akpojan retkiblogi: Pillitystä, sorsastelua ja valkoposkia

Planeettataivas lauantaiaamuna. Kirkkain piste on Venus, siitä toinen vasemmalle on punertava Mars ja kirkas piste puiden välissä on Jupiter.

Päivä oli lyhentynyt jo niin paljon, että lauantaiaamun auringonnousu oli vasta puoli kahdeksan aikaan. Kello oli soimassa kuudelta, mutta sattumalta havahduin jo puolelta. Katsoin ikkunasta ja taivas oli varsin kirkas ja puolikas kuu kiersi korkealla valaisemalla tienoota. Päätin nousta ja lähteä rantaan kuuntelemaan sorsien ääntelyitä. Venerannan lähettyvillä kuvasin pari kuvaa pimeässä. Olin lukenut Ursan sivuilta, että kolme planeettaa näkyy aamuisella itätaivaalla koko loppuvuoden. Ilmeisesti onnistuin ne bongaamaankin, ainakin niin päättelin kuvasta ja Ursan tähtikartasta.

Valio-myrskyn tuulet puhalsivat vieläkin voimakkaasti. (Linkki edellisen illan myrskyisän sorsastusreissun postaukseen: Valio-myrskyssä sorsalammella) Menin venerantaan ja kuulostelin paikallani, mutta sorsat eivät nyt pitäneet mitään ääniä lammella. Ilmeisesti myrsky hieman sekoitti lintujen päivärytmiä eikä aamulentelykään erityisemmin jaksanut innostaa. Mietin lähtisinkö veneellä kiertämään kaislikoita vai pillittämään pyitä. Oli helppoa päätyä jälkimmäiseen.

Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston. Karhun kanssa en käynyt painia.

Pyyn pillittäminen on mukavaa puuhaa. Varsinkin sitten homma menee jännittäväksi, kun vastauksiakin alkaa kuulumaan. Yleensä liikuskelen rauhallisesti ja vislailen samalla. Pysähdyn kytikselle, kun kuulen pyiden ääniä. Parempi kai olisi mennä hyvään paikkaan ja odotella siinä paikallaan hetki ennen houkuttelun aloittamista. Toisaalta, usein jo vaiennut pyy innostuu viheltelemään uudestaan takaisin, kun vaihtaa itse hieman paikkaa.

Kuljin parin kilometrin lenkin. Pyitä ei kuulunut, mutta ainakin joutsenten, hanhien, kurkien, närhien, hömötiaisten ja palokärkien ääniä tunnistin metsässä liikuskellessani. Myös lehmät pitivät kummallista mölinää etäällä. Kuulin myöhemmin, että kyseessä olivat vasikat, jotka oli vierotettu äideistään muutamaa päivää aiemmin.

Olin jo palailemassa aamukahville, kun viimein pari sataa metriä ennen kotitaloani pyy vihelsi. Otin paikan kuusen alta ja aloin viheltelemään takaisin. Taktiikkani on olla sairaan ärsyttävä. Pyrin viheltämään saman lurituksen minkä pyykin. Sehän toimii ihmisellekin, jos haluaa saada jonkun hermoromahduksen partaalle. Mikä onkaan ärsyttävämpää kuin joku joka jatkuvasti toistaa täsmälleen saman mitä on itse juuri sanonut. Monta kertaa olen sillä keinolla saanutkin pyyn lentämään viereiselle oksalle silminnähden kiukkuisen näköisenä poskipäät punertuneena.

Nyt pyy vain vastaili. Hauskaa pyiden kanssa kuitenkin on jutella, vaikka ei paremmin näkemään pääsisikään. Saaliin saaminenkin on toisarvoista ja olkoon luonnossa liikkuminen pääosassa. Muutaman kerran onnistuin näkemään pyyn vilaukselta kuusikossa, kun lintu haki parempaa paikkaa tutkailla reviirilleen saapunutta metsämiestä puunrungon takaa. Tunnin verran vislailimme toisillemme, mutta missään vaiheessa lintu ei tullut haulikkohollille. Ei se ole aina niin helppoa.

Kuvasin viheltelyistä videon ja kolmen minuutin pätkä on tässä alla katsottavissa. Sekä omat että varsinkin linnun äänet kuuluvat nauhoituksesta ilahduttavan hyvin.

Lapsen kanssa pyymetsällä käydessä otin mukaani vanhan venäläisen pienoiskiväärin. Tuon kaliiperinen on parempi pienen kanssa, kun mahdolliset laukausäänet eivät ole niin kovia. Joku sarvipää oli hankaillut tuota puuta...

Myöhemmin iltapäivällä vaimo lähti soutajaksi, kun kävimme kiertämässä sorsalammen. Aika vähissä olivat linnut, kun toisella puolella oli alkumatkasta vielä toinenkin vene, jossa ilmeisesti harjoitettiin kalastusta. Toinen paatti meni pois ja päätimme kuitenkin kaislikot kiertää, koska sinisorsat usein piileskelevät heinikon puolella ja laskevat melko lähelle ennen kuin pomppaavat pois.

Valio-myrsky käänsi lumpeenlehdet ympäri.

Ampuja tähystää taivaalle.. Eiku sillähän on silmät kiinni. Ihmekös, kun ei saalista tule. (tämä on vaimon ottama kuva.)

Pärsk.

Mäntymetsän heijastus.

Lyhyellä, noin 10 metrin matkalla kaislat olivat valkoisina kuin lumen peitossa. Mistähän se johtuu?

Venerantaan saapuessamme olin jo ottanut patruunat pois piipusta ja makasiinista. Eikös sieltä sitten kolme harvinaisen röyhkeää heinuria pompannut 25 metrin päästä ja lensivätpä vielä kunniakierroksen suoraan ylitsekin. Vaan eipä pauke kuulunut, vaikka kuinka Mossbergia pumppasi... Patruunat olivat jo pöksyjen reisitaskussa hyvässä tallessa. Jossain välissä ne linnut sinne sitten ehtivät huomaamatta laskeutumaan ja luulin järven olevan jo tyhjä...

Valkoposkien porukka.

Illansuussa näin olohuoneen ikkunasta sivusilmällä lintuauran liitelevän peltojen päällä. Näytti aivan siltä kuin niillä olisi ollut laskutelineen alhaalla ja otin lapset mukaan katsomaan hanhia nelostien laitaan, jos sinne olisi hanhiparvi todella laskeutunut.

Puidulta viljapellolta tuo äänekäs kopla sitten löytyikin ja nappasin muutaman ruudun kantaen pienempää lasta sylissä.