääsimme liikkeelle pimeän turvin jo seitsemän aikaan. Paluureitti suuntautui edellisenä päivänä hankeen ajamaamme uraa pari sataa metriä Keski-Valkeaiselle, josta järven selän poikki ja Muikkupuron laavun kautta koukkasimme autoa kohden. Lyhyehkö rämpimistä vaativa osuus oli mennä Iso-Valkeaiselta Iso Hossalaislammelle, jonne lumessakahlasimme harjun matalimmasta kohdasta (karttalinkki).

Retken viimeinen urheilusuoritus oli kavuta mäki (karttalinkki) parkkipaikalle, jossa corollani odotteli kylmissään. Reilun parin kilometrin paluumarssiin kului noin tunti.

Otsalampun valossa edellisen päivän uraa Keski-Valkeaista kohden.

Iso-Hossalaislammen tulipaikka on hienolla paikalla.

Ahkio vedettynä taas autolle. Pakkaamista ja paluumatkaa vaille valmis reissu.

Viimeisen päivän kävely autolla punaisella viivalla.

Paluumatka sujui käänteisessä järjestyksessä menomatkaan nähden siihen asti, kunnes Kuopiosta käännyimme ysitietä Jyväskylään päin. Oli mukava ajella alkumatka päivänvalossa, kun tulomatka meni Helsingistä eteenpäin kokonaan pimeässä. Suomussalmella kävimme kahvilla jollakin huoltoasemalla. Naureskelin hollantilaiselle ennen sisään menemistä, että suomalaisilla huoltoasemilla on aina vakioporukka keski-iän ylittäneitä mieshenkilöitä juttusilla saman pöydän ääressä. Ja niinhän se oli tuollakin. Varsin ymmärrettävää, sillä onhan tuolla pitkien matkojen takana helppo sopia yhteinen kahvitteluhetki huoltoaseman baariin. Retkipentin jätimme Kajaaniin ja matkamme jatkui kaksistaan. Illalla poikkesimme ohimennen vielä vanhempieni luona Hartolassa kahvilla ja kotiin Tampereelle ehdimme vuoden 2015 viimehetkillä.

Pälkäneen kohdalla apukuljettajani esitti kysymyksen "ovatko nuo valot taivaalla niitä mitä luulen niiden olevan?" Sanoin "kyllä, odottelin vain riittävän pimeää ja avointa paikkaa, jossa voin pysäyttää auton". Pälkäneen tienoilla sattui sopiva peltoaukea, jonka kohdalla parkkeerasin auton bussipysäkille. Puolikas taivaankantta oli hetken kokonaan vihreänä. Harvoin niin komeita repolaisia etelässä pääsee näkemään ja olihan se mahtava päätös reissulle. Ei vuoden vaihtuminen raketteja kaipaa, onhan meillä revontulet!